Uuden lumen laduilla huhtikuussa Kiilopäällä 2.4.-9.4.2022



 Lauantai 2.4.2022

Matkamme alkoi klo 5.03 kirpeässä 16 asteen pakkasessa, mutta onneksemme tiet "kesä"kunnossa. Matkaprosessi on vuosien varrella hioutunut: aamiainen Jari-Pekassa Hartolassa, jossa kuljettajan vaihto. Pyhäsalmen Vaskikellon kohdilla kahvit, ruokailu Oulun jälkeen ja ruokatavaroiden osto Sodankylän Lidl:stä. Kokeilimme uutta ruokailupaikka Nelosparkkia Kuivaniemessä ja se osoittautui hyväksi. Keli muuttui Oulun kohdalla aivan kaameaksi - tietenkin minun ajovuorolla. Lunta satoi sakeasti, kamikaze-autoilijat ohittivat saaden aikaan lumipöllyn, jonka takaa ei mitään nähnyt. Tiet jäätyivät. Onnettomuuksista tietoa tuli radiosta ja pari nähtiinkin tuoreeltaan. Ei ihmetyttänyt. Ruokailumme jälkeen keli parani, mutta Sodankylästä Kiilopäälle tiet järkyttävän jäisiä. Leveä kuljetus meni jossain vaiheessa edessämme hiljentäen suureksi helpotuksekseni matkan tekoa - olisipa mennyt koko loppumatkan, mutta harmikseni päästi jonon ohi jossakin vaiheessa. Pääsimme lopulta perille. Välillä sitä epäilin.


Illalla emme jaksaneet kuin saunoa - loma tulee tarpeeseen, todellakin.

Lumen syvyys 96 cm

Sunnuntai 3.4.2022

Aamulla meitä tervehti aamiaisen yhteydessä talon ympärillä kiertänyt vaalea metsäjänis. Tämän jälkeen orava tuli ikkunalaudalle viipyen pähkinöitä syöden (edelliset asukkaat olivat jättäneet saksanpähkinöitä sinne tänne, oravat varmaan ökypähkinöitä ihmettelevät). Sää oli harmaa, rauhallista lumen satelua ja pakkasta viisi astetta. 

Kävimme päärakennuksessa katsastamassa mitä uutta. Uusi saunarakennus oli valmistunut - muuten kaikki lähes ennallaan. Tosin mieheni hehkutti "kioskista" saatavaa uutuutta: Lapin Panimon olutta - itse en olisi moista asiaa huomannut. Neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi. Yllättävän paljon porukkaa liikkeellä, näytti että olisivat ehkäpä suurimmaksi osaksi eläkeläisiä. Hakiessamme uutta suksivoidetta vuokraamosta kuulimme, että viime viikon alussa olivat ladut olleet aivan jäiset: pelastuslaitosta oli tarvittu laduille tosi paljon avuksi. Uuden lumen saapuessa tilanne muuttui jälleen hyväksi.

Lähdimme hiihtämään vasta iltapäivällä sään lämmettyä kolmeen asteeseen. Toden totta ladut olivat hyvässä kunnossa. Itse olin laittanut niin paljon pitovoidetta, että luistoa ei juurikaan ollut: tämä oli tarkoituksellista. Viime vuoden helmikuun onnettomuuden jälkeen en ollut hiihtänyt ja hiukka jännitti alussa. Kaikki sujui hyvin ja pieni Sivakkaojan lenkkimme oli oikein sopiva. 

Mindfulness ajattelu saapunut laduille. Tietenkin QR-koodin kautta menin palveluun ja laitoin tunnelmaani kuvailevan metsäkuvan.


Mökillä seurasimme ikävää tilannetta Ukrainassa: tuhoamissota pahimmillaan, uutisia oli saapunut juuri Buchasta. Eikä kovin kaukana sieltä olla.

Illalla kävimme vieä vaihtamassa kuulumisia päärakennuksessa. Koronan jälkeen majoitukset täyttyneet retkeilijöistä, tällä viikolla lähinnä kotimaisia matkaajia, kun muutamana edellisenä viikkona ollut paljon mm. hollantilaisia ja saksalaisia matkailijoita. Sodan takia ei ole tullut peruutuksia, mutta kyselyjä turvallisuustilanteesta ollut. Maanteitä pitkin Kiilopäältä Venäjälle alle 85 km, linnuntietä vielä vähemmän. Hurjaa.

Uusi saunamaailma käytiin katsastamassa, onpa hieno. Uskon sen vetävän matkailijoita - eksoottinen lähinnä syystä, että savusauna ja kylmäkylpylä kuurakaltio, uudella nimellä purouimala.


Kiilopään suosittu kylmäkylpylä.

Maanantai 4.4.2022

Aamulla kymmenen astetta pakkasta ja hentoa lumisadetta. Kävimme varaamassa huomiselle liukulumikengät - pääsemme jotakin uutta kokeilemaan. Olimme suunnitelleet kävelyä Luulamme kahvilaan ja tutustumaan uusien yrittäjien vetämään kahvilaan, mutta kuulimme, että kävelyreittiä ei ole. Emme tästä lannistuneet vaan menimme itse katsastamaan -ehkä kävely onnistuisi.


Varustevuokraamo laajentunut.


UKK puistoa kunnostetaan.

Valkoiset säkit sisältävät hiekkaa, kunnostus alkanut.

Puolen päivän lähdimme lumikenkäilemään suuntana Luulampi. Melko pian huomasimme, että hanki upotti niin pahoin, että piti ottaa käyttöön plan B eli lähdimme kiertämään valmista lumikenkäreittiä Poropolkua. Sitä olikin helppo tallustella, vaikka viima piiskasikin kasvoja. Reitti kulkee hienosti tunturien rinteitä siten, että Kiilopää on taustalla lähes koko matkan ajan. 

Poroaidan porttisysteemiin oli joku keksinyt upean idean tyyli liukuovi. Tosin oli unohtanut, että Lapissa on lunta talvella. Ei auennut, mutta ei tarvinnut sulkeakaan.

Jumppaa ja tekniikka. Nippanappa minun kokoinen mahtui läpi. 

Matkan aikana tuuli tyyntyi ja aurinko näyttäytyi lämmittäen sään. Eväät söimme hangessa istuen - tämä on elämää parhaimmillaan. Loppumatkalla tuli laumoittain muita retkeilijöitä vastaan. Harmitti kovasti, kun Luulammelle ei ole kävelyreittiä, mutta varmaan yrittäjiä siellä tilanne harmittaa vieläkin enemmän. 


