Lumen ympäröimänä 7-11.3.2020

Lauantai 7.3.2020

Aikainen aamulento sinänsä ei haittaa, mutta tällä kertaa mikään ei toiminut. Sää mitä parhain eikä ruuhkaa lentokentällä. Finnairilla ei ollut huonoa palvelua, koska palvelua ei lainkaan. Henkilökuntaa oli mielin määrin vahtimassa meitä, kun tulostimme tarrat matkalaukkuihimme, tutkimme liimausohjeita ja saimme lopulta rypistyneet laput laukkuun ja suksipussiin. Päästyämme kymmenien aasialaisten kanssa lentokoneeseen, se tyhjennettiin ja jouduimme pieneen tilaan lähes tunniksi odottamaan bussia viemään meitä ehjään koneeseen. Kiinalaiset turistit pyörivät kapsäkkeineen ja hengityssuojaimineen hermostuneina. Totta puhuen kaikki olivat hermostuneita - koronavirus on säikäyttänyt matkailijat ja näköjään lamauttanut Finnairin. Tällä kertaa matka ei mennyt kuten Strömsössä.

Ivalon kenttä on laajentunut ja käyttäjiä riittää.

Saariselkä lumen peitossa.

Kone saapui lumiseen ja aurinkoiseen Ivaloon kaksi tuntia myöhässä. Kiilopäälle tuli tällä kertaa paljon hiihtäjiä ahkioineen, yleensä bussissa meidän lisäksi vain muutamia. Matkailun taantumaa ei huomaa Lapissa  - tai ainakaan täällä. Saariselälle jäävät revontulia katsomaan tulleet aasialaiset, Kiilopäälle puolestaan tulevat tsekit, saksalaiset ja suomalaiset. Mitään erämaan tuntumaa täällä ei todellakaan enää saavuta.

Lumen määrä on suurin koskaan näkemäni. Kävelytien ja autotien välissä on niin isot kinokset, että lähes kaksimetrinen miehenikään ei niiden ylitse näe. Muuten kaikki ennallaan. Sääennusteesta huomasimme, että lauantai on ainoa päivä lomamme aikana, kun aurinko näyttäytyy.

Iltapäivällä lähdime kävelylenkille hyvin tampatulle reitille Ahopään rinteille. Vieressä kulki pyörille muokattu ränni. Sähköiset läskipyörät ovat tulleet jäädäkseen. Itseäkin kiinnostaisi kokeilla. Mieheni kommentoi: " eiköhän odoteta, että päästään kotona pyöräilemään normaaleilla teillä ja normaaleilla pyörillä." Varmaan niin teemme sitten. Eli se siitä unelmasta.

Iltakävelyllä näkyi lähes täysikuu ja tähtiä. Harmiksemme ei revontulia. Ihanaa olla täällä.

Lumen syvyys 110 cm.

Sunnuntai 8.3.2020

Sää oli lupauksen mukainen: muutama pakkasaste, tuulista ja lumisadetta. Hidastetun aamun jälkeen lähdimme Tunturikeskukseen suksiemme kanssa. Halusin varmistaa välinevuokraamosta, että olin valinnut oikean voitelun. Olin. Siellä kuulin, että seuraavasta päivästä tulee vetinen ja pitäisi keksiä muuta tekemistä kuin hiihtoa. He suosittelivat liukulumikenkiä. Se olisikin mielenkiintoista.

Huomasin, että kuusi vuotta sitten täällä Kiilopäällä sivaripalvelusta suorittanut nuori mies oli palannut oppaana tänne. Kiilopää ei jätä ketään kylmäksi - tähän joko ihastuu tai sitten ei halua ikinä tulla uudelleen.

Hiihtämään lähtiessä ei voinut olla miettimättä - miten voi olla aina näin huono tuuri sään suhteen. Kohta minua kielletään tulemasta lomakohteisiin; taidan olla oikea pahanilmanlintu.

Melko vaaralliselta näyttää lumikinokset mäntyjen oksilla ja vielä nojaamassa sähköjohtoon.

Tavis-murtomaahiihto ei ole menettänyt suosiotaan.

Hiihtäminen oli kuitenkin mukavaa pitkästä aikaa. Ladut ovat hyvässä kunnossa ja vaakasuorassa tulevaan lumipyryynkin tottuu. Yllättävän paljon hiihtäjiä liikkeellä. Erityisesti ilahdutti perheet ja taaperot maastossa. Pikkulapsia kuljetettiin rinkoissa, kelkoissa, pulkissa ja metrinmittaisia hiihtäjiäkin näkyi. Ilahduttavaa.

