Joulunalusviikko 18.12-24.12.2016

Sunnuntai 18.12.2016

Lähdimme aamulennolla Kittilän kautta Ivaloon. Helsingissä sää oli nollan paikkeilla ja sateen tuntua ilmassa - Lapissa sääennusteen mukaan plusasteita. Lento tuntui pitkältä lähes täydessä koneessa, ja kestihän lento lähes 3 h. Kittilässä jouduimme odottamaan Ivaloon lähtöä johtuen vuoden ruuhkaisimmasta päivästä kentällä. Lentoja saapuikin taukoamatta. Puolenpäivän aikaan jo aivan hämärää.



Kittilän lentokentällä näkyi auringon kajoa ja juuri Kiilopään suunnalta.
Ivalossa puut lumesta paljaina, mutta lähestyttäessä Saariselkää puut kauniissa kuorrutuksessa.

Saariselälle meni bussistamme vain kolme ihmistä. Katukuvasta olisi voinut luulla meidän olevan Aasiassa; tosin siellä ei näin arktista. Huhut japanilaisten ja kiinalaisten Saariselän valtaamisesta eivät olleet liioiteltuja.

Bussimatka Ivalon kentältä Kiilopäälle maksoi Eskelisen Lapin linjoilla 13 euroa/henkilö. Turvallisen tuntuista matkantekoa kokeneiden kuljettajien kyydissä. Kiilopäällä pakkasta 6 astetta.

Kiilopäälle on aina ihanaa tulla: lämmin, kodikas huoneisto ja päätalossa ystävällinen jo tutuksi tullut henkilökunta. Ainoa ongelma jälleen, että myrsky oli kääntänyt antennin niin, että televisiokanavat eivät näy. Onneksi Ohtosen luonto-ohjelmia voi katsella tabletista.
Lumitaidetta Kiilopään Tunturikeskuksen pihassa. Muumien tosin pitäisi nukkua talviunta.
Lähdimme kahdeksan aikoihin etsimään talvikävelyreittiä, mutta totesimme sen olevan lumikenkäreitti. Päädyimme tekemään latujen välissä pilkkopimeässä yhden -lähes hyytyneen - otsalampun turvin muutaman kilometrin lenkin. Lunta sateli hiljalleen, pakkasta enää 3 astetta.  Mökeissä valoja, mutta ulkona saimme olla ihan kaksin. Upeaa.

Karhukin heräillyt talviunilta juhlimaan.

Maanantai 19.12.2016

Heräilimme kahdeksan aikoihin - pilkkopimeää, pakkasta 5 astetta. Retkelle pääsimme kymmenen aikoihin; hämyisää, utuista ja kaunista. Kävimme tervehtimässä välinevuokraamossa Mauria, joka edelleen on motivoitunut tulemaan Kiilopään suksia huoltamaan. Hän kertoi, että revontulia lähes joka ilta näkyvissä parhaan katseluajan ollessa 22:00 - 3:00. 

Teimme perinteisen Sivakkaojan, n. 10 km:n ensimmäisen hiihtopäivän lenkin. Juurikaan muita hiihtäjiä ei ollut. Eläinten jälkiä näkyi, mutta liikettä ei. Lintuja ei näkynyt eikä kuulunut. Sivakkaojalla saimme kuin saimmekin laitettua tulet ja pääsimme grillaamaan makkarat. 

Paikallinen hiihto-opas tuli samaan aikaan tulille. Hän kertoi, että turismi Kiilopään ja Saariselän alueilla kovassa kasvussa pääosin Aasiasta tulleiden turistien ansiosta. Hän opettaa hiihtoa turisteille ja selvä ero fyysisen kunnon ja lihaskoordinaation välillä aasialaisten ja eurooppalaisten välillä: aasialaisilla ei niitä ole; heillä ei kotimaassa ole tilaa harrastaa fyysistä kuntoa vaativia urheilulajeja - venyttelyyn ovat kylläkin tottuneita. Tilan puutteestako johtunee pöytätenniksen suosio Kiinassa ja Japanissa - viehän sen harrastaminen vähemmän tilaa verrattuna tennikseen. Heitä ei myöskään näy ravintoloissa iltaisin - revontulet ovat heidän juttunsa.  Paljon muutakin jutusteltiin, mutta oma "kotijääskeläiseni" sensuroi täällä tekstiä.

Matkalla latujen keskellä oli kävelemässä itämaisia turisteja ottaen selfietä itsestään lumisten maisemien keskellä. Olisikohan nyt jo aika Kiilopään vastata selvään kysyntään ja tehdä talvikävelyreittejä luonnon keskelle? Voi olla vaarallista hiihtosesonkin aikaan väistellä valokuvaavia aasialaisia keskellä latuja.

Utua Sivakkalaaksossa.

Mökillä huomasimme huoltomiehen käyneen kääntämässä antennia ja televisio taas näkyi.

