Vesisadetta, räntää, lunta ja aurinkoa Garmisch-Partenkirchenissä 9.3-16.3.2019

Lauantai 9.3.2019

Matkamme alkoi oikeastaan jo aamulla ennen seitsemää. Jouduimme viemään ulkoiluun ja vapaaseen maalaiselämään tottuneen kissamme kissahotelli Onnentassuun Riihimäelle. Olimme varanneet hänelle 3 neliön sviitin. Jätimme järkyttyneen  kisumme ikkunalliseen sviittiin; onneksi paikka vaikutti mukavalta.

Lentomme Muncheniin piti lähteä 16.20, mutta huonosta säästä johtuen se myöhästyi tunnin. Lentokentältä matkattava junalla ensin päärautatieasemalle, sieltä juna GaPaan. Perillä GaPassa olimme vasta vähän ennen kymmentä. Luottamus ja rehellisyys vallitsee vielä paikkakunnalla. Majoituksemme emäntä ilmoitti jättävänsä asunnon oven auki ja avaimet pöydälle ja niin hän oli tehnytkin.

Totesimme asunnon, isoksi, toimivaksi ja persoonallisesti sisustetuksi.

Sunnuntai 10 3.2019

Aamulla haimme sateessa  leipomosta leivät ja joimme ensimmäiset kupit kahvia croissantin kera jo leipomon kahvilassa.  Kirkonkellot kalkahtelivat lähes taukoamatta ja seurailimme kahvilasta, kuinka bayerin juhla-pukuihin pukeutuneet ihmiset kiiruhtivat kirkkoon. Tuollaista ei Suomessa näe.

Nuorisoakaan ei ollut vaikeaa herätellä - teini-ikä jo ohitettu.

Vanhin tytär jäi majoitukseen tekemään etänä yliopiston tenttejä, me muut lähdimme kevyessä vesisateessa tutkimaan ympäristöä. Tämä on kymmenes kerta meillä samassa paikassa, vävypoika ensimmäisellä käynnillä.

Nousimme rinnettä ylös aina Kriegergedächtniskapelleen asti. Joka ainoa kerta paikka järkyttää. Nuorten sodassa menehtyneiden miesten muistomerkkejä:  ympäri Eurooppaa toisessa maailmansodassa kaatuneita, samasta perheestäkin mennyt monia nuorukaisia. Paikasta on upeat näkymät kaupunkiin.

Teimme vielä bussilla ajelua Partenkirchenin puolelle ihaillen vanhaa kaupunkia. Sieltä kävelimme majapaikkaan nauttien kirkastuvasta säästä.

Olemme jakaneet ruuanlaittovuorot kahden ryhmiin, ensimmäinen ryhmä järjesti meille Pizza Hut -kestityksen.

Maanantai 11.3.2019

Kahdeksan aikoihin kauppaan mennessä räntää tuli vaakatasossa, ei näkyvyyttä. Uusimme lennossa päivän suunnitelman. Lähdimme bussilla Linderhofiin ja Ettaliin. Tuntui hurjalta istua lumipyryssä bussissa sen noustessa ylös kapeita serpentiiniteitä. Bussin vaihto Oberammergaussa. Kylä on tunnettu hienoista talon seinämaalauksista ja joka kymmenes vuosi toteutettavasta kärsimysnäytelmästä.

Linderhof on keskelle metsää Ludvigin rakennuttama satulinna. Hauskaa oli, että meidät suomalaiset kutsuttiin erikseen ryhmänä sisään ja saimme nauhoitettuna suomeksi opastuksen. Rakennus teki meihin vaikutuksen. Rakennuttaja oli Baierin viimeinen kuningas ja poikamies, jolla oli varaa olla lievästi sanottuna erikoinen. Rakennus ei koskaan valmistunut, koska satulinnojen rakennuttajalta loppuivat rahat. Prinsessaa prinssi ei koskaan löytänyt - tokkopa halusikaan.

Linderhofin sisääntulon ulkopuolelta.

