Jäisillä, kantavilla hangilla 22.4.2023-29.4.2023

 Lauantai 22.4.2023

Lähdimme kesäisestä Etelä-Suomesta, asteita + 18, yöjunalla Pasilasta Rovaniemelle. Minulle se oli aivan uutta ja odotettua. Kätevästi toimi auton vienti junaan, hytti oli mukava omalla wc:llä ja suihkulla. Nihkeän kuuma. Olin jo päättänyt, että myös ensimmäisen kerran junassa myös ravintolavaunuunkin menen. No - eihän VR ravintoloineen ja hytteineen mikään idän pikajuna ole, mutta varmaan turvallisempi: murhat tapahtuivat vain kirjassani. Illalla myöhään hyttiin koputettiin, minun sanat miehelleni oli: "älä vaan avaa, ei koskaan tiedä kuka liikkuu". Eihän minua kuunneltu ja onneksi niin. Konduktööri tuli kertomaan, että ilmastointi ei toimi ja pääsimme toiseen samanlaiseen hyttiin. Onneksi, viileys oli ihanaa.

Sunnuntai 23.4.2023

Aamulla heräsimme lumisissa maisemissa hyvin nukutun yön jälkeen. Rovaniemellä pakkasta -9 astetta. Kansainvälistä porukkaa kömpi junasta pois jatkaen kohti pohjoista. Aamiaiselle menimme, suosituksen mukaisesti, Shell Rovaniemi Napapiiri. Epäröiden menin huoltoaseman ravintolaan sisälle, mutta oli juuri luvatun mukaista. Melkoisen pian paikka täyttyi tutuista, samalla junalla matkustaneista,  kasvoista. Sana kiirii. Aamiaisen hinta 9,10/hlö ja se oli kattava. 

Lunta oli tien vierustoilla, mutta tiet kuivat ja kuin kesäkelissä oli ajellut. Joet jo sulia, lintuja ei vielä pelloilla. Eläimiä ei juurikaan näkynyt: muutama korppi ja auton alle jäänyt valkoinen jänis porojen lisäksi olivat ainoat. 

Kotitunturi, Kiilopää, taustalla

Sodankylässä perinteinen kaupassa käynti, Kiilopäällä puolen päivän aikoihin. Hiukka kävelyä ja sitten keittolounaalle. Kiilopään lounas 11,90 euroa ja todellakin kattava.

Olimme ajatelleet mennä pimeän turvin revontulia bongailemaan. Klo 23.00 vielä valoisaa ja uni vei revontulista voiton.

Maanantai 24.4.2023

Heräsimme auringon paisteeseen. Väsymys oli poissa ja hyväntuulisuus palautunut. 

Pikkupakkasessa lähdimme vaelluskengillä kantaville hangille kiipeämään kohti Kiilopään satulaa. Onneksi oli sauvat, koska hanget olivat jäiset ja liukkaat. Kiilopään rinteet olivat tallatut; eläinten, ihmisten ja pyörien jälkiä. Liikennettä on piisannut. Meillä rauhaisaa. Välillä taukoa pidimme sulaisilla pälvepaikoilla ja todellakin tuntui, kuinka väsymys ja stressi fyysisenä tunteena hävisivät kehosta. Luonto on parasta lääkettä, Lapin luonto superlääkettä. 

Kiersimme Kiilopään taakse ja ihmettelimme ja kauhistelimme Luulammelle hiihtäviä laskijoita. Moni kantoi sukset alas, sekin näytti vaikealta jäisellä ladulla. Korpit kiertelivät toiveikkaina laskijoiden yllä. Me jatkoimme kohti Ahopäätä. Ahopään rinteillä huomasimme kiirunoita ja välillä riekkoja, jotka loistivat Naantalin auringon lailla valkoisina sulaneilla pälvialueilla. Ne oli todellakin helppoa havaita. 

Tarkkaan katsottuna onhan siinä lintuja. 

Reitin pituudeksi tuli n. 12 km, oli fantastista: aurinkoa, maisemia, poroja, suklaaminttujuomaa ja etenkin hyvää seuraa. 

Mökissä dekkareita, saunomista ja hyvää ruokaa. Elämä vain on juhla. 

Lumen syvyys 45 cm.

Tiistai 25.4.2023

Jälleen aurinkoinen ja tyyni päivä. Retkelle lähtiessämme mökin läheisyydessä riekko kyyristeli tien reunalla; yllättävän kesy, ei tehnyt elettäkään väistääkseen. Jokunen kuvakin saatiin. Yllättävän vähän kevätpuuhissa yllätettyjä eläimiä näkynyt; oravapari ja jokunen riekko olleet ainoat.

Suunnitelmissa oli kävellä liukkailla, kimaltelevilla ja jäisillä hangilla Ahopään rinteiden kautta Rumakurulle. Noustessamme ylös rinnettä huomasimme kovin pian idean olevan huono. Kaltevuus teki rinteistä tappoliukkaat, välillä ei mitään pitoa. Toisaalta kuka sinne Rumakurun hulinaan erämaan rauhasta menisikään. Onhan se jo nähty. Kiertelimme Ahopään ympärillä olevia upeita kuruja ihmetellen lumien kauniita muodostelmia; ensimmäistä kertaa ymmärsin, miksi varoitellaan lumivyöryistä. Valtavat lumimassat muodostuneet kurujen seinämille. 

Mietin, että vaikka emme eläimiä näe niin varmasti ainakin niiden jälkiä. Siinä sitten ainoita jälkiä olivat läskipyörien jäljet lähes joka paikassa. Todennäköisesti lisääntynyt pyöräily karkottaa eläimet ja linnut kauemmaksi. Pyöräilijöitä se ei tietenkään haittaa. Onkohan nykyään jo sallittua pyöräillä ihan missä vain?

Maisemat olivat hienoja. Aina ihmetyttää, että vaikka vuosikymmen toisensa jälkeen samoissa maisemissa pyörii, on jokainen kerta erilainen ja aina löytyy jotain uutta. Retki oli aivan fantastinen; mitään en muuttaisi - jos ei ota lukuun eläinten ja jälkien puutetta. Säälitti ihan sitkeät hiihtäjät jäisillä laduilla rivissä tarpoen ja toivoen pysyvänsä pystyssä jäisissä mäissä: molempiin suuntiin hankalaa; toiset kantoivat suksia ylämäessä, toiset alamäessä - viisasta tietenkin ainakin se.  Meillä oli luonnon rauha. 

Toivon hiihtäjille huomisen luvatun lumisateen tuovan helpotusta.

Lumen syvyys 44 cm.

Keskiviikko 26.4.2023

Heräsimme sankkaan lumipyryyn ja pikkupakkaseen. Viivyttelimme lähtöä odotellen lumipyryn loppumista. Lopulta emme enää jaksaneen vaan lähdimme noin 10.30 lompsimaan sukset kainalossa ladulle. Yhdentoista maissa pyry lakkasikin.

Miehelläni voitelu onnistui, mutta minun kuluneet sukset keräsivät pohjiin lumet. Muita hiihtäjiä ei näkynyt: ihmettelimme sitä, koska edellisinä päivinä heitä oli laumoittain hanhenmarssissa laduilla. Meistä tämä oli hyvä hiihtokeli: mäet minä menin hämähäkkityylillä liimautuneena lumeen  - edes sauvoja ei tarvittu, alastulossa sai lykkiä kunnolla, että pääsi eteenpäin. Sopi meidän osaamiseen. Jäisillä laduilla ei olisi ollut näin helppoa. 

Rajaladun kohdilla meitä ilahdutti käpylintuparvi - tarkempaa lajitunnistusta emme osaa, mutta puhelimen Birdnet appi tunnisti lajin muutamin vaihtoehdoin eri käpylinnuiksi. Niitä sitten alkoikin näkyä latujen varrella. 

Sivakkaojalle emme päässeet, koska latu suljettu ja työkoneita ladulla. Käännyimme takaisin ja aivan voipuneina ja hikisinä pääsimme lopulta mökille. 10 km "hiihto" voi olla rankkaa.  Säälittäväksi mennyt saavutukset: pääasia kuitenkin, että suksia ei turhaan tänne tuotu. 

Kahvia juodessa meitä ilahdutti meidän oma kotiriekkomme, jota jo kaipasimmekin. Siinä se oravan kanssa pyöri ikkunan alla. Oli aikamoinen sattuma, että onnistuimme sen näkemään. Itse asiassa olikin ihan hyvä päivä - käpylinnut ja riekko. 

Pitkästä aikaa riekkoja näkynyt muuallakin kuin ruokalistoilla.

Päivän päätteeksi perinteeksi muodostuneet Kiilopään pizzat. Olivat tosi hyvät - ehkä Suomen parhaat.

Pizzat Gaissa ja Jänkä. Vahva suositus.

Lumen syvyys 50 cm.

Torstai 27.4.2023

Ja taas aurinkoa...ja lämpöä - se siitä hiihdosta. Lähdimme Saariselälle shoppailemaan heti aamusta. Kävelimme siellä pienen lenkin; katsastimme tulevan uuden Kuukkelin paikan ja kävimme kurkkimassa uuden, nelostien läheisyydessä sijaitsevan pizzaravintolan nimeltä Fieno. Pääsimme vain ikkunoista kurkkimaan, koska se on auki vain 14-23.00. Rakennus on hieno, samoin sisustus viihtyisä. Partioaitassa taas kului rahaa hyvän palvelun ansiosta. Kaunispään munkit ennallaan, olimme ainoat asiakkaat. Laskettelijoita tuntui riittävän rinteissä.

Uusi ravintola Fieno, ilmeisesti pääosin pizzaravintola.

Vanhan Kuukkelin jäännökset. Tulipalon jälkiä korjataan ja jossain vaiheessa uutta pukkaa.

Puolenpäivän jälkeen lähdimme kävelemään metsän poikki kohti Sivakkalaakso ja Sivakkaojan laavua. Mieheni sai tallennettua pikkukäpylinnun äänen muuttolintutarkkailua varten tehtyyn appiin, yle/muuttolintujen kevät. Etelästä tulleen vinkin mukaan pikkukäpylinnut ovat kuusissa ja isot käpylinnut männyissä. Nämä pikkukäpylinnut olivat männyissä ja syykin oli melkoisen selkeä: Sivakkalaaksossa oli vain mäntyjä. 

Laavulla laitoimme tulet ja kulkijoita riitti - jokainen pelkillä kengillä liikuskeli. Useampi pariskunta ja yksi yksikseen kävelevä henkilö. Juttua riitti. Kaikki tuntuivat nauttivan kesäilmasta; tosin kesällä harvoin noin lämmintä. Me laitoimme tulet ja pitkästä aikaa söimme laavumakkaraa. Kuukkeli ja Lapin tiaisia kävi meitä moikkailemassa; kuukkelille maistui myös grillimakkarat. Sivakkaojan latu suljettu, koska siltoja korjataan. Kävelimme latupohjaa myöten Kiilopäälle. 

Hieno retki.

Lumen syvyys 42 cm.

Perjantai 28.4.2023

Viimeinen lomapäivä valkeni sumuisena, tuulisena ja puolipilvisenä. Haikeutta ilmassa jo heti aamusta, olisi pidempikin loma maistunut. Yöllä ei juurikaan pakkasta ollut, joten arvelimme hankikannon olevan tältä osin ohi. Testatessa sitä mökin pihalla näin suurimmaksi osaksi olikin.

Päätimme lähteä Niilanpäälle pyöräilijöiden tamppaamaa reittiä pitkin. Heti pari läskipyörällä kiitikin meidän ohi, muuten hiljaista. Heti alkuun saimme YLEn muuttolintujen kevätseurantaan vihervarpuset; 99% varmuudella (äänen perusteella). Tuuli tyyntyi ja aurinko aloitti jälleen hangelle porottamisen. Muutama hiihtäjä meni ohi. Kiilopään rinteillä harjoiteltiin Telemark hiihtoa. Rauhaisaa.

Katsastimme ulkoapäin Niilanpään porotuvan, mutta emme lähteneet sinne kahlailemaan; hanki petti kävellessä ja lunta kuitenkin melkoisen paljon. Retkemme kattoi siis edestakaisen menon Niilanpäälle. Ihan hyvä lenkki ja hiki siinäkin tuli. Jälleen upea retki.

Taustalla jossakin Niilanpään porotupa.

Pohdin kävellessäni, että olemme olleet osaomistajia huoneistossa lähes 10v ja 20 vuotta olemme Kiilopäällä käyneet. Paikka ja turistipopulaatio ovat muuttuneet vuosien varrella. Harmittavan vähän olemme ehtineet parina viime vuotena täällä käymään: työt häiritsevät loman pitämistä ja ehkä Savosta hankittu mökkikin. Öitä huoneistossa vietetty 131 (mieheni Excel ei koskaan petä).