Illalla kävimme vielä katsomassa lyhytelokuvan päätalossa. Meidän lisäksemme oli yksi kiinalainen tyttö elokuvaa katsomassa. Kiilopäälle olikin juuri saapunut 33 henkilön kiinalainen ryhmä. Olemme käyneet  vuodesta 2003 ajan Kiilopäällä ja nyt puolen vuoden aikana on tapahtunut suurin muutos vieraiden suhteen. Tietenkin hyvä, että asiakkaita riittää. Hyvän kuvan Kiilopään kansainvälisyydestä kertoo oppaalta kuultuna päivän hiihtokoulusta; osallistujia Ho gkongista, Malesiasfa ja Yhdysvalloista. Kukaan ei ollut hiihtänyt aikaisemmin ja ainoastaan jenkit pystyivät hiihtämään johtuen aikaisemmista laskettelukokemuksista.

Globalisaation merkkejä Saariselän alueella.
Tiistai 20.12.2016

Heräsimme sateen ropinaan - harmillista. Puiden sokerikuorrutus katoaa, ladut muuttuvat vetisiksi, kävelytiet liukkaiksi ja ennen kaikkea voitelu vaikeutuu. Uutisetkin huonoja: Berliinin joulutorilla todennäköinen terrori-isku, Turkissa ammuttu Venäjän suurlähettiläs, Trumpin valinta varmistui. Tästä on vain noustava ja löydettävä lomafiilis.

Lähdimme Ski bussilla Saariselälle: meno-paluu maksaa 5 euroa/hlö. Meidän lisäksemme toinen pariskunta bussissa, kenelläkään ei suksia. Bussin nimi voisikin olla Shopping Bus. Ajotiet karmeassa kunnossa, onneksi emme ole omalla autolla. Saariselkä loskaisen ja likaisen näköinen ja joka paikassa punamusta haalaripukuisia turisteja. Heillä ei ole sopivia ulkoiluvarusteita, joten vuokraavat Lapland Safareilta haalarit - selväksi tulee, että värivalikoimaa ei ole.



Ostoskatu Saariselällä ei houkuttele.


Kävimme Kiehisessä, Partioaitassa ja keittolounaalla Kylpylähotellissa. Keittolounas maksaa 8,80 sisältäen keiton, leivän, levitteen, juuston ja kahvin. Maukasta. Partioaitassa oli myyjänä sama ystävällinen rouva kuin aikaisimmillakin kerroilla.Saariselkä on täynnä brittituristeja sekä aasialaisia. Britit ( Santas Laplandin kautta tulleet) kuulemma vähenevät 26.12 jälkeen, jonka jälkeen tulee ranskalaisryhmiä. Tällä hetkellä ladut eivät ole kovassa käytössä johtuen turistiryhmistä. Ranskalaiset ovatkin sitten jo hiihtäjiä.

Lumiukkokin vähän rähjääntyneen näköinen, huom. kravaatti.
Ostokset Kuukkelista ja Panimoon aikaa viettämään. Panimossa ei tehdä enää omaa olutta, mutta paikka edelleen mukava ja tunnelmallinen.

 Before ski, pakkasta odotellaan.
Ilmakin alkoi kirkastua ja kohta jälleen suksi luistaa.
Kuvat otettu klo 13.54, molemmat samaan aikaan, mutta eri ilmansuuntaan.
Katsottuamme australiaissarjan Kotiin takaisin -päätösjakson lähdimme vielä iltahiihtolenkille. Huomasimme latujen olevan kiiltävän jäisiä ja kovia kuin betoni. Kilometrin jälkeen kaaduin ihan suoralla ja päätimme kantaa sukset ja teimme oman kotiin takaisin sarjan. Tähtiä taivaalla ja 6 astetta pakkasta.
Hanskat hangelle, kuppi kuumaa mehua, sukset olalle ja mökille.
 Joskus on viisainta antaa periksi

Sauna ja iltapala tuntuivat parhaalta ajanvietteeltä tänä iltana.

Keskiviikko 21.12.2016

Heräsimme plussakeliin, hämäränharmaata ja jäistä lumisadetta tuulen kera. Lähdimme Tunturikeskukseen tutkimaan latujen tilaa ja huomasimme ne melko hyviksi. Tunsin olevani tosi eksoottinen matkailija. Bussikuski totesikin meille jossain vaiheessa meidän olevan kuskien lisäksi ainoita suomalaisia - tosin erotuksella, että kuskeista puolet virolaisia.

Retkelle kuitenkin säästä huolimatta lähdettävä. Osa latuverkostosta ei ole vielä avattuna johtuen lumitilanteesta mm. latua Luulammelle ei ole avattu. Kuulimme kuitenkin iloksemme, että Kiilopäälle tulossa 2 km talvikävelyreitti luontoon  - vihdoinkin.

Lähdimme lumisateessa retkelle n. 11.30. Huomasin melko pian, että huonovointisuus ei lopu, joten menin mökille lepäämään. Mieheni lähti kiertämään Sivakkaojan lenkin. Keli oli muuttunut hyväksi ja ladut hyvässä kunnossa. Rauhassa sai hiihdellä. Eläimiä eikä lintujakaan näkynyt, ne ovat säästöliekillä odotellen valon lisääntymistä.
Hiljaista on.

