Suositulla pyöräilyreitillä Passausta Wieniin 30.8.2019-6.9.2019


Perjantai 30.8.2019


Vihdoinkin the Perjantai, jolloin aloitamme matkamme kohti Saksassa sijaitsevaan Passaun kaupunkiin. Matka varattu jo yli vuosi sitten. Siitä puhuttu jo niin pitkään, että ystävät jo ihmettelivät, että menemmekö sinne jo uudestaan. Toivottavasti tästä ei tule niitä matkoja, jolloin hauskinta on ennen matkaa ja matkan jälkeen. Taatusti ei.

Lento Wieniin lähti klo 8.30. Wienin lentokentältä junamatka Linzin kautta Passauhin. Junalla matkailua 3 h 20 min. Itävallan ja Saksan junat mukavia, siistejä ja yleensä täsmällisiä. Tosin nyt juna oli myöhässä emmekä ehtineet suunniteltuun junaan Linzistä Passauhin. Ei haitannut; pääsimme kahville ja jaloittelemaan. Olemmehan Suomessa tottuneet, että suurin ihmetyksen aihe on jos junat ovat aikataulussa.

Junassa tapahtui ikävä episodi. Lähes vieressämme istui pari nuorta naista jotakin Aasian kieltä puhuen. Selfietä otettiin ja somea päivitettiin. Toinen oli laittanut laukkunsa ylös hyllylle. Kun heidän piti lähteä junasta pois oli tytön laukku viety. Konduktööri tuli paikalle, mutta eihän asialle mitään voitu. Enpä olisi uskonut. Tytön kaikki tavarat olivat laukussa. Viimeisin havainto hänestä oli laiturilla itkemässä ja roskakoriin  oksentamassa.
Täpinöissä oloa junassa.

Passausta kävelimme hotellille n. puoli tuntia järkyttävässä, kosteassa kuumuudessa ukkosen jyristessä taustalla. Hymy ei kuitenkaan vielä hyytynyt. Hotellissa kaikki organisoitua. Saimme loppumatkan voucherit, opaskirjan, tankolaukun ja bussiliput pyörän hakumatkaan.


Bussi ei koskaan tullut, odotimme kevyessä sateessa n. 40 min kunnes huomasimme pysäkillä saksankielisen tekstin, että bussi ei todellakaan kulje johtuen tien kunnostustöistä.  Erikoista, että hotellin respassa ei osattu neuvoa. Toisen pyöräilypariskunnan seuratessa  meitä talsimme pyöränvuokrausfirmaan kuumuuden ollessa lähes kestämätön.

Pyörien luovutus ei edes viittä minuuttia kestänyt. Hyvät pyörät.

Pyöräilimme tohkeissamme pitkin pieniä katuja, pyöräilijöihin selvästi totuttu. Nälkäisinä löysimme todella pienen pizzapaikan, hyvä palvelu ja ihanat pizzat. Ruokailun jälkeen hotelliin lepäämään. Väsymys harmitti, koska Passau vaikutti tosi hienolta.


Lauantai 31.8.2019

Ihana aamiainen muiden pyöräilijöiden kera. Päätimme lähteä aamulla aikaisin, koska luvattiin todella kuumaa päivää ja siltä vaikuttikin. Matkalaukut jätimme merkattuina ja lukittuina respaan, mistä ne kuljetetaan seuraavaan yöpymispaikkaan. Pyörät viettivät yön turvassa autohallissa, jossa oli varattuna lukuisille pyörille omat paikat.
Saimme molemmat satulalukut. Hyvä, että ei tarvinnut Suomesta kuljettaa.

Teimme ennen varsinaisen matkan alkua turistikierroksen Passaussa. Kaupungissa olisi viihtynyt pidempäänkin. Toisella kertaa.