Jatkobussi Ettaliin ei mennyt ihan perille asti ja kävelimme puolisen tuntia 1300-luvulla rakennettuun Benediktiluostariin. Valitettavasti panimomuseo oli kiinni. Kaupasta ostimme luostarin tuotteita: likööriä, olutta, gluhweinia ja punaviiniä.

Lumivyöryvaroitus

Oluestaan tunnettu 1300-luvun luostari, nykyään yksityinen sisäoppilaitos.

Tulimme hyvissä ajoin majoitukseen ja ihastelin lämpötilaa: ei ollut niin kovin kuumaa. Vähän ajan päästä omistajatar tuli järkyttyneenä kertomaan, että öljy on loppunut, talo täynnä asukkaita. Sitten alkoi lappaa öljyn tuojia, korjausmiehiä. Lopulta saivat öljyä, polttimoon tehtiin joku viritys, jotta toimii vuorokauden. Huomenna tulee loput 8000 l ja uusi polttimo. Meitä ei haitannut, oli mukavaa vähän viilentyneessä talossa - ja gluhwein lämmitti kummasti.

Lounaan jälkeen yksi parivaljakko lähti kylpylään, toinen shoppailemaan ja me "vanhukset" jäimme hetkeksi kaksin.

Pakkohan sitä oli vielä ennen ruokaa lähteä kävelylle ja hakemaan aamiaistarvikkeet. Kaupunkiin ei kyllästy koskaan. Lisää nousee entistä hienompia huoneistohotelleja.

Uutta rakennusta mukaillen jo 1700 luvun paikallista rakennustyyliä.

Hauskaa ja paikkakunnalle ominaista on, että ihan keskellä kaupunkia on karjaa: asuntomme sijainti on keskusta, mutta ympäröivissä taloissa on ainakin lehmiä ja kanoja. Lampaiden määkintää kuuluu ja kadun nimi on osuvasti griesgartenstrasse.

Seeprakukko vahti tohkeissaan rouviaan.

Kävimme tervehtimässä naapurin vasikkaa.

Tätä kannatti odottaa

Majoituksemme iltavalaistuksessa.

Tiistai 12.3.2019

Aamulla heräsin toiveekkaana- sääennuste lupaili aurinkoa. Ulos katsoessa noin seitsemän aikoihin siellä oli rankka lumisade. Märässä, kasvoille liimautuvassa lumisateessa marssimme leipomoon hakemaan aamiaissämpylät. Mieli madaltui joka askeleella. Ei lumisade minua ja miestäni haittaa, mutta nuoriso odotti innolla laskettelua Zugspitzellä eli Saksan korkeimmalla rinteellä. Leipomosta lähdettäessä lumisade oli lakannut ja tuuli puhalsi pilviä pois.

Yhdeksän maissa aurinko jo paistoi siniseltä taivaalta ja koko poppoolla mieli korkealla. Junamatka erikoisjunalla Garmisch-Partenkkrchenistä Zugpitzelle kestää  1 h 13 min ja maksaa 46,50 ja hinta sisältää hissiliput rinteisiin.

Näkymät huipulla ovat henkeäsalpaavat. Vaikka olen siellä jo monta kertaa käynyt niin aina ne lähes salpaavat hengen - tosin ihan fyysisestikin, koska lähes 3 km:n korkeudessa ilma on jo aika ohutta. En käsitä, miten siellä jotkut pystyvät tuntitolkulla laskettelemaan. Minä ja mieheni keskityimme bongailemaan alppivariksia hyvän juoman kera.

Työskentelyä huipulla eli huippuvirka ja maisemat kaupan päälle.

Alppivaris rännin päällä. Yleensä niitä on useita, nyt vain pari.

Nuoripari rinteessä.

Kun olimme bongailleet riittävästi jätimme "lapset" rinteeseen ja lähdimme junalla alas. Jäimme pois pari kylää ennen Garmischia. Oli ihana kävellä laaksossa samoilla paikoilla missä olemme monina vuosina murtomaahiihtäneet. 

Nippanappa jaksoimme ruuan laittaa nälkäisille ulkoilijoille. Illalla oli vielä ihan pakko mennä lenkille nauttimaan tähtitaivaasta ja rinteissä jylläävistä rinnekoneista. Ihana päivä takana.

