Sunnuntai 15.9.2024
Reissu alkoi Viking Xpressillä seilaten Tallinnaan. Sää oli mitä parhain: pikkuista sadetta, mutta lämmintä. Ilmassa lupausta seikkailusta ja paranevista ilmoista. Matka Tallinnaan kestää vain 2,5 h, mutta se tuntui loputtomalta vaikka ensimmäinen tunti kuluikin brunssin merkeissä. Vikingin brunssista ei jää mitään puuttumaan. Tallinnan laivamatkat eivät vain ole sitä "meidän juttua".
Tallinnasta pääsimme nopsaan ulos kiitos hyvien opastein. Onhan siellä käyty, mutta n. 20 v edellisestä kerrasta autolla ja täytyy sanoa, että on menty harppauksin eteenpäin. Suuntasimme Pärnuun ja ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla perille. Etsimme majapaikkaa - mikä ei ollutkaan ihan helppoa: halusimme nimenomaan leirintäalueelle ja luonnon keskelle. Koska sesonki on ohi onnistuimme löytämään paikan vasta viidennellä yrityksellä, ja silloin olimmekin jo Latvian rajan läheisyydessä Kablissa. Leirintäpaikkamme oli aivan ihastuttava: meren rannalla, rauhaisa, kaikki mukavuudet ja vain kaksi muuta pariskuntaa vieraina. Voimme suositella Metsaluige-majoituspaikkaa.
Virosta kirjoittaessa on pakko antaa maalle ylistystä: siistiä, kaikki toimii, hyvää palvelua loistavalla englantia. Todella ison työn ovat virolaiset tehneet, kun muistaa minkälaista siellä oli venäläisten poistuttua. Ei uskoisi samaksi maaksi.
Illalla oli ihana istua lämpöisessä ilmassa illan pimetessä eikä liikoja valoja ympäristössä - kaikki aivan hiljaista vain heinäsirkkojen siritystä kuului: ja WAU me molemmat vielä kuulimme sen.
Maanantai 16.9.2024
Aamu alkoi kevyellä aaimiaisella ja kävelyllä meren rannalla. Kiikaroimme lintuja ja ihmettelimme luonnon kauneutta. Meren rannalla oli upea hotelli, mutta ei muita kulkijoita meidän lisäksi. Kymmenen aikaan pääsimme jatkamaan matkaa, ajatuksena olla seuraava yö Kaunaksessa. Matkaa sinne n. 400 km. Matkanteko Baltian maissa on hidasta: ei moottoriteitä nimeksikään, rekkoja tulee vastaan, on edessä ja takana taukoamatta. Täällä ei tarvita ohituskaistoja; autoilijat ovat niin hulluja ohittajia, että on pakko itsen jarruttaa, jotta bussit ehtisivät ohi eivätkä törmäisi perävaunullisiin rekkoihin. Ei ainoastaan bussit tee kamikatze ohituksia vaan ihan normiautoilijat pelkäämättä syöksyvät vastaantulevien kaistalle. Todella väsyttävää ajamista.
Suomalaisina tankkasimme Nesteellä ja söimme välipalan Hesburgissa. Täytyyhän sitä kotimaista kannattaa. Bensan hinta Latviassa (95) 1,49/l. Kahdet burgeriateriat yhteensä n. 12 euroa. Ei kallista matkan tekoa.
Bauskassa pidimme pitempää taukoa. Kaupunki on Latviassa hiukka ennen Liettuan rajaa. Kaikki siistiä, palvelu hyvää, mutta ympäristö on jäänyt miehityksen aikaiseksi. Ei ole vielä rakennuksia juurikaan korjattu, tosin ydinkeskustaan emme menneet. Kirkon ja torin läheisyydessä oli patsaita ja muistomerkki natsien polttamasta synagogasta. Surullista historiaa, jota näiltä seuduilta paljon löytyy.
Nato-joukkojen läsnäolo näkyy maanteillä, taukopaikoissa ja ravintoloissa. Huomasimme Nato-sotilaidenkin luottavan suomalaiseen gastronomiaan: heitä oli Hesburgissa kahvilla ja välipalalla. Baltian maat eivät halua enää olla yksin - miehitysaika on vielä mielessä.
Liettuassa ajaminen muuttui vielä entistä villimmäksi. Mistä noita rekkoja riitti? Monta kertaa oli todella hilkulla, että pelti ei rytissyt. Vieressä jo meni peltiä lyttyyn, mutta jostain syystä meihin ei osunut (eikä todellakaan ollut minun ajotaidosta kiinni, varmaan takanani ryskyi). Kaunaksessa suunnittelemamme majoituspaikka oli kiinni, eikä huvittanut sieltä etsiä uutta. Ihan hirveät ruuhkat ja tuntuu, että kaikki vain syöksyivät eteen sieltä täältä kunhan matka etenisi. Onneksi minun ei tarvinnut olla kartanlukijana vaan sain ajaa. Kun Kaunaksen valot jäivät taakse lomatunnelma palasi.
