Garmisch-Partenkirchenissä vaeltamassa koronan jälkimainingeissa 9.10.-16.10.2021

 9.10.2021 Lauantai



Neljältä aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä oli jo menoa ja meininkiä. Tätä emme olisi uskoneet, vaikka varoiteltiinkin tulemaan ajoissa. Turvamies oli ohjaamassa ihmisiä rullaportaisiin menoonkin. Jouduimme ruuhkan takia odottelemaan omaa vuoroamme. Maskien käyttö vaihteli; turvatarkastus oli pahasti ruuhkautunut. Johtui varmaan siitä, että vielä volyymit olivat mitoitettu koronan aikaiseksi. Toivottavasti suunta on nyt vaan ylöspäin - enkä tarkoita tartuntoja vaan henkilökunnan mitoitusta.

Lufthansan lento oli aivan täynnä - tämäkin yllätti meidät. Oli kaunista katsella punaista taivaanranta ja lentokoneen siipeä - meren ylitystä, rantakaupunkien valoja. Tätä on odotettu. Matkustaminen on ihanaa. Jopa lukittuvat korvat, lentokoneen kuiva ilmasto ja ahtaat penkit tuntuivat paluulta johonkin entiseen - odotettuun.

Munchenin lentokenttä oli muutamaa konetta lukuunottamatta lähes autio ja nyt tarkoitan sitä, mihin koneet parkkeerataan. Tosin samoin lentokenttärakennuksessa ei montaakaan ihmistä näkynyt. Henkilökuntaa taisi olla enemmän kuin matkustajia. Missään ei koronatodistuksia kyselty. Saksalaisten tarkkuudella he olivat pyytäneet todistukset jo ennen lentoa, samaten hotelliin.



Lentokenttäjuna yleensä täpötäynnä.

Lentokenttäjuna oli ihanan väljästi miehitetty - maskit olivat itsestäänselvyys. Juna Garmischiin oli täyttynyt jo lähes ääriään myöten 15 minuuttia ennen lähtöä. Saimme vielä viereiset paikat. Lauantai ja aurinkoinen sää oli saanut muncheniläiset retkeilymielelle. En ole koskaan junaa niin täytenä nähnyt. Retkeilijöitä, reppuineen ja sauvoineen (myös nahkashortseissa) tuppautuivat junaan eivätkä kaikki istumaan mahtuneet. Saksassa taitaa olla sama trendi tällä hetkellä; matkustellaan kotimaassa ja täytetään retkeilyalueet. Juna tyhjentyi puoleen Garmischissa, loput matkustivat Mittenwaldiin Itävallan rajalle.  Mikäpä siinä -  sää ei olisi voinut parempi olla: 8 astetta lämmintä ja aurinkoista.

Oli ihana päästä Garmischiin. Jätimme matkatavarat Rautatieaseman säilytykseen ja lähdimme kävelemään tuttuja paikkoja. Kello oli tosi vähän, vasta n. 10.30, joten lounasta ei ollut vielä tarjolla, joten söimme vain baijerilaiset toastit, jotka olivat runsaammat kuin lounas kotimaassa. Meille oli ilmoitettu, että hotellissamme ei ole aamiaista tällä hetkellä tarjolla, joten etsimme sopivaa aamiaispaikkaa. Turisteja oli vähän, mutta muuten kaikki tuntui olevan ennallaan.

Teimme lenkin "maaseudun" puolelta Garmischista Partenkircheniin hyppyrimäen juurelta ja sieltä takaisin hakemaan matkalukkuja. Partenkirchenissä Partnachklammin kahvilassa kirjauduimme puhelimella Luca-appiin, jossa seurataan koronasyistä ihmisten liikkumista ravintoloissa. Jokaisessa pöydässä QR-koodi, jolla rekisteröidytään saapuneeksi ja lähtiessä kirjaudutaan ravintolosta ulos. Tuntui helpolta ja kätevältä. Jos tällaista ei ollut annettiin lappu, johon täytyi antaa tiedot itsestä, saapumisesta ja poistumisesta. Jos henkilöllä ei ollut maskia eikä suostunut laittamaan - ravintolaan ei päässyt. Tässä oltiin ehdottomia.

Tästä voi tarkistaa itsekin, missä on istuskeltu ja kuinka kauan.

Jokaisella pöydällä oma QR-koodi.




