Vaellusta laajoissa Schwarzwaldin metsissä 18-22.5.2023

 Helatorstai 18.5.2023

Lento Frankfurtiin lähti 8.40, loppumatka junalla Freiburgiin. Junamatka sujui ilman vaihtoja, kesto n. 2h. Freiburgin asemalla olimme melko tasan 14.10. Frankfurtin kenttä ei ole koskaan mikään ideaalinen paikka, mutta jälleen kerran kuitenkin selviydyimme sieltä. Tyttären vinkistä olimme varanneet huoneiston Freiburgin ulkopuolelta 12 min junamatkan päästä ihanasta kylästä nimeltä Kirchzarten. Kylä valloitti meidät samantien. Kauniita pihoja ja hyvinhoidettua pientaloaluetta. Kirkon tornissa kattohaikara vahti kolmea poikasta. 

Majoitus oli erikoinen. Paikallinen vanhusten palvelutalo on laittanut yhden talon turisteille huoneistoiksi. Siisti ja rauhallinen paikka, kaikki tuntui toimivan. Harjoittelimme samalla palvelutalon tyylistä asumista kaikkine apuvälineineen. Naapurit ystävällisiä. 

Kun olimme asettuneet majoitukseen, lähdimme taasen kohti Freiburgia syömään tyttären luokse. Hyvää ruokaa ja miellyttävää seuraa tyttären ja hänen saksalaisen kämppiksen seurassa. Ja täytyihän sitä maistaa paikallista olutta sen panimoravintolassa, toisin sanoen mieheni maistoi sitä ja minä join talon valkoista laimeaa valkoviiniä. Paikka oli Martins Brau.

Freiburgin tunnusmerkistönä tornit.

Perjantai 19.5.2023

Tutustuimme kylään ja haimme vinkkiä vaellukselle Tourist Infosta. Täytyy sanoa, että en ole saanut aikaisemmin kertaakaan asiantuntevaa palvelua saksalaisesta tourist infosta. Nyt myytiin vaelluskartaa ja kerrottiin vinkkejä, mihin kannattaa mennä. 

Ensimmäiseksi vaellukseksi valitsimme helpon reitin, joka alkoi kylän läpi kävelyltä. Hienoja peltoja, petolintuja ja kauniita niittyjä ohitellen saavuimme rinteille. Sää oli ihanteellinen, n. 18 astetta ja pilvistä. 

Hienot maisemat kohti Kirchzartenia. 

Saimme tallustella ilman muita vaeltajia rauhallisella polulla. Ylhäällä kappelissa olikin sitten turisteja yllin kyllin. Kappeli on muutettu ravintolaksi, mutta kyseinen päivä oli heidän Ruhetag, joten jouduimme tyytymään omiin eväisiimme. Reitti oli merkitty 5 km pituiseksi, mutta kilometrejä tuli reitin alkuun ja loppuun. 

Illalla taasen Freiburgiin ja tyttären varaamaan Itävaltalaiseen ravintolaan syömään - kuinkas muuten kuin Wiener Snitzheleitä. Tunnelma oli loistava. Jollakin tavalla seutu muistuttaa Baijeria, mutta selvästi asukkaat ovat avoimempia, pihatkin ovat persoonallisemmin koristeltuja. Molemmat hienoa aluetta.

Lauantai 20.5.2023

Tornissa kattohaikaran pesä, jota pystyimme seuraamaan myös livekameran kautta.

Aamut sujuivat aina muutaman kilometrin lenkillä, jolloin toimme mukanamme leipomosta sämpylät aamiaiseksi. Aamiaishetket viipyilivät parvekkeella. Vihdoinkin kuitenkin se odotetuin vaellus, koko päivän vaellus Schwarzwaldin metsäasiantuntijan eli tyttären opastuksella. Kymmenen aikaan tapasimme junassa, joka matkasi Bärtaliin, sieltä oli suunnitteilla ottaa bussi Schwarzwaldin korkeimmalle kohdalle ´, 1493 m, mutta bussi ei päässytkään sinne johtuen tien sulkemisesta, todennäköisesti vaurion johdosta. Otimme käyttöön Plan B:n ja lähdimme kohti Feldseetä.

Matkan puolivälistä löytyy järvi, joka on 1109 m korkeudessa. Järvi sijaitsee Southern Black Forest -luonnonpuistossa. Järvi on joissakin paikoin jopa 32 m syvä ja täysin ympyrän muotoinen. Matka sinne meni kuusi- ja pyökkimetsien läpi. Niissä kävellessä ymmärsi hyvin, miksi roomalaiset aikanaan nimesivät seudun mustaksi metsäksi. Metsä on niin tiheää. Kuusia on yllinkyllin. Oppaamme kertoi, että ne eivät ole alkuperäisiä, vaan alkujaan metsät ovat olleet pyökkimetsiä. Saksalaiset joutuivat kaatamaan metsää toisen maailmansodan sotakorvauksien maksuun, ja metsäteollisuus toivoi istutettavan kuusia saadakseen sellua. Kuuset eivät kuitenkaan enää sopeudu muuttuneeseen ilmastoon ja alavammilla rinteillä ne kärsivät kovasti kuivuudesta ja kirjanpainajatuhoista. 

Hienoa pyökkiä hakattuna.

Feldseen rannalla oli hyvä juoda kahvia ja syödä kinkkujuustosämpyläitä. Sinisorsia, nokikana ja kaloja ihmettelimme samalla.