Lähdimme ajamaan kohti Suwalkia ja Puolaa. Väsyneinä saimme booking.comin kautta varattua hotellin. Otimme ensimmäisen ja lähimmän: Centrum Konferencyjno-Wypoczynkowe "Szelment". Se olikin ihana paikka järven rannalla, pääosin hiihdon ympärille rakentunut, mutta kaikki toimi. Hyvä huone, ravintolasta saimme vielä ruokaa ja hintakaan ei ollut paha: aamiaisen kera n. 80 euroa. Ihanat ruuat, viini ja olut ravintolassa n. 26 euroa. Oli yksi parhaimpia kanaceasarsalaatteja, joita olen syönyt. Ainoa asia, mikä mietitytti on sijainti, Kaliningradin läheisyydessä. Kävelimme illalla vielä pimeässä täysikuun valaistessa tienoota ja kylä on rauhallinen ja luottavainen.
Odotan jo huomista: olisiko jo enemmän turismia ja nähtävyyksiä. Puola ainakin vaikuttaa näin heti alkuunsa hienolta ja ystävälliseltä maalta.
Välillä tuntuu ihmeelliseltä kaiken maailman sattumukset: puhuimme, että otamme ensimmäisen mahdollisen hotellin, mikä vain löytyy - ja löytyi todella mahtava paikka, jossa käynnin tulemme muistamaan.
Tiistai 17.9.2024
Aamukävelyllä kiikaroimme lintuja järvellä. Emme tunnistaneet silkkiuikun näköistä, pitkäkaulaisempaa vesilintua, mutta kuningaskalastajan tunnistimme - ensimmäinen kerta luonnossa, kun näimme. Aamiainen oli meille valmiiksi katettu. Leikkelelautanen, leipää, jogurttia, kahvia yms. ja vielä lisäksi tuotiin omeletit. Olimme ainoat aamiaista syövät koko ravintolassa. Mielellään maksoi n. EUR 10,-/henkilö. Onneksi luottokortti on käynyt, koska meillä ei ole yhtään slotia vaihdettuna, kun käteistä tarvittu, ovat ottaneet euroja vastaan.
Matkaan pääsimme noin kello yhdeksän. Olimme jo tehneet noin tunnin kävelylenkin, syöneet aamiaisen ja pakanneet. Matka kulki metsäistä tietä, pikkukyliä kiertäen. Täälläkin kapeille, mutkikkailla teillä ohituskaistoja ei ole - ei niitä tosi kuskit tarvitse ja ovat muutenkin aivan "last season". Aikamoista menoa.
Olimme katsoneet valmiiksi, että käymme katsomassa ja rekisteröitymässä majoituksessa ensin. Masurian järvialueella suuren järven rannalla ja sen jälkeen rauhassa Sudenpesään, joka on siis Hitlerin bunkkeri ja varuskunta-alue. Ja kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä. Löysimme ihanan leiripaikan ihan järven rannalta. Ajoimme Sudenpesään. Pääsymaksut parkkipaikan kera maksoi kahdelta noin EUR 16. Kiertelimme hiljaisina bunkkereita, kävimme terroriajan (1939-1945) museon läpi. Lopulta tuli todella huono olo ja halusi vain pois. Mielenkiintoista kuitenkin. Toivoisi, että kaikki kävijät miettivät samoin: ei koskaan enää. Miten tuollaista yleensäkään voi tapahtua, ja edelleen tapahtuu.
Hiukkasen paremman mielen paikka, tosin samaa genreä, oli Museo Filia Museum, museo 303. Siellä oli liittoutuneiden koneita ja autoja näkyvillä ja varmaan muutakin. Kuitenkin lopulta paha sai jonkinlaisen palkkansa.
Leirillä nautimme uinnista (vesi lämmintä), teimme ruokaa, söimme, istuimme iltaa, joimme hyvää punaviiniä ja luimme kirjoja ja suunnittelimme seuraavan päivän seikkailuja. Keskustelimme jonkin verran berliiniläisen pariskunnan kanssa sekä kahden eläkeläisnaisten kanssa, jotka pyöräilivät 15 päivän ajan, olivat lähteneet Saksasta läheltä Puolan rajaa.
