Uusi vuosi Kiilopäällä 30.12.2017-6.1.2018

Lauantai 30.12.2017




Lähdimme aamulennolla 7.45 sateisesta etelä-Suomesta. Jo lennolla huomasimme, että tällä kertaa  pohjoiseen tulossa suomalaisia perheitä sekä turisteja keski-Euroopasta ja vain joitain henkilöitä Aasiasta. Tämä oli yllättävää. Bussissa totesimme saman ja Kiilopäälle asti tuli jälleen useita mm ranskaa puhuvia eräihmisen näköisiä turisteja - kuten ennen vanhaan jo parisenkymmentä vuotta sitten. Lämpötila Ivalon kentällä -11 ja Kiilopäällä - 4.

Mökissä kaikki ennallaan. Lähtiessämme ulos huomasimme lukon rikkoutuneen ja tapahtui kuin Manalan portilla: sisään pääsi, mutta ulos ei millään. Soitimme Tunturikeskukseen, missä luvattiin lähettää huoltomies. Odottelimme puoli tuntia ja soitimme uudelleen. Huoltomiestä ei oltu saatu kiinni, mutta vastaanottovirkailija kehotti menemään ulos ikkunasta - tuskin edes mahtuisimme. Lopulta ymmärsi lähettää oppaan avaamaan oven avaimella. Päätalossa ymmärsimme kiireen; jonoa palveluun, talo täynnä turisteja, joita piti neuvoa. Rauhalliseen ja tyyneen pohjoisen tapaan virkailija selvitti asiat monella eri kielellä. Jossain vaiheessa huoltomies oli käynyt lukon korjaamassa, minä olin silloin ollut sikeässä unessa.

Sunnuntai 31.12.2017

Heräsimme pimeän vallitessa vähän ennen yhdeksää. Miinus 4 astetta, joka tuntuu kylmemmältä johtuen viimasta.

Retkelle pääsimme kymmenen aikoihin. Maisema väritön, lähes kuin mustavalkoisessa elokuvassa eläisi, mutta satumaisen kaunista. Ennen retkeä kävimme vielä suksivuokraamossa vaihtamassa kuulumisia Maurin kanssa. Latuvalot paloivat, sammuivat vasta 10.45. Kaamoksen aika on erikoinen, varsinkin täysin pilvisenä päivänä.

Kiilopään Tunturikeskus sinisenä hetkenä.

Laduilla ei suomalaisia näkynyt. Varmaan heitäkin hiihtämässä, mutta meidän aloittaessa retken he jo pitämässä ensimmäistä taukoa jossain 20 km päässä. Turistien kanssa on mukava hiihtää - kerrankin pääsee harjoittelemaan ohitusta. Perheet tuntuivat nauttivan erämaasta, heistä ehkä rauhallistakin.


Päätimme poiketa Muotkan majalla, joka mainostaa itseään latukahvilana. Paikka muuttunut: enää ei saanut munkkeja eikä kuumaa mehua. Alkoholimerkit olisivat olleet hyvin edustettuina, samoin buffee ruokailuja mainostivat. Eivät enää tarvitse hiihtäjien kolikoita. Suosittelen kylttien vaihtoa.
Olimme ainoat hiihtäjät Muotkalla.

Muotkan maja on uusiutunut täysin.

Sivakkaojalla oli  valmiit tulet ja oppaita turistiryhmän kanssa. Meidän laittaessa makkarat tulille johan tuli heihin eloa. Makkaroita kuvattiin ja meidän kuksia ihmeteltiin. Oppailla oli vain pahvimukit mukana.

Aasiasta tullut pariskunta saapui yllättäen suksilla ja pysyivät vielä pystyssäkin. Positiivista, että opettelevat hiihtoa.


Mielenkiintoista kohdata ihmisiä toiselta puolelta maapalloa ja kaikki nauttivat luonnosta. 