Metsien yleisimmät puut ovat kuitenkin edelleen pyökki, hopeapihta ja kuusi. Hopeapihdat ovat kauniita ja näyttivät voivan hyvin. Ilmastonmuutos näkyy seudulla selvästi, sää alkaa muistuttaa välimeren ilmastoa. Onneksi Saksa satsaa metsäntutkimukseen.

Saksassa metsän kaatamisten yhteydessä säilytetään tietenkin puita, jotka siementävät - kuten Suomessakin tehdään. Mutta avohakkuut ovat kiellettyjä Saksassa. Hehtaaria kohden säilytetään viisi ns. Habitat treetä eli jättöpuuta (jakauma voi olla erilainen, mutta 15 puuta / 3 ha). Puut valikoidaan tarkoin:  ne ovat eri lajeja, vanhoja ja sellaisia, joita ei koskaan kaadeta. Niitä tutkitaan ja tehdään havaintoja, miten ne vaikuttavat metsien monimuotoisuuteen. Mitkä lajit edistävät eniten ja mitkä lajit hyötyvät. Tämä nyt vähän maallikkona selitellen, mutta tätä oppaamme juuri tutkii. Mielestäni tämä käytäntö pitäisi ottaa myös käyttöön Suomessa - miksi ei ole....??? Olemmehan metsien todellisia asiantuntijoita, tai ainakin jotkut meistä.

Päivän kruunasi hienot korvasienilöydökset. Niitä sitten keräilimme nuorten seuraavan viikon ruuaksi. Tätä emme odottaneet, vaikka tietty hiukka mielessä olikin toiveena. Matkallemme osui koko matkan ainoa Hutte eli retkeilijöiden ravintola, josta saimme kylmää juomaa ja ihailimme lyhytjalkaisia, jykeviä, mustia muumeja muistuttavia lehmiä.

Läpi todella upeiden metsien, peltojen ja niittyjen kautta saavuimme Hinterzarteniin, josta junalla majapaikkaan. Onneksi nuoret oppaamme laittoivat meille ruuan. Askeleita vähän yli 30 000 ja ainakin minä olin aivan poikki. Illalla vielä konserttia monilla kielillä - täydellinen päivä. Olisipa näitä elämän aikana useampiakin. 

Uni maittoi. 

Sunnuntai 21.5.2023

Oppaat pitivät lepopäivää, mutta me emme malttaneet. Teimme hiukan pidemmän aamulenkin. Oli niin superkaunista, lämpöisen viileää. Aamiaisen jälkeen bussilla St Peteriin. Kylä vuoren huipulla, jossa v. 1093 perustettu luostari ja sen ympärille kasvanut kaunis kylä. 

Kylästä lähdimme painostavassa hellesäässä kävelemään rinteitä ylös ja alas. Rankkaa ja kuumaa. Lindenberg oli matkan varrella: kappeli ja pyhiinvaelluspaikka tai ainakin majoitusta heille. Hienot maisemat avautuen kohti mustaa metsää ja laaksojen kyliin. Ukkonen jyrähteli ja vauhditti väsyneitä jalkoja. Toki yritimme välillä pitää taukoja ja ihailla ympäristöä.

Schwarzwaldin kakun tekoon Kirchwasseria.

Illalla sitten vielä taasen junalla Freiburgiin tyttären kanssa iltakahville. Mutta väsymys oli jo lähes sietämätöntä. Taas tuli askeleita hiukka yli 30 000. Iwatch rannekkeeni kehui matkan pituuksia, mutta moitti hiljaista vauhtia. Pitäisi sen mukaan lisätä tempoa. Just joo - tekisi itse perässä.

Maanantai 22.5.2023

Paluupäivä, olisihan tänne jäänyt mielellään tai ainakin ollut pidempään. Huoneisto siivottiin, pakattiin ja luovutettiin n. 9.30. Taas junalla Freiburgiin. Ostoksia, toria, kahvia ja tyttären kanssa lounaalle syömään afrikkalaista kasvisruokaa - joka oli jo edellisellä kerralla jäänyt mieleen. Haikeana junaan ja kohti Frankfurtin kenttää.

Tästä on tullut uusi lempipaikkani Saksassa. Toivottavasti pian mahdollisuus tulla uudelleen.

Jäisillä, kantavilla hangilla 22.4.2023-29.4.2023

 Lauantai 22.4.2023

Lähdimme kesäisestä Etelä-Suomesta, asteita + 18, yöjunalla Pasilasta Rovaniemelle. Minulle se oli aivan uutta ja odotettua. Kätevästi toimi auton vienti junaan, hytti oli mukava omalla wc:llä ja suihkulla. Nihkeän kuuma. Olin jo päättänyt, että myös ensimmäisen kerran junassa myös ravintolavaunuunkin menen. No - eihän VR ravintoloineen ja hytteineen mikään idän pikajuna ole, mutta varmaan turvallisempi: murhat tapahtuivat vain kirjassani. Illalla myöhään hyttiin koputettiin, minun sanat miehelleni oli: "älä vaan avaa, ei koskaan tiedä kuka liikkuu". Eihän minua kuunneltu ja onneksi niin. Konduktööri tuli kertomaan, että ilmastointi ei toimi ja pääsimme toiseen samanlaiseen hyttiin. Onneksi, viileys oli ihanaa.