Hotelli on ihana, erikoinen - taitaa olla turkkilaisten pitämä, joten ei ihan saksalaista menoa. Ihmettelimme, kun ilmoittivat aamiaisesta - eli booking.comin tieto oli ollut väärä. Meidät oli siirretty Garmischin Post hotellista hotelli Atlas Grand hotelliin aivan Partenkirchenin pääkadulle, den historische Ludwigstrasselle. Juotuamme tervetulokuoharit siirryimme huoneeseen, jossa näkymä yhdestä ikkunasta alpeille ja sisäpihalle, ja toisesta Zupspitzelle. Työkaverini oli ollut samassa hotellissa ja varoitteli kirkonkellojen soiton häiritsevän tunnin välein. Meidän huoneeseen ei kuulunut yhtiskään mitään.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta


Päivänokosten jälkeen menimme syömään lähes hotellia vastapäätä kunhan ensin olimme etsineet kierrellen ja kaarrellen sopivaa ruokapaikkaa. Ei pitäisi mennä merta edemmäksi kalaan. Mieheni sai wienerschnitzelin - ja oli lautasella todellakin yksi salaatinlehtikin. Jälkiruoan kävimme syömässä toisessa paikassa. Fiilis oli kuin olisimme olleet jossakin saksalaisessa rikossarjassa - kaikki oli niin tyypillistä baijerilaista.

10.10.2021 Sunnuntai

Aamiainen upea ja runsas. Puoliso oli odottanut weisswurstia ja onneksi sitä oli ynnä kaikkea muuta. Aamu aukeni muutenkin kauniin aurinkoisena muutama aste lämmintäkin. 

Hotellin terassi

Noin kymmenen aikoihin lähdimme kävelemään Wank-köysiradalle. Wank on hieno alppi, josta aukenee upeat maisemat Alpeille aina Itävaltaan asti. GaPan ylle oli laskeutunut sankka sumu - näkyvyyttä ei juuri ollenkaan. Mieheni selvitti, että huipulla on upea ilma, koska menemme pilvien yläpuolelle, n.1800 m. Vaikka olimme jo aikaisin liikkeellä oli saksalaisia eläkeläisiä runsaasti ostamassa lippuja. Liput olivat yllättävän kalliit, yhden matkan lippu 15,-/hlö. Vaikka pelottaa - täytyy luottaa saksalaiseen tarkkuuteen ja insinööritaitoihin. Maisemat olivat henkeäsalpaavat - aluksi ei näkynyt kuin sumua, mutta ohitettuamme sen oli erikoinen näky - alppien huiput ja alapuolella pumpulinen sumu.


Huipulla oli jo perheitä lapsineen, siellä oli iso leikkipaikka. Koiranulkoiluttajia; koirat juoksentelivat irrallaan ja yksi koira (ajokoira) katosikin. Wankin huipulla pystyi tekemään monta pienempää kierrosta kuitenkin niin, että kilometrejä tuli n. 5km vaikka yhden lenkin jätimmekin kävelemättä. Sää oli mitä parhain. Lounaan juomineen nautimme Sonnenalpissa, jossa istuimme lähes 2 h - ajan kulumisen voi helposti tarkastaa Luca-apista - onneksi sinne ei kuitenkaan tallennut meidän syömiset ja juomiset. Turistien puuttumisen huomaa, mutta onneksi ravintoloille varakkaat saksalaiset reissaavat kotimaassa ja selvästi käyttävät palveluita. Ravintola täyttyi - istuimme terassilla, joten emme kovasti kantaneet siitä huolta - ja näillä terasseilla ei tupakoida. Yhden asian taas oppi: pidä aina käteistä mukana Saksassa ja Itävallassa. Tarjoilija yritti käyttää korttimaksua, mutta yhteydet eivät toimineet, onneksi oli käteistä mukana.

Terassi täyttyi nopeaan, tässä vaiheessa vielä väljää.



Vielä oli penkki jäässä, yöllä jo pakkasta.

Alas lähdimme kävellen. Mikäpä siinä upeiden maisemien keskellä. Tosin heti huomasi, että on pakko katsoa jalkoihin ja jos haluaa  maisemia ihaikka, on paras pysähtyä. Mäki on jyrkkää, irtokiviä ja juuria koko ajan. Huipulle nousijoita tuli ihan hanhenmarssina vastaan kapeilla kävelykaistoilla.