Mukava retki, jonka päätteeksi kävimme päärakennuksessa ihmettelemässä väkimäärää. Ruisleipää ei saanut enää ostaa, koska kuulemma leipä vähissä. Saimme joitain sämpylöitä. Kiilopää on onnistunut markkinoimaan itseään ehkä liiankin hyvin.


Illalla kävimme päärakennuksessa yhdeksän aikoihin. Uuden vuoden illallinen oli päättymässä, ravintola aivan täynnä. Taisimme olla ainoat suomalaiset. Ei houkuttele sinne ruokailemaan menemistä  - etelässä ruuhkaa jo riittämiin.

Puolen yön aikaan kuulin unen läpi rakettien pamauksia, mutta oikeastaan en edes herännyt. Miestäni ne olivat valvottaneet.



Tiistai 1.1.2018

Lämpötila -4 astetta. Suunnitelmissa lähteä lumikenkäreitille. Saimme tyttäreltä ja hänen mieheltään Lapin käyttöön lumikengät, joten pitkästä aikaa sitäkin lajia kokeilemaan.



Viima oli melkoinen, joten valitsimme reitin, joka kiertää tunturien rinteitä, käy Ahopään huipulla, mutta laskeutuu alas melko pian. Kiilopään huippuretki olisi ollut liian viimainen. Lumikengät, merkki TSL , olivat toimivat ja laadukkaat.  Viimassa ja valkoislla hangilla erämaan keskellä olo kuin tutkimusretkeilijällä (onneksi reittimerkinnät vieressä turvallisesti).

Tamppasimme hankeen suojaisaan rinteeseen näköalaravintolan.

Retki onnistui, vasta n. kilometri ennen Tunturikeskusta tuli muita retkeilijöitä vastaan. Ehdotuksena Kiilopäälle ja Metsähallitukselle: kannattaisi laittaa tulipaikka - vaikkapa laavu - reitin varrelle. Hyvä paikka voisi olla lähellä lumikenkäreittien risteyspaikkaa. Siitä olisi iloa monille ja varmasti lisäisi reitin käyttöä.

Poropolulle on tullut uudet, humoristiset ja hienot opastaulut, mutta tekijä unohtanut toisen kotimaisen kielen. Suomi on kaksikielinen ja toinen kieli on ruotsi.



Päärakennuksessa huomasimme, että työntekijät ovat tosi kovilla: paikka täpötäynnä. Nuoria aikuisia ympäri Eurooppaa tullut, taitaa olla muutama jenkkikin.


Retken jälkeen nautimme Kiilopään keittolounaan, maksaa 10 euroa. Tarjolla lohi- sekä lihakeittoa. Ravintolassa ei juurikaan suomea kuulu, mutta iloista ja tyytyväistä jutustelua. Kaikki tuntuvat viihtyvän Kiilopäällä.

Tiistai 2.1.2018

Aamiainen Kiilopään päärakennuksessa, hinta 11 euroa/hlö. Kattava ja valikoima näköjään muutettu asiakaskunnan mukaan. Sisälsi mm kevätkääryleitä, croissantteja ja ei karjalanpiirakoita.

Lämpötila miinus 4 astetta, luvattu pakkasen kiristyvän yli kymmeneen. Suunnitelmissa hiihtää Saariselälle kauppaan ja ostosten kera bussilla takaisin. Ruokavarannot loppuneet, lennolla vaikea kuljettaa koko viikon ruokia.

Perinteisesti kävimme jo etelästä ennen matkaa Lindroosin lihasavustamosta hakemassa viikon ykkösherkut: fenkolisalami, fasaanipatee, parmesaanisalami ja strutsileikkele. Lisäksi palvikinkkumakkarat. Täällä ei paino putoa.


Kävimme kuvaamassa yhdeksän aikaan kaamoksen hämärässä kylmäkylpylän, Kuurakaltion. Savusaunan lämmitys jo aloitettu.
Hiihto Saariselälle sujui mukavasti johtuen hyvästä säästä, voitelusta, hyvin nukutusta yöstä ja aamiaisesta. Ladut olivat autiot, muut Kiilopäällä lähtevät myöhemmin matkaan.
Autiot ladut, kaunista. Kaamos on kaunista ja rauhoittavaa.