Keskiviikko 13.3.2019

Normimeininki: eli jäätävässä lumisateessa aamulenkille. Kahdeksan jälkeen poutaantui ja pilvet alkoivat rakoilla. Tarkoituksena on mennä Garmisch Classiciin; nuoret laskettelemaan je me näköalapaikalle ylös vähän yli 2 km:n korkeuteen.

Bussilla matkustimme leppoisasti rinteiden alle ja kaksin Alpspitzbahnille. Vaunu tuli aivan täyteen turisteja joukossa tosin joitain laskettelijoitakin. Alhaalla paistoi aurinko, noin kilometrin korkeudessa alkoi tuulla ja lähellä määränpäätä satoi pieniä rakeita, jotka kopisivat vaunun ikkunoihin ja katolle. Maisemat uskomattomat ja sää toi oman lisämausteen matkaan.

Huipulla oli hieno näköalauloke, tosin tuuli ja pyry estivät näkyvyyttä. Oli nöyrryttävä sään edessä ja mentävä sisätiloihin juomaan kahvit. Pöytäämme tuli suunnilleen samanikäinen pariskunta Bremenistä. He olivat ensimmäistä kertaa GaPassa ja olivat aivan myytyjä paikan suhteen. Ihmettelivät mitä me oikein täällä teemme -  meillähän on Lappi. Niinpä. Pidimme tietenkin hienon myyntipuheen Lapista. Välillä pitää katsoa kauas, jotta näkisi lähelle.

Ilma kirkastui ja kävimme uudelleen näköalat kuvaamassa, nautimme virvokkeita tuulen suojassa ulkona. Satumaiset maisemat.

Hienossa säässä keikuimme vaunussa takaisin. Laaksossa lähdimme suunnistamaan toisen puolen rinteille, pakko päästä metsään ja luonnon rauhaan. Välillä oli tyyntä ja aurinkoista ja välillä kuin tyhjästä tuli kova tuuli ja piiskaava lumisade. Erikoista, eikä edes sateenkaaria näkynyt.

Kuljimme läpi satumaisen kauniin omakotialueen, krookukset värittivät jo pihanurmikoita. Metsä rauhoitti, ei paljon muita kulkijoita.

Hauska kierrätysportti.

Tämä "tilataide" oli polun varrella. Ei aina pysty ymmärtämään kanssakulkijoiden aatoksia.

Hieno päivä jälleen takana. Nuoripari lähti ruokailun jälkeen hierontaan, me muut möhimme "koti"sohvalla.

Torstai 14.3.2019

Perinteinen räntäsade taas aamulla. Märkiä rättejä naamaan aamulenkillä. Muutenkin vetämätön olo.

Aamiaisen jälkeen nuoripari lähti junalla Innsbruckiin, toinen parivaljakko halusi pitää rennon välipäivän. Minä ja mieheni lähdimme kapuamaan ylös vuoren rinnettä Partenkirchenin puolelta.

Vähän yli kilometrin korkeudessa pidimme taukoa Eckenhuttenin terassilla. En tiedä, mikä on majan juju, mutta nyt ainakin ikkunaluukut olivat kiinni ja ovi suljettu. Täällä ei ole sellaisia autiotupaverkostoja kuin Suomessa. Sieltä lähdimme varovaisesti alaspäin - oli haastavampaa kuin ylöstulo. Sauvat olisivat olleet paikallaan.

Emme löytäneet reitiltä aukiolevaa hutteniä, mutta eipä tuo haitannut. Retkivaatteiden olisi vielä hyvä mahtua päälle loppumatkallakin. Ilma oli suhteellisen hyvä, sadetta ei tullut koko retken aikana.

Majoitukseen kävelimme kauniin Partenkirchenin läpi. Seinämaalaukset ovat ihania, niistä voi nähdä talon tai sen asukkaiden historiaa.