Pyöräily oli helppoa, hyvät tiet ja matkailijat kunnioittivat toisiaan. Ei poukkoilua. Käsittämättömän mukavaa. Upeat maisemat. Tonavan rannat ovat jonkinlaista luonnonpuistoaluetta tai paremminkin rinteet metsineen. Täällä ei vielä viinialuetta - se alkaa lähempänä Wieniä.





Reittimme kulki Tonavan pohjoista puolta. Siltoja kymmenien kilometrien välein. Jossain välillä kulki lautta kuljettaen pyöräilijöitä toiselle puolelle. Noudatimme opaskirjamme ohjeita, että ei kannata toisella puolella käväistä. Vastarannalla ihailimme kaunista kylää. Ehkäpä siksi suositeltiin - maisema oli niin kaunis.
Kelloa soittamalla voi kutsua lautan paikalle.

Hyvin menee, mutta menköön.
Perillä seuraavassa majapaikassa olimme jo 12.30 n. 40 km pyöräilleenä. Mukava kevyt ensimmäisen päivän ajoitus. Keskipäivän kuumuus olikin muuttunut sietämättömäksi. Ihana majapaikka aivan rannassa. Söimme tuhdin, itseasiassa liian raskaan, lounaan. Sen jälkeen päiväunet. Tosin illallinen jääkin väliin. Paikassa ei voi maksaa kortilla ja loput käteiset menivät lounaaseen. Onneksi kraanasta saa vettä. Sitä nauttien omalla huoneeseen kuuluvalla terassilla täytyy ilta viettää. Seura on mitä parhain eikä siitä pidä maksaa - ainakaan rahalla.


Ilta kului rauhaisasti. Kylässä oli vielä toinen paikka, josta olisi ruokaa ja juomaa saanut, Radler Treffe, kysyimme voisiko maksaa kortilla - kulmakarvojen kohotusten kera vastauksena ei. Erikoista: Suomessa katsotaan pitkään käteisellä maksavia, täällä luottokortilla maksajat ovat eriskummallisia. Mikä oiva maa rahanpesuun.

Onneksi makoisia omenoita oli pudonnut puusta - moraalimme antoi periksi nauttia iltapalana kolhiintuneita, mutta erittäin hyviä omenoita. Kenenkään pihalta emme tietenkään ottaneet.

Toinen iltapuuha oli jokaikisen kolikon laskeminen. Tarvitsemme niitä, että pääsemme pari kertaa joen yli, koska reitti menee välillä puolelta toiselle. Mitenköhän meidän kävisi jos kraanavesi ei olisi juotavaa. Ja mitenköhän selviämme hotellille yhdellä vesipullolla yli 60 km matkan paahtavassa säässä. Onneksi sadetta luvassa ja voimme kostutella huulia. Mustaa huumoria.


Sunnuntai 1.9.2019
Mukava majapaikka aivan Tonavan rannalla.


En muista koskaan olleeni näin tyytyväinen etukäteen maksetusta, runsaasta ja itävaltalaisesta aamiaisesta. Varmuudeksi oli syötävä varastoon - jos ei löydy automaattia, marjoja tai omenoita. Majapaikkamme aamiaisvahti otti työn tosissaan. Tarkasti määrätyt istuinpaikat ja syömisiämme valvottiin haukkana. Kaikesta huolimatta rentoa meininkiä jo kello 7.00. Kaikki pöydät täynnä jopa meitäkin iäkkäämpiä pyöräilijöitä. Viereisessä pöydässä jenkkipariskunta ja uusi-seelantilainen, joka uhmasi vahtia siirtyen villisti heidän pöytään.

Matkaan pääsimme klo 8.00. Halusimme aloittaa hiukka viileämmässä säässä. Etelänpuolelle Tonavaa siirryimme lautalla pyöräiltyämme 7,5 km. Hinta 2 euroa/henkilö. Hotelliltamme lähtenyt pariskunta tuli samaan aikaan lautalle: aviomies ei halunnut ylityksestä maksaa, vaimo jupisten lähtivät takaisin sillalle. En käsittänyt ollenkaan. Minä olisin mennyt vaikka yksin yli ja sanonut odottavani miestäni ellei joku Frans-Josef olisi pyytänyt mukaan. Päätimme mennä opaskirjaamme uhmaten tätä puolta seuraavalle sillalle asti. Näin säästämme loppukolikkomme muuta hätätilannetta varten.


