Vuorokausi Kaldoaivissa 9-10.7.2019

Tiistai 9.7.2019

Vaelluksemme lähti suositellulta aloituspaikalta Pulmankijärveltä. Lähdimme seuraamaan Pulmankijärvi-Sevettijärvireittiä. Sää pilvinen, mutta lämpötila se paras n. 12 astetta. Aluksi hermoilua parkkipaikalla, pitkästä aikaa olimme yöpymässä luonnossa. Muutaman lähtöyriyksen jälkeen lähdimme itikoiden seuraillessa meitä kapuamaan ylös. Ensimmäinen tunti meni nousun merkeissä, mutta näköala palkitsi. Voiko Suomessa todellakin olla tällaista - niin upeaa, tundramaista luontoa. Suurelta osin maasto vaivaiskoivujen värittämää paljakkaa.

Aloitettuamme etelä-rinteellä laskeutumisen lähti parvi lintuja varoitusääniä huudellen lentoon. Olimme innoissamme. Pikkukuovit olivat äänekkäimpiä. Suon reunalla kapustarintoja oli pakko pysähtyä kiikaroimaan. Oranssi, pitkänokkainen ja pitkajalkainen lintu ihastutti meitä. Emme tunnistaneet lajia. Olimme liian väsyneitä pysähtymään niitä kuvaamaan. Tosin minä olisin mielelläni laittanut siihen leirin pystyyn ja jäänyt niitä kuvaamaan. Onneksi emme niin tehneet - linnut olisivat häiriintyneet kesken pesinnän.

Suon poikki oli yllättävän vaikea mennä, valitsimme väärän reitin eli seurasimme uskollisesti merkityä reittiä ja se oli virhe. Minä jo ihan hätäännyin, kun kengät upposivat märkään suohon. Mutta selvisimme vaan emme kuivin jaloin. Seuraavan suon ylityksen teimme harkiten mättäältä mättäälle. Hillat raakileina, suopursut kukkivat kauniisti. Suon tuoksu kesällä on mahtava.

Tupasvilla kauneimmillaan.

Kaldoaivin koivut ovat kärsineet pahasti Tunturi- ja Hallamittarin invaasiosta. Välillä olimme kuin keskellä aavemetsää vain kuolleita koivunrunkoja pitkin rinteitä. Ikävän näköistä tuhoa. Toivottavasti eivät leviä muualle Suomeen.

Jossain vaiheessa tajusimme, että matkan varrella ei ole ollut puroja ja meillä oli mukana vain 2 l vettä. Päätimme kuitenkin rajalle kävellä ja sen jälkeen etsiä vettä. Minä taas ihmettelin, miksi rajalle  - väsytti jo. Onneksi mentiin. Luulin, että raja on samanlainen kuin Saksan ja Itävallan eli että ei edes huomaa rajan ylitystä. Jo pitkältä näki mäen päällä korkean verkkoaidan ja hienot, historialliset rajakivet. Onhan kyseessä myös EU:n raja.

Rajan jälkeen tutkimme karttaa etsien puroa, jonne suunnistaa. Otimme suunnan läheisimmälle. Ja kävelimme kompanssin avulla suoraan solisevalle purolle. Huojentuneina pystytimme teltan sen läheisyyteen. Kello oli jo kahdeksan illalla ja melko viileää, n. 7 astetta lämpöä.

 Iltaruuan jälkeen kuuntelimme makuupusseissa Minna Pyykön ja Juha Laaksosen ohjelmaa podcastina. Minä nukahdin kesken - kuten tavallista. 

Keskiviikko 10.7.2019

Nukuimme pitkään ja hyvin, kuten aina luonnossa. Välillä yöllä kuului moottorien jylinää, ilmeisesti rajamiehet partioivat. Olimme noin kilometrin päässä rajalta. Missään aamiainen ei maistu niin hyvältä kuin keskellä erämaata.

Otimme suunnan polulle, mutta päätimme mennä pitkään polun ulkopuolella, mutta turvallisesti sen läheisyydessä. Kivikkoon saapuessa säikäytimme kesäpukuun sonnustautuneen lumikon. Se tuijotti meitä pitkään ennen kuin tajusi lähteä vikkelään pakoon. Hauska eläin. Jätöksistä päätellen joku iso petokin oli pyörinyt samoilla seuduilla ja polulla.

Muurahaisia arktisissa olosuhteissa. Joku oli jo käynyt niitä siivun syömässä.

Suunnistusta ilman GPS-laitetta.

Nyt maltoimme pysähtyä kiikaroimaan lintuja. Kapustarintaa pääosin näkyi. Oranssia lintua, jonka myöhemmin tunnistimme Punakuiriksi pitkän googlettamisen jälkeen, emme enää nähneet. Kuvista tuli kohtuullisa kännykällä kiikarin läpi kuvattaessa, apuna Carson Hookupz.

Hyvä suojaväri, kapustarinta.

Hyttysiä ja pieniä kärpäsiä oli varmaan miljoonittain. Yhtään hyttysen puremaa ei tullut, kiitos Freen. Kyllä niitä varmaan harmitti, kun pääsivät vain ininällä häiritsemään sekä sumentamaan näkökenttää. Kärpästen törmäily keb-takkiin aiheutti sateen ropinan kuuloista ääntä. Täällä ainakin hyönteisiä riittää - ei tarvitse hotellia niille rakentaa.

Polkua kävellessä metrin päästä lähti riekko poikineen lentoon. Olisipa ollut gopro- kamera. Säikäytimme myös pöllön puusta lentoon. Tämä on todellakin linnuista kiinnostuneiden paratiisi. Näimme mm.  myös kivitaskuja, sinirintoja, maakotkan ja monia muita, joita emme tunnistaneet.

Upea paikka. Tänne haluan tulla pian uudelleen.

Jonkun kivikengästä pohja pudonnut.

Pulmankijärvi.