Sunnuntai 23.4.2023

Aamulla heräsimme lumisissa maisemissa hyvin nukutun yön jälkeen. Rovaniemellä pakkasta -9 astetta. Kansainvälistä porukkaa kömpi junasta pois jatkaen kohti pohjoista. Aamiaiselle menimme, suosituksen mukaisesti, Shell Rovaniemi Napapiiri. Epäröiden menin huoltoaseman ravintolaan sisälle, mutta oli juuri luvatun mukaista. Melkoisen pian paikka täyttyi tutuista, samalla junalla matkustaneista,  kasvoista. Sana kiirii. Aamiaisen hinta 9,10/hlö ja se oli kattava. 

Lunta oli tien vierustoilla, mutta tiet kuivat ja kuin kesäkelissä oli ajellut. Joet jo sulia, lintuja ei vielä pelloilla. Eläimiä ei juurikaan näkynyt: muutama korppi ja auton alle jäänyt valkoinen jänis porojen lisäksi olivat ainoat. 

Kotitunturi, Kiilopää, taustalla

Sodankylässä perinteinen kaupassa käynti, Kiilopäällä puolen päivän aikoihin. Hiukka kävelyä ja sitten keittolounaalle. Kiilopään lounas 11,90 euroa ja todellakin kattava.

Olimme ajatelleet mennä pimeän turvin revontulia bongailemaan. Klo 23.00 vielä valoisaa ja uni vei revontulista voiton.

Maanantai 24.4.2023

Heräsimme auringon paisteeseen. Väsymys oli poissa ja hyväntuulisuus palautunut. 

Pikkupakkasessa lähdimme vaelluskengillä kantaville hangille kiipeämään kohti Kiilopään satulaa. Onneksi oli sauvat, koska hanget olivat jäiset ja liukkaat. Kiilopään rinteet olivat tallatut; eläinten, ihmisten ja pyörien jälkiä. Liikennettä on piisannut. Meillä rauhaisaa. Välillä taukoa pidimme sulaisilla pälvepaikoilla ja todellakin tuntui, kuinka väsymys ja stressi fyysisenä tunteena hävisivät kehosta. Luonto on parasta lääkettä, Lapin luonto superlääkettä. 

Kiersimme Kiilopään taakse ja ihmettelimme ja kauhistelimme Luulammelle hiihtäviä laskijoita. Moni kantoi sukset alas, sekin näytti vaikealta jäisellä ladulla. Korpit kiertelivät toiveikkaina laskijoiden yllä. Me jatkoimme kohti Ahopäätä. Ahopään rinteillä huomasimme kiirunoita ja välillä riekkoja, jotka loistivat Naantalin auringon lailla valkoisina sulaneilla pälvialueilla. Ne oli todellakin helppoa havaita. 

Tarkkaan katsottuna onhan siinä lintuja. 

Reitin pituudeksi tuli n. 12 km, oli fantastista: aurinkoa, maisemia, poroja, suklaaminttujuomaa ja etenkin hyvää seuraa. 

Mökissä dekkareita, saunomista ja hyvää ruokaa. Elämä vain on juhla. 

Lumen syvyys 45 cm.

Tiistai 25.4.2023

Jälleen aurinkoinen ja tyyni päivä. Retkelle lähtiessämme mökin läheisyydessä riekko kyyristeli tien reunalla; yllättävän kesy, ei tehnyt elettäkään väistääkseen. Jokunen kuvakin saatiin. Yllättävän vähän kevätpuuhissa yllätettyjä eläimiä näkynyt; oravapari ja jokunen riekko olleet ainoat.

Suunnitelmissa oli kävellä liukkailla, kimaltelevilla ja jäisillä hangilla Ahopään rinteiden kautta Rumakurulle. Noustessamme ylös rinnettä huomasimme kovin pian idean olevan huono. Kaltevuus teki rinteistä tappoliukkaat, välillä ei mitään pitoa. Toisaalta kuka sinne Rumakurun hulinaan erämaan rauhasta menisikään. Onhan se jo nähty. Kiertelimme Ahopään ympärillä olevia upeita kuruja ihmetellen lumien kauniita muodostelmia; ensimmäistä kertaa ymmärsin, miksi varoitellaan lumivyöryistä. Valtavat lumimassat muodostuneet kurujen seinämille. 

Mietin, että vaikka emme eläimiä näe niin varmasti ainakin niiden jälkiä. Siinä sitten ainoita jälkiä olivat läskipyörien jäljet lähes joka paikassa. Todennäköisesti lisääntynyt pyöräily karkottaa eläimet ja linnut kauemmaksi. Pyöräilijöitä se ei tietenkään haittaa. Onkohan nykyään jo sallittua pyöräillä ihan missä vain?

Maisemat olivat hienoja. Aina ihmetyttää, että vaikka vuosikymmen toisensa jälkeen samoissa maisemissa pyörii, on jokainen kerta erilainen ja aina löytyy jotain uutta. Retki oli aivan fantastinen; mitään en muuttaisi - jos ei ota lukuun eläinten ja jälkien puutetta. Säälitti ihan sitkeät hiihtäjät jäisillä laduilla rivissä tarpoen ja toivoen pysyvänsä pystyssä jäisissä mäissä: molempiin suuntiin hankalaa; toiset kantoivat suksia ylämäessä, toiset alamäessä - viisasta tietenkin ainakin se.  Meillä oli luonnon rauha. 

Toivon hiihtäjille huomisen luvatun lumisateen tuovan helpotusta.

Lumen syvyys 44 cm.

Keskiviikko 26.4.2023

Heräsimme sankkaan lumipyryyn ja pikkupakkaseen. Viivyttelimme lähtöä odotellen lumipyryn loppumista. Lopulta emme enää jaksaneen vaan lähdimme noin 10.30 lompsimaan sukset kainalossa ladulle. Yhdentoista maissa pyry lakkasikin.