Päivän kruunasi punertava täysikuu järven yllä. Kuu valaisi koko alueen läpi yön. Taianomaista.
Joskus tuntuu, että elämä vaan on juhla.
Keskiviikko 18.9.2024
Ihana aamu ihanassa paikassa. Aamu-uintia, aamiaista ja pakkaamista. Melko pian aamiaisen jälkeen paikan todellisuus iski. Jatkuvaa ammuskelun ääntä - aluksi luulin sorsastuksen alkaneen, mutta sitten tajusin, että tuolla paukkeella ei sorsista olisi mitään jäljellä. Venäjän rajan läheisyys aiheuttaa huolta puolalaisissa. Kyselin omistajalta, onko tällainen tavallista: on kuulemma ja molemmin puolin rajaa harjoitellaan, tai ainakin hän toivoo niin. Saksalaisten koira kyyhötti kuljetuskopissaan vinkuen.
Lähdimme ajamaan kuitenkin kohti Venäjän rajaa, koska Marborgin linnaan matka menee sen läheisyydestä ja halusimme ajaa pikkuteitä. Tutkatorneja, linkkitorneja, tuulivoimalaita sekä aurinkovoimaloita lehmien kera tien varren maisemissa. Puola on harvaan asuttua ja ainakin näillä seuduin vahvasti maanviljelys- ja maatalousaluetta.
 |
| Marborgin linna on pinta-alaltaan maailan suurin linnoitus. Unescon suojelukessa. |
Kaupassakäyntiä helpotti Lidl:n löytyminen, mikä rauhoitti hermoja "hankalan" tankkauksen jälkeen, kun ei kortilla voinut maksaa. Puolassa matkan teko on hidasta: nopeusrajoitus voi olla 70, mutta vaihtuu 100 m päästä taas 50:een. Vakionopeudensäädin saa täällä levätä. Vaikka kävimme 8 km:n päässä Venäjän rajalta ei tuntunut turvattomalta. Puolalaiset ovat varuillaan ja valppaina.
Marborgin linna mainittiin oppaissa isona, mutta emme tajunneet sen massiivisuutta ennen kuin sen omin silmin totesimme. Kyseessä on Euroopan suurin mannerlinnoitus ja se on Unescon maailmanperintökohde. Liput maksoivat kahdelta n. 40 euroa sisältäen audio guide -opastuksen. Upea ja käymisen arvoinen paikka - oikeastaan sitä ei missään tapauksessa kannata vain ohittaa. Linna on pommitettu rikki toisessa maailmansodassa, mutta nyt se on entisöity ja vieläpä hyvin.
Gdanskiin saavuimme viiden aikoihin, pilvinen sää ja lämpöäkin vain 20 astetta. Enää ei niin hienoa ole, mutta varmaan mielenkiintoista käydä kaupungissa, jonne majapaikastamme pääsee raitiovaunulla.
Illalla kävimme Itämeren rannalla kävelemässä - telakan ja sataman valot olivat upea näky. Koko maailman tietoisuuteen tullut telakka näytti pimeällä hienolta ja äänestä päätellen ei edes yöllä lepäile.
Odotan jo huomista. Luimme Gdanskin historiaa illalla - mehän olemme monessakin mielessä suurten, maailmaa aikanaan liikuttaneiden tapahtumien paikalla. Mielenkiintoista.
Torstai 19.9.2024
Lähdimme aamusta katsastamaan läheisen rannan, josta näkymä telakalle. Telakka ei koko yönä ollut hiljentynyt ja edelleen sieltä kuului työn ääniä. Erikoista, että juuri tuo telakka näyttää hienolta lisäten vaan sävyä maisemaan. Ehkä se johtuu paikan historiasta, jota ei voi olla ajattelematta. Telakkatyöläiset nousivat lakkoon vuonna 1970 Lech Walesan johtamana: työväki protestoi kommunista hallintoa vastaan elintarvikkeiden nousun takia. Tämän jälkeen hän perusti ei-kommunistisen ammattiyhdisysliikkeen. Vuonna 1980 Walesa johtii jälleen Gdanskin telakan lakkoa, joka johti lakkoihin myöskin muualla Puolassa. Walesa sai rauhanpalkinnon, hän oli vangittuna, vaikutti suuresti kommunistisen hallinnon loppumiseen Puolassa aiheuttaen myös saman ilmiön muissa Itä-Euroopan kommunistisissa valtioissa. Lopulta hänestä tuli presidentti ja kansallissankari. Gdansk tuli koko maailman tietoisuuteen Solidaarisuus-liikkeen synnyinpaikkana.
