Suomalaisten ympäröimänä Kiilopäällä ja Lemmenjoella 18.7.-25.7.2020

Lauantai 18.7.2020




Normaali startti etelä-Suomesta kello 5.02. Usvan takia piti ajella varovaisesti ja tarkkailla peurojen ja hirvien mahdollisia ryntäyksiä teille. Uutisissa on kerrottu ruuhkaisista teistä, holtittomasta ajosta sekä monista kuolonkolareista. Onneksi pääsisimme eteläisemmästä Suomesta hyvissä ajoin pois. Kymmenen minuutin ajon jälkeen poliisit jo ohjasivat meitä kiertotielle ulosajon takia.

Aamiaisen söimme Hartolan Jari-Pekassa. Olimme alkulomamme aikana kyseistä aamiaisbuffeta testanneet Joroisten pisteessä ja todenneet hinta-laatusuhteen hyväksi. Eikä pettänyt nytkään - tosin minua suretti karjalanpiirakoiden puuttuminen ja mieheni kaipasi pekonia ja makeaa jälkiruuaksi.

Aamiaisen hinta 8,50/henkilö.


Kymmenen jälkeen nelostie muuttui ruuhkaiseksi, mutta suurin osa autoilijoista eteni maltilla kohti pohjoista eikä vastaantuleviakaan tarvinnut penkalle väistellä. Tämä vuodenaika ei ole se mielenkiintoisin matkata Suomen halki. Keväisin on mukava seurata kevään eri vaiheita ja muuttolintuja, ja syksyisin värien kirjon syventymistä pohjoista kohti ajettaessa.

Teillä näkyi oikeastaan vain Suomen kilvissä olevia autoja; muutama virolainen ja joitakin norjalaisia ajoi vastaan. Onneksi ruotsalaiset pysyvät poissa. Hillakesä on ennätyksellinen ja hillapaikat olisi nyt helppo löytää - aika ei riitä ja mieheni ei ole mikään marjanpoimija. Tien varrella autoja jonossa hyvien hillajänkien varrella - salapaikat paljastuvat.

Kiilopäällä olimme noin kello 20.00. En ole koskaan näiden vuosikymmenten aikana näissä maisemissa nähnyt näin paljon autoja. Parkkipaikka täynnä ja tien varret kansoitettu. Onneksi meillä on oma paikka. Leirintäaluekin aivan täynnä. Kuulimme, että matkailuautopaikkoja ei riitä halukkaille; niitä menisi vaikka kuinka paljon. Ovat myyneet jopa sähköttömiä paikkoja matkailuautoille.




Sunnuntai 19.7.2020

Retkelle lähdimme vasta iltapäivän puolella. Sää oli pilvinen ja lämmin, n. 22 astetta. Sateen uhkaa. Ilmeisesti rankka kevät ja kesä ovat herpaannuttaneet minut, koska sadevarusteeni olivat jääneet etelään. Ne ovat kuitenkin ne vaatteet, joita minun lomillani eniten tarvitaan.  Todella harmitti.

Vaelsimme Kiilopään satulan kautta kohti Kuutamokurua. Päitämme puistellen ihmettelimme hanhenmarssia, ilman turvavälejä, marssivia ihmisjoukkoja määränpäänä Kiilopään huippu. Me kaikessa rauhassa kuuntelimme ja kiikaroimme kapustarintoja. Mieheni on innostunut tunnistamaan linnunääniä birdnet-appin avulla. Selvitimme, että koko kirvisten lajikirjo on tänään Kiilopään rinteillä: vuori, niitty, metsä, lapin - olikohan vielä muitakin kirvisiä. Ei kovin uskottavaa.



Kiilopään Luulammen puoleisella rinteellä riekkopariskunta lähes hyökkäsi mieheni kimppuun. Olin alempana ja ihmettelin kauheaa kaakatusta ja mieheni pyörimistä pusikossa kuin häkkyrä. Ei saanut ääntä talteen eikä edes kuvaa. Koska välttelimme suosittuja polkuja ilmiselvästi häiritsimme lintuja. Pitää olla varovaisempi.

