Helatorstai 18.5.2023
Lento Frankfurtiin lähti 8.40, loppumatka junalla Freiburgiin. Junamatka sujui ilman vaihtoja, kesto n. 2h. Freiburgin asemalla olimme melko tasan 14.10. Frankfurtin kenttä ei ole koskaan mikään ideaalinen paikka, mutta jälleen kerran kuitenkin selviydyimme sieltä. Tyttären vinkistä olimme varanneet huoneiston Freiburgin ulkopuolelta 12 min junamatkan päästä ihanasta kylästä nimeltä Kirchzarten. Kylä valloitti meidät samantien. Kauniita pihoja ja hyvinhoidettua pientaloaluetta. Kirkon tornissa kattohaikara vahti kolmea poikasta.
Majoitus oli erikoinen. Paikallinen vanhusten palvelutalo on laittanut yhden talon turisteille huoneistoiksi. Siisti ja rauhallinen paikka, kaikki tuntui toimivan. Harjoittelimme samalla palvelutalon tyylistä asumista kaikkine apuvälineineen. Naapurit ystävällisiä.
Kun olimme asettuneet majoitukseen, lähdimme taasen kohti Freiburgia syömään tyttären luokse. Hyvää ruokaa ja miellyttävää seuraa tyttären ja hänen saksalaisen kämppiksen seurassa. Ja täytyihän sitä maistaa paikallista olutta sen panimoravintolassa, toisin sanoen mieheni maistoi sitä ja minä join talon valkoista laimeaa valkoviiniä. Paikka oli Martins Brau.
 |
| Freiburgin tunnusmerkistönä tornit. |
Perjantai 19.5.2023
Tutustuimme kylään ja haimme vinkkiä vaellukselle Tourist Infosta. Täytyy sanoa, että en ole saanut aikaisemmin kertaakaan asiantuntevaa palvelua saksalaisesta tourist infosta. Nyt myytiin vaelluskartaa ja kerrottiin vinkkejä, mihin kannattaa mennä.
Ensimmäiseksi vaellukseksi valitsimme helpon reitin, joka alkoi kylän läpi kävelyltä. Hienoja peltoja, petolintuja ja kauniita niittyjä ohitellen saavuimme rinteille. Sää oli ihanteellinen, n. 18 astetta ja pilvistä.
 |
| Hienot maisemat kohti Kirchzartenia. |
Saimme tallustella ilman muita vaeltajia rauhallisella polulla. Ylhäällä kappelissa olikin sitten turisteja yllin kyllin. Kappeli on muutettu ravintolaksi, mutta kyseinen päivä oli heidän Ruhetag, joten jouduimme tyytymään omiin eväisiimme. Reitti oli merkitty 5 km pituiseksi, mutta kilometrejä tuli reitin alkuun ja loppuun.
Illalla taasen Freiburgiin ja tyttären varaamaan Itävaltalaiseen ravintolaan syömään - kuinkas muuten kuin Wiener Snitzheleitä. Tunnelma oli loistava. Jollakin tavalla seutu muistuttaa Baijeria, mutta selvästi asukkaat ovat avoimempia, pihatkin ovat persoonallisemmin koristeltuja. Molemmat hienoa aluetta.
Lauantai 20.5.2023
 |
| Tornissa kattohaikaran pesä, jota pystyimme seuraamaan myös livekameran kautta. |
Aamut sujuivat aina muutaman kilometrin lenkillä, jolloin toimme mukanamme leipomosta sämpylät aamiaiseksi. Aamiaishetket viipyilivät parvekkeella. Vihdoinkin kuitenkin se odotetuin vaellus, koko päivän vaellus Schwarzwaldin metsäasiantuntijan eli tyttären opastuksella. Kymmenen aikaan tapasimme junassa, joka matkasi Bärtaliin, sieltä oli suunnitteilla ottaa bussi Schwarzwaldin korkeimmalle kohdalle ´, 1493 m, mutta bussi ei päässytkään sinne johtuen tien sulkemisesta, todennäköisesti vaurion johdosta. Otimme käyttöön Plan B:n ja lähdimme kohti Feldseetä.