Hienoa pyöräilyä, paljon kanssakulkijoita. Etelänpuoli on mukavampaa näin kuumalla; puut antavat varjoa. Se on mäkisempää, mutta eipä juuri haitannut. Kalastajia leireineen lähes joka mutkassa. Matkanteko oli helppoa kuin heinänteko. Kypsiä karhunvadelmia metsän reunassa vaikka lampaat söisi.





Aschach an der Donaun kohdalla jouduimme vilkkaan liikenteen sekaan ja ylittämään sillan. Pelotti niin, että meinasi kantti loppua. Onneksi selvisimme siitäkin. Nämä ovat juuri niitä kohtia, jolloin miettii, että eikö olisi mukavampiakin tapoja viettää lomaa. Mutta jatkomatka korvaa kaiken.

Vihdoinkin saavuimme Feldkircheniin, jonne google opasti otto-automaatille. Siitähän se löytyi ja samoin muita jo tuttuja pyöräilijöitä. Ihana ruokapaikka vieressä - ei muuta, kuin pöytä koreaksi. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä.
Yritimme tilata jotain pientä välipalaa.

Pyöräily jatkui hieman kauempana Tonavaa. Maissipeltojen reunustamat hyväkuntoiset tiet tuntuivat välillä tylsänkin helpoilta. Reitti on varustettu pyörien tee se itse -huoltopisteillä.

Hyvin merkityt pyörätiet. Vinkkiä Suomeenkin.

Ottensheimin kohdalla ylitimme Tonavan autolautalla. Kylä oli ihastuttava ja kahvi kylkiäisineen maistui. Ei täällä laihtumaan pääse.



Linziin saavuimme 66 km pyöräiltyämme. Hotelli aivan ihana. Meidät oli laitettu business-luokan huoneeseen ja nautimme siitä ja näkymästä Tonavalle.

Täytyy sanoa, että Rad+Reisen eurocycle on hienosti organisoinut matkan. Oppaaseen tosin pitäisi lisätä ohje: ottakaa käteistä mukaan.


Illalla lähdimme vielä tutustumaan Linziin, joka on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki, asukkaita n. 194000. Ihmettelimme, että kaupungit eivät tuon isompia olekaan. Bussilla pääsimme kätevästi vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelimme ja kävimme nauttimassa paikallisia juomia. Mieheni haki vielä nakkikioskilta iltapalan; itse en olisi kyennyt,  ja varsinkaan seuratessani niiden valmistusta. Kaupunki oli ihastuttava; niitä paikkoja, joihin voisi tulla uudestaankin.

 .
  
Maanantai 2.9.2019

Ihanan, tällä kertaa perinteisen, hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme usvaisessa, sadetta odottavassa ja viileähkössä säässä pyöräilemään päivän annosta, n. 60-70 km rupeamaa. Mukavasti lähti: ei satanut eikä ollut kuuma. Reissu meni niin nopsaan ja mukavasti, että päätimme ottaa ylimääräiset 10 km ja pistäytyä Itävallan vanhimmassa kaupungissa Ennsissä.

Etelänpuoleisella Tonavalla ei tässä kohdassa ole pyöräilytietä. Linzin teollisuusalue.


Täältä ostin pyöräilylasit. 

Enns oli niitä perinteisiä, keskiaikaisia kaupunkeja, jossa kirkko keskellä kylää, aukio ja kapeita katuja. Joimme kahvit ja minä ostin Adidaksen laadukkaat pyöräilylasit -40% season sale. Tulivat heti käyttöön kahdeksi minuutiksi kunnes rankkasade alkoi. Tretornin sadeviitat osoittautuivat hyväksi sijoitukseksi. Sateen loputtua ne pitivät lämmön.
Tyylinäyte sateessa.