Olihan meillä ihan paperikarttakin mukana, vaikka tunnemme paikan ja rinteet paremmin kuin omat taskumme. Näenköhän vielä sen päivän, että kartat ovat taitettavia näyttöjä, joista näkyy kuljettu reitti ja sen hetkinen sijainti - olisi käyttöä.

Polkujen ulkopuolelta löytyy muitakin kuin lintuja. Törmäsimme mm Ilmatieteen laitoksen sääasemaan.


Maanantai 20.7.2020

Suuntana Lemmenjoki. Retkemme aloitimme Saariselän Partioaitasta, josta ostin sadeviitan - ukkosta ja rankkasateita luvassa. Ja tarttuihan sitä mukaan Lemmenjoen kartta, joka on parempi kuin edellinen - laatuna tyvek-kangasta, Calazo. Näköjään kaikenlaista voi keräillä.

Sää oli helteinen, mutta pilvinen eli siis hiostava. Jätimme auton Njurgulahden parkkipaikalle. Tavoitteena noin 16 km vaellus Ravadasköngäkselle. Parkkipaikalta saimme viimeisen paikan tuurilla - yksi auto poistui juuri kun tulimme. Kaikki autot olivat Suomen kilvissä.

Reitti suuntautui nopeasti erikoiselle ja korkealle harjulle. Toisella puolella avautuu Lemmenjoki ja toisella puolella paljakkatunturi Joenkielinen. Todella hiostavaa - tropiikin sää rantautunut napapiiriin. Mutta se tunne: kuulet ensin tuulen, puut alkavat narista, tulee vilvoittava tuulenvire ja sen jälkeen alkavat koivujen lehdet rapistella. Täällä todellakin kuulet tuulen lähestyvän.





Muita kulkijoita ei juurikaan ollut sen jälkeen, kun ohitimme luontopolkuosuuden. Hyttysiä oli jonkin verran vaivaksi muille, mutta ei meille. Free toimi taas erinomaisesti. Lyhythihaisella puserolla ja vaellushameella pystyin hyttysettömästi vaeltamaan. Puseron päällä verenimijöitä riitti, koska ei ollut aeresolikarkoitinta mukana. Offille haisevat vastaantulijat olivat pulassa ja huiskivat itikoita taittamillaan koivunoksilla (se on kiellettyä kansallispuistoissa - siis puiden vahingoittaminen).

Poro oli kohdannut loppunsa luontopolulla.


Tämä eläin ollut minuakin vankempi.
Riemuitsimme pohjantikan näkemisestä. Se oli yllättävän "kesy", pystyimme sen touhuja  seuraamaan melko läheltä.

Siirryimme joen pohjoiselle puolelle Searitnivassa. Minä istuin veneessä pelastusmoodissa ja mieheni hoiti teknisen puolen. Joki oli onneksi aivan tyyni.

Ohjeiden mukaan olisi pitänyt istua. Mieheni sanoi, että ei ylety istualteen. Kukahan ylettäisi jos ei hän? 


Pidempää taukoa varten löysimme ihanan hiekkarannan. Poro ja vesilintuperhe pitivät meille seuraa. Joku petolintu huusi vastakkaisella rannalla, mutta koska verkkoa ei ollut emme saaneet sitä birdnettiin. Lintua ei näkynyt. Muuten hiljaisuus käsinkosketeltavaa. Meidän kahdenkin jutut kerrottu moneen kertaan; 4,5 kk:n eristys on tehnyt tehtävänsä.

Käsittämätöntä, miten marjakiisseli voi retkellä maistua niin hyvältä. Normaalioloissa se on se - lähes ainut jälkiruoka - joka jää syömättä.
Polut olivat hyviä kulkea, mutta eivät liian helppoja. Itsestäni tuntui, kuin joku olisi nostanut painavan kiven rintakehältä pois ja koko olemus rentoutui. Ei nettiä, ei uutisia ja vain luonnonrauha. Todella ymmärrettävää, että suomalaiset ovat tänä keväänä ja kesänä rynnineet metsiin. Olemme onnekasta metsäkansaa ja lisälahjana luonto tänä vuonna antaa meille runsaasti marjoja ja sieniä.