Näiden kylttien kieleksi riittää englanti,suomalaiset tämän tietävät jo syntyessään. Ladut on pyhitetty hiihdolle.

Onneksi joku oli nähnyt vaivaa ja kaivanut kyltit lumesta.

Tievantuvassa nautimme mustaherukkamehut ja pannarit. Paikka on iskenyt markkinarakoon; Muotkanmaja oli ennen "the paikka" mehulle ja kanelinmakuisille munkeille. Nyt se paikka on profiloitunut gourmet-ravintolaksi ja ammottaa tyhjyyttään kun taas Tievatuvassa porukkaa riitti.

Tievatupa yllätti positiivisesti.

Suksitelineet hiukka lumen alla ja matalina.

Kakslauttanen oli aivan autiona. Ei näkynyt japanilaisia. Paikalla on nelostien toisella puolella luksusalue iglumökkeineen - toivottavasti sinne ovat maailman tähdet ja muut miljonäärit tulleet. Pienen pieni virus on yllättävän voimakas.

Alue nähty vain esitteissä.

Sivakkaojalla istuimme tulilla ja perinteisesti ruokimme kuukkeleita. Lumen määrä on käsittämätön. Pyörärännit kulkevat aivan laavun vierestä, on niissä ollut puuhaa.

Pyörien kulkuränni, yhtään pyörää ei näkynyt.

Laavulla vain tulipaikan yläosa näkyvissä, penkit lumen alla.

Tunturikeskuksessa kuulimme, että paikalliset eivät muista aikaisemmista vuosista tällaista lumimäärää. Mietityttää porojen selviytyminen ja tulevat tulvat. Vuotsossa lumen syvyys on 130 cm. Hiihtolenkin pituus noin 18 km.

Maanantai 9.3.2020

Sää laski mielialamme vapaapudotukseen yhdessä pörssikurssien kanssa. Uutiset siis masentavia: lisää koronatartuntoja ja talous enemmän kuin lamassa. Ulkona kova tuuli ja räntäsade. Ei kiirettä ulos.

Ikkunasta katselimme kuinka tuuli pudotti puiden raskasta ja vaarallista lumikuormaa maahan. Päätimme viettää lumikenkäilypäivän.

Räntäsateen ja kovan tuulen aikaan päivällä tallustelimme mökin ympäristössä ihmetellen lumen määrää, italialaisryhmiä (miten ovat päässeet matkustamaan tai miten matkustavat takaisin) ja surkeaa lomasäätä. Onneksi me olemme aivan eristyksissä ja päätimme olla menemättä perinteiselle päivälliselle Tunturikeskukseen. Turhaa riskeerata mitään. Karanteeniin joutuminen olisi kurjinta.

Onneksi italialaiset hiihtelivät erämaahan.

Neljän aikoihin lähdimme lumikenkäilemään Ahopään rinteeltä huipun kautta Kiilopään juurelle eli ns. Poropolku. Melko raskaalta tuntui nostella kenkiä painavassa ja märässä lumessa. Maisemat ja erämaan hiljaisuus lumosivat jälleen kerran. Murheellinen mieli jäi mökkiin.

Tämä kyltti vielä näkyvissä, huipulla tuullut.  

Näissä maisemissa Korona ei leviä.

Ihmettelyä herätti koivikoista puuttuvat riekot. Ovatkohan päätyneet lautasille vai mikä ihme ne on häivyttänyt? Virus niissäkin?

Aivan ihanaa oli lumikenkäillä pitkästä aikaa. Ketään ei tullut vastaan, sininen hetki hurmasi ja ehdimme juuri ennen pimeän tuloa takaisin. Tänne voisi jäädä. Uutiset mökissä palauttivat maan pinnalle: Kreikan pakolaistilanne, maailman talous ja Italian sulkeminen - joitain mainitakseni.

Yksinkertaiset asiat ovat niitä parhaita kuten lämmin kaakao ja ruisleipä märällä hangella istuskellessa tuulta kuunnellen. Elämä vaan on.

