Itämerta kiertäen autolla 15.9.-27.9.2024

Sunnuntai 15.9.2024

Reissu alkoi Viking Xpressillä  seilaten Tallinnaan. Sää oli mitä parhain: pikkuista sadetta, mutta lämmintä. Ilmassa lupausta seikkailusta ja paranevista ilmoista. Matka Tallinnaan kestää vain 2,5 h, mutta se tuntui loputtomalta vaikka ensimmäinen tunti kuluikin brunssin merkeissä.  Vikingin brunssista ei jää mitään puuttumaan. Tallinnan laivamatkat eivät vain ole sitä "meidän juttua".

Tallinnasta pääsimme nopsaan ulos kiitos hyvien opastein. Onhan siellä käyty, mutta n. 20 v edellisestä kerrasta autolla ja täytyy sanoa, että on menty harppauksin eteenpäin. Suuntasimme Pärnuun ja ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla perille. Etsimme majapaikkaa - mikä ei ollutkaan ihan helppoa: halusimme nimenomaan leirintäalueelle ja luonnon keskelle. Koska sesonki on ohi onnistuimme löytämään paikan vasta viidennellä yrityksellä, ja silloin olimmekin jo Latvian rajan läheisyydessä Kablissa. Leirintäpaikkamme oli aivan ihastuttava: meren rannalla, rauhaisa, kaikki mukavuudet ja vain kaksi muuta pariskuntaa vieraina. Voimme suositella Metsaluige-majoituspaikkaa.

Virosta kirjoittaessa on pakko antaa maalle ylistystä: siistiä, kaikki toimii, hyvää palvelua loistavalla englantia. Todella ison työn ovat virolaiset tehneet, kun muistaa minkälaista siellä oli venäläisten poistuttua. Ei uskoisi samaksi maaksi.

Illalla oli ihana istua lämpöisessä ilmassa illan pimetessä eikä liikoja valoja ympäristössä - kaikki aivan hiljaista vain heinäsirkkojen siritystä kuului: ja WAU me molemmat vielä kuulimme sen.

Maanantai 16.9.2024

Aamu alkoi kevyellä aaimiaisella ja kävelyllä meren rannalla. Kiikaroimme lintuja ja ihmettelimme luonnon kauneutta. Meren rannalla oli upea hotelli, mutta ei muita kulkijoita meidän lisäksi. Kymmenen aikaan pääsimme jatkamaan matkaa, ajatuksena olla seuraava yö Kaunaksessa. Matkaa sinne n. 400 km. Matkanteko Baltian maissa on hidasta: ei moottoriteitä nimeksikään, rekkoja tulee vastaan, on edessä ja takana taukoamatta. Täällä ei tarvita ohituskaistoja; autoilijat ovat niin hulluja ohittajia, että on pakko itsen jarruttaa, jotta bussit ehtisivät ohi eivätkä törmäisi perävaunullisiin rekkoihin. Ei ainoastaan bussit tee kamikatze ohituksia vaan ihan normiautoilijat pelkäämättä syöksyvät vastaantulevien kaistalle. Todella väsyttävää ajamista.

Suomalaisina tankkasimme Nesteellä ja söimme välipalan Hesburgissa. Täytyyhän sitä kotimaista kannattaa. Bensan hinta Latviassa (95) 1,49/l. Kahdet burgeriateriat yhteensä n. 12 euroa. Ei kallista matkan tekoa.

Bauskassa pidimme pitempää taukoa. Kaupunki on Latviassa hiukka ennen Liettuan rajaa. Kaikki siistiä, palvelu hyvää, mutta ympäristö on jäänyt miehityksen aikaiseksi. Ei ole vielä rakennuksia juurikaan korjattu, tosin ydinkeskustaan emme menneet. Kirkon ja torin läheisyydessä oli patsaita ja muistomerkki natsien polttamasta synagogasta. Surullista historiaa, jota näiltä seuduilta paljon löytyy.

Nato-joukkojen läsnäolo näkyy maanteillä, taukopaikoissa ja ravintoloissa. Huomasimme Nato-sotilaidenkin luottavan suomalaiseen gastronomiaan: heitä oli Hesburgissa kahvilla ja välipalalla. Baltian maat eivät halua enää olla yksin - miehitysaika on vielä mielessä. 

Liettuassa ajaminen muuttui vielä entistä villimmäksi. Mistä noita rekkoja riitti? Monta kertaa oli todella hilkulla, että pelti ei rytissyt. Vieressä jo meni peltiä lyttyyn, mutta jostain syystä meihin ei osunut (eikä todellakaan ollut minun ajotaidosta kiinni, varmaan takanani ryskyi). Kaunaksessa suunnittelemamme majoituspaikka oli kiinni, eikä huvittanut sieltä etsiä uutta. Ihan hirveät ruuhkat ja tuntuu, että kaikki vain syöksyivät eteen sieltä täältä kunhan matka etenisi. Onneksi minun ei tarvinnut olla kartanlukijana vaan sain ajaa. Kun Kaunaksen valot jäivät taakse lomatunnelma palasi.

Lähdimme ajamaan kohti Suwalkia ja Puolaa. Väsyneinä saimme booking.comin kautta varattua hotellin. Otimme ensimmäisen ja lähimmän: Centrum Konferencyjno-Wypoczynkowe "Szelment". Se olikin ihana paikka järven rannalla, pääosin hiihdon ympärille rakentunut, mutta kaikki toimi. Hyvä huone, ravintolasta saimme vielä ruokaa ja hintakaan ei ollut paha: aamiaisen kera n. 80 euroa. Ihanat ruuat, viini ja olut ravintolassa n. 26 euroa. Oli yksi parhaimpia kanaceasarsalaatteja, joita olen syönyt. Ainoa asia, mikä mietitytti on sijainti, Kaliningradin läheisyydessä.  Kävelimme illalla vielä pimeässä täysikuun valaistessa tienoota ja kylä on rauhallinen ja luottavainen.

Odotan jo huomista: olisiko jo enemmän turismia ja nähtävyyksiä. Puola ainakin vaikuttaa näin heti alkuunsa hienolta ja ystävälliseltä maalta.

Välillä tuntuu ihmeelliseltä kaiken maailman sattumukset: puhuimme, että otamme ensimmäisen mahdollisen hotellin, mikä vain löytyy - ja löytyi todella mahtava paikka, jossa käynnin tulemme muistamaan.

Tiistai 17.9.2024

Aamukävelyllä kiikaroimme lintuja järvellä. Emme tunnistaneet silkkiuikun näköistä, pitkäkaulaisempaa vesilintua, mutta kuningaskalastajan tunnistimme - ensimmäinen kerta luonnossa, kun näimme. Aamiainen oli meille valmiiksi katettu. Leikkelelautanen, leipää, jogurttia, kahvia yms. ja vielä lisäksi tuotiin omeletit. Olimme ainoat aamiaista syövät koko ravintolassa. Mielellään maksoi n. EUR 10,-/henkilö. Onneksi luottokortti on käynyt, koska meillä ei ole yhtään slotia vaihdettuna, kun käteistä tarvittu, ovat ottaneet euroja vastaan.

Matkaan pääsimme noin kello yhdeksän. Olimme jo tehneet noin tunnin kävelylenkin, syöneet aamiaisen ja pakanneet. Matka kulki metsäistä tietä, pikkukyliä kiertäen. Täälläkin kapeille, mutkikkailla teillä ohituskaistoja ei ole - ei niitä tosi kuskit tarvitse ja ovat muutenkin aivan "last season". Aikamoista menoa. 

Olimme katsoneet valmiiksi, että käymme katsomassa ja rekisteröitymässä majoituksessa ensin. Masurian järvialueella suuren järven rannalla ja sen jälkeen rauhassa Sudenpesään, joka on siis Hitlerin bunkkeri ja varuskunta-alue. Ja kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä. Löysimme ihanan leiripaikan ihan järven rannalta. Ajoimme Sudenpesään. Pääsymaksut parkkipaikan kera maksoi kahdelta noin EUR 16. Kiertelimme hiljaisina bunkkereita, kävimme terroriajan (1939-1945) museon läpi. Lopulta tuli todella huono olo ja halusi vain pois. Mielenkiintoista kuitenkin. Toivoisi, että kaikki kävijät miettivät samoin: ei koskaan enää. Miten tuollaista yleensäkään voi tapahtua, ja edelleen tapahtuu.

Hiukkasen paremman mielen paikka, tosin samaa genreä, oli Museo Filia Museum, museo 303. Siellä oli liittoutuneiden koneita ja autoja näkyvillä ja varmaan muutakin. Kuitenkin lopulta paha sai jonkinlaisen palkkansa. 

Leirillä nautimme uinnista (vesi lämmintä), teimme ruokaa, söimme, istuimme iltaa, joimme hyvää punaviiniä ja luimme kirjoja ja suunnittelimme seuraavan päivän seikkailuja. Keskustelimme jonkin verran berliiniläisen pariskunnan kanssa sekä kahden eläkeläisnaisten kanssa, jotka pyöräilivät 15 päivän ajan, olivat lähteneet Saksasta läheltä Puolan rajaa.

Päivän kruunasi punertava täysikuu järven yllä. Kuu valaisi koko alueen läpi yön. Taianomaista.

Joskus tuntuu, että elämä vaan on juhla. 

Keskiviikko 18.9.2024

Ihana aamu ihanassa paikassa. Aamu-uintia, aamiaista ja pakkaamista. Melko pian aamiaisen jälkeen paikan todellisuus iski. Jatkuvaa ammuskelun ääntä - aluksi luulin sorsastuksen alkaneen, mutta sitten tajusin, että tuolla paukkeella ei sorsista olisi mitään jäljellä. Venäjän rajan läheisyys aiheuttaa huolta puolalaisissa. Kyselin omistajalta, onko tällainen tavallista: on kuulemma ja molemmin puolin rajaa harjoitellaan, tai ainakin hän toivoo niin. Saksalaisten koira kyyhötti kuljetuskopissaan vinkuen.

