WAPPUVIIKKO

Wappuviikko 26.4.2014-4.5.2014

Lauantai

Saavuimme aamulennolla tyttäreni kanssa Kiilopäälle. Etelässä oli lähes hellettä meidän lähtiessä ja täällä pohjoisessa kevättalven tuntua. Muutama aste lämmintä, pilvistä, mutta ladut kunnossa. Kiilopäälle lennolta tuli meidän lisäksemme vain yksi pariskunta ja kuulimmekin, että kolmekymmentä vierasta Kiilopään tiloissa. Sesonki siis ohi, mutta meitä se ei haitannut.

Iloksemme Mauri oli välinevuokraamossa ja sovimme suksien vuokrauksesta. Mauri suositteli nanosuksia ja hänen asiantuntemukseen luotimme. Karhun optigrip-sukset tuntuivat hyvältä valinnalta, ja sovimme hakevamme ne huomenna.

Ensimmäistä kertaa ilman miestäni mökissä tuntui haasteelta. Saunan lämmityskään ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, pankkikortti katosi, kahvinkeitinkin jopa aiheutti haasteita. Ehkä olisi hyvä matkustella yksikseen, ettei ihan uusiavutonta minusta kehittyisi.

Loppupäivä kului ympäristössä kävellessä ja lepäillessä. Ihanaa lukea rauhassa - hiljaisuuteen on vaikea tottua.

Sunnuntai

Aamu aukeni pilvisenä ja räntäsateisena. Meitä se ei haitannut. Suuntasimme matkamme suksivuokraamoon ja saimmekin hyvät sukset. Jutustelun jälkeen hiihtämään hentoisessa räntäsateessa. Ajattelimme aloittaa helpolla reitillä ja suuntasimme Sivakkaojalle. Parin kilometrin jälkeen totesimme, että voiko parempaa olla. Liikunnan nautinto vei stressiä pois joka vedolla. Hiljaisuus rauhoitti meitä.

Iloksemme huomasimme ladun läheisyydessä kaksi riekkoa, uroksen ja naaraksen, riiauspuuhissa. Naaras oli lähes kesy ja kipitteli meitä seuraten. Uros tarkkaili varovaisemmin naaraan perässä. Hyppelivät hangen päällä peräkanaa ja nauroimme, että vain musiikki puuttui. Olisipa parempi kamera ollut matkassa.

Sivakkaojalla oli makkaranpaistajia ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia. Jätimme hyväntuuliset makkaranpaistajat laavulle. Hiihdimme kohti Kakslauttasta ja silmissämme siintivät variksenmarjamehu ja tuoreet munkit. Toiveikkaana astelimme kohti ovea nähdäksemme lapun; "Olemme sulkeneet tältä sesongilta". Ei edes japanilaisia näkynyt haahuilemassa pihalla.

Lähdimme kohti Kiilopäätä, mutta käännyimme poroaidan aukon kohdalla taas takaisin Sivakkaojalle. Räntäsade oli lakannut ja ladut olivat lähes vetiset. Vähän ennen Sivakkaojaa olimme näkevinämme karhun jäljet (varmaan mielikuvitusta). Ajattelimme lähteä kuvaamaan niitä ja tarkastelemaan lähemmin. VIRHE. Ladun ulkopuolella upposimme raskaaseen suojalumeen, sukset sukelsivat märän lumen alle ja jouduimme tekemään tosi paljon töitä, että saimme siteet auki ja jalat vapaaksi. Sitten kaivamaan suksia esiin ilman lapasia. Sormet, ranteet ja jalat aivan jäisinä jotenkin onnistuimme. Tyhmyydestä saa maksaa.

Loppumatka oli raskas, koska sukset lipsuivat tosi paljon. Olo oli kuitenkin hyvä ulkoilun ja liikunnan jälkeen. Ruoka maistui.

Tyttäreni kruunasi päivän menemällä Kuurakaltioon avantoon.

Maanantai

Olimme päättäneet hiihtää Saariselälle kauppaan. Mauri puhdisti aamulla suksemme, jotka olivatkin likaiset johtuen latujen päällä olevasta liisteristä, männyn neulasista yms.

Aurinko pilkotti pilvien välistä ja ilma oli mitä parhain ulkoiluun. Tuskaa tuottivat sukset, jotka toimivat tosi huonosti. Ehkä hanki oli liian kylmä - en tiedä. Oli turhauttavaa menoa ja kädet olivat kovilla, koska jaloista ja suksista oli vain hidastetta. Tuli mieleen, että kävellen olisit jo perillä. Sinnikkäästi etenimme vaikka ohihiihtäjätkin päivittelivät meidän menoamme.