Klo 13.30 syttyvät latuvalot.

Uutisista kuulimme, että Lapin matkailu kärsii kokkipulasta ja paikalliset yrittäjät opettavat siivoojia tekemään joitain kokeille kuuluvia töitä - ne siivoukseen liittyvät työt. Yrittäjät pitävät tosin ongelmaa pelkästään positiivisena. Ja kyllähän turisteja täällä riittääkin ympäri maailmaa tulleita.

Torstai 22.12 2016

Lähdimme retkelle 9.30 pimeyden vallitessa. Ilma oli tuulinen ja lämpötila nippanappa pakkasen puolella, tuuli kohtalaista. Matkamme alkoi Ahopään ylityksellä, reitti oli ajettu koneella, mutta ladut puuttuivat. Voitelu toimi hyvin, joten ylöspäin matka sujui hyvin. Joissakin kohtaa oli yritetty latua tehdä, mutta koska kivet tulivat näkyviin lumen vähäisyydestä johtuen oli ladun laitto lopetettu. Alaslasku meni auratessa ja latujahan ei olisi ollutkaan. Ahopään alhaalta latu oli hyvä, luonnonlatua ei ollut avattu. Piispanojalla tauko ja makkarat paistumaan.


Piispanojalta käännyimme Laanilaan takaisin. Yllätyksekseni mieheni ehdotti kahville menoa Savottakahvilaan ja tietenkin suostuin. Glögi ja munkit maistuivat tunnelmallisessa ympäristössä. Muutamia muitakin hiihtäjiä oli paikalla.

Savottakahvila

Laanilasta matka Kiilopäälle kulki Rönkönlammen kautta. Rönkönlammella emme malttaneet mennä tekemään tulia, tauoksi riitti suklaapatukat ja vesi.
Rönkönlampi.

Aurinko alkoi laskemaan niin, että sen kajoa näkyi horisontissa. Välillä taivas oli todella kaunis ja kuin tulessa olisi. Mitä kauemmaksi Saariselältä menimme sitä harvemmaksi muut hiihtäjät kävivät.

Retki oli onnistunut, ilma mukava ja meno leppoisaa. Matkan pituudeksi tuli n. 22km. Perillä mökillä 14.45 ja hämärä oli jo laskeutunut.

Kotitunturimme Kiilopää lähes roosan värisenä.

Lähdimme vielä illalla Tunturikeskuksen Turvekammiin lettuja paistamaan nuotiolla. Sain letun paistettua ja syötyä kun opas tuli ilmoittamaan revontulista. Kaikki ryntäsivät ulos jättäen lettunsa ym. omaisuutensa sikinsokin. Sinne olisi voinut jäädä syömään kaikessa rauhassa lettuja pannuilta; menin kuitenkin kuvaamaan puhelimella revontulia - kyllä: tulos ei hääppöinen. Mahtava ilta ja päivä takana.



Perjantai 23.12.2016

Retkelle lähdimme vasta kymmenen jälkeen, pakkasta n. 5 astetta. Laduilla näkyi yllättävästi myös muita hiihtäjiä. Hiihdimme aluksi Kakslauttaseen nelostien varteen. Huskien taukoamaton haukunta saatteli meitä matkalla. Pakkanen kiristyi.
Kakslauttanen on selvästi aasialaisten suosiossa ja he ovatkin haluttuja turisteja, koska käyttävät rahaa palveluihin ja ostoksiin. Hyvä juttu yrittäjille.
Kuurapartaa ei näkynyt, mutta kuuratukka kylläkin. Hiukset kuuralla tänään hiihdettiin.

Igloo-kylä Kakslauttasessa. 


Kakslauttasesta hiihdimme Sivakkaojalle grillaamaan makkarat, tuli olikin valmiina. Kiristyvä pakkanen joudutti matkaa mökille. Taivas palkitsi meitä sinisenä roosanväristen pilvien somistuksen kera.


Kiikari oli mukana, mutta lintuja ei näkynyt. Poroja eläinkunnasta ainoastaan matkalla näkyi.
Käristystä näkyi laduilla, mutta ei kuulemma Tuntirikeskuksen noutopöydässä edes
 perjantaisin kuten aikaisemmin oli tapana.

Reitin pituus n. 17 km.

Menimme päivälliselle Tunturikeskukseen. Ruoka maukasta ja ei todellakaan dieettiruokaa. Paljon muitakin syömässsä - suomalaisia perheitäkin saapunut jo lomaa viettämään.

Ulkona meitä odottivat taas ihanat revontulet. Elämä vaan joskus on.



Lauantai 24.12.2016

Aamiainen nautittiin Tunturikeskuksessa tunnelmallisen rauhaisasti. Sieltä lähdimme kävelemään katsomaan  kynttiläkujaa. Täällä viihtyisi toisenkin viikon.