Kaupungin keskustaan pääsimme kätevästi raitiovaunulla, lipun hinta 0,23 euroa. Se maksettiin luottokorttia vilauttamalla maksupäätteelle ja kun nousimme pois vaunusta näytimme taas korttia ja matka loppui. Jälkeenpäin huomasimme, että tuo hinta oli koko päivän lipun hinta. Muuta ei veloitettu, vaikka vilauttelimme luottokorttiamme.
Odotimme hienoa kaupunkia, jota meille monet olivat kehuneet. Mutta paikan hienous, kauneus ja vanhan kaupungin laajuus yllättivät meidät. Kaikki siistiä, kauniisti entisöityä. Arkkitehtuuri muistutti pohjoisen Saksan kaupunkeja sävyinä myös Belgiaa ja Hollantia. Kanavat toivat elävyyttä kaupunkiin. Kiersimme samantien oppaassa mainitut pakolliset nähtävyydet ja aloitimme museokierroksen.
Puolan postimuseo oli ensimmäinen kohde, joka sijaitsi entisessä postitalossa. Tarina on karmiva, mutta mielenkiintoinen. 1.9.1939 klo 4.45 Saksa hyökkäsi postitoimistoon, virkailijat taistelivat vastaan. Armottomasti vastarinta kukistettiin, eikä kukaan virkailijoista jäänyt eloon. Saksalaiset ampuivat vangit julmasti. Tätä pidetään tapahtumana, joka aloitti toisen maailmansodan. Postivirkailijoiden ruumiit löydettiin vuonna 1992, jolloin he saivat asianmukaiset hautajaiset. Museo on käynnin arvoinen, koska siellä kerrotaan uhreista kunnioittaen ja Puolan postin historiastakin. Natsien julmuus ei jää epäselväksi.
Jotta olisi tarpeeksi synkeää tälläkin matkalla menimme toisen maailmansodan museoon. Rakennus on nykyaikainen ja hienoa arkkitehtuuria. Tarina on tietenkin kovin synkkä, mutta täytyy sanoa, että museo on hieno. Siinä on eri tapahtumille ja maille omia huoneita. Suomellakin on talvisodasta kertova huone. Jotkut huoneet lähes juoksimme läpi niiden karmivuudesta johtuen, mutta aikaa täälllä kyllä kului. Koululaisryhmiä tuli meitä vastaan saapuessamme eikä kuulunut heille tavanomaista naurua tai iloista kalkatusta - kovin vakavia kasvoja tuli vastaan. Sisälläkin he kuuntelivat asianmukaisella kunnioituksella oppaita. Tietenkin hirveää kertoa nuorille tällaisista asioista, mutta ehkä heidän on hyvä tietää, mitä sota ja viha saavat aikaan. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Tosin tähän lopetimme museokierrokset, seuraavaan kertaan jotain iloisempaa.
 |
| Museo on hieno ja käynnin arvoinen. |
Ruoka oli hyvää ja Gdanskissa löytyy valinnan varaa ruokapaikoille. Me valitsimme irlantilaisen, josta sai myös paikallista Amber-olutta. Pikkuhiljaa saimme karistettua synkät ajatukset pois. Pelottavalta tuntui, kun katsoi museossa tapahtumia, jotka edelsivät sodan syttymistä - miten paljon muistuttaa nykyistä ilmapiiriä.
Kiertelimme vielä kaupunkia, ihailimme uutta arkkitehtuuria - miksi kaikkialla muualla rakennetaan uudet rakennukset hienoiksi, Suomessa ei niinkään. Täällä mietitään samaa tyyliä ihan perustaloihinkin.
 |
| Uutta arkkitehtuuria, toisella puolella kanaalia vanhaa ja kunnostettua. |
Kaikenkaikkiaan Gdansk ihastutti meidät ja tulemme varmasti tänne uudelleen pidemmäksi aikaa - ihan vain oleskelemaan, synkeät paikat on jo käyty.
Perjantai 20.9.2024
Jälleen aurinkoinen aamu. Pääsimme lähtemään n. klo 10.00 jatkamaan matkaa ja melkoisen hyvin kaupungista ulos löytyi. Määränpäänä Sopot, joka on yksi kolmoiskaupungin, Gdansk, Sopot ja Gdynia, kaupungeista. Sopot näyttäisi olevan Gdanskin viihdekeskus - hieno paikka meren rannalla. Upeita huviloita, ravintoloita ja hotelleja Itämeren auetessa kauniisti rajaten kaupunkia. Tämä vuodenaika on mukavaa aikaa matkustaa: tuntuu kuin kesä jatkuisi ja ilman turistilaumoja. Täällä me muiden ikäihmisten seassa vietämme laatuaikaa.