Rankkasateessa n. 25 km. Emme nousseet pyöriltä, tunnin istumisen ja raskaan polkemisen jälkeen (vastatuuli, välillä sivutuuli) Polarin aktiivisuusranneke värisi. Arvelin saaneeni jonkun mukavan viestin lapsilta, mutta ranneke antoikin kehotuksen: " It is time to move". Pitäisiköhän jo päivittää toiseen malliin. Eilenkin valitti illalla 65 km pyöräilyn ja 10 000 askelen jälkeen, että en ole saavuttanut tavoitettani.

Tällä osuudella alkoi näkymään hyvinvarusteltuja pyöräilijöille tarkoitettuja taukopaikkoja. Yhdellä sellaisella pysähdyimmekin syömään maksamakkarasämpylät - en olisi itsestäni tuotakaan uskonut.


Kioskeista ei saa alkoholijuomia, eikä tarvitsekaan. Kuulemma alkoholiton olut hyvää.

Greiniin saavuimme 1,5 h ennen kuljetusta seuraavaan majapaikkaan, jonne taksikuljetus. Nousimme 8 km matkan ylös aivan ihanaan hotelliin. Myös sähköpyörät saivat kuljetuksen - nuorimmat pyöräilijät olivat turvautuneet sähköiseen ratkaisuun ja sitten heitä vielä pidetään enemmän ilmastoystävällisinä. Haloo. Aamuinen alasmeno askarruttaa: kapea, mutkikas tie, vilkas liikenne ja jyrkkä alamäki. Minua pelottaa.

Päivän pyöräilymatka n. 70 km. Eikä tunnu lihaksissa, mutta keho muuten väsynyt.

Harmitti, kun söimme schnitzelit jo Greinissä, koska täällä hotellilla kaikki olisi ollut suurta elämystä. Ihana paikka, fantastinen näköala: Schatzkammer Burg Kreuzen. Ja mikä huone. Ja mikä palvelu.


Illan ohjelmana paikallinen punaviini siinä parhaassa seurassa hotellihuoneen parvekkeella maisemaa ihaillen ja blogia kirjoittaen. Saksaa puhuvat jäivät linnan ravintolaan ja olivat varmaan tyytyväisiä,  kun suomalaiset tyylilleen uskollisena lähtivät omiin  oloihinsa.

Välillä elämä vaan on.

Tiistai 3.9.2019

Yöllä näin painajaisia serpentiinitiestä hotellilta alas kylään. Päätimmekin, että päivän sana on turvallisuus ja kävimme tilaamassa kuljetuksen alas. Kolme muuta pyöräilijää olivat tehneet saman ratkaisun ja mahduimme kaikki samaan taksiin. Aamiainen oli melkein lounas, alkoi vasta klo 8.00. Riittävä, mutta vaatimattomin tähän asti.


Tarkoituksena oli mennä pohjoisen puolta. Kauhuissani olin lukenut, kuinka matka kulkee vilkasliikenteisen tien reunassa. Onneksi oli opaskirja ja siitähän selvisi, että eteläpuoli on täysin rauhaisa kulkien pyörätietä Tonavan reunalla. Ajoimme takaisinpäin 2,5 km sillalle ja siirryimme etelään. Oikea ratkaisu.


Pyöräilimme kisaa sähköpyörien kanssa . Heidät voitti helposti: 25 km/h ja sähköpyörä ei enää avusta ja "nuorison" kunto ei kestä omaa polkemista. Kun itse ei enää jaksanut piti teeskennellä, että tulee puhelu ja siksi mentävä tien laitaan puhumaan. Eihän sitä voi kasvoja menettää.

Sähköpyörienkin palvelut toimivat.