Pitäessämme mehutaukoa poroaidan vieressä saimme seurata näytelmää. Kakslauttasen brittituristit, nuoria aikuisia, harjoittelivat hiihtoa ja hyvin  sujui. Taitaa olla murtomaahiihto trendikästä extremelajia. Laskettelu nykyisin keski-ikäisten - ehkäpä sen ylittäneidenkin - valmiiksi pureskeltua, helppoa nössöurheilua, joka ei seikkailunhaluista nuorisoa kiinnosta - niin ne mielipiteet vaihtelevat vuosikymmenten aikoina. Luonto ja elämykset näyttävät olevan heidän juttunsa. Hyvä mieli tuli heidän iloa seuratessa.

Rönkönlampi matkan varrella on ihastuttava. Kokeilimme Peltsin taktiikkaa ja pidättelimme hengitystä ja hiljaisuus alkoi lähes huimata - tai sitten olin liian kauan hengittämättä. Hiljaisuudenkin voi kuulla.
Rönkönlammen tuvan takaa kuvattu. Hiljaisuus.

Vetoomus tupien käyttäjille. Itse olen aina saanut tulla siistiin tupaan, jonne on tuotu puut poltettujen tilalle ja kiehisetkin.


Löytyi lopultakin latukahvila, Savottakahvila Laanilassa. Sieltä saa vielä perinteisesti kuumaa mehua ja munkkeja ja kohtuuhintaan. Hymy tosin ei kuulu kaupan päälle.

Hiihtäjät ovat löytäneet Savottakahvilan.
Saariselältä avautui hienot maisemat rinteille. Löysimme myös paikan helmen: Cafe Porotupa. Söimme siellä juustoiset kylmäsavuporokeiton ja todellakin voi suositella. Mukava palvelu. Evääksi ostimme myös porkkanakakut ja todellakin maistui.

Näitä paikkoja lisää Saariselälle, jotta katukuva ei olisi pelkkää parkkipaikkaa.

Partioaitasta mieheni teki "hyödyllisiä" hankintoja, mm tosihienon otsalampun. Minä olin nähnyt ladulla hienon hiihtohameen ja etsinkin sitä kaupoista - ei tällaista tuikitarpeellista löytynyt. Lopuksi menimme Panimoravintolaan odottamaan bussin lähtöä. Tuntui kuin olisi ulkomailla. Saariselkä on suosionsa huipulla.


Keskiviikko 3.1.2018

Luvassa leutoa ja iltapäivästä lumisadetta. Miinus 5 astetta. Päätimme mennä suksivuokraamoon kyselemään metsäsuksista. Olisi kiva kokeilla.

Vuokraamossa asiantuntevat oppaat kehottivat unohtamaan pitkät, leveät metsäsukset ja kokeilemaan lyhyempiä teräsreunallisia tunturi/retkisuksia. Vuokrasimme siis ne.

Lähdimme matkaan latuvalojen sammuessa 10.45. Aloitimme kiipeämällä Ahopäätä ylös latvakurulle päin. Tässä vaiheessa valmista pohjaa ja olimme innoissamme. Lähtiessämme suunnistamaan umpihangessa kohti Ruijanpolkua huomasimme oppaan toteamuksen pitävän paikkansa: "muutaman minuutin päästä hiki virtaa solkenaan". Näin kävi. Ylämäet olivat todella haastavat. Alas tullessa oli hyötyä hyvin ravitusta kropasta; suksi ei liitänyt puuterilumella vaan vajosi syvälle, josta sitten ravistellen nosteli ylös ja tarpoi eteenpäin. Ruijanpolulla oli mukavaa sivakoida kohti Sivakkaojaa.Muita hiihtäjiä tai kulkijoita ei näkynyt.


Puuterilunta, alla ei ollenkaan kovaa pohjaa. 
Jänis kuljeskellut. Harmillista, että niitä on vaikea nähdä livenä.