Tien varret, puistot ja metsien laidat olivat koko päivän ajan täynnä roskasäkkejä kantavaa nuorisoa koostuen aivan pienistä lapsista teineihin. Puolassa oli selvästi yleinen siivouspäivä samalla myös koulujen ja päiväkotien ulkoilu- ja liikuntapäivä. Oli piristävää ja mieltä nostattavaa nähdä, miten reipasta, tervehenkistä, ahkeraa ja iloista nuorta väkeä Puolassa on: onnistuisikohan Suomessa tuollainen? Todennäköisesti Vilma täyttyisi vihaisista vanhemmista, kun lapset ovat valjastetut töihin koko yhteiskunnan hyväksi. Voin olla väärässäkin, mutta en tällaista reippailua ole aikoihin nähnyt Suomessa.
Matkan varsilla oli myös paljon tietöitä, mikä hidasti menoa. Tiet ovat yleensäkin hyvässä kunnossa, mutta koko ajan niitä parannellaan ja rakennetaan lisää moottoriteitä. Täällä on kaikin tavoin tekemisen meininki, ja taisin lukeakin jostain, että täällä on Euroopan alhaisin (ainakin alhaisimpia) työttömyys eikä täällä todellakaan näe lorvijoita. Ainakin luin, että tämä on Euroopan turvallisin maan, ja sen todellakin tuntee ja aistii. En tiedä, miten tämä "Puolan ihme" on toteutettu.
Majoituimme Mielnoon, jossa viivymmekin kaksi yötä. Mielnoa kutsutaan myös Puolan Ibizaksi - no jaa en tosin ole Ibizalla koskaan käynyt, mutta olen ymmärtänyt sen olevan melko levoton. Ranta on hienoa hiekkarantaa silmänkantamattomiin: meren ja järven välissä kapea maakaista. Erikoinen paikka.
 |
| Meren rantaa |
 |
| Järven rantaa |
Illalla lähdimme vuosipäiväämme viettämään suositeltuun ravintolaan. Olimme viimeiset, jotka sillä erää mahtuivat sisään ilman pöytävarausta. Ravintolan suosio ei ollut turha. Ruoka hyvää: viinit ja ruoka maksoivat kahdelta 32 euroa.
Paikka näyttää olevan saksalaisten suomima enkä ihmettele.
Lauantai 21.9.2024
Rauhallinen aamu, ei tarvinnut siirtyä mihinkään. Aamiaista, kirjan lukemista ja ilman lämpeämisen odottelua. Yö oli tähän mennessä kylmin, lämpö laski 8 asteeseen. Kymmenen jälkeen sää alkoi nopsaan lämmetä ja tulikin jo kiire lähteä suunnitellulle kävelytreenille rantoihin - sekä järven että meren - ennen kuin tulee liian kuuma.
Teimme n. 14 km:n kävelylenkin, välillä tallustelimme järven rannalla kiikaroiden kaisilikoiden välistä lintuja, välillä bongailimme meripihkaa merestä. Meren puolella oli muita vapaapäivän viettäjiä, järven ympärillä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Paikka on ihastuttava ja erikoinen. Se on myös melkoinen rakennusmaa, missä vielä vapaata maata siihen on suunnitelmissa tai jo nousemassa hulppeaa hotellia tai lomahuoneistoja.
Ilta sujui leppoisasti kirjojen parissa. Juuri kun pääsimme nukkumaan alkoi kova rätinä ja pauke: lähes pelottaen meidät. Ihan lähellä ammuttiin hetken ajan sarjana ilmeisesti ilotulitusraketteja: ei huvittanut mennä tarkistamaan, mitä siellä lenteli.
Huomenna pois Puolasta: aluksi luulimme, että Saksaan menoa odotamme kovasti, mutta nyt ei haluaisi Puolasta pois lähteä.
Sunnuntai 22.9.2023
Haikeana jätimme jäähyväisiä Puolalle. Puolasta jäi todellakin hyvä mieli: rauhallisuus, kaikilla tuntui olevan tekemistä - ei lorvijoita, ei kerjäläisiä eikä nuoriso riidellyt ryöstellen toisten vaatteita tai kenkiä. Jäi tunne, että kaikista pidetään huolta ja jokainen kantaa vastuuta. Tästä syystä maa on nopeasti noussut taloudellisesti ja pystyy mm huolehtimaan suuresta määrästä ukrainalaisia työllistäen myös heitä.