Tunturin huipulla lunta ei juuri nimeksikään, maa näkyvissä. Tuuli tehnyt tehtävänsä.


Tämän portin rakentaja tietää, että Lapissa on joskus luntakin. Helposti aukesi ja sulkeutui ja ylittäminen helppoa. 

Lumen syvyys 98 cm.

Tiistai 5.4.2022

Heräsimme aivan kaameaan säähän. Lumimyrsky ja pakkasta n. kymmenen astetta, säätietojen mukaan tuntuu kuin miinus 19. Aloin heti jännittämään, että on moraalinen pakko lähteä liukulumikengillä huiputtamaan Niilanpäätä henkensä kaupalla. Viivyttelin lähtöä hakemaan välineitä.




Sovitun mukaisesti kymmneltä lähdimme tallustamaan kohti välinevuokraamoa. Tuuli ja kylmyys lähes salpasivat hengityksen. Kävelytiet olivat kinostuneet. Ilmoitin 20 m jälkeen, että voin vaikka maksaa vuokrauksen, mutta en lähde yhtään minnekään. Mieheni tuumasi, että katsotaan nyt vielä. 50 m päästä hän oli samaa mieltä kanssani. Onnekseni opas vielä Kiilopään pihalla sanoi, että tällä säällä ei kukaan voi lähteä tuntureille. Vuokraamossa asia ymmärrettiin ja siirsimme varaustamme. Mieliala kohentuneena menimme munkkikahveille kahvilaan. Erikoista tilanteessa oli se, että vaikka sää oli mitä karmein linnut eivät tauottaneet konserttiaan.

Kuvat näyttävät kesyiltä, eivät vastaa todellisuutta.

Mökillä tein rästiin jääneitä kirjoitushommia muutaman tunnin sodan uutiset taustalla. Nelostiellä oli poliisiauto ja henkilöauto nokkakolarissa ja monta peräänajoa - sää ei voisi ehkäpä paljon huonompi olla. 

Päivällä lähdimme tekemään vielä kävelylenkin Rajaladulle. Rajaladun läheisyyteen on rakennettu aivan muiden rakennusten tyylistä poikkeavia, moderneja loma-asuntoja. Mielestäni hienoja ja sopivat luontoon - itsekin yllätyn tästä mielipiteestäni. Netistä huomasimme niiden olevan vuokrattavissa, sisältä myös hienoja - Kiilopää Villas Kaira/Kero (viikkohinta 1200-2600/vko). Rajalatu oli myös aurattu aivan autotien levyisesti ladulle asti. Rajaladun päähän oli rakennettu kaksi uutta taloa, Sodankylän Latu ry luki talon seinässä. Nyt on helppo "oikaista" latuverkostolle. 

Oikealla hiukan näkyy hieno uusi Villa. Isot ikkunat pohjoiseen suoraan revontulia kohti. Upeaa. Vain Lapissa suurimmat ikkunat ovat pohjoisen suuntaan.


Rajaladun laajakaista.


Useissa lomamökeissä oli autot pihalla, lumitöitä tehtiin innolla. Lunta riittää varmaan juhannukseen asti. Epäilen vahvasti, että Turun majan ja latuverkoston väliin alueelle tulee lähiaikoina mökkikylä. 

Päivä ei nyt oikein tyypillinen meidän lomapäivä ollut, mutta ihan mukava tämäkin. 

Lumen syvyys 107 cm.
Sodankylän Ladun mökit aivan latuverkoston vieressä.
Keskiviikko 6.4.2022

Jaahas - miten tätä nyt kuvailisi. Valokuvin ainakaan ei voi välittää. Heräsimme aina yölläkin välillä myrskyn ja viiman ääniin. Aamu valkeni aikaisin pieneen pakkaseen, pyryyn ja viimaan. Ja tänäänhän on jo ihan "pakko" luontoon lähteä itseä terapioimaan. 


Viima jäädytti kasvotkin ja matkalla välinevuokraamoon, joka ei ole enää Kiilpään tunturikeskuksen oma vaan sitä vetää yritys Roll Outdoors. Saimme erinomaista palvelua neuvoineen ja ne liukulumikengät. Kuulimme, että ne oli jo tämän kevättalven osalta laitettu varastoon johtuen jäisistä säistä, mutta kun luonto yllätti kymmenillä senteillä uutta lunta, otettu esiin. Eivät vuokraa säihin ja olosuhteisiin, joissa ne eivät ole turvalliset. Meitä neuvottiin kartan kanssa sopivalle reitille, joka sattui olemaan sama, mitä olimme suunnitelleetkin. Molempien likulumikengät olivat 147 cm pitkät. Vuokraushinta 30,-/pari sauvoineen, Suomen Ladun jäsenet saavat tästä 10% alennusta. Maksu kävi kätevästi Smartum saldolla.


Lähdimme siis Kiilopään rinnettä kohti Niilanpäätä kiipeämättä kovin korkealle. Viima tuli sivusta idänpuolelta, sieltähän tulevan (poislukien auringonnousu). Ihastuin heti liukulumikenkiin, olosuhteet niiden käyttöön ovat ideaaliset. Raskastahan meno oli, koska uutta lunta oli tullut tosi paljon. Välillä pääsi pikkuisen liukumaankin. Aika pian keksin peesata mieheni ladunavausta - tasoitti meidän menoa. Muita ei näkynyt matkalla jos ei laske lapintiaisten parvia ja muutamaa kuukkelia.


Sivakkaojan laavu oli jälleen täpötäysi. Kukaan ei oikein tuntureille voi näillä säillä hiihtää, joten laaksojen ladut ja laavut täydet. Mukavahan siinä oli jutustelua kuunnella, mutta keskinäistä tarinaa ei oikein synny - suomalaiset ovat hiljaisia vaeltajia.  Ulkomaalaisia emme ole tavanneet ollenkaan. Hiukan juuri tullut uutinen Zirinovskin kuolemasta viritteli keskustelua - kukaan ei tuntunut surevan.

Sivakkaojan laavulta lähdimme ruijanpolkua seuraillen kohti Kiilopäätä, loppumatka turvallisesti lähellä autotietä. Voimat olivat jo aika vähissä, meno on yllättävän kuluttavaa. Mieliala oli kuitenkin aamusta kohentunut - luonto antaa hyvä mieltä.