Mieheni käsitys hyvästä lounaasta, currywursti.
Ybbsissä menimme infopisteeseen, ja siellä meitä neuvottiin laittamaan reitti uusiksi, tosin lisää matkaa tulee n. 20 km. Menimme etelänpuolta pidemmälle ja tutustuimme sen puoleisiin kyliin. Kävimme pyöräilymuseossa. Kun lopulta saavuimme sillalle niin siitä yli ja pohjoispuolta takaisin pohjoiseen päin. Ilma oli hyvä ja kunto tuntuu vaan paranevan. No - pyöräilemäänhän tänne on tultukin. Ukkonen varoitteli olemassaolostaan, mutta ei tullut päälle.




Pyöräijät huomioitu. Sillalta oli kätevää aja serpentiinikäytävää alas, ei rappusia.
Itävalta ei paljon Saksasta eroa - varmaankin osasyynä sama kieli. Kuitenkin huomaa menon olevan täällä rennompaa, eikä Saksan yleisintä sanaa " verboten" (kielletty) näe koko ajan. Tulemme selvästi koko ajan isompiin keskuksiin: nettiyhteydet toimivat paremmin, pankkiautomaatteja löytyy, pari kertaa olemme jopa kortilla maksaneetkin.

Marbachissa oli seuraava yö. Hotellin ovessa luki Ruhetag ja numero, johon voi soittaa. Ovea kokeiltaessa se näytti olevan lukittu. Mieheni soitti numeroon ja siellä kerrottiin oven olevan auki ja meille ohjeet respan miehittämättömällä pöydällä. No joo...suomalaisittain olimme vain vetäneet ovea  ja työntämällähän se aukesi. Aulassa olivat meidän matkalaukut, avain ja tieto huoneesta. Varsinainen itsepalveluhotelli. Täällä voidaan vielä luottaa ihmisiin.

Hyvä huone Tonava-näköalalla. Suihkuun, syömään ja kävelemään. Ja mitä ihmettä: minäkin sain aktiviteetin rannekkeeseen täyteen (15000 askelta), eka kerta tällä matkalla... kai. Ja tulihan pyöräilykilometrejäkin runsaat 50 km, mutta kukapa niitä laskisi.

Keskiviikko 4.9 2019


Aamulla huomasi heti, että kuuma päivä tulossa. Aivan sininen taivas eikä usvaa Tonavan yllä. Hotellissa perinteinen itävaltalainen aamiainen. Ei niin kattavia kuin Pohjoismaissa totuttu. Samaa ja samanhenkistä porukkaa taas pöydissä. Uudesta Seelannista tullut pyöräilijä on ihan mahdoton; oikea Duracell-pupu. Pikaisen aamiaisen jälkeen hyppää pyörän selkään ja käy joka sivupolulla, ihan sama vaikka olisi kilometrien nousut.


Melk oli ensimmäinen kohteemme. Suuri benediktiläinen luostari, joka on rakennettu kohtaan, jossa Tonavaan laskee kaksi jokea: Melk ja Pielach Wachaun laakson reunalla. Mahtava näky ja hieno sisältä. Ei voi välttyä ajatukselta, miksi noin hieno luostari on tarvittu yksinkertaista elämää viettäville munkeille. Kansa kylässä ja läheisellä maaseudulla on ollut erittäin köyhää. Jumala ei varmaan kullattuja peilejä tai kupoleja kaipaile. Kirjasto oli erityisen vaikuttava. Sen kokoelmaan kuuluu noin 100 000 teosta. Munkkien tärkeimmät tehtävät olivatkin: rukoilla, tehdä töitä ja lukea. He myös ovat pitäneet koulua kautta vuosituhannen ja pitävät edelleen. Alkuperäinen luostari tuhoutui 1297, uusi rakennettu 1702-1736.
Melk Abbey

Durnstein

Sieltä matkasimme Unescon maailmanperintökohteeseen 30 km pitkään Wachaun laaksoon. Se sijaitsee Melkin ja Kremsin välillä. Voiko hienompaa olla. Aprikoosi- ja viinitiloja. Likööri- ja viinikauppoja. Suosituin turistikohde on Dursteinin kaupunki, jossa Rikhard Leijonamieltä pidettiin vankina. Sen kyllä huomasi: aasialaisia turisteja poukkoili ryhminä pitkin pyöräteitä. Oli muitakin, mutta he ymmärtävät olevansa pyörätiellä.