Saksan rajalla meidät otettiin autojonosta erilleen: kysyttiin passit, tiedusteltiin onko savukkeita tai vodkaa (?) - vodkan kyselyn jo otin vitsinä. Me vain totesimme pariin kertaan, että emme polta eikä ole kuin pari punaviinipulloa autossa. Hiukka meitä katseli ja hymähtäen näytti, että menkää. Tosin kysyi vielä olemmeko matkalla kotiin. Pitkästä aikaa ei ole tällaista koettu, mutta Saksa on tiukentanut rajavalvontaa eikä halua enää laittomia maahanmuuttajia rajojensa sisälle. Jonoa ei muodostunut, koska saksalaiset saivat mennä maahansa tarkistamatta.
Rajalta ajoimme Peenemünden saarelle suuntana teknillinen museo. Paikka perustettiin 1930-luvulla ollen silloin Saksan tutkimuskeskus. Hitler valjasti keskuksen sodan käyttöön ja paikka tuli kuuluisaksi rakettien V-1 ja V-2 syntysijoina. Sodan aikana siellä työskenteli 12 000 ihmistä: tiedemiehiä, asiantuntijoita, työntekijöitä ja paljon orjatyövoimaa. Kiertelimme paikkaa yli 2 h. Paikassa tietenkin ylistetään Saksan tieteelle tehtyä työtä. Sodan jälkeen paikan johtajan Braunin opastamana 500 insinööriä pääsi lähtemään Yhdysvaltoihin jatkamaan kehittämistyötään. Paikan historia on mielenkiintoinen, se toimi myös sotilastukikohtajan Itä-Saksan aikana. Emme löytäneet paikasta mitään opaskirjaa, joitain kirjoitelmia saksaksi olisi ollut saatavilla. Opastauluista oli lähes jätetty pois, pientä mainintaa lukuunottamatta, että paikassa oli käytössä paljon orjatyövoimaa. Lähinnä näytti, että paikassa haluttiin esitellä Saksan insinöörien taitoa. Eihän siinä mitään, mutta välillä tuntuu, että Saksa jättää omissa museoiossaan pois sen karmeaa natsihistoriaa.
 |
| V-2 |
Peenemündestä jatkoimme matkaa kohti Rügeniä majoittuen ihastuttavaan kalastajakylään Freestiin. Illalla kävelimme ihaillen auringonlaskua ja laskuvettä.
Maanantai 23.9.2024
Rauhallinen aamu ja aamukävely rannalla ja kylällä olivat ikimuistoisia. Sää on suosinut meitä koko matkan ajan ja jälleen aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Seurasimme kalastaja-aluksen saapumista kylän laituriin: pakettiautot ja kylän kissat tulivat samantien noutamaan saalista. Tähän kiireettömyyteen voisi tottua.
 |
| Auringonnousu Freestin rannalla |
Lähdimme ajamaan kohti Rügeniä, matka oli lyhyt ja taittui parissa tunnissa. Ajellessamme pitkin Itämeren rantaa radiokanavat vaihtuivat välillä tanskalaisiksi ja pidemmäksi aikaa ruotsalaisiksi. Olemme tosi lähellä Skandinaviaa. Pohjoismaisten läheisyys näkyi myös ravintoloissa ja myymälöiden tarjonnassa.
Rügeniin saavutaan hienon sillan kautta. Olkikattoiset ja hienot talot reunustavat maanteitä. Muuttolintuja meni massoittain peltojen ja meren yllä. Aitojen tolpissa istuili erilaisia petolintuja. Monet saksanhirvet olivat kohdanneet kohtalonsa autojen alle, mutta yhden tosihienon yksilön näimme kuningastelevan ylväästi peltojen halki. Upea näky.
Proran rakennuskompleksit vaikuttivat aluksi kovin sekavilta. Jouduimme jättämään auton yhden blokin eteen ja käydä jalkaisin ihmettelemässä miten pääsemme Hotel Dormeroon, josta meillä oli varattuna kahdeksi yöksi Premium sviitti S - kuulostaa hienommalta kuin oli, vaikka olikin mielestäni ihan kiva ja hienokin. 2 h + avokeittiö täysin varustein, minibaarissakin täytettynä ilmaisia juomia.
Kannoimme tavarat sisään ja kotiuduimme. Heti täytyi käydä kokeilemassa toisessa talossa oleva uima-allas ja saunosasto. Saunaosasto meni ohittamalla ja päätä pyörittämällä (ei suomalaisille kelpaa), mutta uima-allas oli ihana ja siellä pääsi uimaan isossa altaassa aivan yksin.