Teimme vielä utuisessa hämärässä 10 km:n hiihtolenkin ennen Tunturikeskuksen riisipuurolounasta. Hiihtäjiä jonkun verran liikkeellä, monia koirien kanssa. Ranskalaisryhmätkin olivat saapuneet, samoin ensimmäiset Lufthansan lennot Pariisista Ivaloon.

Mauri kertoi Kiilopään ostaneen oman moottorikelkan, jonka avulla pystyvät pitämään kävelyreittiä metsässä yllä. Onhan se mukava turistien, jotka maksavat huimia summia matkastaan, päästä luontoonkin, eikä vain pyöriä mökkien välissä tai parkkipaikalla. Reitti sopii myös fatbikeille.

Lentokenttäbussille ei Kiilopäältä tullut muita matkustajia meidän lisäksemme. Kuljettaja oli puheliaalla päällä. Saariselälle tullut myös hyvin turisteja  - aasialaisten revontulisesonki. Monet vuokraavat auton lentokentältä aiheuttaen vaaratilanteita liikenteessä; ajavat väärään suuntaan ympyrässä ja liikenteenjakajilla sekä 60  km tuntinopeutta 100 km:n rajoituksella. Kolmen vuoden aikana muutos tapahtunut. Alueelta alkaa muutenkin majoituskapasiteetti loppua huippukausina. Saariseltä bussiin tuli aasialainen pariskunta.

Ivalon uusi, hieno lentokenttä lähes tyhjä. Meidän lisäksemme vain henkilökunta suomalaisia.

Viikko oli ihana jälleen kerran. Lumen syvyys 40cm. Turhin tavara kiikarit  - kiikaroitavat piilossa. Mustaherukkamehu taisi olla hitti.



Retkeilyä Islannissa 26.8.2016-3.9.2016

Perjantai 26.8.2016


Lentomme meni ison jäätikön yli, olisipa paluumatka kirkasta.

Lentomme kohti Reykjavikia lähti 8.45, lentoaika n. 3,5h. Perillä olimme paikallista aikaa n. 9.17 (GMT). Ilma Keflavikissa oli pilvinen ja lämpöä 13. Lentokenttä oli kuin keskellä kuuta -varmaan ainakin Euroopan erikoisimmalla paikalla. Jo lentokentän mainoksista huomasimme Islannin olevan sekoitus vanhoja perinteitä modernissa ympäristössä. Saimme automme vuokraamosta kätevästi ja lähdimme ajamaan kohti Akureyria pitkin hyväkuntoista, mustien kivien ympäröimää moottoritietä. Rikin haju aiheutti silmiin kirvelyä, mikä hoitui allergiatabletilla.


Mieheni joutui ajamaan koko 6 h matkan, teimme vain pari pientä pysähtymistä. Huomasimme Islannin poikki ajaessa, että maassa on tosi paljon hevosia ja lampaita. Hevosten  lukumäärä yllätti meidät molemmat. Maasto on todellakin menninkäismaastoa, emmekä enää ihmetelleet islantilaisten niitä näkevän. Valokuvat valitettavasti ovat auton lasin läpi otettuja, emme malttaneet pysähtyä.

Rinteissä oli tosi paljon lampaita, mielikuvitusta käyttäen niitä voi nähdä valkoisina pisteinä.

Voi vain kuvitella, millaista olisi ajaa täällä lumipyryssä



Lunta rinteiden pohjoispuolella. Mielenkiintoista olisi nähdä maisema ilman usvaa.

Majoituksemme on aivan ihana; omakotitalon alakertaan tehty huoneisto 2 h ja keittiö. Vuokraemäntämme on Islantiin muuttanut ruotsalainen, joten kommunikojnti sujui ruotsiksi. Juomavesi kraanasta mukiinmenevää, mutta lämpimässä vedessä on outo tuoksu johtuen geotermisen  veden sisältämästä sulfasta.

Illalla lähdimme kaupunkiin tutustumaan. Olimme liian väsyneitä edes valokuvaamaan, ehkä vesisadekin vaikutti mielialaan; ainoa valokuva vain vesipostista. Kaupunki on ihana, vuorten ja meren ympäröimä kalastajakaupunki. Kalaravintolat ovat ihastuttavia.

Paikallisessa Alkossa huomasimme oluiden olevan suunnilleen Suomen hinnoissa, mutta viinien hinnat moninkertaiset. Jopa ns. "kyykkyviinit" n. 20 euroa pullo. Tulossa terveellinen viikko. World's best beer to try before you die joukossa on kuudentena islantilainen olut: Einstök Toasted Porter - onneksemme tai mieheni onneksi - tätä löytyi. Matkaan tuli muitakin Einstökkejä.


Lauantai 27.8.2016

Heräsimme aamulla paikallista aikaa jo tosi aikaisin; sisäinen kello on näköjään kohdallaan. Ulkona oli kova vesisade, ja sitä samaa luvassa koko päivän.


