Ensikäyntini Kolin kansallismaisemassa 12.7.-14.7.2017

Keskiviikko 12.7.2017


Säynäniemen leirintäalue oli koristeltu kierrätys ideoin.



Sadetta riitti, mutta mikäpä istuskella ropinassa.

Lähdimme aamulla Orivedeltä Säynäniemen leirintäalueelta tihkusateessa, mutta lämpimässä ilmassa - 19 astetta. Luvassa matkanvarrelle oli kirjaimellisesti kaatosadetta.

Sateista ysitietä pitkin ajoimme Jyväskylään, jossa vierailimme Alvar Aalto- museossa. Jatkaessamme kohti Kuopiota sade yltyi kaatosateeksi, uutisista kuulimmekin, että Kuopion torikin tulvi. Jossain vaiheessa mietin jo ajamisen lopettamista ja paremman sään odottamista. Kolin vetovoima ei sitä kuitenkaan sallinut.


Saavuimme leirintäalueelle, Koli Freetime, noin seitsemän aikoihin. Sade oli siinä vaiheessa hellittänyt. Paikka pieni, retkihenkinen ja kodikas. Palvelu ystävällistä ja sijainti hyvä. Jalkaisin 11 km Kolin kansallismaisemalle. Grillattuamme makkarat saimme jälleen kaatosateen telttamme niskaan, joka tietenkin piti vettä hyvin. Olimme tavanneet illan aikana kesän ensimmäiset itikatkin. Onneksi Free hyttysmyrkyt tuli mukaan.

Sateen ropina helpotti nukahtamista ja heräsinkin sen loppumiseen kolmen aikoihin yöllä. Täysin valoisaa.



Koli Freetime - upea leirintäalue.

Torstai 13.7.2017

Aamu valkeni puolipilvisenä, hiukan tuulisena ja kun aurinko näyttäytyi, lämmitti se kovasti. Toivottavasti vihdoinkin kuivattaisi päivän aikana sateessa kastuneet vaatteemme.


Onko Metsähallitus muuttanut Suomen kielipolitiikan? Kyseessä Suomen kansallismaisema ja opasteissa yleensä suomea ja englantia, joissakin saksaa ja venäjää. Toista kotimaista virallista kieltä ei ollenkaan. Järnefeltinkin äidinkieli taisi olla ruotsi kuten niin monen muunkin teksteissä esiintyvien.

Ajoimme Kolin luontokeskus Ukkoon. Näyttelyyn pääsimme museokorteillamme. Näyttelyssä kerrottiin Kolin geologista historiaa sekä esiteltiin alueella asustavia eläimiä ja vallitsevaa kasvillisuutta. Luimme myös Elias Lönnrotin matkoista Kolilla  - hän oli kerännyt aineistoa Kalevalaan Kolinkin alueella jo 1800-luvun alkupuolella. Yli sata vuotta sitten Kolilla maalattiin kansallisesti tärkeitä taulujamme sekä sävellettiin Sibeliuksen toimesta. Matkailualueenakin paikka on ollut jo yli 100 vuotta.
Luontokeskukseen meni upeat portaat, liikuntaesteisille myös hissi.



Luontokeskuksesta lähdimme kiertämään ns. Kolin huiput: Ukko-Koli, Paha-Koli ja Akka-Koli. Ukko-Koli on etelä-Suomen korkein kohde 347 m, Paha-Koli on paha johtuen jyrkästä  noususta ja putouksesta sileine kallioineen, Akka-Koli aukeaa näistä toiseen suuntaan. Maisemat hienoja ja olo kuin ruuhka-Suomessa.




Huippujen jälkeen lähdimme vaeltamaan kohti Mäkrävaaraa pitkin upeita, korkeiden puiden varjostamia ja saniaisten reunustamia polkuja. Linnut konsertoivat meille ja totesimme talitintin laulavan aidosti ja puhtaasti titityy  - niin harvoin enää etelä-Suomessa sitä kuulee. Oravanpoikaset esittelivät haparoivia hyppyjään välillä vilkuttaen meille hännillään, polkujen vieressä miehenkorkuisia muurahaiskekoja - muurahaisten puuhasteluja ja saumatonta yhteistyötä ei väsy koskaan seuraamaan. Rakastan metsiä ja niiden luomaa rauhallisen elämän tunnelmaa.

Upein ja suurin näkemäni haapa.



Polut polveilivat vaaran reunoilla, ja välillä Pielinen välkehti sinisenä puiden välissä, toisin paikoin se avautui koko komeudessaan ja saarineen eteemme. Hienoja taukopaikkoja. Metsien keskellä oli kukkaniittyjä. Ne olivat syntyneet aikoja sitten kaskenpolton seurauksesta. Enää niissä ei viljellä, talotkin hävinneet. Metsähallitus niittää niityt vielä perinteisin menetelmin.
Ihania polkuja.


Kvartsiittia.

Kolin kansallispuistossa ei ole ainuttakaan roska-astiaa vaan jokaisen on itse tuotava roskansa pois. Siistiä, mutta: Teemu Suomista lainatakseni "tupakantumpit eivät maadu luonnossa". Näköjään vielä on joitakin luonnossa kulkijoita, jotka sortuvat tupakointiin eivätkä jaksa viedä pois tumppejaan. Mehän tiedämme: tupakointi heikentää kuntoa - ehkäpä syy siinä.

Niityn vierellä sijaitsevalla makkaranpaistopaikalla oli toistakymmentä retkeilijää. Tulen tekeminen oli taas ohjelmanumero: yksi nuori mies puuhasti ja muut miespuoliset neuvoivat ja kommentoivat (ei minun mies), lopulta tuli syttyi ja sytyttäjä ei voinut peitellä tohkeisuuttaan. Hienoa - saimme lounaamme grillattua. Ja näköjään jokaisessa meissä asuu luolamies.


Matkaa teimme n. 10 km, se tuntui raskaammalta, koska nousuja ja laskuja riitti ja välillä kvartsiittikalliot olivat märät ja liukkaat.
Missä ruotsin kieli?

Kiersimme vielä Kolin kylän, jossa oli mainostettu tapahtuma. Olihan siellä Tourist Infon pihassa yksi kirppispöytä ja muutama pöytä, josta sai ostaa ruokaa. Me ostimme kahdelta lapselta heidän leipomaansa omenakääretorttua. Joku taisi soitella harmonikkaakin. Saksofoni-näyttelykin jäi väliin.

Leiripaikalla lämmin auringonpaiste ja suomalaiseen tapaan jokainen puuhasti omiaan jättäen tilaa kaikille. Kahvinkeittoa, ruuan laittoa, uimista ja lepäilyä.




Leirintäalueemme oli kaikin puolin siisti, suosittelemme Koli Freetimea.


Tämän reitin patikoimme huippujen kiertämisen lisäksi.

14.7.2017 Perjantai


Välillä kovassakin vesisateessa pakkasimme telttamme ja lähdimme kotimatkalle. Oli haikeaa - täällä olisi ollut pidempääkin.
Sadetta pakoon teltan alle oli tullut pari uhkarohkeaa.




Matkamme meni Joensuun kautta, josta ostimme kotiin vietäviksi muikku- ja lanttukukkoa sekä karjalanpiirakoita - kuinkas muuten. Kaupunki oli lähes tyhjä vaikka Ilosaari-rock parhaillaan menossa. Joensuusta Imatralle ja lounaalle ja sieltä Lappeenrantaan jälkiruokakahville. Lappeenrantaan ihastuin; varsinkin Majurskan kahvilaan.


Lappeenrannassa ja siis Saimaan rannalla oli hienoja taideteoksia hiekasta rakennettuna.




Oli ihana tulla kotiin ja huomata osan mustikoista jo kypsyneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti