Keväthankiviikko 9.4.-16.4.2016

Lauantai 9.4.2016

Matkaan lähdettiin totuttuun tapaan viiden maissa tarkalleen kolmea yli. Lämpöä lähtiessä kolme astetta.

Lähes lumettomat metsät, jäät vielä osin järvessä ja puolipilvinen ilma tekivät maisemista harmaan tuntuiset. Välillä idästä selän takaa pilkottava aamu-aurinko värjäsi männynrungot kuparinvärisiksi ja sai koivujen paljaat rungot hohtamaan valkoisina. Mukavaa  -ja matkaakin helpottavaa - lähes autiot maantiet. Soilla ja pelloilla näkyi kurkia ja joutsenia pareittain matkanpäänä sama kuin meillä: pohjoisen erämaa.

Noin neljäkymmentä kilometriä ennen Oulua liikenne ruuhkautui ja vauhtikin aleni lähes matelevaksi. Zeppelinin kauppakeskuksessa Kempeleellä vakio kahvit- ja ostostauko. Alko oli siirretty Lidln yhteyteen. Simossa alkoi jo lunta olla enemmän. Tervolassa sade alkoi ja siellä tuttu ruokatauko. Pysähdyimme räntäsateessa juomaan kahvit hienolla taukopaikalla Olkkajärvellä. Tunnelma kovinkin harmaa ja sen loi vain ja ainoastaan sää - mieliala odottavan innostunut.

Olkkajärven taukopaikka Rovaniemi-Sodankylä välillä

Yllä olevista kuvista huomaa, miten pitkä maa Suomi on. 

Kiilopäälle saavuimme jääsateen saattelemana klo 19.30. Ainoana harmina huoneistossa Yle-kanavat eivät näkyneet televisiossa eivätkä löytyneet kanavahaullakaan.

Päätalolle kävellessä törmäsimme voitelu-ja sääguru Kiilopään Mauriin. Hän kertoi Kiilopäällä olleen tosi onnistunut talvi, ja että tällä hetkelläkin kaikki majoitustilat täynnä. Vieraina mm. päiväkotiryhmiä ja vaahtosammuttimen kokoisia, innokkaita ulkoilijoita pyörii tuntureissa iloisena. Kuulosti mukavalta. Sekä Saariselällä että Kiilopäällä on talven aikana ollut paljon ulkomaalaisryhmiä - mikä on ymmärrettävää. Täältä löytää rauhan. Mauri lupaili meille kantavia hankia yöpakkasten ansiosta. Aurinkoa ei uskaltanut luvata.

Välillä matkalla paistoi aurinko. Vuotson kanavan sillalta.

Uutta Kiilopäällä: fatbike vuokrausta.

Lumen syvyys 66 cm.

Sunnuntai 10.4.2016

Aamu käynnistyi hitaasti, eilinen matka vielä painoi. Liikkeelle pääsimme vasta vähän ennen puolta päivää. Kävimme katsastamassa Maurin suosittelemat Karhun karvapohjasukset ja juttelimme samalla päivän voitelusta. Haastetta riitti, märät ja osin jäiset ladut, lämpöä kymmenisen astetta ja välillä kuitenkin räntää satoi. Mauri antoi meille voitelupurkin mukaan ja hyvin sillä pärjäsi. 

Hiihtäjiä riitti laduilla, paljon oli ohihiihtäjiä ja hymyileviä kasvoja hiihti vastaan. Täällä ei voi huonolla tuulella olla. Sivakkaojan laavulla näimme kuukkeleita(Siberian Jay) ja lapintiaisia.

Lapintiainen, Siberian Tit, on vaeltajan sympaattinen kaveri. Hömötiainen (Willow Tit) on sen lähin sukulainen.

Reippaita päiväkotilaisia hiihti Kiilopäälle päin. Ikää ei montaa vuotta ollut - olisikohan osalla edes kolmea vuotta, minkäänlaista kitinää tai marinaa ei kuullut ja vanhemmatkin rauhassa opastivat. Toivottavasti tällainen toiminta yleistyisi.

Haastetta riitti alamäissä - onneksi edes niissä sai hien pintaan. Jäiset ladut hiukka pelottivat ja kaatumisiakin näkyi.

Nämä sukset kuulemma parhaat näillä keleillä.

Muotkan maja oli tältä kaudelta juuri tänään sulkeutunut.

Vaahtosammuttimen kokoisia, reippaita hiihtäjiä

Lähdimme vielä iltapäivällä tutkimaan jospa pääsisi uusille talvikävelyreiteille. Vähän matkaa käveltyämme huomasimme lumen upottavan sen verran, että emme uskaltaneet lähteä sille vaeltamaan. Haimme Tunturikeskuksesta kartan uudesta reitistä ja siellä neuvottiin odottamaan aamuun ja hankikantoon. Tunturikeskuksen ruokala oli aivan täynnä perheitä ruokailemassa. Enpä ole koskaan niin täysinäisenä ravintolaa nähnyt. Ihmettelin alle kouluikäisten lasten hyvää käytöstä ja selvää intoa punaposkineen. 

Yöllä näin  hienoja revontulia, lumi aivan vihreänä, herätin mieheni - ja lopulta heräsin itsekin.

Lumen syvyys 61 cm.

Maanantai 11.4 2016

Matkaan pääsimme aikaisemmin jo puoli kymmenen aikoihin. Luvattua pakkasta ei tullut vaan räystäistä vesi jo aamusta tippui. Valitsimme voiteeksi MFV +2 -1 voiteen, koska näytti niin lämpöiseltä. Lähdimme nousemaan Niilanpäälle tarkoituksena jatkaa Suomunlatvanlaavulle. Voitelu ei toiminut ollenkaan ja ylös noustessa lumi pakkaantui suksiin. Putsasimme, laitoin uutta voidetta, mutta pakkasvoiteet olivat jääneet mökille. Amatöörivirhe. Mukana toisena oli vain Startin 0-3 voiteet. Lumi oli ladulla uutta lunta ja kylmempääkin kuin alhaalla. Jotenkin pääsimme Niilanpään porokämpille pitämään rauhaisaa taukoa. Matkalla ystävällinen hiihtäjä lainasi minulle sikliä, jolla putsasin pois aamuisia voiteita ja pakkautuneita jäälumia.