Lemmenjoki on vanhaa inarinsaamelaista kalastus- ja metsästysmaata, siitä muistutuksena löytyi peurakuoppia reittimme varrella. Onpa ollut julma tapa metsästää.

Ravadasjärvelle saavuimme noin kello 20.00. Pystytimme teltan ja lähdimme tallustamaan kohti Ravadasköngästä. Mielessäni tosin käväisi, että jäisin vain pitkälleni telttaan ja katsoisin kuvat, mutta uteliaisuus vei voiton väsymyksestä. Ja kannatti. Mahtavat putoukset: Lemmenjoen sivujoki Ravadasjoki laskee kuohuten Lemmenjokeen. Näitä ei montaa Suomesta löydy.


Vihdoinkin pääsimme laittamaan ruokaa. Pelkällä aamiaisella ja marjakeitolla trooppisessa ilmastossa rinkan kanssa kävelyä 16 km ja sen päälle muuta löntystelyä parisen kilometriä oli tehnyt nälkäiseksi. Vesilinnutkin alkoivat näyttää paisteilta.

10 minuutin odotus tuntui ikuisuudelta. Sen verran ruokaa pitää kiehuvassa vedessä hauduttaa.
Yöpyjiä oli autiotupa täynnä - hikiset ja tuoksuvat olosuhteet. Me ja kuusi muuta telttakuntaa nautimme raikkaasta hiukan viilenevästä yöstä. Elämä on juhla.


Kuva otettu n. Klo 23.00. Aurinko paistoi vastarannan rinteille.

Lemmenjoki ihastuttaa vaikka vain pienensiivun siitä näemme. Suunnittelimme jo seuraavaa kertaa tänne. Paljon nähtävää ja koettavaa: mahtuuhan tähän Kansallispuistoon 52 Nuuksiota.


Tiistai 21.7.2020

Teltassa on ihan parasta nukkua. Puoli seitsemän aikaan piti herätä - aamiaista oli aloitettu valmistamaan. Kahvin sain "sänkyyn" - tätä tapahtuu vain retkellä. Mikään viiden tähden hotellikaan ei ole niin suurta ylellisyyttä kuin aamupuuro kelohongalla istuessa metsässä Ravadasjärven rannalla hiljaisuuden ympäröimänä. Muut telttailijat olivat nuoria aikuisia, jotka heräilivät meidän jo telttaa paketoidessa.


Kuivausteline.

Puoli yhdeksältä lähdimme paluumatkalle. Ilma oli vielä viileähkö ja matkan ensimmäiset kilometrit sujuivatkin reippaasti. Siirryimme joen eteläpuolelle Härkäkoskella ja nythän ylitys sujui jo lähes hyvin. Ohjeissa kehotettiin ottamaan mustasta jätesäkistä pelastusliivit ja todellakin olisimme niin tehneet. Liivit olivat menneet enemmän tarvitseville - kummassakaan veneessä niitä ei ollut. Toivottavasti niiden ottaja ei joudu koskaan lukemaan uutisista jonkun joutuneen vedenvaraan ilman liivejä.

Härkäjoen tulipaikalla palkitsimme itsemme nuotiomakkaroilla. Yöpyjät siellä olivat aamiaisella. Juttelimme kahden naispuolisen vaeltajan kanssa. He olivat kanootilla matkalla Kultahaminaan ja takaisin. Voi vain kuvitella, miten ihanaa heillä on. Kokevat joen ihan eri tavalla kuin me - meille tämä oma tapa sopii paremmin.




Sää oli vaeltajan pahin painajainen. Hellettä, ukkosen jyrinää ja nihkeää sadetta. Yhden kerran viritimme jo rinkkojen sadesuojat ja laitoimme viitat päälle - sade loppui ja hiki valui noroina kasvoilla. Meno olisi ollut joutuisampaa jos lämpötila olisi ollut 10 astetta alhaisempi.
Ei ihan helleasu ja rinkkakaan ei kovin kevyt.