Parin tunnin jälkeen saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle Tannenhutteniin. Paikka on uusi; 2,5 v edellisellä matkallamme se ei ollut vielä auennut. Erilainen muihin hutteniin verrattuna, yrittävät tehdä selvästi koko perheen paikkaa leikkipaikkoineen - ihan hyvä idea ja tuntui toimivan. Normaalisti sieltä olisi hieno näköala Gapaan, nyt sumu heikensi sitä. 

Jaloissa, etenkin pohkeissa, tuntui jo kivuliaalta loppumatka. Vanhuus ei tule yksin vaan se tulee vaivojen kanssa. Olisi pitänyt treenata ennen matkaa. Oli ihana päästä hotelliin. 

Illalla ajattelimme mennä vielä syömään jotain kevyttä; mieheni söi kevyesti jälleen Wienerschnitzelin ja minä otin kevyesti kukkakaali. Annokseni ui sulaneessa juustossa ja jossain voikastikkeessa - tosin oli todella hyvää. Kasvisruuat taitavatkin olla Baijerin uusi juttu.


11.10.2021 Maanantai

Aurinkoinen päivä - kuten säätiedotus oli luvannutkin. Katkokävelynä aamiaiselle - pohkeet tosi kipeinä. Olisi tehnyt melkeinpä mieli sanoa, että "ei olisi meitä varten tarvinnut..." - huippuaamiainen ja vain me syömässä. Onneksi lopulta tuli yksi vieras lisää. Palvelu loistavaa; onhan henkilökuntaa enemmän kuin asiakkaita. Tarkkaa toimintaa: vahtivat käsidesit ja hanskat käteen.

Kymmenen aikaan lähdimme jo Suomessa katsomamme lenkin  netistä, Alltrails palvelusta. Lenkin pituus n. 13 km, mutta se ei sano rasittavuudesta mitään. Jo alussa niin jyrkkä nousu ja asfaltoidulla tiellä, että oli pakko mennä etukenossa, ettei kaadu taaksepäin. Sitä sitten noustiin noin tunnin verran. Kyllä oli jumppa. Onneksi sen jälkeen hiukka normaalimpaa nousua. Näiden jälkeen tunturit tuntuvat liukumäiltä. Nousimme ensin Eckbaueriin (1237 m), suurin osa retkeilijöistä nousivat köysiradalla, mutta me olimme päättäneet kävellä. Se kannatti - ehti ihailla maisemia. Eckbaueralmissa palkitsimme itsemme juomilla - muuten oli tällä kertaa eväät mukana. Olemme huomanneet, että täällä ei missään raitsemusliikkeissä onnistu syödä mitään kevyttä.



Eckbaueralm
Eckbaueralmissa oli jotain suomalaistakin. Seinälle nostetu sukset tuntuivat tutuilta - olihan nimenä Lumikarhu eli Karhun legendaariset sukset. Täällä on hiihtokansaa ja suomalaiset tunnetaan hyvinä mäkihyppääjinä ja hiihtäjinä.


Eckbauerista alkoi tuskallinen alasmeno kohti Wambergia. Vihreitä niittyjä, lampaita karitsoineen ja takana siintävät vuoret ja alkava ruska puissa. Voisiko mitään ihanampaa olla. Niityillä oli sinisiä krookuksia (tätä ihmeteltiin) sekä kulleroita (tämäkin Suomessa alkukesän kukka). Heinäsirkat sirkuttivat - voisiko parempaa lomaa olla.




Lomaselfie - kohta Wambergissä.

Wamberg on idyllinen paikka, hautausmaa oli jotenkin niin pieni ja yksityinen, että katsoimme sinne vain aidan läpi.

Klinikumin lähellä pysähdyimme nestetankkaukseen. Helikopteri lenteli sinne tänne yllämme; paikka on aina tuntunut tehokkkaalta ja sieltä on saatu aina hyvää palvelua - kun sitä on joskus tarvittu. Ravintolalla ei ollut Luca-palvelua, joten täytimme lomakkeet, johon joudumme antamaan tietomme. Tämä tuntuu toimivan; toivottavasti ei tule mitään ilmoituksia, että olisimme altistuneet.


Hyppyrimäessä oli hyppääjiä harjoittelemassa. Minulle tämä oli uutta - enpä tiennyt heidän noin kovasti kesälläkin harjoittelevan. Hyppyrimäen lähettyvillä on "kaverikin" saanut nimen - täältä löytyy Lahtipark.





Talvirenkaiden vaihto tuntuu olevan ajankohtainen puuhasteluista päätellen ja lupaahan säätiedotuskin lumisadetta torstaiksi.