Porokämpällä juttelimme nuorenparin kanssa, jotka olivat lumikengillä matkalla Porttikoskelle 6 päivän retkellä. Nyt olivat menossa yöpymään Suomunlatvanlaavulle. Innokkaana odottivat reissua, joka vasta alussa. Kateeksi ihan kävi. Me käännyimme takaisin voideltuamme ensin minun sukseni uudelleen. Olikohan ilma lämmennyt, mutta sukset pelasivat hyvin. Oikeastaan tuntuivat liukuvan liiankin hyvin alamäessä. Reissu jäi harmiksemme lyhyeksi

Huoneistossa huoltomies oli menossa katolle - oli korjaamassa antenniongelmaa. Talon muissakaan asunnoissa ei Yle näkynyt, mutta kukaan muu ei ollut siitä mitään sanonut. Samalla selvisi, että 4G verkkoa parannettu ja sen takia syksyllä asennettu TV-antenniin 4G-suodin, koska verkko häirinnyt TV-lähetyksiä. Huomasimmekin jo aikaisemmin, että internetyhteys oli nopeampi kuin aikaisemmin. Upeaa: pienen hetken päästä kanavat kunnossa. Pääsimme katsomaan meille sopivaa ohjelmaa : Vielä virtaa.

Porokämpän ikkunasta

Niilanpään porokämppä

Tilaa riittää

Illalla täytyi vielä katsoa suuren kohun saattelema MOT-ohjelma Panaman papereista. Ennakkokohu kääntyi itseään vastaan eikä suomalaisittain ollut oikein paljastettavaa. Hyvä tietenkin niin.

Lumen syvyys 59 cm.

Tiistai 12.4.2016

Aamu aukeni totuttuun tapaan kovin  harmaana. Vaikeuksia tulisi olemaan taas voitelun kanssa, ehkä pitäisi sijoittaa karvapohjasuksiin eli skineihin. Uutta lunta luvassa, mutta plussa-asteita.

Lähdimme matkaan n. 10.30, ilma oli harmaa ja nollakeli. Suuntasimme Luulammelle Kiilopään rinnettä ylös - ja se olikin helppoa verrattuna laskuun Luulammelle jäistä, välillä sohjoista latua pitkin. Näytti, että edessä lievä lasku ja vauhti nousikin tosi kovaksi. Häntäluu kovilla kaatumisessa ja nilkat rasituksessa yrittäessä selviytyä alas. Välillä oli pakko siirtyä pois ladulta ja laskea mutkitellen tunturin rinnettä - hankihan kantoi hyvin. Hiihtäjiä tosi paljon.

Kiilopään rinteeltä, tässä vaiheessa muut hiihtäjät jo menneet

Luulammen kahvilassa en ole ikinä nähnyt niin paljon asiakkaita, että ihan jonoksi asti. Onneksi munkkia ja nisupullaa riitti vielä meillekin.

Lapin erämaassakin tajutaan,että naisilla pitää olla tuplamäärä wc-tiloja. Luulammelta.

Luulammelta suunnistimme Taajoslaavulle, joka oli ihan uusi kohde meille. Taas rankka nousu, jonka aikana jo jännitimme alaslaskua. Ja se olikin  haasteellinen eikä vieressä edes avotunturia vaan metsää. Pakko oli jotenkin latua pitkin alas tulla. Syke nousee todellakin suuremmaksi ala- kuin ylämäessä. Joku insinööri voisi kehitellä vastakarvapohjasukset, hidastaisi mäissä.

Karhujen pitäisi nukkua hmmm. Kuvatessa pelkäsin, että peto tulee hakemaan pudottamaansa herkkukoipea.

Taajoslaavun tulipaikka.

Taajoslaavu on käymisen arvoinen. Todella kaunis. Paistoimme Porvoon läheltä Lindroosin savustamosta ostamamme sinappigrillerit. Ne myös kaiken hakemisen vaivan väärtit. Laavulla juttelimme kahden rouvan kanssa ja he suosittelivat Rumakurulle menoa kesävaellusreittiä pitkin hankikantoa hyväksi käyttäen. Ja niin teimme välttäen jäiset laskut. Rumakurulla oli päivän mittaan porukkaa käynyt tosi paljon  vieraskirjan mukaan, mutta me saimme pitää taukoa kaikessa rauhassa kaksin. Tauon aikana alkoi lumipyry.

Tikan (woodpecker) oma Honkarakenne - taitaa tikka ökyillä kelohongalla.

Rumakurun tulipaikka

Kesäreitiltä välillä Rumakuru-Kiilopää

Lähdimme meille jo monta kertaa aikaisemmin suositeltua kesäreittiä kohti Kiilopäätä Vävypään ja Ahopään kautta. Hyvä valinta sekin. Nousut olivat helppoja, koska tuore lumi ja plussa-asteet jämäyttivät lumet suksien pohjiin  ja pystyimme nousemaan jyrkkääkin rinnettä tyyliin spiderman - edes sauvoja ei tarvinnut. Liutellen valkoisia rinteitä alas.

Mökillä väsyneinä ja tyyyväisinä klo 18.30. Sauna päälle ja ruoka kypsymään. Ihanaa. Matkan pituus oli noin 28 km ja Polar Loop kiitteli päivän aktiviteetin ollessa 318 %.

Lumen syvyys 58 cm.

Keskiviikko 13.4.2016

Aamu vihdoinkin aurinkoinen, taivas aivan sininen. Haimme Tunturikeskuksesta tuoreen leivän; palvelu tosi hyvää  - tuoretta leipää tai sämpylöitä koko päivän iltaan asti saatavilla.

Suunnitelmissa hakea Tunturikeskuksen välinevuokraamosta lumikengät ja suunnistaa Kiilopään rinteitä mutkitellen sen huipulle.

Välinevuokraamossa oli todella pikkuinen napero hakemassa lumikenkiä ja kengäthän löytyivät, vesseli varmaankin  vuoden vanha.

Välinevuokraamosta löytyy lasten lumikenkiä joka lähtöön.

Me saimme hyvät lumikengät ja sauvat - setti maksoi 10 euroa/päivä.

Mahtava hankikanto, lumikengän jälkiä.