Proran talot täyttävät usean kilometrin mitalla Itämeren rantaa. Hitler aikanaan alkoi rakentamaan hänen kutsumalle arjalaiselle kansalle lomahuoneistoja 1930-luvulla. Se on aikanaan ollut maailman pisin rakennus (jossain lukee, että on vieläkin, minusta niitä on katkaistu). Rakennusaika kesti 1936-1939, mutta sodan syttyessä rakennusmiehiä tarvittiin muualla, kuten rakentamaan läheisellä saarella olevaa Peenemünden sotilaskäytössä olevaa voimalaitosta ja tutkimuskeskusta. Rakennukset eivät ehtineet valmistua, vuonna 1945 siitä tuli neuvostotukikohta. Myöhemmin se on toiminut mm Itä-Saksan armeijan koulutuspaikkana sekä turvapaikanhakijoiden majoitustilana. Rakennukset olivat menneet ala-arvoiseen kuntoon, mutta berliiniläinen yrittäjä osti rakennukset halvalla huutokaupassa ja ne ovat nyt kunnostettu. Oli mielenkiintoista ihmetellä niiden massiivisuutta sekä vertailla vanhaan osaan, miten hienoiksi ne ovat tehty.
 |
| Näitä blokkeja oli kilometrittäin |
 |
| Vanhaa ja uutta vierekkäin, on kova työ tehty kunnostuksessa. Me yövyimme kunnostetussa :) |
Proran rakennukset on myös kyseenalaistettu lomanviettopaikkana, mutta niiden rakentamiseen ei käytetty orjatyövoimaa, vaan ne keskeytyivät sodan ajaksi. Lomakäyttöön ne tulivat vasta 2000-luvulla.
Illalla lähdimme kuuluisaan rantapaikkaa Binziin bussilla. Matka sinne Prorasta ja meidän majoituksesta on vain n. 4 km. Binz taasen yllätti meidät hienoudellaan. On sitäkin kunnolla kunnostettu Saksojen yhdistymisen jälkeen.
Tiistai 24.9.2024
Aamu valkenikin pilvisenä ja tuulisena. Toisaalta se oli ihan helpottavaakin eikä enää haitannut näin loppumatkasta. Suunnitelmat päivälle olivat jo valmiina - ei kuin vain toteuttamaan. Aamukävelyä ihmetellen rakennuskompleksia ja ihailua Itämeren rannalla.
Lähdimme ajamaan kohti Jasmundin kansallispuistoa suunnitelmissa tehdä pitkä vaellus. Matkaa majoituksesta sinne n. 40 min. Ajomatka kulki läpi kauniiden kylien sekä laajojen peltojen läpi. Jalohaikaroita ja kauriita matkalla.
Kansallispuistosta lähdimme ajamaan kohti Putgartenin kylää ja Arkonan majakoita. Arkonaan ei päässytkään autolla, vaan jälleen jouduimme patikoimaan 3 km:n matkan. Reitti kulki ihastuttavan kylän kautta. Olkikattoisia, pieniä ja sadunomaisia taloja kauniine ja hyvinhoidettuina puutarhoineen. Pieniä putiikkeja ja mainostettiin, että skandinaavisia matkamuistoja saatavilla. Olemme todellakin tosi lähellä Tanskaa ja Ruotsia. Päästyämme majakoille olivat jalat jo niin tohjona, että ei tullut mieleenkään nousta ylös majakalle. Nöyrryimme jopa ottamaan kuljetuksen takaisin parkkipaikalle. Taitaa painaa joko ikä tai 22 km:n kävely päivän aikana.
 |
| Jäi kaivelemaan, että en jaksanut kiivetä korkeaan majakkaan, johon olisi mahdollisuus päästä. En vaan jaksanut. |
Majoituksessa uintia lihasten lepuutteluun ja sen jälkeen bussilla Binziin kaatosateessa syömään. Koko aikana joka paikkaan päässyt varaamatta pöytää tai jonottamatta. Nyt emme päässeet suunniteltuun ruokapaikkaan ja jouduimme tyytymään läheiseen italialaiseen ravintolaan. Ruoka hyvää. Märkinä ja palelevina lähdimme ensimmäisellä bussilla päätepysäkin kautta majoitukseen. Kylläpä uni maistui.
Keskiviikko 25.9.2024
Haikea aamu - oikeastaan loman viimeinen aamu jos ei kahta tulevaa aamua laivalla laske mukaan. Rügenissä olisi viihtynyt pidempään. On ollut erikoista matkustaa tähän vuodenaikaan: koululais- ja opiskelijaryhmien sekä eläkeläisten seassa. Joka paikassa rauhallista, nuoriso välillä pitää terveellä tavalla ääntä - eli nauraa ja jutustelee kovaäänisestikin. Jos on mahdollista matkustaa sesonkin ulkopuolella todellakin kannattaa.
