Metsäterapiaa Kurjenrahkan kansallispuistossa 23.3.2018

Perjantai 23.3.2018

Savojärven rantaa.

Saavuimme 2,5 tunnin ajon jälkeen Kurjenpesän parkkipaikalle n. klo 11.30. Aurinko paistoi ja pakkasta oli 3 astetta. Muutamia autoja oli jo parkissa. Iäkäs pariskunta vieressämme oli puheliaalla tuulella. Kovasti ihmettelivät miksi olimme tulleet pääkaupunkiseudulta Kurjenrahkalle, emmekö tiedä että Espoossakin on kansallispuisto. Samaan hengenvetoon he kehuivat paikkaa, jossa isäntä oli ollut jo varusmiespalvelustaan suorittamassa. Paikka on entinen armeijan paikka. Välipala sujui mukavasti heidän lukuisia ohjeitaan kuunnellen.

Aloitimme retkemme tutustumalla Kurjenpesän luontotupaan. Se oli teemaltaan nimensä mukainen. Kävi selväksi, että kurkia alueelle ilmaantuu huhtikuun alussa ja joitain pareja vuosi vuoden jälkeen pesiytyykin siellä. Näin maaliskuussa elonmerkkejä kolme: hiihtäjät, korpit ja tikat. Ensimmäisiä jo tavattukin.

Reitti kulki aluksi laskeutuen Savojärven rantaan. Hienoa metsää, havunneulasten peittämiä jäisiä polkuja. Todellakin keli oli nastakenkien. Aika pian järven rantaa reunusti laaja suoalue. Muutamia kulkijoita tuli vastaan koirineen. Kaikki hymyilivät ja selvästi nauttivat kauniista kevätpäivästä. Mekin istuimme rannalla variksenmarjamehua juoden. Stressi valui pois.

Välillä luulin jopa kuulevani lintuja, mutta kyseessä olikin mieheni google health -ohjelma, joka visertää jo muutaman kilometrin kävelyn jälkeen hehkuttaen tavoitteen saavuttamista (!).  Lopulta se korppikin ilmaisi itseään.

Reittiä reunustivat hienot opastaulut kertoen suon merkityksestä sekä ihmisten tekemistä vahingoista niille. Onneksi niiden arvo ymmärretään nykyään ja niitä on suojeluohjelmissa.

Reitin varrella myös infotauluja alueen eläimistä ja kasveista. Hyttysiä varmaan lukumäärältä runsaasti.

Ilma tarjosi parastaan, mutta tämä puisto on varmaan parhaimmillaan huhti-toukokuussa, jolloin varmaan eloa riittäisi. Kesällä kuitenkin todennäköisesti eläväisintä - arvatenkin hyttysten maanpäällinen paratiisi. 

Reitin varrella oli kuuden kunnan rajapyykki, paikka Kuhankuono. Joskus Suomessa on kuntia riittänyt.

Kuhankuonon levähdyspaikalle ja rajapyykkikivelle on esteetön kulku. Kurjenpesän Luontotuvalla on myös inva-kuivakäymälä. Sen läheisyydessä on teltta-alue sekä esteetön keittokatos.

Kodit odottavat rantatonteilla asukkeja.

Kurjenrahkan erikoisuus on se, että se sijaitsee seitsemän kunnan alueella. Turusta matkaa sinne on 35 km. Reitit kuuluvat Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Kansallispuisto alueesta tuli vuonna 1998.

Seuraavan kerran tänne tultava myöhemmin keväällä - jonain vuonna.

Talvea taittamassa Sipoonkorven kansallispuistossa 3.3.2018

Lauantai 3.3.2018

Kahden kuukauden remontin ja viikkojen kovien pakkasten jälkeen päätimme jättää sisätilat ja lähteä hankkimaan d-vitamiinia sekä luontoterapiaa kansallispuiston rauhaan. Emme menneet Nuuksioon vaan Sipoonkorpeen. Halusimme vaeltaa luonnossa ilman ruuhkaa.

Ajoimme idyllisen ja perinteikkään itä-vantaalaisen Sotungin kylän läpi Tasakallion parkkipaikalle. Satoja vuosia vanhat viljelyalueet olivat jo hieno visuaalinen elämys. Erikoista niiden taustalla näkyvät piiput, vesitorni ja lähiöiden korkeat kerrostalot. Pelloilla onnellisia hiihtäjiä. Etelä -Suomea on hemmoteltu kunnon talvella.

Parkkipaikalla oli muutamia autoja. Viiden henkilön nuorisoporukka lähti meitä edellä metsään tarkoituksenaan yöpyä siellä. Hienoa.

Bussi 719 kulkee Sipoonkorpeen. Jäljistä lumessa huomaa, että joku yrittänyt matkustaa jäniksenä.

Parkkipaikan vieressä Trollbergan
traktorimuseo, ilmeisesti auki vain kesäisin.

Lähdimme kävelemään tietä pitkin reitille. Lunta oli yllättävän paljon. Kello n. 11 ja pakkasta saman verran. Puolipilvistä. Sipoonkorpeen on helppoa tulla myös HSL:n liikenteen busseilla, pysäkki aivan reitin alkamispisteen vieressä. Me valitsimme Kalkinpolttajanpolun, matkaa tulee n. kahdeksan kilometriä.

Polut kulkivat hämyisen ja suojaisen kuusi-kalliometsän läpi. Välillä pääsimme ihailemaan puunkiipijän ketterää tepastelua kuusen runkoa pitkin. Talitintit pitivät uusimaalaisesti sanoitettua lauluaan, ei sitä perinteistä titityy-luritustaan. Högbergetiltä avautui näkymät itäiseen Helsinkiin.

Kansallispuistossa oli turvallista kulkea nastakengissä. Portaat olivat uudet teräksiset, koirilla mahdollisuus kulkea rappusten vieressä. Keltaisista jäljistä polun vierellä voi huomata paikan olevankin suosittu koirien ja miesten ulkoiluttamisalue.

Polku kulki vanhan kalkkikaivoksen vierestä. Varmaan mielenkiintoinen rotko monien mielestä, minusta pelottava. Onneksi sen ympärille on rakennettu hyvät suojakaiteet.

Vanhaa kalkkikaivosta.

Puisiin rappuihin vesi jää jäätymään. Hui.

Tieosuuksilla oli mennyt ratsastajia. Harmitti kun ei ollut lapiota ja kassia mukana. Hevosenlanta olisi niin hyvää kasvimaalleni. Mieheni ei vaikuttanut kovin harmistuneelta.

Laavu oli noin kaksi kilometriä ennen kuin tulimme takaisin parkkipaikkaan. Perheitä makkaranpaisto ja kahvinkeittopuuhissa. Meillekin maistui variksenmarjamehu ja voileivät. Ilma oli lauhtunut, joten ei ollut kylmäkään.

Makkarataidetta ja parasta kahvia.

Kiitos Metsähallitus.

Sipoonkorvessa on tunnistettu 134 kääpälajia, tässä yksi niistä.

Retki oli onnistunut. Saavuttuamme parkkipaikalle kello oli 13.30, lämpötila - 4 astetta. Talvi taittuu. Huhuilevatkohan pöllöt ensi yönä Sipoonkorvessa täysikuussa? Tänne tultava pian uudestaan.