Sen verran raskasta, että on huolehdittava nesteytyksestä.

Kiilopään ravintolassa palkitsimme itsemme perinteisesti pizzoilla. Jostain syystä ne eivät tällä kertaa tuntuneet niin erinomaisilta kuin aikaisemmin. Ehkä vika meissä, ehkä pizzoissa.

Perinteinen pizzakuva:Gaissa ja Jänkä. 



Torstai 7.4.2022

Aamulla nautimme Kiilopään aamiaisen, 12 euroa. Minä hehkutin karjalanpiirakoita, mieheni porogrillimakkaroita - olivat kuulemma koko 12 euron arvoisen hyviä. Ravintola oli täpötäysi; tuntuu, että Kiilopäällä business suomalaisten toimesta kannattavaa.  Sää ei yllättänyt; viimaa ja melkoisen vilpoisaa. Mutta aurinko näyttäytyi. Edessä "kaupunki"päivä eli käynti Saariselällä.

Aloitimme "shoppailupäivän" Partioaitassa. Sekin oli uudistunut - aina miellyttävä käynti. Saimme jälleen kerran erinomaista palvelua ja teimme joitakin ostoksia. Tämän jälkeen mielenkiinnolla kovia kokeneeseen Kuukkeliin. K-kauppa Kuukkeli on ollut nyt viikon auki uudessa paikassa Siulassa. Entisellä paikalla vain rauniot tulipalon jäljiltä. Tyhjä paikka keskellä Saariselkää. Kauppa oli toimiva ja mielestäni selkeämpi kuin edellinen. Matkamuistopuoli puuttui, mutta en kaivannut. Kaunispäällä oli mielettömästi lunta. Tunnelma oli kuin jossain jäämeren rantamilla. Ajoimme ylös n. 2 m korkean lumikinoksen reunustamaa tietä - melkoisen eksoottista. Ravintola täynnä ja laskettelijoitakin näkyi kohtuullisesti.

Kaunispää

Kuukkelin uusi kauppa Siulassa.


Hiihtämään lähdimme kohtuullisessa säässä. Reitti: Kiilopää-Kakslauttanen-Sivakkaoja-Kiilopää eli kutsumamme kahdeksikko lenkki (2xKiilopään tien alta), n. 17-18 km. Voitelu oli hyvä ja uskalsin matkan pieniä nyppylöitä jo laskeakin. Jos vähänkin pysähtyi lumi tarttui suksiin ja joissakin paikoin latu oli niin pehmeää, että hiukka luisto kärsi. Nautimme hiihdosta ilman viimaa ja lumisadetta ja jo alkumatkan aikana jääsadekin loppui. 




Sivakkaojalla maistui minttukaakao. Minun tehtäväni on kaakao maustaa minttujuomalla: määrä määräytyy lämpötilan mukaan - alkuviikolla hiukka enemmän mintun makuista kuin tänään. Tällä kertaa oli vain yksi toinen hiihtäjä tulilla. Kuulimme, että Luulammen uudet omistajat näyttävät onnistuneen palvelemaan hiihtäjiä, Ruijanpolulle mahdollisesti tulossa huollettu latu, GPS-häirintää ollut rannekkeessa. Pitäisi itsenkin kokeilla, miten GPS seuranta toimisi. Kuulimme, että nopeudet, matkat, paikat ovat olleet mitä sattuu. Taitanee johtua maailman tilanteesta. 
Sivakkaojan laavu - ehkäpä paras laavu koko UKK-puistossa.



Kohtuullisen väsyneitä olimme tultuamme majoitukseen - tottumattomia hiihtämään tänä vuonna ja muutenkin taitaa pandemia-aika syönnyt yleiskuntoa. Ilta sujui minulla luurit korvissa etäkokouksessa, mieheni sai rauhassa katsella omia auto-ohjelmiaan.

Lumen syvyys 101 cm - ilmeisesti aurinko jo hiukka sulattelee tai sitten lumi vain painuu alas ja tiivistyy.

Perjantai 8.4.2022

Aurinkoinen aamu - mitä ihmettä, mutta ihanaa. Aamun kahvihetkellä meitä ilahdutti todennäköisesti taviokuurna (tai pikkukäpylintu).  Suunnitelmissa olikin kahden tunturin ylitys laskuineen, joten eipä haittaa. Valmistelimme lähtöä kaikessa rauhassa, jotta emme joutuisi pahimpaan ruuhkaan. Eikä liioittelua - täällä on välillä ruuhkaa laduilla ja etenkin karttojen edessä latujen risteyksissä, koska on varmaankin paljon ensikertalaisia hiihtämässä - nuoria aikuisia, ei lapsiperheitä. Neljän ladun risteyksiin ideoisin jo latuympyrää.

Suuntasimme n. 10.30 Kiilopään huipulle kohti Luulampea. Viima oli kohtuullinen, mutta aurinko lämmitti. Nousu oli hieno, mutta raskas. Eniten kuitenkin jännitti lasku. Mieheni meni minua paljon nopeammin, mutta minäkin parhaani yritin enkä tehnyt suunnitelman mukaista kävelyä sukset kainalossa. Ladut ovat erinomaisessa kunnossa.

Viima ei välity kuvista, mutta maisemat vaimensivat viiman, ehkä hupullakin oli osansa.





Luulammen uudet kahvilan pitäjät ovat todellakin satsanneet ja onnistuneet. Vahva suositus paikalle. Oli kaikenlaista tarjolla - jäiset munkit laihan mehun kera ovat historiaa. Hinnat pysyneet samoina, mutta nyt saa vastinetta. Otimme lohileivät kaakon ja mehun. Tupa oli aivan täpötäynnä ja kaikki vaikuttivat yllättyneen tyytyväisiltä. 
Hiihtelijöitä riittää. Joskus jotkut piirit ennustelivat  murtomaahiihdon olevan menneen talven lumia. Selvästi tulossa uusi sukupolvi ehkä entistäkin innostuneempia hiihtäjiä.

Täysi tunnustus uusille yrittäjille.

Kaikki oli juuri niin hyvää kuin näyttikin.



Rumakurulle hiihdimme välillä jonossa - onhan sekin uusi elämys. En ole koskaan  nähnyt laduilla näin paljon hiihtäjiä - siis Lapissa. Rumakurun tupien sisään ei ollut asiaa - olivat täynnä. Onneksi ulkona oli riittävän lämmin nauttia eväitä. 
Rumakuru ihastuttaa joka ikinen kerta. Tällä kertaa siellä oli vilinää kuin Kauppatorilla entiseen aikaan.