Kapusimme Kiilopään huipulle aivan ihanassa auringonpaisteessa ja monella matkaajalla sama määränpää. Viisivuotiaat lapset saavuttivat hiihtäen huipun meitä nopeammin. Kertoivat olevansa etelä-Suomesta liikuntapäiväkodista. Maisemat huipulla mahtavat.

Taukoa pitäessä valitsimme tietenkin sen tuulisemman ja varjoisen puolen rinteestä. Onneksi oli "sisäistä villapaitaa" mukana.

Ensimmäisen kerran kylmä tällä viikolla, mutta eväät lämmittävät.

Matka jatkui Kiilopään tunturiylänköä pitkin  kohti Niilanpäätä. Sieltä lähdimme alas ja suuntasimme metsän läpi Sivakkaojalle. Seurailimme ja valokuvasimme eläinten jälkiä.

Tauko Sivakkaojalla, josta jatkoimme ruijanpolkua pitkin majoitukseen. Sää oli pilvistynyt. Sulkiessamme huoneistomme oven alkoi lumisade.

Tämän maston ansiosta parempi 4G-verkko.

Ajattelimme mennä ruokailun jälkeen Saariselälle, mutta emme keksineetkään yhtään syytä lähteä. Kiilopäällä on kaikki tarvittava ja minimarketista löysimme ruokavarastomme täydennykset.

Halusimme nähdä revontulia, joka voisi olla mahdollista kirkkaan sään ansiosta. Netistähän tietenkin voi katsoa, olisiko niiden näkeminen mahdollista. Tutkailimme Alaskan yliopiston sivuilta revontulien aktivisuustilastoa ja siellä lupailtiin asteikkoa 5 asteikolla 0-9 eli kannattaa yrittää.

Pysyttelimme valveilla ja lähdimme ennen puoltayötä ulos pakkaseen toiveikkaana revontulten suhteen. Yö ei pimentynyt laisinkaan vaan taivaalla näkyi valonkajoa idästä. Kävelimme metsänreunaan hankikantoa hyödyntäen. Juuri kun olimme lähdössä meidät palkittiin vaaleilla, kauniilla, tahdissa tanssivilla revontulilla. Minä en onnistunut saamaan kuvia ollenkaan. Onneksi mieheni jotakin sai näpsittyä. Samalla tuli hoidettua hyödyllinen niskajumppa.

Lumen syvyys 59 cm.

Torstai 14.4.2016

Aamulla leipää hakiessa kävimme katsomassa Kiilopään kuuluisaa  savusaunan yhteydessä sijaitsevaa Kuurakaltiota - kylmää kylpylää.

Tämä ei minun uintijuttu: liian kylmä ja uimakaverit muualla.

Taas auringonpaisteinen ilma. Lähdimme suksilla ylös Kiilopään rinnettä sen taakse rinnettä seuraten, välillä laskien hankisia hyödyntäen ja taas ylös nousten. Tosi kirkasta ja rasittavaa silmille, vaikka olikin aurinkolasit. Viima suhteellisen kova, mikä teki ilmasta kylmemmän kuin viikon edellisinä päivinä. Toivoimme näkevämme riekkoja ja kiirunoita, mutta saimme tyytyä riekon (willow grouse) jälkiin.

Kiilopään ja Niilanpään välistä laskimme Sivakkalaaksoon metsän suojaan kauemmaksi viimasta. Kuvasimme jälkiä. Saimme olla lähes kaksin erämaassa - ei muita retkeilijöitä eikä eläimiä. Metsän kautta tulimme takaisin majoitukseenkin.

Emme yhtään tiedä mikä eläin näitä jälkiä tekee - kuin jokin huiska jalanjälkien lisäksi lunta pyyhkäisisi.

Väsynyt olo ja silmät todella arat kirkkaasta auringosta ja hohtavanvalkoisista hangista.

Lumen syvyys 58 cm.

Lauantai 15.4.2016

Pilvinen päivä ja pikkupakkasta - saa silmät levätä kirkkaudelta. Oravamme, Ottar, kävi meitä aamulla tervehtimässä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Aamiainen Kiilopään runsaassa aamiaispöydässä tuntui maistuvan ainakin miehelleni.

Kuulimme Tunturikeskuksessa, että joku karhu herännyt jo lähettyvillä - mutta senhän me olimme jo havainnoinneet. Samaten ahmoja kiertelee puiston maastossa.

Päätimme lähteä Vuotsoon, joka on  eteläisin saamelaiskylä. Kiilopäältä sinne on matkaa noin 30 km. Ajoimme kanavan rantaan venesatamaan  ja lähdimme siitä metsään. Aavat näkymät, usvaisen kaunis ilma.

Kävelimme metsässä kuvaten eläinten jälkiä ja muuta mielenkiintoista. Eläimiä mennyt ristiin rastiin, mutta livenä ei näkynyt mitään - ei edes lintuja.

Tikan (woodpecker) oma kerrostalo.

Teimme noin 7 km lenkin  kävellen välillä suon laitaa ja välillä metsässä. Emme tarvinneet suksia emmekä lumikenkiä. Hankikanto oli niin hyvä, että kävely metsässä oli jopa helpompaa kuin kesällä. Ilma ei olisi parempi voinut olla.

Kevät tulee

Suon reunaa, mukavaa ihan vaan kävellä.

Vuotson kanavan hiekkarantaa

Moottorikelkkoja sataman parkkipaikalla.

Kävimme Tunturikeskuksessa syömässä perinteisen perjantain poronkäristyksen. Maittavaa kuten aina.

Kuuntelimme Maurin esityksen vaeltamisesta UKK-puistossa. Hän kertoi vaelluksesta Raja-Joosepista Kiilopäälle v. 2008, jolla hän oli ollut oppaana. Samoin kuulijat saivat vinkkejä luonnossa pärjäämiseen.

Kiilopään Mauri pitää esitystä karttakeppinä tietenkin suksisauva.

Kävellessämme majoitukseen hyppeli tien yli upea, täysin valkoinen metsäjänis. Valoisaa vielä 21.30.

Lumen syvyys 58 cm

Lauantai 16.4.2016

Kotimatkalla lähdimme hyvässä 4 asteen pakkasessa klo 6.48. Haikeaa - viikko meni liian nopeasti.