Miehelläni voitelu onnistui, mutta minun kuluneet sukset keräsivät pohjiin lumet. Muita hiihtäjiä ei näkynyt: ihmettelimme sitä, koska edellisinä päivinä heitä oli laumoittain hanhenmarssissa laduilla. Meistä tämä oli hyvä hiihtokeli: mäet minä menin hämähäkkityylillä liimautuneena lumeen  - edes sauvoja ei tarvittu, alastulossa sai lykkiä kunnolla, että pääsi eteenpäin. Sopi meidän osaamiseen. Jäisillä laduilla ei olisi ollut näin helppoa. 

Rajaladun kohdilla meitä ilahdutti käpylintuparvi - tarkempaa lajitunnistusta emme osaa, mutta puhelimen Birdnet appi tunnisti lajin muutamin vaihtoehdoin eri käpylinnuiksi. Niitä sitten alkoikin näkyä latujen varrella. 

Sivakkaojalle emme päässeet, koska latu suljettu ja työkoneita ladulla. Käännyimme takaisin ja aivan voipuneina ja hikisinä pääsimme lopulta mökille. 10 km "hiihto" voi olla rankkaa.  Säälittäväksi mennyt saavutukset: pääasia kuitenkin, että suksia ei turhaan tänne tuotu. 

Kahvia juodessa meitä ilahdutti meidän oma kotiriekkomme, jota jo kaipasimmekin. Siinä se oravan kanssa pyöri ikkunan alla. Oli aikamoinen sattuma, että onnistuimme sen näkemään. Itse asiassa olikin ihan hyvä päivä - käpylinnut ja riekko. 

Pitkästä aikaa riekkoja näkynyt muuallakin kuin ruokalistoilla.

Päivän päätteeksi perinteeksi muodostuneet Kiilopään pizzat. Olivat tosi hyvät - ehkä Suomen parhaat.

Pizzat Gaissa ja Jänkä. Vahva suositus.

Lumen syvyys 50 cm.

Torstai 27.4.2023

Ja taas aurinkoa...ja lämpöä - se siitä hiihdosta. Lähdimme Saariselälle shoppailemaan heti aamusta. Kävelimme siellä pienen lenkin; katsastimme tulevan uuden Kuukkelin paikan ja kävimme kurkkimassa uuden, nelostien läheisyydessä sijaitsevan pizzaravintolan nimeltä Fieno. Pääsimme vain ikkunoista kurkkimaan, koska se on auki vain 14-23.00. Rakennus on hieno, samoin sisustus viihtyisä. Partioaitassa taas kului rahaa hyvän palvelun ansiosta. Kaunispään munkit ennallaan, olimme ainoat asiakkaat. Laskettelijoita tuntui riittävän rinteissä.

Uusi ravintola Fieno, ilmeisesti pääosin pizzaravintola.

Vanhan Kuukkelin jäännökset. Tulipalon jälkiä korjataan ja jossain vaiheessa uutta pukkaa.

Puolenpäivän jälkeen lähdimme kävelemään metsän poikki kohti Sivakkalaakso ja Sivakkaojan laavua. Mieheni sai tallennettua pikkukäpylinnun äänen muuttolintutarkkailua varten tehtyyn appiin, yle/muuttolintujen kevät. Etelästä tulleen vinkin mukaan pikkukäpylinnut ovat kuusissa ja isot käpylinnut männyissä. Nämä pikkukäpylinnut olivat männyissä ja syykin oli melkoisen selkeä: Sivakkalaaksossa oli vain mäntyjä. 

Laavulla laitoimme tulet ja kulkijoita riitti - jokainen pelkillä kengillä liikuskeli. Useampi pariskunta ja yksi yksikseen kävelevä henkilö. Juttua riitti. Kaikki tuntuivat nauttivan kesäilmasta; tosin kesällä harvoin noin lämmintä. Me laitoimme tulet ja pitkästä aikaa söimme laavumakkaraa. Kuukkeli ja Lapin tiaisia kävi meitä moikkailemassa; kuukkelille maistui myös grillimakkarat. Sivakkaojan latu suljettu, koska siltoja korjataan. Kävelimme latupohjaa myöten Kiilopäälle. 

Hieno retki.

Lumen syvyys 42 cm.

Perjantai 28.4.2023

Viimeinen lomapäivä valkeni sumuisena, tuulisena ja puolipilvisenä. Haikeutta ilmassa jo heti aamusta, olisi pidempikin loma maistunut. Yöllä ei juurikaan pakkasta ollut, joten arvelimme hankikannon olevan tältä osin ohi. Testatessa sitä mökin pihalla näin suurimmaksi osaksi olikin.

Päätimme lähteä Niilanpäälle pyöräilijöiden tamppaamaa reittiä pitkin. Heti pari läskipyörällä kiitikin meidän ohi, muuten hiljaista. Heti alkuun saimme YLEn muuttolintujen kevätseurantaan vihervarpuset; 99% varmuudella (äänen perusteella). Tuuli tyyntyi ja aurinko aloitti jälleen hangelle porottamisen. Muutama hiihtäjä meni ohi. Kiilopään rinteillä harjoiteltiin Telemark hiihtoa. Rauhaisaa.

Katsastimme ulkoapäin Niilanpään porotuvan, mutta emme lähteneet sinne kahlailemaan; hanki petti kävellessä ja lunta kuitenkin melkoisen paljon. Retkemme kattoi siis edestakaisen menon Niilanpäälle. Ihan hyvä lenkki ja hiki siinäkin tuli. Jälleen upea retki.

Taustalla jossakin Niilanpään porotupa.

Pohdin kävellessäni, että olemme olleet osaomistajia huoneistossa lähes 10v ja 20 vuotta olemme Kiilopäällä käyneet. Paikka ja turistipopulaatio ovat muuttuneet vuosien varrella. Harmittavan vähän olemme ehtineet parina viime vuotena täällä käymään: työt häiritsevät loman pitämistä ja ehkä Savosta hankittu mökkikin. Öitä huoneistossa vietetty 131 (mieheni Excel ei koskaan petä).

Lapin matkailun muutokset ovat näinä kymmenenä vuotena havainnoitu eivätkä ne ole vähäisiä. Kun ajattelen alkuaikoja huoneistossa (alkaen siis 2013) turistit olivat pääosin hiihtäjiä talvella ja vaeltajia kesällä kotimaasta ja jos turisteja niin pääosin Keski-Euroopasta (Ranska, Tsekki, Italia, Espanja pääosin) - näin ensimmäiset vuodet. Pikkuhiljaa alkoi aasialaisia valua Kiilopäällekin, japanilaisten aloittaessa invaasion ja heitä seurasi Aasiasta Etelä-Korealaisia ja Kiinalaisia. Yhtäkkiä he olivatkin suurin osa. Muistan eräänkin viikon, kun talvella olimme ja muut puhuivat kiinaa ja me kaksi suomea. Olimme haluttua riistaa valokuvissa: eksotiikkamme puri. Kiilopään rinteet täyttyivät kirkkaina pakkasöinä tripodeista ja japanilaisista niiden takana: revontulia odottelivat tuntitolkulla. Tämä aika oli varmaankin Lapin matkailuyrittäjien kulta-aikaa. Kakslauttanen laajeni, maailmantähtiä oli kuuleman mukaan laduillakin. 

Tulikin korona ja kaikki muuttui. Me olimme vielä Kiilopäällä 11.3.2020. Italialaisia köhi ruokalassa isoissa pöydissä kymmenittäin; sen verran ymmärsin, että korona heitä lähinnä nauratti. Olivat matkalla Vuokattiin hiihtokisoihin, me lähdimme kotiin. Saman viikon perjantaina oli jäätävä jo etätöihin ja korona levisi kulovalkean tavoin - ja juuri Italiaan erityisesti. Seuraavan kerran kun tulimme Kiilopäälle se oli jo täyttynyt kotimaan turisteista. Autot eivät mahtuneet edes parkkipaikoille. 

Nyt on taas vuoden ajan palauteltu entisiä aikoja. Turisteja jonkin verran; aasialaisia ei juurikaan, koska Ukrainan sota sulkenut nopean lentoyhteyden Venäjän yli. Tällä viikolla näimme ruotsalaisia ja virolaisia turisteja, mutta melkoisen hyvin porukkaa kuitenkin.

Kiilopää paikkana on muuttunut. Pyöräily on tullut kuvioihin mukaan, hiihto jää taka-alalle. Erilaisia uusia tapoja lumellakin liikkua on tullut mm liukulumikengät. Opas Mauria ei juurikaan näy; iso menetys paikalle. Saunaosasto on täysin remontoitu. Johtajan vaihdoksen myötä tuli myös lentopallokentät. Summa summarum: henkilökunta on aina yhtä ystävällistä ja asiantuntevaa ja tänne on mukava tulla.

Tässä oli hiukka havaintoja kymmenen vuoden ajalta. Kaiken kaikkiaan on ollut mukavaa viettää aikaa täällä, tuonut uusia ajatuksia, näkökulmia ja ehkä parantanut kuntoakin. Päivääkään en antaisi pois. 

Lauantai 29.4.2023

Aamiainen Kiilopäällä klo 8.00 12,-/henkilö. Kiilopään Tunturikeskus suljetaan klo 12.00 ja avataan jälleen 3.6.2023. Huonon kelin uhka päällä lähdimme ajamaan kohti etelää n. klo 8.30. Olisihan täälä pidempääkin ollut.

Sodankylän tiellä näin yhden toiveena olevan: ukkometso kaikessa komeudessaan pyrstö täydessä levityksessä. Aikaisemmin en olekaan nähnyt kuin kuvissa. Teerinaaraita tien vierustoilla. Peurat yhtäkkiä ryntäsivät tielle ja kun olivat ylittäneet tien kääntyivät vielä takaisin. Sää oli jo siinä vaiheessa huono ja tielle kasaantunut kinoksia. Onneksi perässä ajava auto oli fiksusti pitänyt välimatkaa. Porot ovat parasta tässäkin mielessä; ne eivät poukkoile vaan pysyvät nätisti tien vieruistoilla. Välillä tosin suolaa napsimassa tiellä.

Sodankylän jälkeen sää muuttui ihan hirvittäväksi. Välillä piti vain kuuttakymppiä ajaa ja sekin tuntui kaahailulta. Tie vielä kaiken lisäksi kapea ja mutkainen. Ainoa hyvä puoli oli se, että liikennettä tosi vähän. 

Kuusamossa alkoi jo usko matkantekoon loppua, autokin aivan jäässä ja renkaisiin pakkautunut jäätä niin pahasti, että koko auto tärisi ajaessa. Kajaanissa helpotti sään mennessä plussan puolelle. 

Joroisissa n.21.30. Melkoisen tarkkaan 13 tuntia ajoa. Valoisaa koko ajan ja sääkin oli parantunut.