Lapin matkailun muutokset ovat näinä kymmenenä vuotena havainnoitu eivätkä ne ole vähäisiä. Kun ajattelen alkuaikoja huoneistossa (alkaen siis 2013) turistit olivat pääosin hiihtäjiä talvella ja vaeltajia kesällä kotimaasta ja jos turisteja niin pääosin Keski-Euroopasta (Ranska, Tsekki, Italia, Espanja pääosin) - näin ensimmäiset vuodet. Pikkuhiljaa alkoi aasialaisia valua Kiilopäällekin, japanilaisten aloittaessa invaasion ja heitä seurasi Aasiasta Etelä-Korealaisia ja Kiinalaisia. Yhtäkkiä he olivatkin suurin osa. Muistan eräänkin viikon, kun talvella olimme ja muut puhuivat kiinaa ja me kaksi suomea. Olimme haluttua riistaa valokuvissa: eksotiikkamme puri. Kiilopään rinteet täyttyivät kirkkaina pakkasöinä tripodeista ja japanilaisista niiden takana: revontulia odottelivat tuntitolkulla. Tämä aika oli varmaankin Lapin matkailuyrittäjien kulta-aikaa. Kakslauttanen laajeni, maailmantähtiä oli kuuleman mukaan laduillakin. 

Tulikin korona ja kaikki muuttui. Me olimme vielä Kiilopäällä 11.3.2020. Italialaisia köhi ruokalassa isoissa pöydissä kymmenittäin; sen verran ymmärsin, että korona heitä lähinnä nauratti. Olivat matkalla Vuokattiin hiihtokisoihin, me lähdimme kotiin. Saman viikon perjantaina oli jäätävä jo etätöihin ja korona levisi kulovalkean tavoin - ja juuri Italiaan erityisesti. Seuraavan kerran kun tulimme Kiilopäälle se oli jo täyttynyt kotimaan turisteista. Autot eivät mahtuneet edes parkkipaikoille. 

Nyt on taas vuoden ajan palauteltu entisiä aikoja. Turisteja jonkin verran; aasialaisia ei juurikaan, koska Ukrainan sota sulkenut nopean lentoyhteyden Venäjän yli. Tällä viikolla näimme ruotsalaisia ja virolaisia turisteja, mutta melkoisen hyvin porukkaa kuitenkin.

Kiilopää paikkana on muuttunut. Pyöräily on tullut kuvioihin mukaan, hiihto jää taka-alalle. Erilaisia uusia tapoja lumellakin liikkua on tullut mm liukulumikengät. Opas Mauria ei juurikaan näy; iso menetys paikalle. Saunaosasto on täysin remontoitu. Johtajan vaihdoksen myötä tuli myös lentopallokentät. Summa summarum: henkilökunta on aina yhtä ystävällistä ja asiantuntevaa ja tänne on mukava tulla.

Tässä oli hiukka havaintoja kymmenen vuoden ajalta. Kaiken kaikkiaan on ollut mukavaa viettää aikaa täällä, tuonut uusia ajatuksia, näkökulmia ja ehkä parantanut kuntoakin. Päivääkään en antaisi pois. 

Lauantai 29.4.2023

Aamiainen Kiilopäällä klo 8.00 12,-/henkilö. Kiilopään Tunturikeskus suljetaan klo 12.00 ja avataan jälleen 3.6.2023. Huonon kelin uhka päällä lähdimme ajamaan kohti etelää n. klo 8.30. Olisihan täälä pidempääkin ollut.

Sodankylän tiellä näin yhden toiveena olevan: ukkometso kaikessa komeudessaan pyrstö täydessä levityksessä. Aikaisemmin en olekaan nähnyt kuin kuvissa. Teerinaaraita tien vierustoilla. Peurat yhtäkkiä ryntäsivät tielle ja kun olivat ylittäneet tien kääntyivät vielä takaisin. Sää oli jo siinä vaiheessa huono ja tielle kasaantunut kinoksia. Onneksi perässä ajava auto oli fiksusti pitänyt välimatkaa. Porot ovat parasta tässäkin mielessä; ne eivät poukkoile vaan pysyvät nätisti tien vieruistoilla. Välillä tosin suolaa napsimassa tiellä.

Sodankylän jälkeen sää muuttui ihan hirvittäväksi. Välillä piti vain kuuttakymppiä ajaa ja sekin tuntui kaahailulta. Tie vielä kaiken lisäksi kapea ja mutkainen. Ainoa hyvä puoli oli se, että liikennettä tosi vähän. 

Kuusamossa alkoi jo usko matkantekoon loppua, autokin aivan jäässä ja renkaisiin pakkautunut jäätä niin pahasti, että koko auto tärisi ajaessa. Kajaanissa helpotti sään mennessä plussan puolelle. 

Joroisissa n.21.30. Melkoisen tarkkaan 13 tuntia ajoa. Valoisaa koko ajan ja sääkin oli parantunut.