Vaikka lähdimmekin jo valoisaan aikaan oli tien varrella ja tielläkin jo tutuiksi käyneitä "kamikaze-lintuja", naaraspuolisia. Mikä ihme niillä ideana? Tietä ei varmasti oltu suolattukaan.

Linnut hyppivät tielle täysin pelkäämättä, onneksi nyt valoisaa.

Kitisen joki metsän takana Sodankylässä.

Taukopaikka Mustalampi Kuusamossa.

Reijo Kelan taidetta Suomussalmella Hiljainen kansa.

Pilvet muodostivat erikoisia muodostelmia.

Matkan hittituotteet olivat Lindroosin savustamon leikkeleet ja makkarat. Turhake tällä matkalla oli kiikari - linnuista ei  havaintoja.

Lähtiessämme aamulla ajamaan mieheni sanoi meidän olevan kotona puoli kymmenen aikaan, hymähtelin itsekseni miettien, miten sellaisen voi arvioida -matkahan kestää yli 14 tuntia. Ajoimme kotipihaan 21.27, lämpöä 9 astetta. Matka sujui mukavasti johtuen hyvästä säästä, korkeimmillaan matkan varrella lämpöasteita 13. Matkallamme kilometrejä kokonaisuudessaan tuli 2350.

Lumen syvyys etelässä 0 cm. Varmat kevään merkit odottivat kotipihallamme.

Ruskaviikko 13.9.2015-17.9.2015

Sunnuntai 13.9.2015

Starttasimme -kuten on tavaksi tullut - tasan kello viisi Etelä-Suomesta. Ilma oli kaunis, usvainen ja viileä. Minä otin ensimmäisen ajovuoron ja vaikka väsymys painoi jaksoin ajaa vähän yli 100 km. Vaihdoimme kuljettajan aamun jo sarastaessa, kello kuuden aikoihin pimeys oli jo kaikonnut. Lämpötila laski välillä ainoastaan yhteen lämpöasteeseen ja sumu oli järvien ja soiden läheisyydessä tiheä. Tunnelma oli kuin satukirjasta, järvissä höyrysi sumupatsaita ja hämähäkinseitit näkyivät selvinä verkkoina metsissä. Olisipa kunnollinen kamera - ja jota osaisi vielä käyttää - olisin saanut luonnon yhdestä suurimmista ihmeistä taidekuvia.

Matka sujui mukavasti välillä kuunnellen Mankellin Wallander-sarjan "Kasvoton kuolema" -kirjaa. Tauoilla huomasi harvinaisen lämpöisen ilman, jopa 20 astetta lämpöä. Ruska muuttui värikkäämmäksi mitä pohjoisemmaksi tulimme. Uutisissa pääaiheena Syyrian pakolaiset. Torniosta pakolaisvirta etelään suurin. Meidän matkamme kääntyi sisämaahan noin 20 km ennen Torniota, joten heitä ei näkynyt kuin uutissivuilla. Heidän tilanteensa säälittää ja vaikka pääsevätkin Suomeen turvaan, ei sopeutuminen tule varmaan helppoa olemaan.
Toinen pääuutinen on hallituksen tekemät rajut säästöt ja kun olemme perjantaina työpaikoillamme, on maassa lähes yleislakko.

Ensimmäiset porot olivat n.125 km ennen Ivaloa. Sodankylän lähettyvillä näimme jokien  varsilla lukuisia kalastajia, niitä emme aikaisemmilla kerroilla ole nähneet, joten ilmeisesti siis kalastusaika pohjoisessa.

Kiilopäällä olimme noin 19.10, matkaa hidastivat lukuisat matkailu-autot. Minä olin ajanut vain muutamia lyhyitä kertoja,  väsymykseltäni en enempään pysynyt. Lämpöä oli 14 ja ilma kuulaan  kirkas, taivas heleänsininen ja puut kauniin keltaiset. Kiilopäällä oli paljon porukkaa, ruska taitaa olla se, mikä eniten vetää Lappiin matkaajia.

Uutta Kiilopäällä huomasimme puron toiselle puolelle, läheiselle tulipaikalle rakennetun lasten leikkipaikan, jossa mm. kiipeilyteline. Vanhemmat näyttivät viihtyvän makkaraa paistaen ja seuraten lastensa leikkejä.

Kiilopään huippu loistaa oranssisena.

Ruskakukka, olisi kiva tietää mikä kasvi.

Maanantai 14.9.2015

Ruskan värit, keltaisena loistaa Kiilopään koivu.

Lähdimme retkelle tasan kello kymmenen määränpäänä Suomunlatvanlaavu. Suuntasimme Kiilopään rinteelle kavuten sen verran ylös, että puita ei enää ollut näköesteenä. Ruska oli sanoinkuvaamattoman kaunis -punaista, ruosteenväriä, keltaista, hennon vihreää, oranssia. Maa aivan kuin  hehkui. Nyt pystyi ymmärtämään, mitä Itäkairan Prinsessa tarkoitti kirjoittaessaan kulkevansa pitkin punaista mattoa kulkiessaan pitkillä matkoillaan syksyisin. Upeaa. Niilanpään rinteellä otimme kompassiin  suunnan laavulle ja lähdimme pitkin länsirinnettä kävelemään. Alkumatkalla oli runsaasti vaeltajia, mutta Niilanpään ja Kiilopään risteyksen kohdalla porukat jäivät. Ilma ei olisi voinut parempi olla, lämpöä n. 20 astetta ja aurinkoinen ilma.

Niilanpään  kohdalla juoksenteli paljon poroja, niitä ei olekaan aikoihin näkynyt luonnossa kulkiessa. Myös lintuja parveili, valitettavasti tiedot eivät riittäneet niiden tunnistamiseen. Suomunjokea ylhäältä rinnettä seuraten sekä kompassia tarkkaillen löysimme laavulle. Siellä oli toinen vaeltajapariskunta taukoa pitämässä - he olivat matkalla Sokostille. Teimme retkiruuan (Travellunch) kanarisottoa, se on tosi kätevää, koska ei tarvitse kuin vesi lisätä, sekoittaa ja odottaa 10 min. Maukasta ja täyttävää. Pariskunnan jatkettua matkaa tuli poroemo vasansa kanssa pitämään meille seuraa. Laavu on juuri sopivan päivämatkan päässä Kiilopäältä, maisemat matkalla kauniit ja suositeltavaa kulkea tunturien rinnettä ylhäällä. Matkan pituudeksi laavulle meille tuli melko tasan 10 km.