Pitkästä aikaa näimme riekonkin jälkiä. Pariin vuoteen emme ole itse lintuja nähneet.
Ruijanpolulla valmis pohja, jänis oli loikkinut siinä juuri ennen meitä.

Poroaidan ylitys.
Kuvassa kyltin alla retkipyöräilijöitä tauolla. 

Laavulla meidät palkitsi valmis hiillos. Palvikinkkumakkarat maistuivat. Muutama hiihtäjä meni laavun ohi.


Retki onnistui. Nyt tuli ostoslistaan, jonka otsikko on "kun rikastun" :  tunturi/vaellus/retkisukset.

Torstai 4.1.2018

Pakkanen oli yön aikana kiristynyt. Mökin mittarissa miinus 9 astetta. Verkkaisen aamun jälkeen lähdimme hiihtämään kirkastuvassa ja vilpoisessa säässä kohti Ahopäätä. Vähän väliä täytyi pysähyä ihailemaan täysikuuta puiden välistä. Voiko kauniimpaa olla?

Kiilopään suunnalla auringon kajoa. Ensi viikolla nousee täälläkin.

Tuntui kuin hiihtäisi satumetsässä. Koko viikko ollut kaunista, mutta tämä päivä kruunaa kaiken.

Kaunis, eloisa luminen puu koristaa Ahopään huippua.

Lasku Ahopäältä oli helppo, koska ladut ovat hyvässä kunnossa ja pito suksissa hyvä. Jatkoimme valaistua latua kohti Rönkönlampea. Tällä kertaa teimme itse tulet.

Valaistulla ladulla kaunis väritys taustalla.

Tulilla maistui strutsinlihaleipä; pitkän matkan lintu tehnyt ennen kuin tulee syödyksi Lapin tulilla.

Rönkönlampi ei taida olla hiihtäjien suosiossa. Kovaa vauhtia sivakoivat ohi. Maja ei ole mukavin mahdollinen, isot ikkunatkin väärään suuntaan eli kuivakäymälään eikä lammelle. Hyvä siinä kuitenkin levähtää.


Ensimmäisen kerran sormia ja varpaita paleli ja se siivitti loppumatkan. Mielessä häämötti saunan lämpö.

Kiilopään kammissa nimeltä Maahinen oli torstai-illan perinteinen tulisteluilta letun paistoineen. Tunnelma oli mukava ja kansainvälinen. Hyväntuuliset oppaat saivat kaikki viihtymään. Yhdeksän maissa käveltyämme takaisin mökille huomasimme lupauksia tulevista revontulista. Ilmassa oli pientä jääkidesadetta - kuin timantteja olisi leijuillut.


Kymmenen jälkeen lähdimme -18 asteen pakkasessa ulos. Vastaan pyöräili Fatbikeilla nuorisoa menossa kuutamopyöräilylle maastoon. Kuu valaisi valkeat hanget niin, että Kiilopäänkin rinteet kuulsivat taustalla. Lähdimme kiipeämään Kiilopään rinteille. Aika pian huomasimme, että väkeä oli kuin Mannerheimintiellä. Pieniä ryhmiä katsomassa revontulia, hienoja kameraviritelmiä. Kun vaaleat revontulet aloittivat tanssinsa kuuli monilla eri kielillä ihastuksen kiljahdukset. Metsä näytti epätodelliselta, samoin koko tunnelma. Harmillista, että omilla välineilä (iphone) ei voi tunnelmaa ja näkyä kuvata.

Koko päivästä jäi tunnelma, että olisin siirtynyt postikortista toiseen. Niin kaunista.

Perjantai 5.1.2018

Yllätyksekseni nukuin yli yhdeksään. Pakkasta -12 ja tuntuu kuin -20 lupaili yr.no -sääennuste. Olisi tehnyt mieli vetää vaan peittoa korviin, hörpätä vähän kahvia ja torkuttaa. Mutta ei: sisäinen tahto pakotti nousemaan ylös ja miettimään retkeä. Täytyyhän sitä nauttia lomasta koko rahan edestä.