Aamulla avatessani kännystä Suomen uutiset järkytyin: elokapina ja joku muu random ruotsalainen "luonnonsuojelu"ryhmä oli töhrinyt eduskuntatalon. Mitä järjen köyhyyttä. Jos luontoa rakastaa ja haluaa sitä suojella voi esimerkiksi tehdä töitä Itämeren tai metsien hyväksi, esim. puhdistaa rantoja tai istuttaa metsää. Luulisi myös halauavan nauttia siitä rakkaasta luonnosta ja tehdä vaelluksia ja purkaa turhautumistaan liikuntaan. Tuosta nyt ei ole mitään muuta kuin haittaa ajamalleen asialle.
Aamulla kävelimme 4 km:n matkan Binziin rauhallista rantatietä pitkin. Kävelytie kulki rannan, mäntymetsien ja rakennusten rajaamaa reittiä. Oli mielenkiintoista katsella hienoja huviloita ja hotelleja. Binzissä kaupat olivat kiinni, mikä tietenkin teki vain hyvää hupenevalle matkabudjetille. Takaisin kätevaästi bussilla, uintia ja pakkaamista. Kahdentoista maissa luovutimme huoneiston ja lähdimme kohti Travemündiä. Suhteellisen rauhallista moottoritietä oli ilo ajella ja matka alkoikin sujua liian sutjakkaasti, laivalle pääsee vasta klo 23.00.
Teimme visiitin pieneen 44 000 asukkaan Wismariin. Olipa hyvä valinta. Ihana vanha kaupunki, kalastajia myymässä torilla tuotteitaan. Kauniita kahviloita ja mikä arkkitehtuuri. Maksaessamme parkkia vanha herrasmies kuultuaan meidän olevan Suomesta halusi välttämättä maksaa meidän parkin. Sitten vielä vilkutteli ja toivotteli mukavaa visiittiä. Harvemmin Saksassa näin.
 |
| Ihana Wismarin satama |
 |
| Wismarista löytyy koko kirjoa saksalaista arkkitehtuuria. |
Travemündin saavuimme alkuillasta. Kävelimme, söimme ja menimme jonottamaan Finnlinesin laivaan pääsyä. Delfiini tai sen tapainen olento yllätti meidät rannalla hypyillään. Kuvan ehdin saada vain pyrstöstä.
Onpa ollut ihana reissu. Mietimme laivamatkalla matkaamme, mikä oli hyvää, mitä olisi tehnyt toisin ja mihin haluaisi mennä uudelleen sekä tietenkin mikä erityisesti ylllätti. Säät suosivat, mitä ihmettelimme kovasti - aurinko paistoi lähes koko ajan, illat olivat kuulaita ja kuutamo valaisi juuri sopivasti. Reitti oli sopivan pituinen, ajoimme n. 2000 km, 10 yöpymistä + 2 yötä laivalla. Suunnitelmamme ja toteutuksemme olivat onnistuneita, emme muuttaisi mitään. Alkuperäisessä suunnitelmassa, ehkäpä plan B, oli visiitti Potsdamissa ja Berliinissä, mutta koska sää oli niin hyvä ja kalastajakaupungit ihania skippasimme sen suunnitelman. Sinne pääsee lentämälläkin, mutta näitä kyliä täytyy kiertää autolla. Puolan rannikko on paikka, johon haluaisimme uudelleen, samoin Masurian järvialue. Masuriassa jäivät kansallispuistot ajan puutteen takia käymättä. Gdansk on paikka, jossa voisi viettää vaikkapa pitkän viikonlopun. Kuten olen jo useamman kerran maininnut tässä blogissa Puolan rauhallisuus, siisteys, ystävällisyys, turvallisuus ja kauneus yllätti - siellä oli hyvä tunnelma koko ajan. Sieltä ei olisi halunnut pois.Sloteja Puolaa varten ei tarvitse maksaa: luottokortilla maksu onnistuu lähes poikkeuksetta, jos ei onnistu euroja otetaan hyvillä mielin vastaan.
Kaksi viimeistä yötä sekä yksi kokonainen päivä kului Finnlinesilla Travemündestä Helsinkiin. Oli hyvä levätä, syödä hyvää ruokaa ja lueskella kiireettömästi. Laivalla on totuttuun tapaan hyvä palvelu ja konsepti hyvin laadittu. Gdansk ja Travemünde olivat ainoat paikat, joissa kuulimme puhuttavan suomea.
Automatkailu on kyllä avartavaa, näkee ja oppii paljon. Ihana loma takana.
.jpg)