Suomunlatvalaavulla porot viihtyvät.



Laavulta otimme suunnaksi Niilanpään poron erotuspaikan ja tulimme jonkin ajan kuluttua sinne vievälle reitille. Oransseja tunturien rinteitä ihaillen matka sujui mukavasti. Muita kulkijoita ei näkynyt matkalla. Majalla olimme n. 17.30, matkaa lähes tasan 20 km ja askeleita mittarissa 24300.

Ilma oli niin hieno ja lämmin, että otimme edellisillä matkoilla käyttämättömät retkituolit mökin reunalle ja nautimme siinä lasilliset punaviiniä kirjoja lueskellen sekä oravaamme Ottaria seuraten. Ottar oli löytänyt kaverin, jonka nimesimme Olgaksi. Kaksin on mukavampaa -sen tietää oravatkin.

Ottar söpöilee, tummaverikkö Olga oli liian ketterä kuvaajalle.

Televisiosarjan Roban loputtua lähdimme vielä kävelemään päärakennukselle ja metsän reunaan. Ilma oli pilvinen, lämmin, mutta revontulia ei pilvisyyden vuoksi näkynyt. Tällä kertaa talossamme oli joka asunnossa asukkaat.


Tiistai 15.9.2015

Kahdeksan aikoihin aamulla hakiessamme aamiaisleipiä päärakennuksesta oli ilma usvainen ja mukavan viileän kirpeä. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja aamiaisvieraitakin oli ravintola täynnä. Mukavaa nähdä, että ihmisiä kiinnostaa kotimaan luontomatkailu, pääosa vieraista oli selvästi suomalaisia.

Lähdimme retkelle 10.40 auringon paisteessa. Suuntasimme Ahopään huipulle ihaillen taas punaisenkeltaisia rinteitä. Vaeltajia oli paljon liikkeellä. Kiirunapolun vierestä kohti Rumakurua lähti kivikkoinen, jännittävä kuru. Lähdimme sinne ja edessämme kulki pariskunta, jolla oli molemmilla selkärinkat, joissa lapsi. Hurjannäköistä menoa irtokivillä, mutta lapsilla varmaan mukavaa. Pariskunta teki viisaan päätöksen ja lähti ylös rinteelle, me vielä jatkoimme kivillä tasapainotellen. Pidimme tauon kurussa  veden äärellä ja sen jälkeen nousimme mekin ylös rinteelle.

Patikoimme Vävypään länsirinteelle kohti Rumakurua, jonka pohjaa pitkin etenimme taas irtokivillä keikkuen. Aika pian päätimme nousta ylös ja maisemat ylhäällä olivat sanoinkuvaamattoman jylhät. Lasku kohti Rumakurun päivätuvalle oli jyrkkä ja rankka. Muistimme ihanan tulipaikan veden äärellä ennen päivätupaa ja löysimmekin polun sinne. Vanhempi rouva meni edellämme sinne ja alkoikin aivan meidän edessämme riisuuntua tarkoituksena mennä uimaan. Mieheni lähti kovin nopsaan kohti tupaa, mutta minä olin päättänyt paikan valokuvata. Otinkin kuvia ja se ei rouvaa eevanpuvussa haitannut. Hänen alkaessaan ottaa selfiekuvia veden äärellä aloin lähteä pois. Ehkä näyn taustalla hänen selfiessään.

Varoittaako kuva Rumakurussa lumivyörystä vai mustanaamiohiihtäjästä.

Rumakuru

Tulipaikat olivat täynnä makkaranpaistajia, mutta vielä mahduimme mukaan. Paistoimme Lidl:n pieniä bratwursteja. Ruskaviikolla näyttää olevan ihan omalaisiaan  vaeltajia. Naurua, juomaa ja tanssia tuntui tulipaikan läheisyydessä riittävän.

Rumakurulta suuntasimme kohti Pessinlampea, josta erityisesti pidän johtuen sen sadunomanmaisesta nimestä, ulkonäöstä ja etenkin väristä. Senkin molemmilla tulipaikoilla oli vaeltajia -asia mikä yllätti meidät, joten uiminen jäi väliin.

Ihastuttava Pessinlampi

Matkalla Pessinlammelle polulta löytyi tunturisopulin kroppa.

Matkasimme Pessinlammelta kohti Luulampea ja toivoimme kahvilan olevan vielä auki. Huomasimme uuden reitin, voisi sanoa "laajakaistan", jota rakennetaan Piispanojalta Rumakurun kautta Luulammelle.

Lähde Luulammella.

Onneksemme Luulammen kahvila oli auki ja söimme nisupullan ja munkin. Palvelu oli erittäin  ystävällistä. Ilma oli niin lämmin,että oli pakko mennä istumaan ulos rappusille ja ottaa kengät ja sukat pois. Lapin kesä on lyhyt, tuntuu kuin vasta hetki aikaisemmin olin istunut samaisilla rappusilla ihaillen lumessa karhun jälkiä.


Matka Luulammelta Kiilopäälle tuntuu aina raskaalta johtuen jyrkästä ja pitkästä noususta. Rautulammen suunnalta tuli monia vaeltajia. Otin videon Raututunturin huipulta - siinä voi nähdä kauniit keltaisen oranssiset rinteet.

Luulampi ruskan ympäröimänä.

 Oli ihanaa päästä mökille ja kyllä - retkituolit taas käytössä. Mökin pihalla istuessa neuvoimme myös paria ulkomaalaista retkeilijää, tosin he eivät tienneet minne halusivat, joten neuvoimme heidät Kiilopään tunturikeskukseen. Yllättävää oli jotkin pienet hyönteiset, jotka pistelivät - muuten oli ihanaa vaeltaa hyönteisvapaasti.

Variksenmarjoja rinteissä runsaasti.

Katajanmarjoja.

Katsottuamme televisiosta, miten Saksa, Itävalta ja Unkari sulkevat rajojaan loputtomalta pakolaisvirralta ja ilmeisesti Suomikin joutuu harkitsemaan joitain toimenpiteitä ja lakkouhista lähdimme vielä ulos -jospa revontulia näkyisi. Ilma oli kaunis  mutta sen verran pilvinen, että tänäkään iltana ei onnistanut.