Viikko Etelä-Saksassa - Garmisch-Partenkirchen ja Freiburg im Breisgau 10.9.-17.9.2022

 

10.9.2022 Lauantai

Lentomme Muncheniin lähti 9.15 hyvässä säässä. Lentokentälle ei ollut minkäänlaista ruuhkaa ja kaikki toimi kuin ajatus. Munchenin lentokentällä olikin sitten pientä laukkukaaosta, mutta meillä oli onneksi vain käsimatkatavarat - vaellusvaatteet eivät juurikaan tilaa matkalaukussa vie. 

Säntäsimme lentokenttäjunaan liian kiireellä - S 8 ei sitten lopulta mennytkään päärautatieasemalle asti. Lähdimme takaisin lentokentälle päin ja sieltä S 1 junalla rautatieassemalle. Emme olleet ainuita. En tiedä seurasivatko muut meitä,vaan oliko tosiaan huonosti opastettu matkailijoita. Ikääntyneet naispuoliset jenkkituristit säntäilivät sinne tänne ja seurasivat lopulta meitä. Lipuntarkastajat tulivatkin yllättäen junaan ja rouvilta puuttuivat liput. Siinä sitten matka sujui sujuvasti seuraamalla showta, kun kiukkuinen konduktööri vaati heiltä 60 euron rikesakkoa, jota eivät suostuneet maksamaan - selittivät vain, että lippuautomaatti oli rikki. Tarina muuttui sen verran, että lopulta oli niin, että matkatoimisto oli syypää liputtomuuteen. Neljä virkailijaa yrittivät saada maksua, ja kun ei onnistunut, ottivat heidän matkalaukut ja siirsivät niitä ulos. Rouvien ei auttanut kuin seurata. Saksalaiset eivät periksi anna. 

Tutusta paikasta rautatieasemalta lähti juna Garmisch-Partenkircheniin. Tällä kertaa meni vain Murnauhin asti johtuen radan korjauksesta. Kesällä juhannuksen aikoihin juna syöksyi kaarteessa ulos juuri GaPassa ja edelleen korjaukset käynnissä. Bussilla jatkoimme Murnausta GaPaan. Hidasta etenemistä, mutta kauniiden seutujen läpi mateleminen ei harmittanut.Meidät yllätti se, että junassa ja busseissa vaadittiin maskinkäyttöä - ja sitä oikeasti vahdittiin eli se oli pakollista. Onneksi taskun pohjalle oli maskeja unohtunut.

GaPassa sateen tuntua, pellot tulvivat ja vettä on riittänyt. Suomessahan on kuivaa kuin autiomaassa. Sää oli mitä mainioin, n. 15 astetta lämpöä, pilvistä ja raikasta. Majoituimme Hotel Garni Tritthoffiin - onnistunut valinta. Kiva huone, jossa iso oma parveke. Todella siistiä kaikki. 

Kävelimme illalla Garmischin puolelle ja yritimme syödä pientä välipalaa - eihän sellaista Saksassa tunneta. Väsymys iski ja vietimmekin illan omalla parvekkeelle nauttien itävaltalaista viiniä.BBC:n uutisissa ei juuri muuta kuin kuningatar Elisabetin muistelua ja kuningas Charlesin viran alkamista. Ukrainan sodan uutisia ja Venäjän pakokauhumaista pakenemista seurasin vain somesta. Erikoista aikaa elämme.

Fur kleine hunger tilasimme listalta pikkunälkään :)

Kolesteroliarvot taas nousevat, "pientä" naposteltavaa parvekebileisiin.

11.9. Sunnuntai

12 tunnin yöunien jälkeen oli mukava heräillä rauhalliseen sateenropinaan. Aamiainen oli mitä parhain, tietenkin olimme taas ensimmäiset aamiaisella. Tätä majapaikkaa voi suositella. Aamiainen oli monipuolinen ja laadukas ja ravintola saksalaiseen tapaan tasokas ja siisti.

 

Sateisesta aamupäivästä johtuen lähdimme kävelemään kaupungille. Saksalaisia lomailijoita - selvästi nuorennusleikkaus kävijöissä tapahtunut ilmeisesti koronan seurauksena. Sama kuin Suomessa: nuoret löytäneet luonnon ja retkeilyn ja omassa maassaan. Onnistuimme Krönnestä saamaan kahvit ja pullat; ei ole kovin helppoa palvelunsaanti ollut, selkeästi työvoimapulaa ravintoloissa ja täällähän ei tiskeiltä tilailla eikä maksella. Palvelua halutaan pitään yllä, mutta harmillista on se, että työvoima ei enää siihen riitä.  Takaisin yritimme mennä bussilla, mutta koska maskit olivat unohtuneet majapaikkaan, bussi ei ottanut kyytiin. 

Sää selkeni ja lähdimme nousemaan Grasbergille kohti yhtä ihanimmistä paikoista: St Martinin majalle. Nousu on rankka meidän perinteisellä tyylillä, sähköpyöriä ohitsemme suhautti. St Martin on 1087 m korkeudella ja tie sinne nousee lyhyen matkan aikana. 

Miehellä matkustajana schäfer.

St Martin oli lähes täynnä. Aurinko lämmitti ja siellä oli mukava istua ja tasoitella sydämen sykettä. Sama juttu kuin alhaallakin ravintoloissa, muutama tarjoilija kirjaimellisesti juoksi tuoppeja ja makkaroita kantaen. Olimme varmaaankin ainoat ulkomaiset turistit; jenkkejä on joka paikassa, mutta heillä on tukikohta GaPassa, joten heitä riittää.