Illansuussa lähdimme syömään bussilla Garmischin puolelle tutumpiin paikkoihin. Se kannatti. Hyvää ruokaa Krönnerissä ja mahtavaa punaviiniä Hotel Zupspitzessä - jälkimmäinen täytyy joka matkalla kokea ja juuri tuossa paikassa.

Hyvä punaviini ei ole itsestäänselvyys Saksassa, mutta hotel Zugspitzessä on.


12.10.2021 Tiistai

Luvatun mukaisesti päivä aukeni sateisena. Aamiaisella oli "ruuhkaa" - jopa seitsemän ihmistä samaan aikaan. Tosin se oli yhdelle henkilölle kova paikka. Kuulimme, että täällä on pulaa ravintolahenkilökunnasta, joten on paljon aloittelijoita. Tilanne sama kuin Suomessa - sulkujen takia henkilökuntaa hakeutunut muille aloille.

Vierailimme aivan hotelllin vieressä olevalle museolle- Werdenfells museum. Sinänsä mielenkiintoinen, mutta sujuvasti saksalaisten museoiden tapaan "unohtavat" 1930-1940 -luvun. Yksi valokuva löytyi vuodelta 1944, jossa vaalea kaunis nainen ripusti pyykkiä iloisena ja hyvinvoivana. Mielenkiintoisin osuus oli Zugspitzen osuus. Siellä kerrottiin radan rakentamisesta ja samaten solan historiaa. Myös elämänkerrat merkittävimmistä alppioppaista/kirjailijoista/kiipeilijöistä ollivat mielenkiintoisia. Kannattaa käydä, hinta 3,-/hlö.

Lähistöllä sijaitseva Mittenwald on kuuluisa viulunrakennuskylä.

Edistystä tapahtunut välineistössä, onneksi.

Olimme päättäneet pitää nousu-lasku -kävelyihin taukoa, joten kiertelimme Partenkirchenin  (aikaisemmin nimi ollut Partanum) asumustoa ja kaupunginosaa. Aivan mahtavia taloja - täällä osataan rakentaa ja uudet talot ovat vanhan kanssa samaa tyyliä. Kirjavia kanoja ja kukkoja kierteli pihoilla - hauskaa. Pikkuhiljaa tulimme tutumpaan eli Garmischin (entinen nimi Germareskauve) puolelle. Hitler yhdisti kaupungit Garmisch-Partenkircheniksi vuonna 1936 juuri ennen olympialaisia. Kiertelimme Kurparkin, jonne Michael Enden ystävä on lahjoittanut veistoksia. Michael Ende on paikkakuntalainen kuuluisa kirjailija, joka on saanut oman aukionkin kaupungista. 

Kurparkin ruskaa.

Kukkakello. Viisarit vain kovin suorassa - tulimme sellaiseen aikaan.


Garmischista sateessa kävelyä takaisin Partenkircheniin kaupungin laitaa pitkin lampaiden joukossa. Minun iltaohjelmassa ennen ruokailua oli vielä parituntinen kuulokkeet korvissa ja yhteys Suomeen.  Sen jälkeen syömään aina taattuun laatuun Hofbrauhausiin, Alpenhof-ravintolaan. Tunnelma hyvä, palvelu loistavaa ja saksalainen ruoka niin saksalaista - taas.




Itävaltalainen punaviini hyvää eikä näillä annoksilla pääse laihtumaan.

13.10.2021 Keskiviikko

Aamulla ihmettelimme tyhjiä pöytiä aamiaisravintolassa. Aikamme odoteltua mieheni kävi receptionissa asiaa kysymässä. Meille oli unohdettu kertoa aamiaisen olevan a la carte. Saimme lapun, johon merkitsimme mitä halusimme. Jotain meni väärin, mutta hyvän aamiaisen saimme. Viisastuneena kävimme selvittelemässä asiaa seuraavaa aamua varten ja huomenna sitten sama systeemi. Eipähän tarvitse niitä kumihanskoja käyttää - jos yrittää jotain positiivista löytää.