Rönkönlammella oli ihana levähtää. Tulihan siellä päivitettyä viimeiset tiedot Väyrysestä ja muutenkin kuuli piristäviä kommentteja päivän politiikasta. Maltoin olla hiljaa kiitos tyttäreni, joka loi minuun sellaisia silmäyksiä "mamma nyt et kyllä ala taas...".

Rönkönlammelta lähtiessä näimme ruskeita kanalinnun sulkia. Verta ei näkynyt, ainoastaan kuoppa hangessa, jossa runsaasti sulkia. Ohi hiihtänyt metsästäjä arveli pöllön napanneen naarasteeren.

Taas räpiköimme eteenpäin, mäet olivat pelottavia jäisine latuineen. Minä meninkin ne auraten alas. Ei näillä luilla viitsi kaatuilla.  Munkkikahvit Savottakahvilassa olivat paikallaan. Kuulimme, että ikääntynyt mies oli kaatunut ladulla ja poislähtiessä näimmekin, kuinka moottorikelkka-ambulanssi vei häntä pois. Toivottavasti ei kovin pahasti käynyt.

Viimeiset kilometrit ennen Saariselkää olivat piinaa. Näin jo mielessäni itseni heittämässä kiukuspäissäni sukset lepikkoon ja marssimassa kävellen loppumatkan. Oli pakko hillitä itseni, koska tällä lomalla yhtenä motivaationa oli myös kasvatusnäkökulma ja esimerkki on paras kasvattaja tai kasvatuksen pilaaja. Oli ihanaa saapua Saariselälle.

Saimme kuulla Saariselän Kylpylässä, että olimme saaneet väärää tietoa hiihtobussin kulusta eli sesonki senkin osalta oli ohi. Viimeinen bussi Kiilopäälle lähti samaan aikaan Kylpylän edestä, kun me sinne hikisinä saavuimme. Totesimme, että matkamuistokaupat olivat kiinni. Suuntasimme kulkumme Partioaittaan, josta teimme ostoksia - tytär osti kirveen. Kiertelimme kaupassa ympäriinsä ja kaupan myyjä, nuori mies, tuli kysymään miten voisi auttaa. Pokka lähes piti kun pienikokoinen tyttäreni sanoi, että kirveet kiinnostavat. Hyvän palvelun ansiosta kirves ostettiin ja meitä muistutettiin pakata se ruumaan lennon ajaksi. Ruokaostosten jälkeen tilasimme taksin.

Taksimatka olikin oikea ohjelmanumero. Taksinkuljettaja oli innokas kalastaja ja metsästäjä. Intoutui kertomaan kokemuksiaan karhuista, ja kertoili niitä olevan juuri nyt paljon liikkeellä. Kehotti meitä menemään auringon laskiessa vaikka Niilanpään rinteille kiikaroimaan ahmoja, karhuja, susia ja ilveksiä. Tytär oli innoissaan ja kuiskasi minulle, että vähän siistiä. Minä sanoin pystyväni elämään ilman tuota retkeä. Päätin, että iltahiihtolenkin jätän todellakin väliin. Taksikuski purki reippaasti suksemme boksista ja sanoi samalla, että otetaanpa nyt nämä teidän rekvisiitat alas. Totesi vielä, että onneksi tänne tulee turisteja, jotka tykkäävät liikkua taksilla sukset mukanaan. Olimme otettuja matkasta eikä kallis hinta enää harmittanut.

Jossain vaiheessa iltaa tytär sanoi, että olisi tosi siistii olla joskus töissä Kiilopäällä. Myötäilin vain. Katselin häntä ja mietin, että ei sitä koskaan tiedä. Elämälle ei ole valmista käsikirjoitusta - onneksi. Kliseinen kommentti sanoisi tyttöni tähän.

Ilta menikin hyvää ruokaa syödessä ja saunoessa. Elämä vain on välillä just sitä laiffii.

Tiistai

En ollut uskoa silmiäni herätessäni. Ulkona kauheasti lunta ja lisää pyrytti. Sämpylöitä päärakennuksesta hakiessa meinasin jo kääntyä takaisin. Viima oli sietämättömän kylmä, eteen ei näkynyt ja sain kahlata lumessa. Kävi ilmeiseksi, että turha haaveilla retkestä. Lumi ei haittaisi, mutta pyry piiskaa kasvoja liikaa.

Tytär lähti huoltamaan suksiamme. Tiesimme, että Mauri oli lähtenyt ja paikalla olisi siviilipalvelusmies. Reippaana nuorena miehenä hän opasti tytärtäni putsaamaan itse suksensa, mikä olikin mieluista. Onpa pojalla hieno siviilipalveluspaikka. Varmasti paras Suomessa.