Lähes kahden tunnin tauon jälkeen lähdimme pohjejumpalle eli laskeutumaan alas rinnettä. Vauhtia ei voinut hiljentää vaan painovoima piti vauhdin reippaana. Alastulo ei todellakaan kauaa kestä. Matkan varrella on sodan muistoksi rakennettu kappeli. Siinä on pysähdyttävää pysähtyä ja miettiä, että historian opetus on se, että historiasta ei opita mitään. Nuoria, paikallisia miehiä menehtynyt toisessa maailmansodassa ympäri Eurooppaa. 

Kappelin seinämät ovat täynnä muistolaattoja. Niin surullista katseltavaa.

Väsyneinä ja tyytyväisinä saavuimme majapaikkaan ja olikin lähdettävä samantien ruokailemaan. Menimme tuttuun paikalliseen ja paikallista ruokaa tarjoilevaan ravintolaan. Ei pettänyt tälläkään kertaa. Ja jälleen...tarjoilija varmaan ensimmäistä päivää tässä ravintolassa työssä, mutta ystävällisyys voitti hankaluudet. 

On nämä ruoka-annokset ihan omaa luokkaansa.

 Historische Ludwig strasse

Maanantai 12.9.2022

Stressaava aurinkoinen aamu. Klo 7.00 lähdimme tallustelemaan autovuokraamoon, puolen tunnin kävely läpi uinuvan kaupungin. Tämä on ennusteiden mukaan ainoa aurinkoinen lomapäivämme ja tietenkin juuri se matkustuspäivä. Saimme allemme mustan Audin - tyypistä en osaa sanoa mitään, mutta ihan mukiinmenevä ja riittävä. 

Välillä koukkasimme Itävallassakin. Jylhiä maisemia.

Mikäpä siinä oli autossa matkustaa, kauniita maisemia, sininen taivas ja mies ajaa autoa. Freiburgiin tyttären luo matkalla. Matka sujui hyvin hyvässä säässä hyvällä autolla, ensimmäinen pysähdys viinitarhojen ja hedelmäpuiden ympäröimällä Boden Seellä Hagnaussa. Kahvit ja kakut maistuivat. Lämpötila n. 28 astetta.

Saksalaiset ovat mestareita kehittämään kielto- ja ohjeistuskylttejä joka lähtöön. 

Schwarzwaldiin saapusimme huomaa tiheiden metsien ympäröimistä teistä. Silmänkantamattomiin mäkiä kuusien ynnä muiden havupuiden kansoittamina. Täällä on ollut harvinaisen kuivaa ja kuumaa, joten sieniä ei ole vielä. 

Täältä ostimme ihania päärynöitä, maksu rasiaan.

Freiburgiin saavutaan lähes kilometrin pituisen tunnelin kautta. Tunnelin päätyttyä maaseutu on muuttunut kaupungiksi, jossa nopeus 30. Sakothan siinä tuli - niitä odotellessa. Autohalli löytyi helposti samaten Abnb:n kautta varattu pieni yksiö - ihan ok ja riittävä. Asunnossa parasta sen sijainti, keskellä kaupunkia, ilmeisesti ghetto ollut aikaisemmin lähellä, koska kaduilla oli useita stolpersteineja eli juutalaisten muistolaattoja. 

Näiden kohdalla pysähtyy ja liikuttuu.Nyt oli erilaiset kohtalot kuin aikaisemmissa nähdyissämme. Itse asiassa täällä oli monia, jotka olivat paenneet tai selvinneet autettuina.

Ehdimme jonkin aikaa tutustua kaupunkiin ennen tyttären tapaamista. Sen jälkeen saimmekin tietopläjäystä paikasta ja jo muutaman kuukauden kaupungissa asuneena tunsi paikat ja osasi kertoa tarinoita. Kaupungissa on monta yliopistoa ja nuorisoa paljon, pyörä on suosituin kulkuväline. 

Yliopiston kirjasto on hieno rakennus, opiskelijoiden pyöriä riittää. Kävimme tutustumassa itse
rakennukseenkin - siellä viihtyisi.

Ilta sujui mukavassa seurassa ruokaillen ja iltaa istuen. 

Tiistai 13.9.2022

Heräsimme aikaisin, oli viileämpää 18 astetta. Lähdimme kiipeämään läheiselle Schlossbergille. Mahtavat näköalat suhkot jyrkän nousun jälkeen. Kiipesimme ylös näköalatornille ja se kannatti. Näkymä avasi Freiburgin kaupungin sekä mahtavat metsäalueet. 

Kiertelimme kuumassa ja hiostavassa kaupungissa, luimme opaskirjoja ja etsimme siinä mainittuja paikkoja. Kaupunki on helposti hallittavissa ja havainnoitavissa johtuen kaupungin porteista ja kirkontorneista. Lounaan nautimme erikoisessa Markthallissa. Tyttäreni sai minut kokeilemaan afrikkalaista kasvisruokaa ja se kannatti. 

Käytyämme saattamassa tytär työpaikalle Freiburgin yliopistoon ja katsastaessa työhuoneen lähdimme ajamaan kohti GaPaa. Haikeaa oli lähteä. Freiburg on käymisen arvoinen paikka.

Paluumatka sujui jouhevasti pelkääjän paikalla istuen, välillä jouduin jo pitämään kauhukahvoista kiinni mutkissa - Audi-kuskit....oli jo pimeää saapuessamme Gapaan. Sää oli lämmin ja istuimmekin terassilla auton viennin jälkeen nauttien lomaillasta kuivan Rieslingin kera.