Sateinen päivä, joten pysyttelemme suunnilleen Garmischin korkeuksilla n. 700 metrissä. Aluksi menimme bussilla Farchantiin - kävelyä siellä ja tarkistimme Grassegger-tuotemerkin (tekee Bayerille tyypilllisiä laadukkaita vaatteita) tehtaan. Kyllä - tuotteet tehdään Saksassa. Farchant on alue, jossa asuu paikallisia paljon - Garmisch ja Partenkirchenissä myös, mutta täällä ollaan keskitetty myös turismiin. Farchantin jälkeen kiertelyä Garmischissa ja pientä shoppailua. 
Kanoilla oli oma parakki. Petolintuja lenteli yllä - ihmettelimme, että ei kanoja nappaa. Onko laumassa voimaa vai eikö kanat maistu?

Grasseggerin "tehdas". Sateista ja sumuista.


Iltapäivällä rankkasade jatkui, mutta lähdimme kävelemään hiukan ylös Wankin rinnettä  paikkaan nimeltä Schönes Aussicht. Matkalla tsekkasimme muutaman osoitteen, jotka mainittu Markus Wallénin kirjassa "Kadonneen natsikullan jäljillä". Kirja on lukemisen arvoinen seikkailukertomus, jossa myös tarkkkaa historiaa ja liitäntää Suomeen. Tarina lähtee Suomesta Ahvenanmaalta ja Garmisch-Partenkirchen isossa osassa kertomuksessa. 

Kuvan talot eivät liity aikaisemmin kertomaan. 

Illanvieton aloitimme pienpanimo ravintolasta, joka on tullut Garmischiin v. 2019. Ensimmäinen paikka, jossa tarkistettiin koronatodistukset. Aikaisemmin ei täällä omaa panimoa ole ollut. Panimolla on kolme omaa olutta. mieheni yhtä maistoi ja oli kuulemma ok - aletyyppinen, kutsuvat Helles.


Ruokailimme Post-hotellin ravintolassa, jossa meillä olisi pitänyt olla majoituskin. Pizza ei ollut sen veroista, mihin olemme tottuneet mm. käsityöpizzeria Purossa (ihan parasta) tai Suomessa yleensäkin. 





14.10.2021 Torstai
Tämä jo nauratti. Eipä ihme, että siruista pulaa, kun niitä asennellaan hotellien pyyhkeisiin. Kyse kuitenkin 4-tähden hotellista....

Ludvigstrasselle oli tullut paikallisten maanviljelijöiden, juustoloiden ja lihatuottajien tori. Ihania tuotteita. Harmi, kun emme ole huoneistossa tällö kertaa - olisi ollut ihania aineksia ruuanlaittoon. Me ostimme vain omenat evääksi.



Matkustimme bussilla Kreuzeck bahnille. Paikasta pääsee ylös kesäaikaan sekä Kreuzeckiin että Alpspitzille. Hinta edestakaisin 30,-/henkilö. Ihmettelimme, kun piti näyttää koronapassit ja saimme rannekkeet käsiin. Vielä mennessämme vaunuun erikseen piti ranneketta näyttää. Ilmeisesti tilanne Saksassa huonontunut ja valvonta rokotusten suhteen tiukentunut. Mahtavat maisemat aukenivat jälleen. Lumi oli tullut huipuille pari päivää sitten, olisikohan vähän yli 1000 metrissä, sitä ennen kaunista ruskaa. Alhaalla kesä, rinteillä syksy ja ylhäällä talvi. Upeaa.




Kreuzeckilla oli kovat maanrakennukset käynnissä. Taisivat tehdä jotakin hiihtotunnelia sekä vahvistivat teitä - ainakin näytti siltä. Lähdimme kävelemään ohi rakennusmaan Hochenalmille lumista ja jäistä tietä. Olin vannonut, että en lähde mihinkään, missä on suuri vaara kaatua, mutta tätä ei voinut jättää väliin. Lumihan ei sinänsä liukas ole ja vielä ei ollut kehittynyt jäätä lumen alle. Joitakin jäisiä mäkiä oli, mutta selätimme ne pingviinikävelyllä. Todella jyrkkiä putouksia aivan polun reunalta, toivottavasti hiihtäjät eivät tästä mene.








Emme menneet ihan Almille asti - se olisi ollut kiini. Kreuzeckhausissa söimme lounaan ja istuimme suhkot pitkään auringon paisteessa. Siinä sitten terassilla seurasimme kuinka ilman rokotustodistusta olevat käännytettiin pois ja toivotettiin tosin tervetulleeksi, kun rokotukset kunnossa. Ryhdikästä toimintaa - eikä tuntunut ollenkaan epäoikeudenmukaiselta. Toki rokotuksen ottaminen on yksityisasia, mutta niin myös ravintolat voivat itse valita asiakkaansa. En tiedä, onko Saksassa tiukennettu suhtautumista rokottamattomiin, mutta ainakin täällä tuntuu tiiukalta.