Pyry vain pahenee ja ulkoilu taitaa jäädä haaveeksi. Tytär oli ajatellut lähteä opastetulle retkelle, mutta ajatteli armahtaa opasta, eikä lähtenyt. Hän olisi ollut ehkäpä ainoa lähtijä. Opas olisikin pitänyt tänään lyhyemmän retken, koska hänen osaltaan tähän päivään loppuu sesonki.

Iltapäivällä ajattelin vielä lähteä kävelemään päärakennukseen. Kävelytiet olivat niin pahasti lumen peitossa, että vaelluskenkien varsi ei läheskään riittänyt. Meno oli hidasta ja raskasta. Kaksi hiihtäjää tuli Kiilopään pihalle ja menin heitä haastattelemaan ladun kunnosta. Eipä tarvinnut paljon kysellä. Herrahiihtäjä sanoi polttavansa sukset samantien ja rouva oli myös hiukan "kypsän" oloinen. Umpihangessa olivat "hiihtäneet" ja kilometrin välein putsanneet lumia suksen pohjista. Tytär sanoi heti, että hän ei ainakaan tänään hiihtämään lähde. Sanoi, että ei halua katua lähtemistä jossain 10 km päässä. Viisas ratkaisu.

Päätimme syödä ja loikoilla omassa piilopaikassamme. Tulihan se talvi löydettyä tällekin vuodelle. Piti antaa kalenterin kulkea lähelle toukokuuta. Oikeastaan tosi kaunista ulkona.

Tytär lähti vielä pyryn loputtua kuitenkin tekemään pienen hiihtolenkin. Ladut olivat avaamatta, mutta hiihtäminen oli sujunut hyvin ja rauhaa riittänyt.






Keskiviikko

Aamu valkeni aurinkoisena ja hanget hohtivat valkoisina. Eilinen kituuttelu pyryssä sisätiloissa palkittiin.

Tytär lähti opastetulle retkelle lumikengillä Kiilopään huipulle ja minä lähdin hiihtämään. Sukset toimivat hyvin ja tuntui, että helpompaa ja ihanampaa ei hiihtäminen voisi olla. Hiihdin Ahopään yli ja luonnonlatua pitkin Piispanojalle makkaraa paistamaan. Laanilan ja Ahopään kautta Kiilopäälle. Hiihtäjiä oli paljon liikkeellä ja lähes jokainen päivitteli erinomaisia olosuhteita.

Kiilopäältä löysin tyttären Maahisesta makkaranpaistopuuhissa. Retki oli ollut onnistunut. Muutamia muita oli osallistunut retkelle. Eipä nuo nuoret paljon retkeltä mitään kerro. Lumikenkien ikää oli päivitelty ja opas olikin kertonut niiden olevan jo "dominickinaikaisia". Siitä oli herännyt keskustelu, onko Dominick vielä elossa. Eräs herrasmies oli lopettanut keskustelun sanomalla: "Siellähän se Dominick luultavasti Elviksen kanssa jossain elelee Venäjällä." Dominickista on tullut näköjään legenda Lapissa - onko elävä legenda - sitähän emme tiedä.

Iltaohjelmassa Kiilopään rakennuksessa oli valokuvien katsomista. Ulla Kuhmosta esitteli aivan upeita luontokuviaan. Olimme kuvista vaikuttuneita.

Simaa Kiilopäältä ei saanut ja oli tyydyttävä kuohuviiniin. Voihan vappuaaton näinkin viettää.

Torstai

Lähdimme nuoren oppaan kanssa kohti Terävänkiveä määränpäänä ensin Niilanpään huippu. Hiihto-olosuhteet olivat mahtavat, aurinko ihan poltti kasvoja. Retkeen osallistui vain opas ja me kaksi. Ei haitannut. Menimme valmiiden latujen ulkopuolelle ja oli upeaa olla valkoisten hankien keskellä itse latua luoden. Eläimiä ei näkynyt vain riekon ja poron jälkiä.

Niilanpään kohdalla päätimme käydä vain Rautulammen risteyksessä, koska minulla oli kiire mökille, koska mieheni oli tulossa lennolla, joka olisi yhden aikoihin Ivalossa. 12.50 mieheni soitti ja kertoi, että lento oli palannut takaisin Seutulaan, koska salama oli iskenyt koneeseen. Pelästyin, mutta onneksi kaikki oli nyt hyvin. Oli ihanaa saada hänet lopulta piilopaikkaamme.

Perjantai

Tytär lähti linja-autolla Ivalon lentokentälle ja sieltä kotiin. Eskelisen Lapin Linjat kuljettavat joka lennolle Kiilopäältä lentokentälle. Toimivaa ja kätevää.