Matkan puolivälistä löytyy järvi, joka on 1109 m korkeudessa. Järvi sijaitsee Southern Black Forest -luonnonpuistossa. Järvi on joissakin paikoin jopa 32 m syvä ja täysin ympyrän muotoinen. Matka sinne meni kuusi- ja pyökkimetsien läpi. Niissä kävellessä ymmärsi hyvin, miksi roomalaiset aikanaan nimesivät seudun mustaksi metsäksi. Metsä on niin tiheää. Kuusia on yllinkyllin. Oppaamme kertoi, että ne eivät ole alkuperäisiä, vaan alkujaan metsät ovat olleet pyökkimetsiä. Saksalaiset joutuivat kaatamaan metsää toisen maailmansodan sotakorvauksien maksuun, ja metsäteollisuus toivoi istutettavan kuusia saadakseen sellua. Kuuset eivät kuitenkaan enää sopeudu muuttuneeseen ilmastoon ja alavammilla rinteillä ne kärsivät kovasti kuivuudesta ja kirjanpainajatuhoista.
 |
| Hienoa pyökkiä hakattuna. |
 |
| Feldseen rannalla oli hyvä juoda kahvia ja syödä kinkkujuustosämpyläitä. Sinisorsia, nokikana ja kaloja ihmettelimme samalla. |
Metsien yleisimmät puut ovat kuitenkin edelleen pyökki, hopeapihta ja kuusi. Hopeapihdat ovat kauniita ja näyttivät voivan hyvin. Ilmastonmuutos näkyy seudulla selvästi, sää alkaa muistuttaa välimeren ilmastoa. Onneksi Saksa satsaa metsäntutkimukseen.
Saksassa metsän kaatamisten yhteydessä säilytetään tietenkin puita, jotka siementävät - kuten Suomessakin tehdään. Mutta avohakkuut ovat kiellettyjä Saksassa. Hehtaaria kohden säilytetään viisi ns. Habitat treetä eli jättöpuuta (jakauma voi olla erilainen, mutta 15 puuta / 3 ha). Puut valikoidaan tarkoin: ne ovat eri lajeja, vanhoja ja sellaisia, joita ei koskaan kaadeta. Niitä tutkitaan ja tehdään havaintoja, miten ne vaikuttavat metsien monimuotoisuuteen. Mitkä lajit edistävät eniten ja mitkä lajit hyötyvät. Tämä nyt vähän maallikkona selitellen, mutta tätä oppaamme juuri tutkii. Mielestäni tämä käytäntö pitäisi ottaa myös käyttöön Suomessa - miksi ei ole....??? Olemmehan metsien todellisia asiantuntijoita, tai ainakin jotkut meistä.
Päivän kruunasi hienot korvasienilöydökset. Niitä sitten keräilimme nuorten seuraavan viikon ruuaksi. Tätä emme odottaneet, vaikka tietty hiukka mielessä olikin toiveena. Matkallemme osui koko matkan ainoa Hutte eli retkeilijöiden ravintola, josta saimme kylmää juomaa ja ihailimme lyhytjalkaisia, jykeviä, mustia muumeja muistuttavia lehmiä.
Läpi todella upeiden metsien, peltojen ja niittyjen kautta saavuimme Hinterzarteniin, josta junalla majapaikkaan. Onneksi nuoret oppaamme laittoivat meille ruuan. Askeleita vähän yli 30 000 ja ainakin minä olin aivan poikki. Illalla vielä konserttia monilla kielillä - täydellinen päivä. Olisipa näitä elämän aikana useampiakin.
Uni maittoi.
Sunnuntai 21.5.2023
Oppaat pitivät lepopäivää, mutta me emme malttaneet. Teimme hiukan pidemmän aamulenkin. Oli niin superkaunista, lämpöisen viileää. Aamiaisen jälkeen bussilla St Peteriin. Kylä vuoren huipulla, jossa v. 1093 perustettu luostari ja sen ympärille kasvanut kaunis kylä.
Kylästä lähdimme painostavassa hellesäässä kävelemään rinteitä ylös ja alas. Rankkaa ja kuumaa. Lindenberg oli matkan varrella: kappeli ja pyhiinvaelluspaikka tai ainakin majoitusta heille. Hienot maisemat avautuen kohti mustaa metsää ja laaksojen kyliin. Ukkonen jyrähteli ja vauhditti väsyneitä jalkoja. Toki yritimme välillä pitää taukoja ja ihailla ympäristöä.
 |
| Schwarzwaldin kakun tekoon Kirchwasseria. |
Illalla sitten vielä taasen junalla Freiburgiin tyttären kanssa iltakahville. Mutta väsymys oli jo lähes sietämätöntä. Taas tuli askeleita hiukka yli 30 000. Iwatch rannekkeeni kehui matkan pituuksia, mutta moitti hiljaista vauhtia. Pitäisi sen mukaan lisätä tempoa. Just joo - tekisi itse perässä.
Maanantai 22.5.2023
Paluupäivä, olisihan tänne jäänyt mielellään tai ainakin ollut pidempään. Huoneisto siivottiin, pakattiin ja luovutettiin n. 9.30. Taas junalla Freiburgiin. Ostoksia, toria, kahvia ja tyttären kanssa lounaalle syömään afrikkalaista kasvisruokaa - joka oli jo edellisellä kerralla jäänyt mieleen. Haikeana junaan ja kohti Frankfurtin kenttää.
Tästä on tullut uusi lempipaikkani Saksassa. Toivottavasti pian mahdollisuus tulla uudelleen.