Keskiviikko 16.9.2015

Ruijanpolku syksyn väreissä.

Aloitimme retken noin 10.40 ja suuntasimme matkan Kiilopääntietä vähän matkaa kulkien kohti Ruijanpolkua (kyltissä Ruijan reitti, mutta oikea nimi on Ruijanpolku). Ilma oli pilvinen, mutta lämmin. Metsäreitin valinta tuntui oikealta, koska tuntureilta ei olisi näkyvyyttä. Lähdimme Laanilan suuntaan. Reitti oli helppokulkuista, mutta aikaa kului, koska reitillä oli niin paljon kuvattavaa. Huomasimme myös, että Ruijanpolku on merkitty maastopyöräreitiksi.

Tikankolo

Poroaidan ylitys sujui kätevästi hienosti rakennettujen rappusten avulla.

Ruijanpolulla oli kauniit maisemat, Latvakuru oikealla puolella ruosteenoranssisena hohtaen, Saariselän tunturit edessä siintäen. Lintuja parveili ympärillämme sirkuttaen, epäilimme niitä lepinkäisiksi. Todella paljon lintuja pyrähti lentoon, kun Lapin lennoston hävittäjä jyrähti yllämme ääni perässä seuraten. Ehtivätköhän lentäjät edes ruskaa ihailla. 

Ruijanpolku on hyvin merkattu jo satoja vuosia sitten ja vanhoja tienviittoja on vielä jäljellä ja ne ovat lailla suojattuja ja rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. 

Ruijanpolun kolme tienviittamallia: pilkkapetäjä, kivet ja puinen tienviitta.

Välillä metsä muuttui kuin  menninkäisten satumetsäksi johtuen puissa riippuvista harmaista, vihreistä ja mustista "parroista" eli naavasta, joita on kaikissa maanosissa mutta vain ilmastollisista puhtaissa metsissä. Juttelimme kahden miespuolisen vaeltajan kanssa, jotka olivat alkuviikolla olleet ajelemassa Karigasniemen kautta Utsjoelle. Heidän mielestään siellä olevaan ruskaan näissä maisemissa ei voi edes ruskasta puhua. Täällä on kuitenkin paljon havupuita. Halusivat välttämättä ottaa meistä yhteiskuvan meille muistoksi tästä meidän mielestä todella hienosta ruskamatkasta.

Naava on jäkäläsukuinen

Ruojanpolku on merkitty maastopyöräreitiksi.

Käännyimme Ruijanpolulta vähän ennen Laanilaa ja pitäessämme taukoa latupohjan varrella olevassa penkillä, tuli kuukkeli juttelemaan meille kerjäten leivän paloja. Lintu oli selvästi ihmisiin tottunut ja aikaa kului sitä kuvatessa ja videoidessa.

Luonto oli tehnyt vanhoista kelohongista kukkaruukkuja.

Lähdimme takaisin kohti Kiilopäätä Ruijanpolkua pitkin, tällä kertaa matka sujui ketterämmin -kuvaukset oli tehty ja juurikaan muita patikoijia ei ollut. Ruijanpolun leikatessa hiihtoladun pohjaa siirryimme sille. Muutama geokätköilijä matkalla, heidän oli pakko kahlata virtaavaa puroa sillan alle saadakseen geokätkön rasian. Majoituksessa olimme 15.45, kilometrejä n. 17 ja askeleita mittarissa siihen mennessä 21200.

Opaskylttien tekstit tuntuvat hauskoilta nykyaikaan sovellettuna.

Opaskyltit ovat hienosti tehtyjä.

Haapa oli pukeutunut lempiväriini.

Saunottuamme lähdimme viettämään hääpäiväämme Kiilopään päärakennukseen päivälliselle. Menu oli nimeltään Lapin menu sisältäen mm. metsäsienikeittoa, siikaa, poron stroganoff ja jippii jälkiruokana ehdoton lempijälkkärini puolukkarahka. Minulle siis jälkiruoka oli pääruoka. Jäimme vielä ruokailun jälkeen odottamaan hyvien juomien kera, kuinka Eero Magga viihdyttää ruskaväkeä. Ennen yhdeksää alkoikin ravintolaan tulla vaeltajia ykköset päällä. Ihanaa nähdä, miten ihmiset nauttivat elämästä terveellä tavalla. 

Lapin Kultani joi nimikkojuomaansa, minä tyydyin punaviiniin.

Torstai 17.9. 2015

Lähdimme kotimatkalle 7.05 sankassa sumussa. Ajettuamme n. 30 km sumun keskellä näkyi pysähtynyt auto ja jouduimme hiljentämään vauhtia. Onneksi huomasimme auton peruuttavan kaistallamme ja samalla näimme tien reunassa juuri ajotielle nousevan ison urosmetson. Sitähän se autonkuljettaja oli hengensä kaupalla kuvaamassa, samalla  aaransi myös meidät. Minua jäi kaivertamaan, että emme saaneet siitä kuvaa. Välillä matkalla sateli vettä, oli poroja tiellä ja myös kaunista ruskamaisemaa - kaikki tämä hidasti matkaa. Aamiaisen söimme Pelkosenniemellä taistelumuistomerkin vieressä (16.12.1939-18.12.1939). Luimme taistelun ratkaisseen Lapin sodan.

Ruskaa Pelkosenniemellä.

Pelkosenniemen raflaava infotaulu.

Matkan varrella Kuopiossa pääsimme tutustumaan Pelastusopistoon. Siellä opiskeleva sukulaismies esitteli upean opiston, sen nykyaikaiset tilat ja vaikuttavaa tekniikkaa.

Pimeys tuli Juvan kohdalla ja oli hankalaa ajaa sateessa ja pimeässä. Rekkoja oli tosi paljon liikkeellä. Pimeyttä ja sadetta lukuunottamatta matka sujui mukavasti kuunnellen Wallanderin seikkailuja kirjassa Riian verikoirat. Perillä kotona olimme 22.10. Lämpötila 18 astetta.

Matkamme turhimmaksi tavaraksi nousi lämpökerrastot ja hitiksi retkituolit.