Kävimme heti aamusta Tourist Infossa ostamassa liput Grimseyn saarelle. Ainoa mahdollisuus oli maanantaiksi. Silloin on luvassa tyyntä ja ehkä aurinkoa. Tosin linnut ovat jo pääosin muuttaneet etelämmäksi  - myös lunnit. Laivamatka Grimseyyn maksoi edestakaisin yhdeltä ISK 9660 eli n. 80 euroa, laiva lähtee Dalvikista, jonne matkaa Akureyristä 40 km.
Tourist Info sijaitsi hienossa kivirakennuksessa, paikallinen kulttuurikeskus.
Mistäköhän on sanan virka alkuperä?

Lähdimme retkelle vesisateessa lintupolulle, joka oli vuonon reunalla suoalueella. Akureyrin lentokenttä sijaitsi suon toisella puolella. Lintuja ei enää paljonkaan ollut ja villejä nisäkkeitä ei taida Islannissa ollakaan - olisikohan naali niitä harvoja. Hevosia näkyi enemmän kuin lintuja. Märkä suoalue kasteli kengät aivan läpimäriksi ja jäätävä vesisade loi vielä oman mausteensa retkeen. Meitähän tuollainen ilma ei säikytä, saimmehan syödä eväämme aivan rauhassa; muita kulkijoita ei ollut. Tosin loppumatkasta aloin jo haaveilla villasukista ja lämpimästä juomasta.

Varoituksia linnuista näkyy siellä täällä.

Täällä voi kuvata vain lintujen tepastelujen jälkiä.
Tänään ei ollut bongailtavaa.

Sinänsä sateet, usvat ja kylmäkään ei haittaa, mutta harmittaa, kun ei näe juurikaan maisemia. Luonnossa riittää kuitenkin aina ihmeitä.
Ihmettelimme puiden punaisia runkoja sekä punaista maaperää. Jättiputkia matkan varrella.

Onneksi luonnostakin löytyi ruokaa.

Tämän päivän retkemme opastaulu.
Turskapihvien ja sienikastikkeen jälkeen oli mukavaa lämmittää varpaita ystävältäni saamissa villasukissa.
Illalla lähdimme kaupungille seuraamaan vuosittaisia elokuun viimeisen viikon festivaaleja, jotka televisioitiin suorana; kyllähän itsemmekin kuvasta löysimme. Juhlan aiheena oli Akureyrin synttärit. Akureyri on Islannin toiseksi suurin kuntakeskus, asukkaita 18200, yliopistokaupunki ja Lahden ja Murmanskin ystäväkaupunki.

Meidän makuumme on Islannin kieli sekä heidän oma paikallinen musiikkinsa. Koleasta ilmasta johtuen loppujuhlat seurasimme televisiosta. Tämä on todella hyvin valittu matkakohde. Lonely Planet valitsi Akureyrin parhaaksi matkakohteeksi Euroopassa.

Sunnuntai 28.8.2016

Aamulla ei nukuttanut pitkään eikä tarvinnut herätä vesisateeseen. Aamiaisen jälkeen herkuttelimme vielä suklaakakulla; kaikki ruoka Islannissa on todella maukasta. Täällä ei pääse laihtumaan, vaikka liikkuukin ulkona kylmässä tuntitolkulla. Lähdimme ajamaan kohti Myvatnia 8.45, lämpötila 5 astetta. Islannin luonnonsuojelusäätiön mukaan järvellä ja siitä laskevalla Laxajoella pesii enemmän sorsalajeja kuin missään muualla maailmassa.

Reitti kulki ykköstietä tuntureiden vierellä ja yli; maisemien ollessa tosi hienoja. Pysähdyimme Godafossin putoukselle - todella kaunista.

Godafoss tarkoittaa jumalten putousta. Kristinuskon jalkautuessa Islantiin n. 1000 v sitten putoukseen heitettiin muinaisjumalat.
Myvatn on Islannin suuri luonnonjärvi ja maaperä sen ympäristössä on tuliperäistä. Kiikaroimme lintuja, joita iloksemme olikin runsaasti. Järven nimi tarkoittaa sääskeä, mutta onneksemme ne olivat muutamaa lukuunottamatta menneet hotelleihinsa talviunulle. Pysähdyimme aluksi Höfdin kauniita laavamuodostelmia ihailemaan; paikka on myös suosittu lintujen bongausalue.

Myvatn järven rannalta. Olisikohan kivettynyt jättiläinen kuvassa?

Pysähdyimme Dimmuborgirin (suom. synkkä linna) laavakivien tekemää linnoitusta ihmettelemään.  Todellakin voisi kuvitella menninkäisten siellä koloissa ja luolissa asustavan. Norjalainen heavy metal -yhtye on ottanut bändinsä nimen paikan mukaan.