Ostimme yhden pussin. Maukkaita ja pieniä kuin marjat.
Matkailu muuttuu, enää ei pärjää ilman tekniikkaa.
Maistelimme snapseja liköörejä. Matkalippujen mukana voucherit. Täytyihän sitä ostaa jotain mukaankin.

Täältä saimme voucherilla pullon paikallista viiniä, rypäleenä paikallinen Grune Veltliner.

Viinialueet tuovat vaurautta seudulle ja se näkyy taloissa, ravintoloissa ja elämänlaadussa. Pankkikortillakin voi maksaa. Muutenkin huomaa, että matkaamme kohti kasvukeskuksia. Pitkin Tonavan rantaa on mustia lintuja, ilmeisesti korppeja. Viisaita. Olemme seuranneet niiden puuhailua. Niillä on usein suussa joku terho, ne lentävät pari metriä ylös ja pudottavat terhon ja uudelleen kunnes ne menevät rikki. Aina jotain ihan uutta näkee: korpit sopeutuneet elämään asfalttiviidakossa.

Hotelli sijaitsi Kremsin vanhan kaupungin laidalla. Syömään lähdimme vanhaan kaupunkiin, jossa viihtyisi päivän tai parikin. Menimme baijerilaiseen Hoftbrau-ravintolaan. Samaan pöytään jo syötyämme tulivat kolme saksalaista, joita näimme lähes koko ajan. Toisella puolella istui pariskunta Passausta, mies tanskalainen. Oli mukavaa. Saksalaiset pyöräilijät osoittautuivat Garmish-Partenkirchenin kupeessa asuviksi. Kerroimme, että olemme vuoden päästä tulossa sinne jälleen ja kuinka käymme lähes vuosittain siellä. Treffit tehtiin ja yhteystiedot vaihdettiin.


Hotellissa oli sen verran uusi televisiolaite, että elokuvan kielen pystyi vaihtamaan englanniksi eikä pitänyt kuunnellä Tom Hanksin ja Leonardo di Caprion puhuvan dupattua saksaa.

Tänään kilometrejä n. 58. Huomenna saavumme Wieniin.
Torstai 5.9.2019

Pikkuisen haikea olo viimeisellä pyöräilyaamiaisella. On ollut mukavaa ja olemme tavanneet mukavia uusia tuttavuuksia. Jälleen aurinkoinen päivä edessä.

Wieniin matkaa n. 80 km. Rad & Reisen on suunnitellut viimeisen päivän niin, että puolet mennään junalla; junaliputkin valmiina. Meillä oli alkumatka junalla eli Kremsistä Tullniin. Pariskunta USA:n Oregonista olivat samalla matkalla. Yllättävän vähän pyöriä junassa. Mietimme syytä junamatkalle ja päädyimme siihen, että ovat ajateellet monien haluavan ehtiä tutustua vielä illalla Wieniin.
Taustalla olevaa siltaa pitkin juna ylitti Tonavan.

Junamatkan jälkeen ensimmäiset 15 km lähes autiota. Joitain mökkialueita Tonavan rannalla. Mökit rakennettu todella korkeille palkeille. Vesi on välillä korkealla, mittakeppejä merkintöineen näkynyt matkan varrella.