Ahopään päälle kiipesimme kovassa viimassa, huipulla viima oli käsittämättömän kova. Latua ei ollut ollenkaan näkyvillä. Onneksi emme ole niitä hennoimpia ja pienimpiä muuten olisimme olleet vaarassa jo joutua viiman vietäviksi. Jotenkin me pääsimme alas ja majoitukseen.

Hieno reissu. Iltapäivällä kuuntelimme Yle Areenasta Ukrainan presidentti Zelenskyn puheen Suomen Eduskunnalle. Luimme uutisista kuinka palvelunestohyökkäys oli kaatanut mm. Puolustusministeriön sivut ja kuinka venäläinen sotilaskone oli loukannut ilmatilaa Porvoon edustalla. Rauhaisaa luonnossa, kaikki niin kaunista. Miksi pitää ihmisten noin toisia kohdella.

Saunan jälkeen päivällinen Kiilopään Ravintolassa - kävimme vahvistamassa, että menukin on mieluinen. Päivällisbuffeen hinta on 25,-/hlö. Tarjolla liha- kala- ja kasvisvaihtoehto, jälkiruoka ja kahvi.

Lauantai 9.4.2022

Aivan kamala sää ja "pakko" lähteä. En voisi taaskaan huonompaa kuvitella. Lumipyry, kinokset tien vierellä, huono näkyvyys ja tien pinta jäinen. Kieltäydyin ajamasta ennen kuin lumipyry loppuuu. Sodankylään pääsimme suhkot rauhallista vauhtia.

Aamiainen Hotelli Sodankylässä. Todella hyvä - suosittelemme. Hinta 16,-/hlö, pitää varata etukäteen. Jatkoimme viitostietä ja se on todella huonossa kunnossa. Tien pinta sohjossa, kuhmurainen ja penkat kinoksissa. Räntäsade 0 astetta.



Garmisch-Partenkirchenissä vaeltamassa koronan jälkimainingeissa 9.10.-16.10.2021

 9.10.2021 Lauantai



Neljältä aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä oli jo menoa ja meininkiä. Tätä emme olisi uskoneet, vaikka varoiteltiinkin tulemaan ajoissa. Turvamies oli ohjaamassa ihmisiä rullaportaisiin menoonkin. Jouduimme ruuhkan takia odottelemaan omaa vuoroamme. Maskien käyttö vaihteli; turvatarkastus oli pahasti ruuhkautunut. Johtui varmaan siitä, että vielä volyymit olivat mitoitettu koronan aikaiseksi. Toivottavasti suunta on nyt vaan ylöspäin - enkä tarkoita tartuntoja vaan henkilökunnan mitoitusta.

Lufthansan lento oli aivan täynnä - tämäkin yllätti meidät. Oli kaunista katsella punaista taivaanranta ja lentokoneen siipeä - meren ylitystä, rantakaupunkien valoja. Tätä on odotettu. Matkustaminen on ihanaa. Jopa lukittuvat korvat, lentokoneen kuiva ilmasto ja ahtaat penkit tuntuivat paluulta johonkin entiseen - odotettuun.

Munchenin lentokenttä oli muutamaa konetta lukuunottamatta lähes autio ja nyt tarkoitan sitä, mihin koneet parkkeerataan. Tosin samoin lentokenttärakennuksessa ei montaakaan ihmistä näkynyt. Henkilökuntaa taisi olla enemmän kuin matkustajia. Missään ei koronatodistuksia kyselty. Saksalaisten tarkkuudella he olivat pyytäneet todistukset jo ennen lentoa, samaten hotelliin.



Lentokenttäjuna yleensä täpötäynnä.

Lentokenttäjuna oli ihanan väljästi miehitetty - maskit olivat itsestäänselvyys. Juna Garmischiin oli täyttynyt jo lähes ääriään myöten 15 minuuttia ennen lähtöä. Saimme vielä viereiset paikat. Lauantai ja aurinkoinen sää oli saanut muncheniläiset retkeilymielelle. En ole koskaan junaa niin täytenä nähnyt. Retkeilijöitä, reppuineen ja sauvoineen (myös nahkashortseissa) tuppautuivat junaan eivätkä kaikki istumaan mahtuneet. Saksassa taitaa olla sama trendi tällä hetkellä; matkustellaan kotimaassa ja täytetään retkeilyalueet. Juna tyhjentyi puoleen Garmischissa, loput matkustivat Mittenwaldiin Itävallan rajalle.  Mikäpä siinä -  sää ei olisi voinut parempi olla: 8 astetta lämmintä ja aurinkoista.

Oli ihana päästä Garmischiin. Jätimme matkatavarat Rautatieaseman säilytykseen ja lähdimme kävelemään tuttuja paikkoja. Kello oli tosi vähän, vasta n. 10.30, joten lounasta ei ollut vielä tarjolla, joten söimme vain baijerilaiset toastit, jotka olivat runsaammat kuin lounas kotimaassa. Meille oli ilmoitettu, että hotellissamme ei ole aamiaista tällä hetkellä tarjolla, joten etsimme sopivaa aamiaispaikkaa. Turisteja oli vähän, mutta muuten kaikki tuntui olevan ennallaan.

Teimme lenkin "maaseudun" puolelta Garmischista Partenkircheniin hyppyrimäen juurelta ja sieltä takaisin hakemaan matkalukkuja. Partenkirchenissä Partnachklammin kahvilassa kirjauduimme puhelimella Luca-appiin, jossa seurataan koronasyistä ihmisten liikkumista ravintoloissa. Jokaisessa pöydässä QR-koodi, jolla rekisteröidytään saapuneeksi ja lähtiessä kirjaudutaan ravintolosta ulos. Tuntui helpolta ja kätevältä. Jos tällaista ei ollut annettiin lappu, johon täytyi antaa tiedot itsestä, saapumisesta ja poistumisesta. Jos henkilöllä ei ollut maskia eikä suostunut laittamaan - ravintolaan ei päässyt. Tässä oltiin ehdottomia.

Tästä voi tarkistaa itsekin, missä on istuskeltu ja kuinka kauan.

Jokaisella pöydällä oma QR-koodi.