Voimistuva ukkosenjylinä pisti töppösiin vauhtia. Mietin olenko koskaan selvittänyt turvallista suojautumista ukkoselta metsässä ja totesin mielessäni, että en. Kirjasin sen mieleeni läksyksi.

Kävimme kahvilla Ahkun tuvassa. Sen kohdilla oli ollut rajuilma, meitä siltä varjeltiin. Heillä oli ongelmia muun muassa kassakoneen kanssa; ukkonen oli vahingoittanut teknisiä laitteita eikä kuulemma ensimmäinen kerta. Ajaessamme kohti Kiilopäätä rajuilma iski Inarin ja Ivalon välillä. Vettä riitti.

Uutisista selvisi, että hillareissuilta on kymmenittäin jouduttu etsimään kadonneita marjastajia. Hillakuume leviää viruksen tavoin. Hyvä jos marjat saadaan säilöön. Kultakuume onkin jo laantunut: ensimmäinen aalto 40- ja 50-luvuilla, toinen aalto 70- ja 80-luvuilla ja kolmatta aaltoa ei näköpiirissä. Hyvä niin - luontoa säästyy.

Minun suurin huoleni paluumatkalla oli lähestyvä ukonilma, mieheni kantoi huolta ehtimisestä Kiilopäälle ennen keittiön sulkeutumista. Molempien huolet kuitenkin saivat toimimaan yhteneväisesti: töppöstä laitettiin toisen eteen rivakasti.

Gaissa ja Köngäs pizzat. Palkinto päivän hikoiluista.
Mökissä täytyi ensimmäisen kerran meidän oleskeluviikoilla pitää läpivetoa, 30 astetta sisätiloissa on nukkumiselle liikaa. Onneksi Kiilopäällä ei juurikaan itikoita ole.

Keskiviikko 22.7.2020

Hikisen ja tuskaisen yön jälkeen olo ei kovin pirteä. Luvassa kovia sateita, joita kuitenkaan ei näköpiirissä pilviä lukemalla.

Päätimme lähteä tutustumaan Kakslauttasen uuteen alueeseen, West Villageen. Nimi tulee ehkäpä siitä, että on nelostien länsipuolella, vanha paikka itäpuolella. West village on maailmantähtien ja miljonäärien salainen luksus lomapaikka, sinne ei ole taviksilla asiaa - ei edes kurkistelemaan. Nyt se on kuitenkin täydellisen tyhjä turisteista ja sinne pääsi autolla. Hiukka jännittynyt olo jopa autossa istuessa, on varmaan hyvin kameroitu. Ainakin markkinoivat vartioiduksi.


Keloigluja, joiden seinissä eri taiteilijoiden tekemiä taideteoksia.



30 metriä korkea torni.

Planetaario.

Juhlatila kuin suoraan Mauri Kunnaksen kirjoista.

Tällaiset rakennelmat reunustivat teitä ja kävelyteitä. Tuleekohan niihin kamerat ja valot.

Erikoista, todella erikoista luksuskylä kaikkine herkkuineen aivan keskellä erämaametsää. Nyt kun siellä ei ole asukkeja, jos olisi pikkurahan puutetta ja omistaisin sen, järjestäisin sinne kiertokäyntejä. Lapin miehittäneet suomalaisten joukkiot varmaan mielellään tirkistelisivät, miten Hollywood-tähdet lomailevat. Tosin - jos tuon omistaisin, ei olisi pikkurahan puutetta  - eikä isonkaan.

Saariselän parkkipaikat täpötäysiä. Kiersimme kylän ja joimme munkkikahvit Kaunispäällä. Ovatko kaikki nyt Lapissa? Millaista täällä on noin viikon päästä, kun hillat kypsyvät?

Ei tarvinnut ostaa, koska....
...löysimme ihan oikeaakin lunta.
Illansuussa lähdimme vielä lenkille. Nousimme Ahopään rinnettä ylös hiihtoladun pohjaa. Hieno sää: tuuli ja 20 astetta lämpöä, taustalla kuitenkin uhkaavana ukkonen. Polun vieressä on hieno kuru, jonka reunalta maisemat Saariselälle. Emme olekaan sitä kurua kesällä koskaan kiertäneet ja päätimmekin tulla ajan kanssa sen reunoille kiikaroimaan ja vaeltamaan siitä eteenpäin. Kurun pohjalta löysimme luntakin.