Lähdimme yhdentoista maissa vaelluskengillä nousemaan kohti Kiilopään huippua. Reitti sama, missä edellisenä iltana puikkelehdimme revontulenmetsästäjien ohi. Keltaisista reviirimerkinnöistä polun varrella pääsimme toteamaan heidän viettäneen pitkiäkin aikoja yön kylmyydessä ja kauneudessa.




 Viima muuttui kovaksi ja purevaksi ohitettuamme Kiilopään "toteemin". Mieheni puhelimen kamera lopetti toiminnan.  Huipulle päästyämme siellä oli seurue ahkioineen. Olivat olleet viikon hiihtovaelluksella. Yöpyneet teltoissa ja tuvissa. Akut loppuneet heidän puhelimista ja kameroista. Kuvasin heitä puhelimellani.


Kuumien mehujen juonti huipulla oli haasteellista - viima todellakin pureva. Tuntui arktiselta. Sen verran pilvistä, ettemme nähneet auringon kajoa.


Minä näen kasvot pilvissä, hymyn hampaineen. Mieheni näkee vain pyörteet.

Päästyämme alas huomasimme läheisellä tulipaikalla valmiit tulet, joten päätimme mennä sinne grillaamaan makkarat.
Ystävällinen leiritulesta nauttija, ikää vain 4 kk.



Näillä suksilla tehty pitkä vaellus, karvakin näkyvillä.
Retkien jälkeen olemme koko viikon ajan katsoneet Jari Tervon ohjelmaa Kekkosesta. Se on sopinut teemaan, koska olemme vaeltaneet Suomen valtion Urho Kekkosen 80 vuotispäivän kunniaksi perustamassa kansallispuistossa eli Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1983, Kekkonen täytti 80 vuotta vuonna 1980.

Kävimme perinteiseen tapaamme päivällisellä Tunturikeskuksessa viimeisenä iltana. Oli rauhallista. Riistaa, lohta ja marjoja. Hyvää suomalaista ruokaa, mutta selvästi ei ollut Aasiasta tulleiden ruokailijoiden mieleen. Maassa maan tavalla.

Huomenna Kiilopäälle tulossa iso ryhmä Hollannista sekä muualta Euroopasta. Suomalaisten suosituimmat viikot ovat kevättalvella sekä ruskan aikaan.


Lauantai 6.1.2018

Yöllä oli satanut lunta. Lumen syvyys ollutkin vain n. 50 cm. Kainuussa taistellaan ennätyslumimäärän kanssa, yli metrin raskasta tykkylunta ja lisää tulee. Leutoa eli vain -5 astetta. Lähtöpäivä. Tuntuu kurjalta lähteä etelän vesisateisiin.

Teimme n. 10 km:n hiihtolenkin. Uutta lunta laduilla, hyvä hiihtää. Talviviikoilla on helppoa hoitaa voitelut, koska olosuhteet eivät juuri muutu päivän aikana.

"Kynttilämänty". Puut olivat yön aikana valkaisseet peittonsa.
Ladut olivat tyhjät muista hiihtäjistä. Sivakkalaaksossa turistiryhmä tutustui lumeen, jotkut hypäten hankeen pää edellä. Huh huh.
Sivakkaojan laavu autiona.

Latukone teki laduista vieläkin paremmat.
Hiihdon jälkeen siivous, pakkaaminen ja keittolounaalle. Maurin kanssa vielä juteltiin ja sitten lentokenttäbussille. Pääsisipä keväällä tänne.

Kiilopään Tunturikeskus on hieno, aito ja ystävällinen paikka.
Upea viikko takana, kaikki päivien retket onnistuivat. Sää suosi meitä. Pohjoisen kaamos on uskomaton. Valitettavasti verbaaliset taitoni eivät riitä sen lumoa kuvaamaan.
Mikäs täällä lumiukon hymyillessä, ei edes pakkanen hyydytä hymyä.