Vaellusta hyvässä säässä Kiilopäällä 10-13.7.2019

Keskiviikko 10.7.2019

Matka Kaldoaivista oli maisemallinen. Teno-joen vartta kymmeniä kilometrejä, Kevo-järvi sekä mahtava Inari-järvi jotain mainitakseni. Sääkin suosi, ei sadetta ja puolipilvistä. Kiilopään ravintolaan saavuimme 20:05 ja torujen saattelemana (keittiö sulkeutuu klo 20:00) saimme tilattua legendaksi muodostuneet pizzat.

Saunan jälkeen oli mukava lueskella muutama murha ja nukahtaa dekkari kädessä.

Torstai 11.7.2019

Aamu meni norkoillessa. Lopulta päätimme lähteä Saariselälle ja Partioaittaan. Saariselän keskusta oli lähes autio. Kesä ei houkuttele aasialaisia. Ihme sinänsä - keskiyön aurinko on upea. No, minä en ainakaan turisti-invaasiota kaipaa. Erämaa voisi pysyä erämaana.

Partioaitasta tuli taas ostettua nippu vaellusvaatteita. Hakusessa on kunnon sadeviitat ja sellaiset löytyikin, mutta vain mustana. Emme ostaneet livenä, mutta mökille saavuttuamme tilasimme samantien netistä oliivinvihreät, Tretorn merkkiä. Kätevät tulevalla pyöräretkellä - varmaan hitti syyskuussa.

Kiilopäällä päätimme tehdä päiväretken Ruijanpolkua osin seuraten "sääksen" pesälle, tosin nyt jo autiolle. Sää hyvä, lämpöä 12 astetta. Polulla vastaan tuli herrasmies koivunoksalla satoja itikoita huiskien. Pysähdyimme juttelemaan. Annoin hänelle freetä - mitä sitä turhaan itikoista kärsimään. Hän vaihtokauppana kertoi, että n. 150 metrin päässä puuta nakuttelee hieno palokärki. Ja paikkansa piti. Ihailimme upeaa lintua sitä kiikaroiden.

Palokärjen karsimaa puunrunkoa.

Yritimme vielä suolla bongailla lintuja, mutta yllättävän vähän niitä näkyi. Hieno päiväretki tämäkin.

Perjantai 12.7.2019

Ihana auringonpaiste, aivan sininen taivas. Ensin kävimme ostamassa uuden kartan alueesta: Saariselkä-Hammastunturi. 100 % vedenkestävä, kestää 20 000 taittoa (kukakohan laskenut ja testannut), repeytymätön ja merkki Calazo.

Retki suuntautui Kiilopään rinteelle ja kurulle Niilanpään kupeeseen. Takana Raututunturi. Tarkoituksena bongata keräkurmitsa. Keräkurmitsa löytyikin lammen rannalta yksinäisenä, rouvahan on jo lennellyt etelään jättäen isän huolehtimaan jälkikasvusta. Kaunis lintu, mutta ei kovin äidillinen. Paljon muitakin lintuja. Urpiaisia laumana punaiset myssyt päässä. Kapustarinta huuteli surullisena, ja sitä pääsimme kuvaamaankin.

Kapustarinta asettui valokuvattavaksi.

Tauolla on hyvä ladata omien akkujen lisäksi myös puhelinten ja auringon avulla.

Aurinkoisilla, mutta hiukka liian tuulisilla, rinteillä oli mukava loikoilla ja ihmetellä lintuja sekä hyvää tuuriamme säiden suhteen. 10-12 astetta lämpöä, ideaalinen lämpötila ulkoiluun.

Retken jälkeen maistui Kiilopään keittolounas: 10 euroa sisältäen kaksi eri keittoa, leivät, salaatit ja kahvi. Lohikeitto maistui.