Ukonilman läheneminen pakotti meidät takaisin mökille. Emme kastuneet. Raju ukonilma katkaisi hetkeksi sähkötkin. Huomisesta ilma viilenee.

Torstai 23.7.2020

Sää oli muuttunut yön aikana viileäksi, mikä tietenkin helpotus. Kova tuuli ja sade eivät kuitenkaan riemastuttaneet. Aloitimme päivän myöhäisellä aamiaisella Tunturikeskuksessa. Hienoa, että jälleen saa suomalaista aamiaista (ei kevätkääryleitä, croissantteja yms vierasruokalajeja). Mieheni tosin jälleen huomautti, että pekoni ja makea jälkiruoka puuttuivat.

Ajelimme Kutturan kylälle. Sinne on nelostieltä matkaa 39 km. Tarina kertoo, että Kekkonen oli v.1956 hiihtänyt sinne Enontekiöltä. Kyläläiset olivat valitelleet tien puuttumista ja Kekkonen luvannut hoitaa asian. Hän oli piirtänyt nelostieltä suoran viivan kylälle ja tie valmistui v. 1959. Melkoisen suora tie onkin, mutta ei aivan.


Silta Ivalojoen yli valmistui v.1996.
Kutturan kylän suurin nähtävyys on se, että ei ole mitään nähtävää. Tiekin päättyy sinne. Tien varrella näimme hienoja jänkiä, soita, kurkia ja hienon hirvenkin. Erilaisia kultavaltauksia tien varrella.





Suosittelemme idyllistä kahvilaa Kafea Gufihtaria. Se toimii myös samalla Kutturan ja Laanilan kullankaivajien kauppa- ja palvelukeskuksena. Siellä oli kirjasto, myymälä ja kahvila, josta sai ruokaakin. Paikkaa mainostetaan naisjohtoiseksi. Päätimme mennä sinne uudemmankin kerran.

Nelostieltä kahvilaan 16 km, kannattaa poiketa.


Kullankaivajien oma kirjasto.


Koko maailma sen syrjäisintä nurkkaa myöten vannoo käsidesin nimeen.

Itseäni viehätti tämä rivi kovasti. Huomattavasti hauskempi kuin siistissä rivissä olevat ja lukitut postilaatikot.
Illalla sää selkeni ja lähdimme ulos lintuja kiikaroimaan. Menimme Sivakkaselälle, rauhallista - merkitsemttömiä paikkoja eivät turistit löydä. Suon reunalla kiikaroimme ja kuuntelimme lintuja. Birdnet-appi kertoi erään laulajan olevan bonderosan pöllönen tai trumpettijoutsen. Trumpettijoutsen havahdutti: luen juuri murhamysteeriä Shetlanninsaarilta, jossa ornitologit ovat epäiltyjä. Yhdeksi murhan motiiviksi lähes epäiltiin, kuka ornitologeista ensimmäisenä näki paikalle lentäneen, Britannian ensimmäisen trumpettijoutsenen. Emme ilmoittaneet havaintoa - pieni ja ruskea lintu ei näyttänyt joutsenelta eikä pöllöseltäkään.

Tämän linnun birdnet appi ehdotti olevan amerikan taivaanvuohi, sääksi, valkoviklo ja liro muutamia mainitakseni.
Iltapalaksi nautimme Kafea Gufihtarista ostetut porolihapiirakat. Oli ihan taivaallisen hyvää.

Perjantai 24.7.2020

Aamuinen sää näytti lupaavalta retkeilylle. Ei sadetta ja lämpöä 14 astetta eli ihannesää, tosin luvattiin lämpenevää.

Lomamme teemaksi taisi muodostua Lapin kullankaivuun kulttuuriin tutustuminen, joten suuntasimme jälleen Kutturatielle. Noin 1,5 km nelostieltä lähtee opastein varustettu Laanilan kultareitti, pituus yhteen suuntaan 7,6 km.