Tiistai 10.3.2020

Tiistaipäivä aukeni plusasteisena, +3 astetta. Päätimme olla pitämättä kiirettä hangille ja odotella ilman viilenemistä, mitä olikin luvassa. Hässäkkää riitti yksityisasioissa ja stressaantuneena lopulta pääsimme retkelle. Jäät olivat jäiset ja sukset lipsuivat. Kapusimme Ahopään huipulle ja kauhulla seurasimme vastaantulevia ja kaatuilevia mäenlaskijoita.

Luonnonlatu Ahopään alusta kohti Rumakurua ei olekaan enää luonnonlatu. Reittiä muutettu ja tällä kelillä se oli jäinen vuoristorata. Muutaman pahan kaatumisen jouduimme todistamaan, mutta onneksi henkilövahingoilta säästyttiin. Me menimme niin varovaisesti, että pysyimme pystyssä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Piispanojan päivätupa. Se oli niin täynnä, että tällaisessa tilanteessa (Korona) emme ottaneet riskiä sinne tunkeutumisella. Päädyimme ulkona olevalle tulipaikalle eristyksiin evästelemään. Suomalaisuus on parasta viruksen estoa.

Tulia ei sytytelty. Lämmityksenä ainoastaan mintulla terästetty kaakao.

Piispanojalta täpötäyteen Savottakahvilaan munkeille ja mehuille. Lapissa tuntuu vielä matkailijoita riittävän.

Rönkönlammella oli rauhallisempaa, se on sen verran kaukana Saariselältä, että se taitaa aina olla vähemmän kansoitettu. Siellä kuultua oli, että Muotkan Maja on palannut juurilleen ja siellä on nykyisin ja jälleen myös kahvila. Yksi pyöräilijäkin oli viiletellyt tulille. Tyhmintä oli pari pyöräilijää ladulla - tällaista ei voi ymmärtää.

Silmiä olisi täytynyt hieraista, mutta sehän on nyt viruksen torjunnassa pannassa, kun näitä ladulla tuli vastaan.

Oli alkanut pakastaa ja loput 10 km sujuikin hyvin suksien luistaessa ilman lipsumista.

11.3.2020 Keskiviikko

Aamiainen Tunturikeskuksessa maistui; onneksi kevätkääryleet olivat historiaa aasialaisten puuttuessa ja karjalanpiirakoita löytyi. Ollaanhan kuitenkin Suomessa. Käsidesiä kului enemmän kuin kahvia  - ja sitä tietenkin nautitimme vain ulkoisesti. Sopuli viiletti vikkelänä jalkojemme välistä korkeille hangille. Toivottavasti ei joudu kenenkään aamiaiseksi.

Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, hiukka uutta lunta ja pakkasta -8. Mikä tässä hiihtäjän hiihdellessä. Sivakkaojalla ei tulia eikä porukkaa.

Määränpäämme Muotkan maja näytti lähes entiseltä ulkoapäin. Sisällä kohtasimme pääosin vain englantia puhuvaa henkilökuntaa, jotka eivät oikein innostuneet kysyessämme munkkeja. Onneksi siihen pyyhälsi paikallinen rouva, joka pisti keittiöön vauhtia ja ilmoitti munkkien valmistuvan pian. Jälkeemme tuli lukuisia muita hiihtäjiä tilauksin: hot juice and mynkki. Palvelua saimme, mutta munkki ja mehu yhteishintaan 7 euroa.

Lämpöiset, uunituoreet munkit maistuivat.

Keli oli hieno, suksi luisti ja paljon muita hiihtäjiä. Latujen kulkijoiden tapana on tervehtiä ja yleensä sanomalla suomalaisille "terve" - kuulostikohan loppuvälimerkkinä jo huutomerkin sijaan kysymysmerkki...? Huoli tuntuu olevan kova.

Teimme vain lyhyen lenkin, koska mökin siivous painoi päälle. Samainen sopuli samassa paikassa viiletti taas jalkojemme juuresta hankeen - erikoista. Ainakaan kukaan ei ollut sitä vielä popsinut. Hyvissä ajoin ehdimme pizzalle. Jotain hyvää Italiasta on kulkeutunut Suomeen.

Ovatkohan nämä lumet sulaneet, kun seuraavan kerran tänne pääsemme?

Hieno loma takana, mutta liian lyhyt. Vielä yksi järisyttävä uutinenkin luki netissä: Maisa Torppa ja Mikko-rakas joutuivat vaihtamaan häämatkakodettaan. Anna mun kaikki kestää.

Reissun tärkeimmiksi asioiksi nousi suomalaistakin suomalaisempi oleminen sekä käsidesin käyttäminen.