En lakkaa ihmettelemästä, miten joku voi tuollaista syödä.

Tultuamme alas laaksoon lähdimme kävelemään kohti Grainauta - reittejä, joita olemme lukuisat kerrat hiihtäneet. Lehmät ohitimme aivan vierestä - onneksi olivat rauhaisia, söpöjä. Koska lähes kasvissyöjä olen mielestäni eivät syötävän suloisia. Grainau on upea alue lähellä Garmischia ja Zugspitzeä. Se on pääosin omakotialuetta, mutta siellä on myös hieno kylpylä ulkoaltaineen. 

Omenanmittainen tauko.

Grainausta kiersimme Garmischiin Georg. C. Marshall tutkimuslaitoksen kautta. Täällä on USA:lla iso tukikohta, iso asuntola ja jopa oma hiihtokeskus. Paljon kylälläkin amerikkalaisia näkee. Tulivat tänne varmaan jäädäkseen toisen maailmansodan jälkeen.


Bussin otimme tutuissa maisemissa - pysäkiltä, josta olemme monina vuosina retkille lähteneet. Kaikki tuntui olevan ennallaan.

Illalla menimme syömään viereiseen hotelliin. Taas piti näyttää koronatodistukset ja saimme pinkit rannekkeet. Tarjoilija kertoi, että säännöt ovat tiukentuneet. Ruoka oli hyvää suomalaisittainkin - jopa salaattia saimme. Ei ihme, että ravintola täyttyi nopeasti.


15.10.2021 Perjantai

Viimeinen lomapäivä ja liian kaunis päivä siihen. Melkeinpä teki mieli laittaa viestiä töihin, onko pakko...Päätimme reippailla alppien rinnettä hiukan ylös nousten ja kiertäen kaupunkia polulla nimellä Kramerplateau.. Tuttua, mutta joka kerta tätä on käveltävä. Lämpöä varjossa n. 16 astetta ja kun aurinko paahtoi rinnettä lämminhän siinä tuli. 






Jokaisen Garmischissa kävijän tulisi käydä Pfleger Seellä, joka on aivan Königstandin (1453 m) juurella - erikoisen näköinen vuori, joka näkyy kaupunkiin myös erottuen alpeista. Istuimme tunnin verran Pflergersee berggasthofissa lämmössä terassilla, siihen oli ilmestynyt telttakin suojaksi, joka oli tällä kelillä vain haitaksi. 





Sen jälkeen kävimme katsastamassa syksyn värien ympäröimää Castle Ruin Wedenfelsin (1200-luvulla rakennettu). Aikaisemmin olemmekin vain talvella siellä olleet, joten taas tuntui uudelta kokemukselta. Raunioilta kävelimme ohi Werdenfelser hutten ohi - näyttää aivan tyhjältä ja suljetulta. Nyt näimme pariskunnan istumassa terassilla, vähän mietimme ovatko he vain omistajat. Menimme kuitenkin sinne ja saimme juotavaa. Paikka olikin ihastuttava ja erikoinen. Yhtäkkiä se täyttyi - monet kulkijat huomasivat, että nythän sinne voi tulla. Ravintola ei houkuttelevalta näytä ja jotenkin torjuvalta kaikkine kieltokyltteineen, mutta mustat oravat ja pähkinänakkeli antoivat hienon elämyksen.




Alas kävelimme ihanaa metsäpolkua pitkin ja kävimme vielä katsastamassa aivan Garmischin ja Burgrainin rajalla sijaitsevan ökyhotellin Hotelli Grand Hotel Sonnenbichlin, jossa Thaimaan kuningas vietti koronaa paossa vuokraten hovilleen koko hotellin. 


Varatessamme pöytää illaksi Alpenhofista pyydettiin jo siinä vaiheessa koronatodistukset - ilman sitä varaus ei onnistu. Luimme uutisista, että vihdoinkin tehokas hallituksemme on saanut päätökseen ottaa käyttöön samanlaisen koronatodistus käytännön kuin täällä, mutta vain eri nimellä eli koronapassi. Emme huomanneet uutisista ainakaan mitään eroa. Kylläpä kesti ja kuinka moni sairastui viivyttelyn vuoksi ja mitä vahinkoa tulikaan yrityksille. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.