Helppokulkuinen reitti, muut reitillä olevat huristelivat pyörillä ohi. Heiltä jäi näkemättä hienot käpylinnut, upeat muurahaiskeot ja upea mäntykangasmetsä. Reitin varrella oli toimivia ja hylättyjä valtauksia, kullankaivuun historiaa unohtamatta.

Minua alkoi kiinnostaa, miten valtauksia voi varata, mitä maksaa ja mitä sen omistajalla on lupa tehdä. Taas tuli selviteltävää. Näin kesällä heidän elämä keskellä metsää näytti jopa romanttiselta.


Koska oli viimeinen lomapäivä menimme juhlistamaan sitä (itse asiassa, mitä juhlittavaa on loman loppumisessa) Kiilopään ravintolaan. Parkkipaikat ja leirintäalueet aivan täynnä, mutta ravintola lähes tyhjä, mikä ei tietenkään meitä häiritse.
Poronkäristys oli juuri niinkuin pitikin ja minulle maistui pizza.
Uutisissa kannettiin huolto Euroopan kohoavista koronatartuntaluvuista. Mitä syksy tuo tullessaan ei uskalla edes ajatella. Jatkuukohan etätyöt, suljetaanko koulut ja pysyykö Eurooppa auki.

Turhimmat mukana olleet tavarat olivat merinovillaiset alusvaatteet - ei edes teltassa yöllä tarvinnut. Reissun hitti oli ehdottomasti Free hyttyskarkoite; ei haise ja takuuvarmasti pitää itikat loitolla. Hyödyllinen oli myös Partioaitasta ostamani sadeviitta. Se osoittautui taikaviitaksi: kun sen puki sateella päälle,  lakkasi sade samantien.

Ihana viikko vaikka emme paljon ehtineet täpötäydessä UKK- puistossa vaeltaa.

25.7.2020

Kotimatkalle starttasimme hyvässä säässä klo 7.30. Päätimme kokeilla uutta aamiaispaikkaa, Vuotson majaa. Paikka oli kotoinen ja aamiainen tyypillinen b&b suomalaisittain. Puuroa, marjoja, keitettyä kananmunaa, leipää, joitakin kaloja ja jogurttia. Taas jäi pekonit saamatta.
Aamiaisen hinta 10,-/hlö.
Vitostie oli lähes tyhjä. Voisi sanoa, että ennen Kuusamoa poroja enemmän kuin autoja. Kuusamon jälkeen alkoi pohjoiseen matkaavia tulla jonottain.

Pitkästä aikaa pääsimme näkemään auringonlaskun, hämärän ja vieläpä usvalla höystettynä. Suomi on pitkä maa.

1 kommentti:

  1. Hei!

    Kiitos taas kivasta reissu kertomuksesta. Lämmintä meilläkin oli Karigasniemen tienoon vaelluksella, mutta tykättiin auringosta enemmän kuin sateesta. Me käytetään Off TEHO hajuton hyönteismyrkystä, antaa 4 tunnin suojan ja ilmeisesti punkkejakin vastaan on.

    Sinua rupesi kiinnostamaan kullankaivuu. Annan yhden videovinkin joka löytyy youtubesta. Sitä voi katsella etelässä sadepäivänä. Me katsottiin se bussimatkalla pohjoiseen. Jouni Ohtamaa on tehnyt uuden dokumentin Lemmenjoen viimeisistä koneellisista kullankaivajista. Koneella kaivuu loppuu ja heidän on myös maisemointi suoritettava. Itseä mietityttää miten maisemoinnin kanssa käy. Dokumentti tuo esiin kullankaivuun historiaa ja vastaa varmaan moniin sinunkin kysymyksiin. Vaskoolihuuhdontaan on nyt takaisin paluu!

    Jouni Ohtamaalla on myös muita hyviä rauhallisia vaellus- ja Lappiaiheisia videoita esim. UKK:n kansallispuiston autiotuvista.

    Terveisin: @visaveikko :)

    VastaaPoista