Paikkakunnalle tyypillinen baijerilainen penkki. En löytänyt netistä paikkaa, mistä voisi  tuon tilata. Enkä halua edes penkkiini tupakoivaa tai piippua polttelevaa miestä.

Myös busseilla liikkuminen on helppoa ja toimivaa. Majoituspaikka kerää jokaiselta 3 euron päiväveron. Vero kattaa paikallisen bussiliikenteen ja mm. Ettaliin, Linderhofiin sekä Mittenwaldiin pääsee kortilla ilmaiseksi. Myös paikalliseen kylpylään pääsee yhden kerran kortilla ilmaiseksi.

Uutisia viikon varrelta: Suomessa soten ja hallituksen kaatumiset,  Briteissä brexit-äänestysfarssit ja pattitilanne, maailmalla Boeing 737 max 8 putoamiset ja käyttökielto.

Taukopaikan penkin kyltti.

Perjantai 15.3.2019

Tänään heräsimme ihan rehelliseen ja reiluun rankkasateeseen, sitä luvattiinkin koko päiväksi. Kastuimme likimäriksi jo matkalla leipomoon. Fjällrävenin keb-asut eivät vettä pidä. Vävy totesi, että mukavaa, kun on tällainenkin päivä - ei tarvitse lähteä jonnekin kauas ja korkealle.

Aamulla katukuvaan ilmestyi tori, pajunkissat isoja ja pulleita.

Halusimme kuitenkin lähteä sateesta huolimatta luontoon. Nuoret lähtivät yhtä lukuunottamatta mukaan. Motiivina oli retkiasujen testaus - miten hyvin pitävät vettä.

Hieno elokuvateatteri. Elokuvat dupattuja saksaksi.

Metsään oli ihana päästä. Vaelsimme Pfleger Seelle. Läpimärkinä saavuimme hutteniin. Yksi perhe oli siellä meidän lisäksemme. Kyselivät mistä olemme. Kuultuamme meidän tulevan Suomesta totesivat lakonisesti: "sittenhän olette tottuneet tällaisiin ilmoihin." Joimme jägerteetä ja mukavastihan se pisti veren kiertämään. Vaatteet eivät ehtineet kuivua.

Pfleger See

kirjakaupan hyllyssä suomalaisväriä.

Lauantai 16.3.2019

Ensimmäinen kaunis ja aurinkoinen aamu - valitettavasti myös viimeinen aamu Garmischissa. Toivottavasti pääsen vielä takaisin. Lähdimme Muncheniin jo 9.05 junalla.

Leipomomme ikkunan takaa kuvattua.

Munchenissä menimme aluksi katsomaan Raatihuoneen kellojen soittoa. Erikoinen tapahtuma.

Tapahtuman jälkeen marssimme Englischer Garteniin. Järven rannalla syötimme lintuja ja ihailimme jo joitakin hiirenkorvalla olevia pensaita. Joessa vesi lähes tulvi ja arvasimmekin, että Eisbachin taitavat ja hurjapäiset surffarit ovat paikalla. Niin olivatkin. Kerrankin olimme vieneet nuorison kiinnostavaan kohteseen.

Yritimme vielä päästä kiipeämään Frauenkirchenin torniin, josta näkee yli Munchenin ja alpeille asti, mutta tornit olivat suljettu.

"Der Alte" Vanha kettu -poliisisarjasta tuttu asema.

Hofbräuhausenissa ruokailu. Sehän on tietenkin must-paikka, vaikka ruoka ei kummoista. Tosin saksalainen ruoka ei mieluisaa ole, leivonnaiset ihania. Nuoripari haki meille ihanat jälkiruuat Dallmayerilta. Sitten vain lentokentälle ja matka ohi.

Lentokenttäjunien kanssa oli pientä sähläystä, kun yksi ryhmän jäsen meni junaan yksin; muut eivät ehtineet. Liput taas asemalle jääneellä. Kaikki järjestyi.

Ravintolan kanta-asiakkaiden tuppeja lukittuna, niitä voi pestä kuvassa vähäsen näkyvässä kupari-altaassa.

Sunnuntai-aamuna haimme kissamme kotiin.

"Home without a cat is just a house."