Minä sain suunnitella hiihtoretken ja lähdimmekin Ahopään yli Rumakurulle päin auringon paisteessa. Ladut olivat vielä kylmät ja optigrip-sukset hiukan lipsuivat. Olosuhteet hiihtämiselle olivat mitä parhaimmat ja varmaankin tästä syystä myös hiihtäjiä oli paljon liikkeellä. Luonnonlatua saimme hiihdellä ihan kaksin. Joimme kahvit sulaneella rinteellä. Voiko parempaa lomaa enää olla. Olisi ollut mukava nähdä syksyllä meitä seurailleet kuukkelit, mutta niitä ei ole tällä viikolla näkynyt.

Nousut Rumakurulle tuntuivat raskailta, koska sukset lipsuivat. Pari nyppylää mieheni kantoi sukset ylös. Mutta alastulo menikin joutuisasti, koska luisto oli tosi hyvä. Mieheni kaipaili suksia, joissa olisi vain pitoa eikä luistoa kuulemma tarvitsisi olla. Hän oli ensi kertaa suksilla tänä vuonna ja Lapissa viimeksi suksilla noin neljä vuotta sitten.

Rumakurulla paistoimme makkarat ja joimme kahvia. Monenmoista kulkijaa sielläkin näkyi, näimme myös ensimmäiset venäläiset hiihtäjät Kiilopään maisemissa. Ehkäpä hekin pikkuhiljaa löytävät tänne. Rumakuru-Luulampi -latu on todella ihana hiihdellä. Luulampi oli kiinni, koska siellä on alkanut remontti. Nousu Luulammelta Kiilopäälle oli todella raskas. Maisemat olivat hienot ja näimme jopa yhden Kiirunan. Puolessa välin nousua irroitin sukset ja kannoin ne huipulle. Mieheni vain ei suostunut heti vaan sanoi, että onhan tultu hiihtämään eikä kävelemään. Lopulta hänkin antoi periksi ja kantoi sukset ylös. Myös meidät hiihtäen ohittanut hiihtäjärouvakin teki samoin.

Lasku alas oli raskas, koska oli tultava auraten alas melkein koko matka - muuten ei uskaltanut. Palkitsimme itsemme hyvillä juomilla Kiilopään Tunturikeskuksen ravintolassa. Piilopaikassa sauna päälle, Kyläsairaala televisiosta ja
lasilliset punaviiniä.



Lauantai

Emme pitäneet aamulla kiirettä matkaan vaan odotimme latujen lämpiämistä. Oma oravamme, jonka nimesimme Ottariksi, kävi meitä taas aamulla tervehtimässä. Tällä kertaa mieheni suunnitteli retken ja tunturille nousuja ei siis luvassa.

Lähdimme hiihtelemään Sivakkaojalle hyvässä säässä. Latu oli luonnonlatua ja melko hyvässä kunnossa. Luisto ja pito olivat kohdallaan. Sunnuntaina tyttöni kanssa näkemäni riekkopari kipitteli taas polun lähellä. Heidän menonsa oli rauhoittunut ja pari oli ilmeisen selvästi vakiintunut jo viikon aikana. Yllättävän kesyjä ovat. Sivakkaojalle hiihteli seuraksemme pariskunta ja toisena parina oli Lapintiaispari. Hiihtäjät kertoivat, että edellisen viikon keskiviikkona oli Rumakurun läheisyydessä joku "onnekas" nähnyt, kuinka karhu oli heräillyt pesästään. Eli karhunjälkiä todellakin ne isot jäljet Luulammen lähellä olivat. Karhu oli sulien lähellä kuljeskellut ja kaivellut ilmeisesti marjoja lumen alta. Sitä arvelimme, koska poroilla ei kynsiä ole.

Jatkoimme matkaa Kakslauttaseen kuvaten jälkiä ja latua avaten. Sieltä jatkoimme kohti Rönkönlampea makkaraa paistamaan. Todella paljon eläimiä liikenteessä, koska lumella oli tosi paljon erilaisia jälkiä. Oikein harmittaa, kun ei tunnista niitä. Sen verran ymmärsin, että joku eläin oli syönyt jotakin sopimatonta, jonka voi myös yhdestä kuvasta havaita.







Rönkönlammelta Ahopään yli Kiilopäälle. Alastullessa mieheni pääsi vielä riekon kuvaamaan. Jätimme sukset sovittuun paikkaan Kiilopäälle. Kiilopää oli sulkenut ovensa tänään klo 12.00 ja aukeaa taas 1.6.

Piilopaikassa olimme n.17.30, hiihtoa 22 km takana, hyvä mieli ja nälkä. Haikeana ajattelimme huomista paluuta kotiin.