Halusimme Korneuburgiin, joka on "kuuluisa" omasta pillipiiparistaan. Aivan sama tarina kuin Saksan Hamelnin kaupungista oleva - hiukan muunneltu. Pillipiipari houkutteli soitollaan kaupungin valtaamat rotat Tonavaan. Pormestari ei maksanut sovittua summaa ja pillipiipari kosti. Hän houkutteli soitollaan kylän lapset laivaan, ja heitä ei enää sen jälkeen nähty. Kuuro lapsi ja lapsi, joka lähti hakemaan takkia, pelastuivat. Tällä tarinalla minua lapsena varoiteltiin "tuhmista sedistä" ja kehotettiin myös pitämään sopimukset. Koskaan ei tiedä, kenen hullun kanssa on tekemisissä. Tarina perustuu jonkinlaiseen tosi tapahtumaan 1200- luvulla. Joka tapauksessa kylä ihastuttava.
Rotankarkottaja, pillipiipari, saanut kylään oman patsaankin.

Hyvä tapa kierrättää kirjoja.


Matka kohti Wieniä meni joutuisaan, pyörätiet vielä entistäkin parempia. Tonavan rannat muuttuivat asutuiksi ja taustalla alkoi näkymään asutusta ja taustalle aukesi korkeita rakennuksia.



Keskellä Tonavaa on n. 20 km  pitkä kannas ohi Wienin. Pyöräreitti kulki sitä pitkin. Lähdimme pyöräilemään keskellä kulkevaa tietä, mutta siitä ei näkynyt kuin puita. Sanoin miehelleni, että siirrytään rannan pyörätielle - siellä varmaankin paremmat maisemat. Niin teimmekin. Vähän aikaa pyöräiltyämme makasi rannalla mies aivan ilkosillaan. Pudistelin vain päätäni, että joku yksittäinen aurinko- tai mikälie friikki. Mutta sitten alkoi tien vierusta olla täynnä paraatikuntoisia miehiä, joita sai väistellä. Minua eivät huomaneetkaan vaan yrittivät luoda katsekontaktia kauhistuneeseen mieheeni. Pidin katseeni asfaltissa, mutta kun loppua ei näkynyt, lähdimme nousemaan pientä polkua ylös takaisin keskitielle. Siellä meno hiukan rauhaisampaa. Olihan jotain varoitusta kumpuineen nöjynt, mutta luulin niiden tarkoittavan kuoppia tiellä. Alue oli ns. FKK - alue - googlaamalla selvisi. Ja Wien on tunnettu näistä alueistaan ja ravintoloistaan.  Matkailu todellakin avartaa.
Rannasta pois vaikka pyörää taluttaen.


Muuten emme alueella kuvanneet - sattuneesta syystä.
Wienin hotelli oli messualueella, johon oli helppo pyöräillä. Jätimme pyörät hotelliin, josta ne haetaan.

Lähellä sijaitsi puisto, joka olikin huvipuistoalue ravintoloineen. Löysimme taas rennon ja mukavan ravintolan. Yritin tilata kevyen kasvisruuan. Annoksessa juustoa enemmän kuin kasviksia. Tosin todella hyvää. Ilta oli todella lämmin ja paikka ihastuttava. Tällaiseen en olisi luullut törmääväni. Olipa yllätysten päivä.



Hyvin meitä neuvottu. Tässä iässä ja tämän kokoisena tuo toinen vaihtoehto ei edes onnistuisi.


Reissu onnistui. Reitti helppo eikä liian raskas. Viitoitus loistavaa, maisemat upeita ja monenlaista mahtuu matkan varrelle.

Kilometrejä tulee tietenkin enemmän kuin pelkkä välimatka, joka on 320 km. Me emme montaa sivupolkua tehneet, joten pituus jäi luultavasti noin 350 kilometriin.

Tästä voisi jatkaa reitille Wien-Bratislava - Budapest. Ehkäpä ensi vuonna....?

Yksi yö tässä liikemiesten hotellissa ja sitten 3 omaa varaamaamme yötä aivan Wienin keskustassa normituristina.


2 kommenttia: