Piipahdus Pykeijassa 8-7.7.2019

Maanantai 8.7.2019

Matka Kiilopältä kohti Pohjois-Norjaan alkoi noin puoli kymmenen aikaan. Kiilopään aamiaisella luulisi pärjäävän päivälliseen asti. Aivan sininen taivas, lämpöä 12 astetta eli olosuhteet ideaaliset. Reitin kohokohdat Suomen puolella olivat Ivalo, Inari, Sevettijärvi ja rajapaikka Näätämö. Kapeilla teillä oli hurjia ohituksia. Matkailuatuo tuli mm. mutkassa meidän kaistalla vastaan ja minun piti laskea nopeus 20/h ja nokkakolari nippanappa estetty.

Maisemat muuttuivat karummiksi koko ajan. Norjan puolella tunturit ja vuoret korkeampia, ei puita enää. Huipuilla vähän väliä tutka-asemia ja tutkat varmaan itäänpäin suunnattuja. Suomeen riittävät gsm-verkkojen tukiasemat ja sään seurantalaitteet. Tosin säätekniikkaa voisivat päivittää: ennusteet eivät oikein osu kohdalleen. Terveiset Ilmatieteen laitokselle tässä samassa.

Ihmettelimme osin täysin kuolleita puita. Kuulimme, että tunturi- ja hallamittari syövät lehtiä. Esiintyvät runsaslukuisina tänäkin vuonna.

Tiet muuttuivat kapeammiksi koko ajan ja liikenne myös onneksi väheni. Helpotus ja ihastus oli suuri, kun Pykeijan pieni kylä Varangin vuonon rannalla aukeni eteemme. Ystävällinen pariskunta otti meidät vastaan. Valkoinen hiekkaranta hohti auringon paisteessa. Lämmintä. Kuulimme sanat, joita en ole koskaan ennen kuullut saavuttuani lomalla johonkin paikkaan: " kylläpä teillä on tuuri sään suhteen!" Myhäilimme.

Majoitus Pykeijas Oppelevelser yrityksen kautta. Paikkaa pitää, ilmeisesti paikallinen voimahahmo, Elsa, jolla on useita majoitustaloja ja mökkejä. Mökki oli viehättävä 9 neliön kokoinen, pieni kuisti ja merinäköala. Varasimme Jäämeren saunan 22-23.00. Mökin tasoon ja varustukseen verrattuna n. 170 euroa yö on kallis. Mutta ymmärrettävää, että tarjontaa ei paljon ja sesonkikin lyhyt.

Pykeijassa asuu noin 200 ihmistä. Paikan asutuksen aloittivat Suomen Lapista nälkää pakoon lähteneet suomalaiset. Edelleen kylää kutsutaan pikku-Suomeksi ja paikkakuntalaiset toivovat saavansa puhua suomea turistien kanssa ja kyllä he sitä osaavatkin.

Päivällisen söimme paikallisessa Bistrossa. Ihan hyvää kalakeittoa paikkakunnalle tyypillisessä miljöössä. Siellä asioitiin englanniksi yllätykseksemme.

Pykeijan hautausmaa keskellä kylää, valkoisen kirkon vierellä, on rauhoitettu. Syynä harvinainen Siperian sinilatva, jota esiintyy vain Siperiassa ja Pykeijan hautausmaalla. Yksi syy lisää tutustua hautausmaahan, joka oli muutenkin mielenkiintoinen. Kasvi havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1868 ja rauhoitettiin 1919. Pykeijan hautausmaan nurmikko leikataan vasta elokuun 15.päivänä, jotta siemenet saavat kypsyä rauhassa.

Suunnitelluin ja odotetuin Pykeijan osuus oli vaellus n. 7 km:n päähän Ranvikan lintukallioille. Mikä vaeltaessa hienossa, ehkä vähän liian kuumassa, säässä. Maisemat näyttivät karuilta, mutta sukeltaessamme maisemaan olimmekin keskellä hienoa ja tapahtumarikasta luontoa. Kallioiden rinteet ja laakso kukkivat parhaimmillaan. Lapissa onkin harvinaisen hieno kukkavuosi. Syy kerrottiin uutisissa: edellisen vuodet helteet kehittivät paljon kukka-alhioita ja alkukevään sateet toivat kukinnan. Niin kaunista.

Reitti kulki vanhaa lennätinlinjaa pitkin. Kiviperustuksia ja joitakin tolppiakin oli jäljellä. Merikotkat kaartelivat taivaalla, pikkulinnut yrittivät pörhistellä isommiksi ja pelottavimmiksi ja niiden säkätys saatteli meitä. Pesintä käynnissä. Varsinkin kivitaskut säestivät matkaamme - tuntui kuin pieni kivien rummutus tai hakkaus olisi jatkuvaa. Vaellus oli raskasta: kuumuus, jyrkät ylä- ja alamäet sekä vaikeakulkuiset kivikot kuluttivat voimia ja toivottavasti myös kaloreita. Usko meinasi loppua.

Lennätinlinjojen pylväiden kivialustoja.

Ranvika palkitsi. Lahden poukaman rannalla vanha kalastaja"kylä" (kertoivat sen olleen joskus kyläläisten kesänviettopaikka)  ja pikkukajavayhdyskunta pesimässä kalliorinteellä. Väsyneinä istuimme ja kiikaroimme. Pyöriäiset tulivat meitä tervehtimään. Täydellistä.

Ranvika ja sen vanhat majat.

Laakso jäi varjoon ja viileys laskeutui. Sen voimalla paluumatka sujui nopsaan. Ihana retki - maisemat ja elämykset ylittivät odotukset.

Legendaarinen Jäämeren sauna oli vertaansa vailla. Perinteinen puusauna ja löylyjä ottaessa pystyi ihailemaan ilta-aurinkoa, jäämerta ja valkoista hiekkarantaa. Vesilinnut viettivät lämmintä kesäiltaa meren lahdella. Niin rauhallista. Saunajuomat pystyi nauttimaan saunan terassilla. Lämmintä.

Mentyäni nukkumaan mieheni jäi mökin terassille seuraamaan tyllien tepastelua rannalla ja kuvaamaan keskiyön auringon.

Sympaattiset, terhakkaat ja aktiiviset tyllit.

Tiistai 9.7.2019

 Olimme tilanneet aamiaisen ja se nautittiin Aurora huoneessa. Aika piti varata ja sen ajan saimme nauttia siitä kaksin. Iltapalan puuttuminen ja tunnin aamulenkki oli tehnyt meidät nälkäisiksi, joten söimme reippaasti lähes kaiken.

Haikeana jätimme Pykeijalle jäähyväiset, samoin sen sitkeille asukkaille. 1980-luvulla kylässä oli kaksi kalatehdasta, jotka tekivät konkurssin. Sitkeät suomensukuiset ilmoittivat kylän ja ihmiset myytäväksi, jotta kylä ei autioitusi. Onneksi Venäjältä tuli kuningasrapuja ja nyt Pykeijaa jo kutsutaan Norjan kuningasrapujen pääkaupungiksi. Kalastusturismi kukoistaa. Suomalaiset ovat kuin kissoja - putoavat aina lopulta jaloilleen. Moni muu kansa olisi lannistunut.

  Pykeijasta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Suosittelemme.

Sieltä lähdimme kohti Pulmankijärveä Skiippagurran ja Tana Brun kautta. Skiippagurraa "mainostettiin" joskus 90-luvulla sillä, että siellä yleisin kuolinsyy on itsemurha ja toiseksi yleisin murha. Enpä tiedä - ei kovin riemukkaalta paikalta näyttänyt. Tana Brussa valmistuu kohta uusi silta Tenon (Tanan) yli.