Kiilopään parkkipaikka oli melko täysi. Nykyään on parempi kulkea polkujen ulkopuolella, niin ei tarvitse koko ajan väistellä pyöriä. Kauhulla odotan, koska alkavat suhautella sähköpyörillä Sokostille. Yksi mopo näkyi jo latupohjalla -haloo -pientä kunnioitusta peliin.

Illalla pakkaaminen ja siivous. Taas kului viikko liian nopeasti. Lomaa olisi, mutta pakko mennä takaisin etelään.

Kiilopään koivu koristaa rinteitä. Toivottavasti kaikenlaiset mittarit pysyvät poissa tuhoamasta tätä uniikkia lajia.

Lauantai 13.7.2019

Aamulla heräsimme sateeseen. Kerran näinkin päin. Lähdimme matkaan minuutilleen tasan kello 7.00. Sateista ja 5 astetta lämpöä.

Aamiainen hotelli Sodankylässä maistui, 15,90/henkilö.

Koko viikko onnistui hienosti: Kiilopää, Pykeija, Kaldoaivi ja ympyrä sulkeutui Kiilopäällä.

Vuorokausi Kaldoaivissa 9-10.7.2019

Tiistai 9.7.2019

Vaelluksemme lähti suositellulta aloituspaikalta Pulmankijärveltä. Lähdimme seuraamaan Pulmankijärvi-Sevettijärvireittiä. Sää pilvinen, mutta lämpötila se paras n. 12 astetta. Aluksi hermoilua parkkipaikalla, pitkästä aikaa olimme yöpymässä luonnossa. Muutaman lähtöyriyksen jälkeen lähdimme itikoiden seuraillessa meitä kapuamaan ylös. Ensimmäinen tunti meni nousun merkeissä, mutta näköala palkitsi. Voiko Suomessa todellakin olla tällaista - niin upeaa, tundramaista luontoa. Suurelta osin maasto vaivaiskoivujen värittämää paljakkaa.

Aloitettuamme etelä-rinteellä laskeutumisen lähti parvi lintuja varoitusääniä huudellen lentoon. Olimme innoissamme. Pikkukuovit olivat äänekkäimpiä. Suon reunalla kapustarintoja oli pakko pysähtyä kiikaroimaan. Oranssi, pitkänokkainen ja pitkajalkainen lintu ihastutti meitä. Emme tunnistaneet lajia. Olimme liian väsyneitä pysähtymään niitä kuvaamaan. Tosin minä olisin mielelläni laittanut siihen leirin pystyyn ja jäänyt niitä kuvaamaan. Onneksi emme niin tehneet - linnut olisivat häiriintyneet kesken pesinnän.

Suon poikki oli yllättävän vaikea mennä, valitsimme väärän reitin eli seurasimme uskollisesti merkityä reittiä ja se oli virhe. Minä jo ihan hätäännyin, kun kengät upposivat märkään suohon. Mutta selvisimme vaan emme kuivin jaloin. Seuraavan suon ylityksen teimme harkiten mättäältä mättäälle. Hillat raakileina, suopursut kukkivat kauniisti. Suon tuoksu kesällä on mahtava.

Tupasvilla kauneimmillaan.

Kaldoaivin koivut ovat kärsineet pahasti Tunturi- ja Hallamittarin invaasiosta. Välillä olimme kuin keskellä aavemetsää vain kuolleita koivunrunkoja pitkin rinteitä. Ikävän näköistä tuhoa. Toivottavasti eivät leviä muualle Suomeen.

Jossain vaiheessa tajusimme, että matkan varrella ei ole ollut puroja ja meillä oli mukana vain 2 l vettä. Päätimme kuitenkin rajalle kävellä ja sen jälkeen etsiä vettä. Minä taas ihmettelin, miksi rajalle  - väsytti jo. Onneksi mentiin. Luulin, että raja on samanlainen kuin Saksan ja Itävallan eli että ei edes huomaa rajan ylitystä. Jo pitkältä näki mäen päällä korkean verkkoaidan ja hienot, historialliset rajakivet. Onhan kyseessä myös EU:n raja.