Illalla taas seurasimme kahta matkaa: ukrainalaisten etenemistä rintamalla ja Elisabetin arkkumatkaa. Täällä on isompi uutinen arkun kulku kuin Ukrainan tilanne. Freiburgissa oli parissa paikkaa Ukrainan lippuja. Missään ei näy mitään sympatian osoituksia ukrainalaisille. Energian hinta tuntuu huolestuttavan. 

 Keskiviikko 14.9.2022

Aamiaisen jälkeen oli pakko mennä flunssalääkkeitä ja kuumemittaria ostamaan Apteekista, onneksi ei kuumetta (ei Covidia). Luvassa sadetta ja ukkosta, joten päätimme pitää lepäily, luku- ja kirjoituspäivän.Puolenpäivän aikaan auringon paistaessa upeasti emme enää malttaneet pysyä sisällä vaan lähdimme tallustelemaan Zugspitzbahnalle ja kohti Eibseetä. 

 

Juna menee ylös Zugspitselle, siksi raiteet eivät ole ihan normaalit.

Emme todellakaan olleet ainoat, jotka olivat keksineet järvireitin kiertämisen - pituus 6,9 km. Kuitenkin rauhaisaa ja rentouttavaa, ei tarvitse kiirettä lähes äkkijyrkkää rinnettä: tämä sopi flunssaisillekin. Järvella oli kesäsäästä nauttijoita uimassa, suppailemassa, veneilemässä ja piknikillä. Me vain kävelimme. 

Luonto on tosi kaunista ja metsäistä. Järvi toisella puolella ja toisella puolella äkkijyrkästi kaunista metsää. Sieniäkin alkanut nousemaan.

 

Tähän maisemaan ei ole lisättävää.

Nauttiessamme lounasta rantaravintolassa alkoikin luvatusti satamaan. Hyvä, että ilma raikastuu.

Torstai 15.9.2022

Tänään on sitten se päivä, jota on kolme vuotta odotettu. Liput Passion Playhin ostettu v. 2019. Näytös siirrettiin 2 vuodella eteenpäin johtuen koronasta. Kyseessä on esitys, jonka Oberammergaun kylän asukkaat esittävät sadoille tuhansille katsojille joka kymmenes vuosi, nyt on kyseessä 42. vuosi, jolloin esitys pidetään, ensimmäinen esitys pidettiin v. 1634. 

Bussilla lähdimme kohti Oberammergauta, matka kulkee upeiden maisemien läpi. Matkalla mm. Ettalin luostari, joka on näkemisen arvoinen. Oberammercau on tunnettu Passion näytelmästä sekä upeista maalauksista talojen seinällä. 

Kylä oli täpötäynnä esitykseen tulleita. Jenkkejä tuntui riittävän joka lähtöön. Kylässä on Nato-koulu ja GaPassa on iso tukikohta. Ravintolat tuntuivat olevan täysin varattuja, mutta löydimme vähän sivummalta mukavan ravintolan, josta saimme varattua pöydän ruokailuun esityksen väliajaksi. Esitykseen kuului 2 näytöstä kestoltaan 2, 5 h ja 3 h väliaika. Esitys alkoi 13.30 ja viimeinen esitys loppui 21.30.

Istuimme toisella rivillä, joten ilmanvaihto oli hyvä. Nippanappa pysyi kylmä poissa, välillä kovakin viima. Hyvin näimme esiintyjät. Ei voinut olla miettimättä kuoro- ja yksinlauluosuuksissa, miten pienestä kylästä löytyy suuren luokan tähtiä.

Esityksen jälkeen kylä oli pimeä ja sateinen. Esitykselle oman pikantin lisän toi ukonilma. Yhtäkään taksia emme nähneet. Kävimme juomassa Jägerteet, jotta hytinä loppuisi - ja auttoihan se. Bussia odottelimme tovin ja n. 45 min bussimatka kesti Murnauhin, Murnaussa odotimme odotimme bussin lähtöä puoli tuntia ja bussimatka GaPaan n. 40 min. Kävelyä majoitukseen n. 10 min. Päivä oli pitkä ja majoituksessa 0.30. Uni maittoi. Täytyy kyllä sanoa, että esitys oli näkemisen arvoinen ja saimme enemmän kuin riittävästi rahalle vastinetta.

Perjantai 16.9.2022

Flunssaisena heräsimme perjantai-aamuun. Satoi ja lämpöä n. 14 astetta. Olimme suunnitelleet pitkää vaelluspäivää, mutta jätimme väliin. Kävelimme kuitenkin pitkähkön matkan kylässä ja kävimme mielenkiintoisella kirppiksellä. Muutenkin shoppailimme kylällä.

Viimeisen illan päivällisen paikaksi olimme valinneet Hofbräuhaus-ravintolan, koska tiesimme sen olevan takuuvarma. Ja niin se olikin - mahtavan hyvää ruokaa ja tunnelma taattu. Tarjoilijat ammattitaitoisia.

Lauantai 17.9.2022

Viimeinen aamiainen ja haikeaa. Talon emäntä kertoi, että lumi on jo tullut 1500 m korkeuteen, mikä on aikaista paikkakunnalla, päivän aikana odotetaan lumen tuloa 800 m korkeuteen eli lähes kylälle; GaPan korkeus on n. 700 m. Lunta emme päässeet havainnoimaan, koska sumu on laskeutunut kylän ylle. 

Sateista ja lämpöä 5,6.