Helatorstaiviikko 13.5.2015-17.5.2015

Keskiviikko 13.5.2015

Lähdimme ajamaan kohti pohjoista klo 5.09. Vettä satoi kaatamalla ja tuntui vielä hämärältä, vaikka aurinko oli jo noussut. Ajettuamme vain noin parisen kilometriä löntysteli hirvi tien poikki aivan automme edestä. Upea eläin, mutta vaarallinen aamuhämärissä ja tiellä.

Ajaminen ei ollut mukavaa, koska teissä oli todella syvät ajourat, jotka olivat täyttyneet vedellä. Vauhti pysyi väkisinkin kohtuullisena. Aamiaisen söimme Vaajakoskella, kuten on ollut jo pitkään tapanamme. Joka kerta palelemme eväitä syödessämme, mutta oma kahvi, omat leivät ja oma rauha ovat parempi vaihtoehto kuin huoltoaseman kahvila.

Oulun jälkeen sade loppui aivan kuten olimme sääennusteessa lukeneet. Ensimmäinen lumi näkyi Simossa ja ensimmäiset porot tien varressa 100 km ennen Sodankylää. Matkan varrella kauhistelimme Pohjanmaalta alkavia tulvia. Mökkejä, huvimajoja ja puita veden peitossa ja kotitaloja muovilla suojattuna. Ilmeisesti tulvatilanne tänä vuonna vaikea.

Saavuimme perille klo 19.09 (oikeasti meni juuri näin minutilleen) eli matkaa taittui tasan 14 tuntia, pidimme neljä taukoa, joista kaksi pidempää. Matkan pituus mittarin mukaan 1070 km. Kiilopäällä oli aivan ihana ilma; 10 astetta lämmintä, kirkasta eikä tuulta. Sauna päälle ja ulos valokuvaamaan. Todella rauhallista, koska Tunturikeskus on suljettuna 2.5.-30.5. Lumet sulivat kovaa vauhtia, parkkipaikalla vesi ihan virtasi alaspäin. Kuurakaltiossa kävi myös kova virtaus.

Kuurakaltiossa riittää vettä ja virtausta

Torstai 14.5.2015

Aamulla maa oli aivan lumen peitossa, yöllä tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja matalapaine saapunut Kiilopäälle. Lunta oli satanut runsaasti, onneksi ei tarvitse lähteä kesärenkailla mihinkään, vaan saamme vain oleskella rauhallisesti mökissä ja erämaassa. Ihanaa.

Aamu-uutisissa seurailimme Sipilän ponnisteluja hallituksen muodostamisessa. Uutisten jälkeen tuli jokin ohjelma retkeilystä. Seikkailuammattilainen Pata antoi hyvän vinkin, millä kuivattaa retkellä kastuneet sukat: laittaa kiehuvaa vettä teräsrunkoiseen vesipulloon ja sukat sen ympärille -sukat kuivuvat puolessa tunnissa.

Suomi on pitkä maa ja Lapin sää vaihtuu nopeasti.

Lähdimme retkelle heti aamiaisen jälkeen. En keksi, miten ilma olisi voinut huonompi olla. Kova viima, räntäistä jääsadetta ja kulkureitit loskaisen märät. Optimistisena löysin ilmasta kuitenkin jotain hyvää - retken jälkeen on mukavaa tulla lämpöiseen majaamme. Itseasiassa sää muistutti viime vuoden juhannuksen säätä. Poikkeuksena muutama aste nyt lämpöisempää, juhannuksena ei tuullut, mutta sade oli silloin märempää; jääsade on kuivempaa kuin tavallinen kaatosade.

Lähdimme aluksi Luulammen suuntaan Kiilopään rinnettä. Totesimme upottavan, märän lumen olevan liian hankalaa. Siirryimme Ahopään rinteelle, jossa kiertelimme parin tunnin ajan. Eväshetken vietimme sulassa männyn juurella. Saatuamme kahvin kaadettua kuksiin tervehti ilma meitä raekuurolla. Seurasimme pieniä, ruskeita lintuja. Tarkentaessamme niistä otettua kuvaa, totesimme lintujen olevan urpiaisia. Jonkin verran näimme jälkiä lumessa mm.  jäniksen. Näimmekin jäniksen loikkivan vähän matkan päässä. Jäniksen talvipuku oli muuttunut jo harmaaksi selästä, muuten vielä valkoinen. Olemme kaivanneet mökillämme oravaamme Ottaria. Onnistuimme pitkästä aikaa sen bongaamaan lintujen ruokintapaikalla.

Saariselän Sanomat kirjoitti, kuinka Inarin valtuusto oli pohtinut Saariselän tilannekuvaa. Turistien määrä on vähentynyt ja he pohtivat, millä houkutella heitä. Ehdotuksena yökerhoa, viiden tähden hotellia yms. hömppää. Saariselän alueen paras valtti on Lapin erämaaluonto. Hotellit ja yökerhot ovat samanlaisia joka paikassa ja niitä löytyy ympäri maailmaa. Saariselän alueen pitäisi profiloitua omalla jutullaan, eikä siitä pitäisi tehdä toista Leviä tai Rukaa. Ehdotuksena esim. mahdollisuus päästä luontoon  talvella myös ilman suksia: latukone jo keksitty ja seuraava vaihe voisi olla polkukone. Polun varrelle tulipaikkaa, laavua yms. Luontoretkille saa houkuteltua uutta, nuorta retkeilijää seikkailuohjelmapalveluja kehittämällä ja retkiohjelmaa televisioon alueelta. Luonto on alueen kallein pääoma. Myös seudulle tulevien retkeilijöiden pitäisi käyttää alueen matkailupalveluja ja tehdä ostoksia alueen retkikaupassa eli Saariselän Partio-aitassa. Palveluja käyttämällä ne voivat myös alueella säilyä.

Ilta kului leppoisasti saunoen, lukien ja nuorison liikkeitä etelässä Verisuren avulla seuraten. Mieheni löysi monia, uusia ja ilmeisen kiinnostavia karttasovelluksia. Ilma oli nii  huono, että Ylen kanavia ei voinut televisiosta katsoa.