Hotelli on ihana, erikoinen - taitaa olla turkkilaisten pitämä, joten ei ihan saksalaista menoa. Ihmettelimme, kun ilmoittivat aamiaisesta - eli booking.comin tieto oli ollut väärä. Meidät oli siirretty Garmischin Post hotellista hotelli Atlas Grand hotelliin aivan Partenkirchenin pääkadulle, den historische Ludwigstrasselle. Juotuamme tervetulokuoharit siirryimme huoneeseen, jossa näkymä yhdestä ikkunasta alpeille ja sisäpihalle, ja toisesta Zupspitzelle. Työkaverini oli ollut samassa hotellissa ja varoitteli kirkonkellojen soiton häiritsevän tunnin välein. Meidän huoneeseen ei kuulunut yhtiskään mitään.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta


Päivänokosten jälkeen menimme syömään lähes hotellia vastapäätä kunhan ensin olimme etsineet kierrellen ja kaarrellen sopivaa ruokapaikkaa. Ei pitäisi mennä merta edemmäksi kalaan. Mieheni sai wienerschnitzelin - ja oli lautasella todellakin yksi salaatinlehtikin. Jälkiruoan kävimme syömässä toisessa paikassa. Fiilis oli kuin olisimme olleet jossakin saksalaisessa rikossarjassa - kaikki oli niin tyypillistä baijerilaista.

10.10.2021 Sunnuntai

Aamiainen upea ja runsas. Puoliso oli odottanut weisswurstia ja onneksi sitä oli ynnä kaikkea muuta. Aamu aukeni muutenkin kauniin aurinkoisena muutama aste lämmintäkin. 

Hotellin terassi

Noin kymmenen aikoihin lähdimme kävelemään Wank-köysiradalle. Wank on hieno alppi, josta aukenee upeat maisemat Alpeille aina Itävaltaan asti. GaPan ylle oli laskeutunut sankka sumu - näkyvyyttä ei juuri ollenkaan. Mieheni selvitti, että huipulla on upea ilma, koska menemme pilvien yläpuolelle, n.1800 m. Vaikka olimme jo aikaisin liikkeellä oli saksalaisia eläkeläisiä runsaasti ostamassa lippuja. Liput olivat yllättävän kalliit, yhden matkan lippu 15,-/hlö. Vaikka pelottaa - täytyy luottaa saksalaiseen tarkkuuteen ja insinööritaitoihin. Maisemat olivat henkeäsalpaavat - aluksi ei näkynyt kuin sumua, mutta ohitettuamme sen oli erikoinen näky - alppien huiput ja alapuolella pumpulinen sumu.


Huipulla oli jo perheitä lapsineen, siellä oli iso leikkipaikka. Koiranulkoiluttajia; koirat juoksentelivat irrallaan ja yksi koira (ajokoira) katosikin. Wankin huipulla pystyi tekemään monta pienempää kierrosta kuitenkin niin, että kilometrejä tuli n. 5km vaikka yhden lenkin jätimmekin kävelemättä. Sää oli mitä parhain. Lounaan juomineen nautimme Sonnenalpissa, jossa istuimme lähes 2 h - ajan kulumisen voi helposti tarkastaa Luca-apista - onneksi sinne ei kuitenkaan tallennut meidän syömiset ja juomiset. Turistien puuttumisen huomaa, mutta onneksi ravintoloille varakkaat saksalaiset reissaavat kotimaassa ja selvästi käyttävät palveluita. Ravintola täyttyi - istuimme terassilla, joten emme kovasti kantaneet siitä huolta - ja näillä terasseilla ei tupakoida. Yhden asian taas oppi: pidä aina käteistä mukana Saksassa ja Itävallassa. Tarjoilija yritti käyttää korttimaksua, mutta yhteydet eivät toimineet, onneksi oli käteistä mukana.

Terassi täyttyi nopeaan, tässä vaiheessa vielä väljää.



Vielä oli penkki jäässä, yöllä jo pakkasta.

Alas lähdimme kävellen. Mikäpä siinä upeiden maisemien keskellä. Tosin heti huomasi, että on pakko katsoa jalkoihin ja jos haluaa  maisemia ihaikka, on paras pysähtyä. Mäki on jyrkkää, irtokiviä ja juuria koko ajan. Huipulle nousijoita tuli ihan hanhenmarssina vastaan kapeilla kävelykaistoilla.




Parin tunnin jälkeen saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle Tannenhutteniin. Paikka on uusi; 2,5 v edellisellä matkallamme se ei ollut vielä auennut. Erilainen muihin hutteniin verrattuna, yrittävät tehdä selvästi koko perheen paikkaa leikkipaikkoineen - ihan hyvä idea ja tuntui toimivan. Normaalisti sieltä olisi hieno näköala Gapaan, nyt sumu heikensi sitä. 

Jaloissa, etenkin pohkeissa, tuntui jo kivuliaalta loppumatka. Vanhuus ei tule yksin vaan se tulee vaivojen kanssa. Olisi pitänyt treenata ennen matkaa. Oli ihana päästä hotelliin. 

Illalla ajattelimme mennä vielä syömään jotain kevyttä; mieheni söi kevyesti jälleen Wienerschnitzelin ja minä otin kevyesti kukkakaali. Annokseni ui sulaneessa juustossa ja jossain voikastikkeessa - tosin oli todella hyvää. Kasvisruuat taitavatkin olla Baijerin uusi juttu.


11.10.2021 Maanantai

Aurinkoinen päivä - kuten säätiedotus oli luvannutkin. Katkokävelynä aamiaiselle - pohkeet tosi kipeinä. Olisi tehnyt melkeinpä mieli sanoa, että "ei olisi meitä varten tarvinnut..." - huippuaamiainen ja vain me syömässä. Onneksi lopulta tuli yksi vieras lisää. Palvelu loistavaa; onhan henkilökuntaa enemmän kuin asiakkaita. Tarkkaa toimintaa: vahtivat käsidesit ja hanskat käteen.