Laavamuodostelmien ja luolien keskellä ei olisi mukavaa olla yksin tai eksyä. Paikka on kummitusmainen linnoitus tunneleineen, luolineen ja laavahahmoineen. Piilokansan kotipaikkoja täynnä.
Kivistä polkua pitkin menimme kohti Hverfjallin kraateria kohti. Kiipeäminen ylös oli tosi rankka ja vaikeakin, mutta hieno kraateri palkitsi vaivan. Alas tulimme toista rinnettä, ja laskeutuessamme edessämme näkyivät höyryävät rinteet.
Nousu vaativampaa reittiä pitkin haastoi: kivituhkahiekkaa, irtoilevia kiviä ja uskomattoman jyrkkää. Kraateri hieno, käsittämätön.

Sport Tracker tallensi reittimme.
Ajoimme vielä tuliperäisille ja kuumille - ja mädälle kananmunalle haiseville - savikuopille sekä turkoosille kuumalle lähteelle. Emme päässeet kunnolla pysähtymään parkkipaikkojen ollessa täynnä. Väsymys painoi sen verran, että ajatuskin odottamisesta oli sietämätön.

Kotimatkalla ilma alkoi kirkastua, joten maisemat olivat jo aivan eri näköiset.

Hverir. Kuumien lähteiden ja kiehuvan mudan alue. 


Illalla kävimme syömässä Akureyrin historiallisen hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa. Jälleen kerran mahtavaa ruokaa ja kuulemma hyvää olutta.



Akureyri on Islannin  suosituin hiihtokohde ja sen asukkaista sanotaankin, että he ovat syntyneet keisarinleikkauksella johtuen suksista jaloissa. Tämä on todellakin luontoa ja ulkoilua rakastavien paratiisi.

Maanantai 29.8.2016

Heräsimme aamulla puolipilviseen, lähes aurinkoiseen säähän. Lähdimme ajamaan kohti Dalvikia klo 7.30. Emme voineet kuin ihmetellä, miten kauniissa ympäristössä olemme jo pari päivää liikuneet sumun ja usvan keskellä aavistamatta, mitä niiden takana on. Dalvik on rakennettu lähes uudelleen v. 1934 jälkeen maanjäristyksen tuhottua sen melkein kokonaan. Sieltä on kotoisin myös Islannin pisin koskaan elänyt mies lempinimeltään Johann Jättiläinen (1913-1984) pituutta 234cm.



Reittimme kulki henkeäsalpaavien näkymien reunustamaa tietä. Satama on pieni paikka, mistä helposti löysimme oman aluksemme Grimseyn saarelle. Laivamatka alkoi klo 9.00 ja perillä klo 12.00. Tämä oli tämän sesongin viimeinen  mahdollisuus päiväretkeen saarella.


Matkan kruunasi melko pian laivan ympärille hyppimään ilmestyneet delfiinit - mahtava elämys. Kotimaassakin kyseiset eläimet tapetilla; Särkänniemen delfiinit matkasivat edellisenä päivänä Kreikkaan. Merimatka sujui nopeasti ihmetellessä arktisia näkymiä, sinistävettä, lintuja ja upeaa auringonpaistetta. Norjan meri ei olisi voinut tyynempi olla.


Lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään ihmetellen jyrkkiä rinteitä, kallioleikkauksia lintujen pesineen sekä maisemia yleisesti. Linnut olivat suurimmaksi osaksi jo lähteneet, mutta olipa kotoisaa kun lokit ja tiirat vielä jäljellä. Lampaita ja hevosia laiduntamassa -niiden lukumäärää jatkuvasti ihmettelee. Grimseyssä on asukkaita runsaat 80. Islantilaisesta luonteesta kertoo paljonkin se, että saari haluaisi itsenäistyä.

Kalliorinteet olivat aivan täynnä lintujen pesiä - tosin linnut jo poissa.


Päivän selfie. Tarkkaan katsoen kuvassa on köysi; oletimme sen olevan munien keräämiseen. 

Grimsey on luontokohteena vertaansa vailla; ei sitä pysty kuvailemaan, se täytyy kokea.
Tyttäreni lemmikki Bulla Isbjörn halusi matkustaa myös pohjoiseen. Sukulainen oli nähty saarella n. 50 v sitten. Se päätyi täytettynä Husavikin eläinmuseoon, Bulla pääsee kotiin.
Islanninhevoset ovat älykkäitä, kestäviä ja nopeita - erään paikallisen mukaan parasta lautasella. Ihmettelimme hevosten lukumäärää, mikä selittyy sillä, että se maistuu hyvältä

Joimme kahvit, n. 4 euroa kuppi, pienessä kahvilassa. Katsastimme vielä nopeaan kylän ja kiirehdimme laivaan. Grimseyn kylä on autenttinen kalastajakylä, sinne eivät turistit massoina eksy.
Lunneja (puffin) näimme vain ruokalistalla. Erikoista listassa on se, kuinka suomen ja islannin kielet ovat välillä ihan samoja: kts. nautafille.




Ihastuttava tarina Daniel Willard Fiskestä: amerikkalainen shakinpelaaja ihastui Grimseyn asukkaiden poikkeuksellisiin taitoihin pelissä ja lahjoitti jokaiselle perheelle shakkilaudat sekä säätiön kautta rahaa. Tarina kannattaa lukea linkin alta.
Ennen laivan lähtöä huomasimme kapteenin ja perämiehen mittelöivän pelin parissa juuri tällä samaisella laudalla.
Paluumatka meni fiilistellessä ihanaa retkeä. Laivamatkan loppupuolella kapteeni teki äkkikäännöstä herätellen meitä katsomaan lähistöllä uivia kahta valasta. Täydellistä.


Tiistai 30.8.2016

Pääsimme lähtemään majoituksesta kahdeksan aikoihin lämpötilan ollessa 5. Tällä kertaa todellakin harmitti lähteä - pääsisipä joskus uudelleen. Maisemat olivat aivan erilaiset kuin tullessa, koska näimme jylhät ja lumihuippuiset vuoret: ei ollut niin pilvistä ja sumuista.

Suomesta ystävät viestittelivät Katla-tulivuorta ravisuttaneista maanjäristyksistä. Huolena on mahdollinen Katlan purkautuminen. Islannin uutisistakin radiosta ymmärsimme sanan Katla.

Borgarnesissa pysähdyimme museossa, jossa katsoimme multimediaesityksen, miten viikingit aikanaan asuttivat Islannin.. juuri tähän kylään ne tulivat. Esitys oli hyvä ja mielenkiintoinen, samoin kylä niemenkärjessä.

Ennen Keflavikin lentokenttää, jonne olimme autoa palauttamassa, kävimme Blue Lagoonissa. Lyhyt käynti tähän riitti, koska emme olleet aikoneetkaan siellä lillua. Turkoosi vesi mustien laavakasojen keskellä on todella erikoinen hajusta puhumattakaan.


Auton palauttaminen sujui ongelmitta, samoin Flybussilla tulo majoitukseen aivan Reykjavikin keskustaan. Majoitus on todellakin viihtyisä 3h, k, parveke. Maisemat olohuoneesta ja keittiöstä merelle. Läheinen ruokakauppa meni kiinni juuri nenämme edestä jo 18.30, ja jouduimme tyytymään take awayhin: fish and ships - jälleen kerran todella hyvää. Kumpikaan ei olisi jaksanut syödä ravintolassa. Hienoin ympäristö huoneistossamme.




Keskiviikko 31.8.2016

Aamu alkoi leipomossa käynnillä. Löysimmekin sen ihan lähistöltä; lämpöistä, silmiemme alla leivottua leipää ja rasvaisia, ihania pullia. Onnekssi ei ole kolesterolikokeet lähellä.
Leipomo aivan pääkadun vieressä. Päältäpäin ei leipomoksi uskoisi.

Suunnitelmissa tutustuminen Reykjavikiin ja tärkeimpänä selvittäminen, miten pääsisimme huomenna vaeltamaan Thingvellerin kansallispuistoon julkisilla kulkuneuvolla.

Reykjavik näytti meille parhaat puolensa auringonpaisteessa. Kiersimme monissa paikoissa, mutta vaikuttavin on konserttitalo Harpa.

Harpan arkkitehti on mielestäni onnistunut täydellisesti luomaan juuri Islantiin sopivan rakennuksen.

Helposti kilometrejä taittuu kaupungissakin. Islannin asukkaista kolmannes asuu pääkaupunkiseudulla. Kaupungissa on ihania kahviloita ja ravintoloita ja ilmeisen hyvä kulttuuritarjonta. Turisteja varmaan enemmän kuin islantilaisia kaduilla.

The Sun Voyager


Kaupungintalo
Höfdin talo, jossa Gorbatshov ja Reagan lopettivat kylmän sodan v. 1986.

Selvitimme myös tarvittavat asiat ja huomenna bussilla Thingvellirin kansallispuistoon - siinä meneekin koko päivä. Kyseinen paikka on Unescon maailmanperintökohde.

Sienet kuin Islanti itse.
Torstai 1.9.2016

Pilvetön taivas - hyvä tuuri sään suhteen, koska matka Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen eroamiskohtaan, Thingvelliriin. Ne eroavat toisistaan 2 cm:n vuosivauhtia. Bussiliput maksoivat kahdelta edestakaisin ISK 10 000 eli n. 90 euroa.



Paikka oli 1000 vuotta sitten Islannin keskipiste, koska siellä oli Islannin parlamentin ensimmäinen kokoontumispaikka. Althing-parlamentti perustettiin vuonna 930 (maalla on maailman pisin parlamentaarisen demokratian historia). Viimeinen kokoontuminen siellä oli 1798, jolloin se siirrettiin Reykjavikiin. Edelleen siellä juhlitaan suuria tapahtumia ja mm. siellä allekirjoitettiin Islannin itsenäisyysjulistus v.1944. Ennen kaikkea paikka on mahtava luontokohde.
Maan vajoaminen on tehnyt selvän rotkon.

Öxararfoss. Käräjöitsijät saivat juomaveden putouksesta. Tämä oli myös keskiajalla teloituspaikka.


Samassa paikassa on vaellettu myös erilaisissa tunnelmissa kuin me. Keskiajalla tuomitut miehet hirtettiin, siveettömät naiset hukutettiin ja 9 noitaakin poltettu putouksella.




Peningagja: sinivihreän veden täyttämä laavahalkeama. Luonnon muovaama toivomuslähde kolikoineen.
Katsottuamme opasteiden viitoittamat kohteet lähdimme kiertämään Islannin vanhinta kansallispuistoa (perustettu 1930). Turistit jäivät taakse ja saimmekin rauhassa kuljeskella poluilla. Välillä polkujen vieressä pohjattomia railoja vedellä ja ilman. Pelottavaa- todellakin. Kiikaroimme lintuja ja seurailimme kalastajia. Kilometrejä tulikin n. 14.
Järven rannalla oli tupa retkeilijöiden käyttöön.

Thingvallavatn on yksi Islannin suurimmista järvistä, kalaisa ja todella kirkasvetinen.
Sport Tracker seurasi retkeämme.
Islannin "retkikartta" en.ja.is.

Dinosaurusten maa - tämä tuli mieleeni maisemia katsoessa.
Vaelluksellemme toi lisämausteen vahva mädän kananmunan tuoksu silloin tällöin. Järven pohjassa näkyikin "lähteitä", jotka elivät ajoittain. Monenlaista luonnosta nauttijaa tapasimme mm. ryhmän ratsastajia nauttimassa keinutuolimaisesta ratsastuksesta (töltti) Islannin hevosilla ja sukeltajia ihmettelemässä vedenalaisia railoja.

Islannissa ajetaan oikeilla maastureilla, citymaasturit ovat täällä leluja.
Retki oli tosi hieno ja ilma ei olisi voinut olla parempi.

Perjantai 2.9.2016

Ja jälleen pelkkää aurinkoa - nyt luotimme siihen jo niin paljon, että retkellemme emme ottaneet sadevaatteita mukaan. Matkasimme Reykjavikin ulkoilualueelle kohti Laugarnesia. Kasvitieteellisessä puutarhassa kului useampi tunti. Sen vieressä olevan eläintarhan jätimme väliin luettuamme siitä arvostelut.

Sattumalta tupsahdimme Reykjavikin leirintäalueelle. Pokkeuksellisesti se oli täynnä telttoja ja vain muutamia matkailuautoja - ei yhtään asuntovaunua. Leirintäalueen vieressä oli retkeilymaja. Tosi hyvä sijainti edulliseen matkailuun.


Puistossa oli myös Reykjavikilaisten vanha pyykkäyspaikka. Kaupunkilaiset pesivät pyykkinsä kuumissa lähteissä. Nyt lähteet ovat peitettyinä, mutta niiden tuottama lämmin vesi ohjataan kaupunkilaisten käyttöön. Juuri tästä aikanaan höyryävästä kuumasta lähteestä kaupungin nimeksi tuli Reykjavik, savuinen lahti.

Perheenäitien elämä on sadan vuoden aikana todellakin helpottunut. 

Rantaa pitkin oli mukava kävellä; ei ollut tunnelma kuin eurooppalaisessa pääkaupungissa. Seurasimme kävellessä meripelastusharjoitusta. Todella lämmin ilma.
12,6 kilometriä.

Askeleita Reykjavikissa tuli tänään n.24500. Ilta meni mukavasti paikallisessa kalaravintolassa.

Launtai 3.9.2016

Herätys oli jo 3.30, bussi lentokentälle lähti 4.30. Yllätyimme ruuhkista lentokentällä. Lento sujui mukavasti nukkuen lähes koko lennon - heräsin vain jäätiköitä kuvaamaan.

Islantiin tekee mieli tulla uudelleen, uudelleen ja uudellleen. Vastakohtien, hienojen luontoelämysten, hyvän ruuan ja ystävällisten ihmisten maa.  Islannissa on Euroopan suurin jäätikkö sekä aktiivisia tulivuoria - todellakin jään ja tulen maa. Asukkaat ovat ja näyttävätkin aidoilta viikinkeiltä. Olen aina pitänyt viikinkejä sotaisina, mutta; Islannilla ei ole ollut koskaan omaa armeijaa. Väkivaltaisinakaan heitä ei voi pitää, koska sen kaltaisia rikoksia ei juurikaan ole, ja rikostilastot ovat maailman alhaisimpia.

Islanti on todella kallis maa. Kuvittele kallista ja kerro kolmella. Valitsimmekin luottokortin ( täydellä luotolla olleen) tärkeimmäksi tavaraksi matkalla. Turhin tavara oli dekkarikirja. Aikaa lukemiseen ei riittänyt, vaikkakin se on myös islantilaisille mieleinen harrastus. He rakastavat omaperäistä kieltään sekä yli tuhat vuotta vanhoja saagojaan, joita he pystyvät edelleen lukemaan alkuperäiskielellä.