Rajan jälkeen tutkimme karttaa etsien puroa, jonne suunnistaa. Otimme suunnan läheisimmälle. Ja kävelimme kompanssin avulla suoraan solisevalle purolle. Huojentuneina pystytimme teltan sen läheisyyteen. Kello oli jo kahdeksan illalla ja melko viileää, n. 7 astetta lämpöä.

 Iltaruuan jälkeen kuuntelimme makuupusseissa Minna Pyykön ja Juha Laaksosen ohjelmaa podcastina. Minä nukahdin kesken - kuten tavallista. 

Keskiviikko 10.7.2019

Nukuimme pitkään ja hyvin, kuten aina luonnossa. Välillä yöllä kuului moottorien jylinää, ilmeisesti rajamiehet partioivat. Olimme noin kilometrin päässä rajalta. Missään aamiainen ei maistu niin hyvältä kuin keskellä erämaata.

Otimme suunnan polulle, mutta päätimme mennä pitkään polun ulkopuolella, mutta turvallisesti sen läheisyydessä. Kivikkoon saapuessa säikäytimme kesäpukuun sonnustautuneen lumikon. Se tuijotti meitä pitkään ennen kuin tajusi lähteä vikkelään pakoon. Hauska eläin. Jätöksistä päätellen joku iso petokin oli pyörinyt samoilla seuduilla ja polulla.

Muurahaisia arktisissa olosuhteissa. Joku oli jo käynyt niitä siivun syömässä.

Suunnistusta ilman GPS-laitetta.

Nyt maltoimme pysähtyä kiikaroimaan lintuja. Kapustarintaa pääosin näkyi. Oranssia lintua, jonka myöhemmin tunnistimme Punakuiriksi pitkän googlettamisen jälkeen, emme enää nähneet. Kuvista tuli kohtuullisa kännykällä kiikarin läpi kuvattaessa, apuna Carson Hookupz.

Hyvä suojaväri, kapustarinta.

Hyttysiä ja pieniä kärpäsiä oli varmaan miljoonittain. Yhtään hyttysen puremaa ei tullut, kiitos Freen. Kyllä niitä varmaan harmitti, kun pääsivät vain ininällä häiritsemään sekä sumentamaan näkökenttää. Kärpästen törmäily keb-takkiin aiheutti sateen ropinan kuuloista ääntä. Täällä ainakin hyönteisiä riittää - ei tarvitse hotellia niille rakentaa.

Polkua kävellessä metrin päästä lähti riekko poikineen lentoon. Olisipa ollut gopro- kamera. Säikäytimme myös pöllön puusta lentoon. Tämä on todellakin linnuista kiinnostuneiden paratiisi. Näimme mm.  myös kivitaskuja, sinirintoja, maakotkan ja monia muita, joita emme tunnistaneet.

Upea paikka. Tänne haluan tulla pian uudelleen.

Jonkun kivikengästä pohja pudonnut.

Pulmankijärvi.

Piipahdus Pykeijassa 8-7.7.2019

Maanantai 8.7.2019

Matka Kiilopältä kohti Pohjois-Norjaan alkoi noin puoli kymmenen aikaan. Kiilopään aamiaisella luulisi pärjäävän päivälliseen asti. Aivan sininen taivas, lämpöä 12 astetta eli olosuhteet ideaaliset. Reitin kohokohdat Suomen puolella olivat Ivalo, Inari, Sevettijärvi ja rajapaikka Näätämö. Kapeilla teillä oli hurjia ohituksia. Matkailuatuo tuli mm. mutkassa meidän kaistalla vastaan ja minun piti laskea nopeus 20/h ja nokkakolari nippanappa estetty.

Maisemat muuttuivat karummiksi koko ajan. Norjan puolella tunturit ja vuoret korkeampia, ei puita enää. Huipuilla vähän väliä tutka-asemia ja tutkat varmaan itäänpäin suunnattuja. Suomeen riittävät gsm-verkkojen tukiasemat ja sään seurantalaitteet. Tosin säätekniikkaa voisivat päivittää: ennusteet eivät oikein osu kohdalleen. Terveiset Ilmatieteen laitokselle tässä samassa.

Ihmettelimme osin täysin kuolleita puita. Kuulimme, että tunturi- ja hallamittari syövät lehtiä. Esiintyvät runsaslukuisina tänäkin vuonna.

Tiet muuttuivat kapeammiksi koko ajan ja liikenne myös onneksi väheni. Helpotus ja ihastus oli suuri, kun Pykeijan pieni kylä Varangin vuonon rannalla aukeni eteemme. Ystävällinen pariskunta otti meidät vastaan. Valkoinen hiekkaranta hohti auringon paisteessa. Lämmintä. Kuulimme sanat, joita en ole koskaan ennen kuullut saavuttuani lomalla johonkin paikkaan: " kylläpä teillä on tuuri sään suhteen!" Myhäilimme.

Majoitus Pykeijas Oppelevelser yrityksen kautta. Paikkaa pitää, ilmeisesti paikallinen voimahahmo, Elsa, jolla on useita majoitustaloja ja mökkejä. Mökki oli viehättävä 9 neliön kokoinen, pieni kuisti ja merinäköala. Varasimme Jäämeren saunan 22-23.00. Mökin tasoon ja varustukseen verrattuna n. 170 euroa yö on kallis. Mutta ymmärrettävää, että tarjontaa ei paljon ja sesonkikin lyhyt.

Pykeijassa asuu noin 200 ihmistä. Paikan asutuksen aloittivat Suomen Lapista nälkää pakoon lähteneet suomalaiset. Edelleen kylää kutsutaan pikku-Suomeksi ja paikkakuntalaiset toivovat saavansa puhua suomea turistien kanssa ja kyllä he sitä osaavatkin.

Päivällisen söimme paikallisessa Bistrossa. Ihan hyvää kalakeittoa paikkakunnalle tyypillisessä miljöössä. Siellä asioitiin englanniksi yllätykseksemme.

Pykeijan hautausmaa keskellä kylää, valkoisen kirkon vierellä, on rauhoitettu. Syynä harvinainen Siperian sinilatva, jota esiintyy vain Siperiassa ja Pykeijan hautausmaalla. Yksi syy lisää tutustua hautausmaahan, joka oli muutenkin mielenkiintoinen. Kasvi havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1868 ja rauhoitettiin 1919. Pykeijan hautausmaan nurmikko leikataan vasta elokuun 15.päivänä, jotta siemenet saavat kypsyä rauhassa.

Suunnitelluin ja odotetuin Pykeijan osuus oli vaellus n. 7 km:n päähän Ranvikan lintukallioille. Mikä vaeltaessa hienossa, ehkä vähän liian kuumassa, säässä. Maisemat näyttivät karuilta, mutta sukeltaessamme maisemaan olimmekin keskellä hienoa ja tapahtumarikasta luontoa. Kallioiden rinteet ja laakso kukkivat parhaimmillaan. Lapissa onkin harvinaisen hieno kukkavuosi. Syy kerrottiin uutisissa: edellisen vuodet helteet kehittivät paljon kukka-alhioita ja alkukevään sateet toivat kukinnan. Niin kaunista.

Reitti kulki vanhaa lennätinlinjaa pitkin. Kiviperustuksia ja joitakin tolppiakin oli jäljellä. Merikotkat kaartelivat taivaalla, pikkulinnut yrittivät pörhistellä isommiksi ja pelottavimmiksi ja niiden säkätys saatteli meitä. Pesintä käynnissä. Varsinkin kivitaskut säestivät matkaamme - tuntui kuin pieni kivien rummutus tai hakkaus olisi jatkuvaa. Vaellus oli raskasta: kuumuus, jyrkät ylä- ja alamäet sekä vaikeakulkuiset kivikot kuluttivat voimia ja toivottavasti myös kaloreita. Usko meinasi loppua.

Lennätinlinjojen pylväiden kivialustoja.

Ranvika palkitsi. Lahden poukaman rannalla vanha kalastaja"kylä" (kertoivat sen olleen joskus kyläläisten kesänviettopaikka)  ja pikkukajavayhdyskunta pesimässä kalliorinteellä. Väsyneinä istuimme ja kiikaroimme. Pyöriäiset tulivat meitä tervehtimään. Täydellistä.

Ranvika ja sen vanhat majat.

Laakso jäi varjoon ja viileys laskeutui. Sen voimalla paluumatka sujui nopsaan. Ihana retki - maisemat ja elämykset ylittivät odotukset.

Legendaarinen Jäämeren sauna oli vertaansa vailla. Perinteinen puusauna ja löylyjä ottaessa pystyi ihailemaan ilta-aurinkoa, jäämerta ja valkoista hiekkarantaa. Vesilinnut viettivät lämmintä kesäiltaa meren lahdella. Niin rauhallista. Saunajuomat pystyi nauttimaan saunan terassilla. Lämmintä.

Mentyäni nukkumaan mieheni jäi mökin terassille seuraamaan tyllien tepastelua rannalla ja kuvaamaan keskiyön auringon.

Sympaattiset, terhakkaat ja aktiiviset tyllit.

Tiistai 9.7.2019

 Olimme tilanneet aamiaisen ja se nautittiin Aurora huoneessa. Aika piti varata ja sen ajan saimme nauttia siitä kaksin. Iltapalan puuttuminen ja tunnin aamulenkki oli tehnyt meidät nälkäisiksi, joten söimme reippaasti lähes kaiken.

Haikeana jätimme Pykeijalle jäähyväiset, samoin sen sitkeille asukkaille. 1980-luvulla kylässä oli kaksi kalatehdasta, jotka tekivät konkurssin. Sitkeät suomensukuiset ilmoittivat kylän ja ihmiset myytäväksi, jotta kylä ei autioitusi. Onneksi Venäjältä tuli kuningasrapuja ja nyt Pykeijaa jo kutsutaan Norjan kuningasrapujen pääkaupungiksi. Kalastusturismi kukoistaa. Suomalaiset ovat kuin kissoja - putoavat aina lopulta jaloilleen. Moni muu kansa olisi lannistunut.

  Pykeijasta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Suosittelemme.

Sieltä lähdimme kohti Pulmankijärveä Skiippagurran ja Tana Brun kautta. Skiippagurraa "mainostettiin" joskus 90-luvulla sillä, että siellä yleisin kuolinsyy on itsemurha ja toiseksi yleisin murha. Enpä tiedä - ei kovin riemukkaalta paikalta näyttänyt. Tana Brussa valmistuu kohta uusi silta Tenon (Tanan) yli.

Lomaan totuttelua Kiilopäällä: kylmää, märkää, tuulta, aurinkoa ja rauhaa 6-7.7.2019

Lauantai 6.7.2019

Totuttuun tapaan lähdimme aamulla viiden maissa ajamaan kohti pohjoista ja sääkin tuntui normaalilta eli pilvistä ja 11 astetta lämpöä. Kotipellollamme meitä ilahdutti kettuemo kahden leikkisän poikasensa kanssa. Hyvin alkoi matka. Olemmekin ihmetelleet hyväkuntoista kettua, joka lähes aina ulos katsoessamme loikkii pellolla jyrsijöitä metsästäen. Syy siis selvisi - yksinhuoltajaäidin pitkät työpäivät.