Kymmenen aikaan lähdimme jo Suomessa katsomamme lenkin  netistä, Alltrails palvelusta. Lenkin pituus n. 13 km, mutta se ei sano rasittavuudesta mitään. Jo alussa niin jyrkkä nousu ja asfaltoidulla tiellä, että oli pakko mennä etukenossa, ettei kaadu taaksepäin. Sitä sitten noustiin noin tunnin verran. Kyllä oli jumppa. Onneksi sen jälkeen hiukka normaalimpaa nousua. Näiden jälkeen tunturit tuntuvat liukumäiltä. Nousimme ensin Eckbaueriin (1237 m), suurin osa retkeilijöistä nousivat köysiradalla, mutta me olimme päättäneet kävellä. Se kannatti - ehti ihailla maisemia. Eckbaueralmissa palkitsimme itsemme juomilla - muuten oli tällä kertaa eväät mukana. Olemme huomanneet, että täällä ei missään raitsemusliikkeissä onnistu syödä mitään kevyttä.



Eckbaueralm
Eckbaueralmissa oli jotain suomalaistakin. Seinälle nostetu sukset tuntuivat tutuilta - olihan nimenä Lumikarhu eli Karhun legendaariset sukset. Täällä on hiihtokansaa ja suomalaiset tunnetaan hyvinä mäkihyppääjinä ja hiihtäjinä.


Eckbauerista alkoi tuskallinen alasmeno kohti Wambergia. Vihreitä niittyjä, lampaita karitsoineen ja takana siintävät vuoret ja alkava ruska puissa. Voisiko mitään ihanampaa olla. Niityillä oli sinisiä krookuksia (tätä ihmeteltiin) sekä kulleroita (tämäkin Suomessa alkukesän kukka). Heinäsirkat sirkuttivat - voisiko parempaa lomaa olla.




Lomaselfie - kohta Wambergissä.

Wamberg on idyllinen paikka, hautausmaa oli jotenkin niin pieni ja yksityinen, että katsoimme sinne vain aidan läpi.

Klinikumin lähellä pysähdyimme nestetankkaukseen. Helikopteri lenteli sinne tänne yllämme; paikka on aina tuntunut tehokkkaalta ja sieltä on saatu aina hyvää palvelua - kun sitä on joskus tarvittu. Ravintolalla ei ollut Luca-palvelua, joten täytimme lomakkeet, johon joudumme antamaan tietomme. Tämä tuntuu toimivan; toivottavasti ei tule mitään ilmoituksia, että olisimme altistuneet.


Hyppyrimäessä oli hyppääjiä harjoittelemassa. Minulle tämä oli uutta - enpä tiennyt heidän noin kovasti kesälläkin harjoittelevan. Hyppyrimäen lähettyvillä on "kaverikin" saanut nimen - täältä löytyy Lahtipark.





Talvirenkaiden vaihto tuntuu olevan ajankohtainen puuhasteluista päätellen ja lupaahan säätiedotuskin lumisadetta torstaiksi.

Illansuussa lähdimme syömään bussilla Garmischin puolelle tutumpiin paikkoihin. Se kannatti. Hyvää ruokaa Krönnerissä ja mahtavaa punaviiniä Hotel Zupspitzessä - jälkimmäinen täytyy joka matkalla kokea ja juuri tuossa paikassa.

Hyvä punaviini ei ole itsestäänselvyys Saksassa, mutta hotel Zugspitzessä on.


12.10.2021 Tiistai

Luvatun mukaisesti päivä aukeni sateisena. Aamiaisella oli "ruuhkaa" - jopa seitsemän ihmistä samaan aikaan. Tosin se oli yhdelle henkilölle kova paikka. Kuulimme, että täällä on pulaa ravintolahenkilökunnasta, joten on paljon aloittelijoita. Tilanne sama kuin Suomessa - sulkujen takia henkilökuntaa hakeutunut muille aloille.

Vierailimme aivan hotelllin vieressä olevalle museolle- Werdenfells museum. Sinänsä mielenkiintoinen, mutta sujuvasti saksalaisten museoiden tapaan "unohtavat" 1930-1940 -luvun. Yksi valokuva löytyi vuodelta 1944, jossa vaalea kaunis nainen ripusti pyykkiä iloisena ja hyvinvoivana. Mielenkiintoisin osuus oli Zugspitzen osuus. Siellä kerrottiin radan rakentamisesta ja samaten solan historiaa. Myös elämänkerrat merkittävimmistä alppioppaista/kirjailijoista/kiipeilijöistä ollivat mielenkiintoisia. Kannattaa käydä, hinta 3,-/hlö.

Lähistöllä sijaitseva Mittenwald on kuuluisa viulunrakennuskylä.

Edistystä tapahtunut välineistössä, onneksi.

Olimme päättäneet pitää nousu-lasku -kävelyihin taukoa, joten kiertelimme Partenkirchenin  (aikaisemmin nimi ollut Partanum) asumustoa ja kaupunginosaa. Aivan mahtavia taloja - täällä osataan rakentaa ja uudet talot ovat vanhan kanssa samaa tyyliä. Kirjavia kanoja ja kukkoja kierteli pihoilla - hauskaa. Pikkuhiljaa tulimme tutumpaan eli Garmischin (entinen nimi Germareskauve) puolelle. Hitler yhdisti kaupungit Garmisch-Partenkircheniksi vuonna 1936 juuri ennen olympialaisia. Kiertelimme Kurparkin, jonne Michael Enden ystävä on lahjoittanut veistoksia. Michael Ende on paikkakuntalainen kuuluisa kirjailija, joka on saanut oman aukionkin kaupungista. 

Kurparkin ruskaa.

Kukkakello. Viisarit vain kovin suorassa - tulimme sellaiseen aikaan.


Garmischista sateessa kävelyä takaisin Partenkircheniin kaupungin laitaa pitkin lampaiden joukossa. Minun iltaohjelmassa ennen ruokailua oli vielä parituntinen kuulokkeet korvissa ja yhteys Suomeen.  Sen jälkeen syömään aina taattuun laatuun Hofbrauhausiin, Alpenhof-ravintolaan. Tunnelma hyvä, palvelu loistavaa ja saksalainen ruoka niin saksalaista - taas.




Itävaltalainen punaviini hyvää eikä näillä annoksilla pääse laihtumaan.

13.10.2021 Keskiviikko

Aamulla ihmettelimme tyhjiä pöytiä aamiaisravintolassa. Aikamme odoteltua mieheni kävi receptionissa asiaa kysymässä. Meille oli unohdettu kertoa aamiaisen olevan a la carte. Saimme lapun, johon merkitsimme mitä halusimme. Jotain meni väärin, mutta hyvän aamiaisen saimme. Viisastuneena kävimme selvittelemässä asiaa seuraavaa aamua varten ja huomenna sitten sama systeemi. Eipähän tarvitse niitä kumihanskoja käyttää - jos yrittää jotain positiivista löytää.