Perjantai 15.5.2015

Aamulla ilma näytti hiukkasen paremmalta, mutta oli jäätävän kylmää. Aamiaisen jälkeen lähdimme Saariselälle varovasti kesärenkailla ajaen. Tiet ja Saariselkä lähes autiot. Kuukkelista loppureissun ruuat ja tuoretta leipääkin sai pienellä odotuksella. Partioaitasta ostimme Coretex säärystimet, merkiltään Trekmates ja kotimaa Iso-Britannia. Erikoista, että Halti ei niitä taida tehdä. Ajattelimme, että niiden avulla lumessa kahlaaminen olisi helpompaa. Ei tarvitse koko ajan vaelluskengistä lunta tyhjennellä.

Kuukkelin jälkeen suuntasimme Metsähallituksen Kiehiseen (kiehinen tarkoittaa sytykettä). Etsimme uutta kirjaa Lapin linnut, jossa on 60 yleisintä lappilaista lintulajia ja kokoa vai 34 sivua.  Ei löytynyt, mutta tulossa on. Kyselimme reittiohjeita. Olimme suunnitelleet menevämme Suomunlatvan laavulle seuraavaksi yöksi, mutta eivät suositelleet lumi- ja vesitilanteen vuoksi. Suosittelivat Rumakurua tai Luulampea. Kuulimme,että Luulammella on tehty karhuhavainto toissapäivänä, joten siis sinne.

Lähdimme kokeilemaan säärystimien toimivuutta patikoimalla Sivakkaojalle Ruijanpolkua pitkin. Lumessa oli hyvä tarpoa ja lumi pysyi kenkien ulkopuolella.

Välillä jääsadetta ja välillä taas aurinkoa. Sivakkaojalta oli edellinen porukka juuri lähtenyt, koska nuotio vielä paloi. Istuimme rauhasta nauttien ja kuukkeleiden makkaransyöntiä seuraten.

Lähdimme kello 19.22 patikoimaan kohti Luulampea kovassa, jäätävässä, pyryssä ja tuulessa. Matkalla korkeita kinoksia, johon upposi ja syvälle. Emme juurikaan ympärille katsoneet -täytyi keskittyä etenemiseen. Välillä hanki kantoi, mutta meidän painoindekseillämme ei kovin pitkään ja rinkkojen paino vielä lisäsi kuormittavuutta.

Saapuessamme Luulammelle palkittiin meidät heti hienoilla ison pedon jäljillä.

Oli jännittävää kierrellä mökin ympäristössä ja kuvitella pedon tallustelevan sen ympärillä marjoja etsien.  Luulammen maja on hienosti remontoitu ja oli ihanaa laittaa tulet ja syödä iltapalaa.

Yö oli rauhallinen ja valitettavasti eläimiä ei näkynyt. Ehkä väistivät meitä haistaen tulen tai ehkä mahdollisesti kova tuisku karkotti ne. Yö oli valoisa, lisäsin tunnin välein puita tuleen, viimeiset 3.37. Ei tullut kylmä. Ihmetystä aiheutti koko yön jatkuva valoisuus. Olimme varustautuneet otsalampuilla, mutta niitä ei tarvittu, ja pystyimme näkemään lammen toisellekin puolelle koko yön.

Lauantai 16.5.2015

Selkeät karhun jäljet puikkelehtivat mättäiden välissä.

Herätys 7.44 kun mieheni toi kahvin "sänkyyn". Puuroa, mehukeittoa ja voileipiä ja sitten paluumatkalle.  Ehkä ilma oli hiukkasen parempi. Matkalla näimme lintuja ja pääsimme jopa aika lähelle riekkopariskuntaa. Värityksen muuttuminen ruskeaksi oli jo alkanut.

Yöllä oli pyryttänyt eikä ilma näyttänyt ollenkaan keväiseltä. Pettymystä oli siinä, että emme juurikaan eläimiä nähneet, koska eivät liikkuneet huonossa säässä. Ensi kerralla paremmalla onnella. Arktisissa olosuhteissa lähdimme tunturia ylittämään, mutta sitähän tänne tulee hakemaankin.

Riekko on mestarillinen piiloutumaan tunturimaaston sävyihin.

Reitti kulkee Raututunturin yli. Raututunturi sijaitsee Kiilopään ja Ahopään välissä, otin huipulta amatöörivideon kännykällä.

On hienoa päästä kokemaan tällaista. Ilman kummoisia erätaitoja voi jo selviytyä ja nauttia erämaan rauhasta. Tosin elämänkumppanin taidot auttavat myös tässä, ja hänen hoivassa tällainen tavallinen keski-ikäinen perheenäitikin Etelä-Suomesta voi vaeltaa turvallisesti.

Kiitos säärystimien tämä matka onnistui. Kertaakaan ei tarvinnut lunta tyhjentää kengistä ja säärystimet pitivät myös kylmän loitolla.

Palattuamme maistui Jägertee: Teetä, sokeria ja Jägermeisteria. Lueskelua ja mieheni etsi tietokoneelta sääsovelluksia - kuulemma löytyi kiinnostavia. Minulla seurana kirja "Murha a la carte". Elämä vaan välillä on.

Luulampi kuvattuna 16.5.2015

Levättyämme, saunottuamme ja syötyämme lähdimme kävelemään Tunturikeskukselle. Ilma oli parantunut ja sade sekä tuuli loppuneet. Tyhjää - ainoastaan kevätpukuinen jänis kurkisteli meitä autioiden mökkien välistä ja Rajavartiolaitoksen auto parkissa.

Tarkkaan katsottuna löytää kuvasta jäniksen. 

Aurinko jopa näyttäytyi välillä, mutta ei tarpeeksi pitkään, jotta olisimme sen lämmössä voineet suunnitellusti iltateet mökin pihalla nauttia.

Sunnuntai 17.5.2015

Aamiaisen söimme kaikessa rauhassa oravaa, jänistä ja lintuja seuraten. Lähdimme kotimatkalle klo 8.58 kolmen asteen pakkasessa. Tiet olivat kuivat, joten kesärenkailla pärjäsi hyvin. Kemijärvellä oli räntäsadetta, mutta muuten hyvä ilma.

Tämän retken huipputavaraksi valitsimme coretex-säärystimet ja turhimmaksi mukaanotetuista tavaroista retkituolit - niitä ei edes autosta pois otettu.  Perillä etelässä olimme klo 22.20, matkaa viitostietä oli 1170 km. Lämpöä oli 6 astetta ja kevät oli edennyt muutamassa päivässä tosi paljon. Ja kyllä: reserviläiskirje oli postilaatikossa.