Rekkamiehen aamiaisen nautimme ABC Joutsassa - todellinen kolesterolipommi, mutta onneksi mieheni herrasmiehenä söi minunkin aamiaisesta suurimman osan, jotta terveyteni ei kovin pahasti kärsisi.

Matkan varrella oli ihmeeksemme, välillä jopa kymmeniä, kurkia märillä pelloilla ruokaa etsien. Kaikki kuovitkaan eivät olleet vielä paenneet etelän lämpöön. Vettä sateli välillä ja lämpötila pyöri 9 ja 12 asteen välillä. Pidimme monia taukoja - kiirettä ei ollut mihinkään. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkakin on elämys. Kuljimme ikään kuin uuteen juhannukseen. Pohjoisessa sireenit, leinikit, juhannusruusut, kissankellot ja suopursut kaunistivat tienvarsia. Etelä- Suomessa niiden kukinta oli jo aikoja sitten. Poroja emme nähneet.

Saavuimme Kiilopäälle vasta noin kello 21.00, lämpötila 8 astetta. Sauna päälle, lapaset käteen ja pipo päähän ja ulos. Kaikki lähes ennallaan. Parkkipaikka täynnä autoja eli kymmeniä ihmisiä palelemassa erämaassa. Sitä ajatellessa sauna tuntui tosi luksukselta.

Kuva otettu vähän yli puolen yön jälkeen, aurinko ei laske ollenkaan.
Seuraavan kerran 21.7.

Sunnuntai 7.7.2019

Aamu ei houkutellut retkelle. Tuulista ja sateista. Pitkitetyn aamun jälkeen lähdimme kuitenkin tallustelemaan ulos. Mieliala nousi heti päästessämme metsään. Lintuja näkyi tosi paljon, onhan niillä juuri tähän aikaan poikaset vahdittavina. Me emme olisi niitä ollenkaan huomanneet, mutta varoitusäänet auttoivat havainnoinnissa. Keltavästäräkkipari ja taivaanvuohet olivat äänekkäimpiä.

Männyt vasta nyt kukassa. Lapin kesä on todellakin lyhyt, mutta onneksi riittää valoa kasveille.

Ilma oli niin surkea: märkää sumua, tuulta ja kylmää, että edes hyttysiä ei ollut. Lämmin, mintunmakuinen kaakao toimi sisäisenä villapaitana.  Takaisin tullessa sumu alkoi hälvetä ja tuuli puhalteli pilviä pois. Kiilopään tunturista näkyi jo häivähdys. Illaksi tulossa hieno ilma.

Lapsille rakennettu oma temppurata. Hyvä jos saadaan tenavat liikkumaan. Ei taida nykyisille pikkuisille riittää metsän ihmeet ja käpylehmät. 

Neljän maissa säätyyppi muuttui. Tuuli puhalsi pilvet jonnekin kauas etelään ja aurinko alkoi paistamaan aivan siniseltä taivaalta. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kurun reunaa ja metsän läpi Sivakkaojalle. Kurun pohjalla oli vettä ja rentukat kukkivat keltaisina. Ystävältä Leviltä tuli kuvaa kulleroista. Lapin kukkaloisto on kauneimmillaan.

Sivakkaojan laavun tulipaikka on päivitetty.

Pouta toi hyttyset. Ei haittaa: hyttyskarkote Free on niin loistava aine, että hyttyset istuivat rivissä puseron hihan päällä, mutta karttoivat paljasta ihoa. Siinä me sitten sovussa istuskeltiin hyttysten kera lintuja kuunnellen laavulla. Suon laidalla taivaanvuohet taas hermostuneina lentelivät ja huutelivat. Eivät ole järjen jättiläisiä - jos ne olisivat vain hiljaa emme näkisi niistä vilaustakaan. Onneksi eivät sitä tajua.

Huomenna Kiilopään Tunturikeskuksen aamiaisen jälkeen matka suuntautuu Jäämeren rannalle Norjaan ja Pykeijaan. Jännittävää. Uusi paikka.