Sateinen päivä, joten pysyttelemme suunnilleen Garmischin korkeuksilla n. 700 metrissä. Aluksi menimme bussilla Farchantiin - kävelyä siellä ja tarkistimme Grassegger-tuotemerkin (tekee Bayerille tyypilllisiä laadukkaita vaatteita) tehtaan. Kyllä - tuotteet tehdään Saksassa. Farchant on alue, jossa asuu paikallisia paljon - Garmisch ja Partenkirchenissä myös, mutta täällä ollaan keskitetty myös turismiin. Farchantin jälkeen kiertelyä Garmischissa ja pientä shoppailua. 
Kanoilla oli oma parakki. Petolintuja lenteli yllä - ihmettelimme, että ei kanoja nappaa. Onko laumassa voimaa vai eikö kanat maistu?

Grasseggerin "tehdas". Sateista ja sumuista.


Iltapäivällä rankkasade jatkui, mutta lähdimme kävelemään hiukan ylös Wankin rinnettä  paikkaan nimeltä Schönes Aussicht. Matkalla tsekkasimme muutaman osoitteen, jotka mainittu Markus Wallénin kirjassa "Kadonneen natsikullan jäljillä". Kirja on lukemisen arvoinen seikkailukertomus, jossa myös tarkkkaa historiaa ja liitäntää Suomeen. Tarina lähtee Suomesta Ahvenanmaalta ja Garmisch-Partenkirchen isossa osassa kertomuksessa. 

Kuvan talot eivät liity aikaisemmin kertomaan. 

Illanvieton aloitimme pienpanimo ravintolasta, joka on tullut Garmischiin v. 2019. Ensimmäinen paikka, jossa tarkistettiin koronatodistukset. Aikaisemmin ei täällä omaa panimoa ole ollut. Panimolla on kolme omaa olutta. mieheni yhtä maistoi ja oli kuulemma ok - aletyyppinen, kutsuvat Helles.


Ruokailimme Post-hotellin ravintolassa, jossa meillä olisi pitänyt olla majoituskin. Pizza ei ollut sen veroista, mihin olemme tottuneet mm. käsityöpizzeria Purossa (ihan parasta) tai Suomessa yleensäkin. 





14.10.2021 Torstai
Tämä jo nauratti. Eipä ihme, että siruista pulaa, kun niitä asennellaan hotellien pyyhkeisiin. Kyse kuitenkin 4-tähden hotellista....

Ludvigstrasselle oli tullut paikallisten maanviljelijöiden, juustoloiden ja lihatuottajien tori. Ihania tuotteita. Harmi, kun emme ole huoneistossa tällö kertaa - olisi ollut ihania aineksia ruuanlaittoon. Me ostimme vain omenat evääksi.



Matkustimme bussilla Kreuzeck bahnille. Paikasta pääsee ylös kesäaikaan sekä Kreuzeckiin että Alpspitzille. Hinta edestakaisin 30,-/henkilö. Ihmettelimme, kun piti näyttää koronapassit ja saimme rannekkeet käsiin. Vielä mennessämme vaunuun erikseen piti ranneketta näyttää. Ilmeisesti tilanne Saksassa huonontunut ja valvonta rokotusten suhteen tiukentunut. Mahtavat maisemat aukenivat jälleen. Lumi oli tullut huipuille pari päivää sitten, olisikohan vähän yli 1000 metrissä, sitä ennen kaunista ruskaa. Alhaalla kesä, rinteillä syksy ja ylhäällä talvi. Upeaa.




Kreuzeckilla oli kovat maanrakennukset käynnissä. Taisivat tehdä jotakin hiihtotunnelia sekä vahvistivat teitä - ainakin näytti siltä. Lähdimme kävelemään ohi rakennusmaan Hochenalmille lumista ja jäistä tietä. Olin vannonut, että en lähde mihinkään, missä on suuri vaara kaatua, mutta tätä ei voinut jättää väliin. Lumihan ei sinänsä liukas ole ja vielä ei ollut kehittynyt jäätä lumen alle. Joitakin jäisiä mäkiä oli, mutta selätimme ne pingviinikävelyllä. Todella jyrkkiä putouksia aivan polun reunalta, toivottavasti hiihtäjät eivät tästä mene.








Emme menneet ihan Almille asti - se olisi ollut kiini. Kreuzeckhausissa söimme lounaan ja istuimme suhkot pitkään auringon paisteessa. Siinä sitten terassilla seurasimme kuinka ilman rokotustodistusta olevat käännytettiin pois ja toivotettiin tosin tervetulleeksi, kun rokotukset kunnossa. Ryhdikästä toimintaa - eikä tuntunut ollenkaan epäoikeudenmukaiselta. Toki rokotuksen ottaminen on yksityisasia, mutta niin myös ravintolat voivat itse valita asiakkaansa. En tiedä, onko Saksassa tiukennettu suhtautumista rokottamattomiin, mutta ainakin täällä tuntuu tiiukalta.





En lakkaa ihmettelemästä, miten joku voi tuollaista syödä.

Tultuamme alas laaksoon lähdimme kävelemään kohti Grainauta - reittejä, joita olemme lukuisat kerrat hiihtäneet. Lehmät ohitimme aivan vierestä - onneksi olivat rauhaisia, söpöjä. Koska lähes kasvissyöjä olen mielestäni eivät syötävän suloisia. Grainau on upea alue lähellä Garmischia ja Zugspitzeä. Se on pääosin omakotialuetta, mutta siellä on myös hieno kylpylä ulkoaltaineen. 

Omenanmittainen tauko.

Grainausta kiersimme Garmischiin Georg. C. Marshall tutkimuslaitoksen kautta. Täällä on USA:lla iso tukikohta, iso asuntola ja jopa oma hiihtokeskus. Paljon kylälläkin amerikkalaisia näkee. Tulivat tänne varmaan jäädäkseen toisen maailmansodan jälkeen.


Bussin otimme tutuissa maisemissa - pysäkiltä, josta olemme monina vuosina retkille lähteneet. Kaikki tuntui olevan ennallaan.

Illalla menimme syömään viereiseen hotelliin. Taas piti näyttää koronatodistukset ja saimme pinkit rannekkeet. Tarjoilija kertoi, että säännöt ovat tiukentuneet. Ruoka oli hyvää suomalaisittainkin - jopa salaattia saimme. Ei ihme, että ravintola täyttyi nopeasti.


15.10.2021 Perjantai

Viimeinen lomapäivä ja liian kaunis päivä siihen. Melkeinpä teki mieli laittaa viestiä töihin, onko pakko...Päätimme reippailla alppien rinnettä hiukan ylös nousten ja kiertäen kaupunkia polulla nimellä Kramerplateau.. Tuttua, mutta joka kerta tätä on käveltävä. Lämpöä varjossa n. 16 astetta ja kun aurinko paahtoi rinnettä lämminhän siinä tuli. 






Jokaisen Garmischissa kävijän tulisi käydä Pfleger Seellä, joka on aivan Königstandin (1453 m) juurella - erikoisen näköinen vuori, joka näkyy kaupunkiin myös erottuen alpeista. Istuimme tunnin verran Pflergersee berggasthofissa lämmössä terassilla, siihen oli ilmestynyt telttakin suojaksi, joka oli tällä kelillä vain haitaksi. 





Sen jälkeen kävimme katsastamassa syksyn värien ympäröimää Castle Ruin Wedenfelsin (1200-luvulla rakennettu). Aikaisemmin olemmekin vain talvella siellä olleet, joten taas tuntui uudelta kokemukselta. Raunioilta kävelimme ohi Werdenfelser hutten ohi - näyttää aivan tyhjältä ja suljetulta. Nyt näimme pariskunnan istumassa terassilla, vähän mietimme ovatko he vain omistajat. Menimme kuitenkin sinne ja saimme juotavaa. Paikka olikin ihastuttava ja erikoinen. Yhtäkkiä se täyttyi - monet kulkijat huomasivat, että nythän sinne voi tulla. Ravintola ei houkuttelevalta näytä ja jotenkin torjuvalta kaikkine kieltokyltteineen, mutta mustat oravat ja pähkinänakkeli antoivat hienon elämyksen.




Alas kävelimme ihanaa metsäpolkua pitkin ja kävimme vielä katsastamassa aivan Garmischin ja Burgrainin rajalla sijaitsevan ökyhotellin Hotelli Grand Hotel Sonnenbichlin, jossa Thaimaan kuningas vietti koronaa paossa vuokraten hovilleen koko hotellin. 


Varatessamme pöytää illaksi Alpenhofista pyydettiin jo siinä vaiheessa koronatodistukset - ilman sitä varaus ei onnistu. Luimme uutisista, että vihdoinkin tehokas hallituksemme on saanut päätökseen ottaa käyttöön samanlaisen koronatodistus käytännön kuin täällä, mutta vain eri nimellä eli koronapassi. Emme huomanneet uutisista ainakaan mitään eroa. Kylläpä kesti ja kuinka moni sairastui viivyttelyn vuoksi ja mitä vahinkoa tulikaan yrityksille. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

16.10.2021 Lauantai

Viimeinen aamu tällä matkalla aukeni aurinkoisena. Sängystä on mukava katsella Zugspitseä sekä Alpspitzeä ynnä monia muita huippuja. Parasta hotellihuoneessa onkin juuri näköalat ja se, että ei mitään ääniä mistään kuulu. Hotellista kirjautuminen ulos ja lähtö bussilla kohti rautatieasemaa sujui ongelmitta, monia lähtijöitä ja tulijoita kohdattiin. Iloisen näköisiä lomansa aloittajia reippaili reput selässä kohti Wankia - niinpä niin. Tänne on onneksi taas lentoliput jo ostettuna ensi vuoden syyskuuksi.
Hauptbahnhof Garmisch- Partenkirchen.

Juna Muncheniin oli myöhässä ja täpötäynnä. Me saimme istumapaikat, mutta monet eivät saaneet. Saksalaiset matkustavat nyt kotimaassa ja tekee tietenkin hyvää heidän taloudelle. Koronatilanne ei tunnu huolettavan - useimmilla varmaankin jo täälläkin rokotukset kunnossa. Junamatka postikorttimaisemissa menee nopeasti - kesto n. 1,5 h.

Munchen ei koskaan petä pettymyksestä. Aina odottaa, että alkaisi pitää kaupungista, mutta aina yhä vähemmän niin käy. Likainen ja täpötäysi rautatieaseman seutu on epämiellyttävä. Marienplatzille ja kohti nähtävyyksiä on tietenkin upeaa kävellä, mutta ihmisiä on liikaa. Lähdimmekin kovin nopeasti sivulle - löysimme uusia nähtävyyksiä ja tietenkin Englischgarteniin piti mennä ruskaa, lintuja ja surffareita ihastelemaan. Sielläkin oli tarkoitus viipyä pidempään, mutta ihmisjoukossa on kovin hankala kävellä. 
Olipa ihana nähdä mandariinisorsa livenä. Luulin nimeä ensi kuulemalta ruokalajiksi. 

Kettu-dekkarisarjan (Der Alte) poliisiasema.

Miten Michael Jackson ja Munchen liittyvät toisiinsa? Oli pakko googlata. Lähistöllä ja takana vähän näkyy hotelli Bayerischer Hof Hotel, jossa herra on useasti yöpynyt. Munchenin kaupunki sallii muistoalttarin pitämisen patsaan ympärillä.

Tätä touhua ei lakkaa ihmettelemästä. 


Lentokenttäjuna oli lähes tyhjä, samoin lentokenttä. Oli ihanaa päästä sinne pois ihmisvilinästä - en olisi uskonut näin kirjoittavani vielä 2 v sitten. Lento Helsinkiin aivan täysi, muttta sujui hyvin.

Helsingissä valitsimme rokotettujen kaistan. Minut ja muutama muu napattiin sivuun satunnaistarkastukseen. Tarkistivat rokotukset. Omakannan rokotustodistuksen näytettyäni pääsin viettämään sunnuntain alkua - kotona olimme n. klo 1.00. 

Ihana matka. Garmisch-Partenkirchen ei koskaan tuota pettymystä näköjään. Jopa sadepäivät yhtä juhlaa.

Alpenhofin miesten-wc:ssä bongattua. Sattumoisin huiput vielä samassa järjestyksessä, missä mekin kävimme. Wank ylös hissilä, Eckbauerin ylös ja alas kävellen ja Kreuzeck edestakaisin hissillä (lumella ei uskallettu lähteä vierimään alas).




Lopuksi Milka-mainos.