Lähdimme ajamaan kuitenkin kohti Venäjän rajaa, koska Marborgin linnaan matka menee sen läheisyydestä ja halusimme ajaa pikkuteitä. Tutkatorneja, linkkitorneja, tuulivoimalaita sekä aurinkovoimaloita lehmien kera tien varren maisemissa. Puola on harvaan asuttua ja ainakin näillä seuduin vahvasti maanviljelys- ja maatalousaluetta. 

Marborgin linna on pinta-alaltaan maailan suurin linnoitus. Unescon suojelukessa.

Kaupassakäyntiä helpotti Lidl:n löytyminen, mikä rauhoitti hermoja "hankalan" tankkauksen jälkeen, kun ei kortilla voinut maksaa. Puolassa matkan teko on hidasta: nopeusrajoitus voi olla 70, mutta vaihtuu 100 m päästä taas 50:een. Vakionopeudensäädin saa täällä levätä. Vaikka kävimme 8 km:n päässä Venäjän rajalta ei tuntunut turvattomalta. Puolalaiset ovat varuillaan ja valppaina. 

Marborgin linna mainittiin oppaissa isona, mutta emme tajunneet sen massiivisuutta ennen kuin sen omin silmin totesimme. Kyseessä on Euroopan suurin mannerlinnoitus ja se on Unescon maailmanperintökohde. Liput maksoivat kahdelta n. 40 euroa sisältäen audio guide -opastuksen. Upea ja käymisen arvoinen paikka - oikeastaan sitä ei missään tapauksessa kannata vain ohittaa. Linna on pommitettu rikki toisessa maailmansodassa, mutta nyt se on entisöity ja vieläpä hyvin.

Gdanskiin saavuimme viiden aikoihin, pilvinen sää ja lämpöäkin vain 20 astetta. Enää ei niin hienoa ole, mutta varmaan mielenkiintoista käydä kaupungissa, jonne majapaikastamme pääsee raitiovaunulla. 

Illalla kävimme Itämeren rannalla kävelemässä - telakan ja sataman valot olivat upea näky. Koko maailman tietoisuuteen tullut telakka näytti pimeällä hienolta ja äänestä päätellen ei edes yöllä lepäile.

Odotan jo huomista. Luimme Gdanskin historiaa illalla - mehän olemme monessakin mielessä suurten, maailmaa aikanaan liikuttaneiden tapahtumien paikalla. Mielenkiintoista.

Torstai 19.9.2024

Lähdimme aamusta katsastamaan läheisen rannan, josta näkymä telakalle. Telakka ei koko yönä ollut hiljentynyt ja edelleen sieltä kuului työn ääniä. Erikoista, että juuri tuo telakka näyttää hienolta lisäten vaan sävyä maisemaan. Ehkä se johtuu paikan historiasta, jota ei voi olla ajattelematta. Telakkatyöläiset nousivat lakkoon vuonna 1970 Lech Walesan johtamana: työväki protestoi kommunista hallintoa vastaan elintarvikkeiden nousun takia. Tämän jälkeen hän perusti ei-kommunistisen ammattiyhdisysliikkeen. Vuonna 1980 Walesa johtii jälleen Gdanskin telakan lakkoa, joka johti lakkoihin myöskin muualla Puolassa. Walesa sai rauhanpalkinnon, hän oli vangittuna, vaikutti suuresti kommunistisen hallinnon loppumiseen Puolassa aiheuttaen myös saman ilmiön muissa Itä-Euroopan kommunistisissa valtioissa. Lopulta hänestä tuli presidentti ja kansallissankari. Gdansk tuli koko maailman tietoisuuteen Solidaarisuus-liikkeen synnyinpaikkana.

Kaupungin keskustaan pääsimme kätevästi raitiovaunulla, lipun hinta 0,23 euroa. Se maksettiin luottokorttia vilauttamalla maksupäätteelle ja kun nousimme pois vaunusta näytimme taas korttia ja matka loppui. Jälkeenpäin huomasimme, että tuo hinta oli koko päivän lipun hinta. Muuta ei veloitettu, vaikka vilauttelimme luottokorttiamme.

Odotimme hienoa kaupunkia, jota meille monet olivat kehuneet. Mutta paikan hienous, kauneus ja vanhan kaupungin laajuus yllättivät meidät. Kaikki siistiä, kauniisti entisöityä. Arkkitehtuuri muistutti pohjoisen Saksan kaupunkeja sävyinä myös Belgiaa ja Hollantia. Kanavat toivat elävyyttä kaupunkiin. Kiersimme samantien oppaassa mainitut pakolliset nähtävyydet ja aloitimme museokierroksen.

Puolan postimuseo oli ensimmäinen kohde, joka sijaitsi entisessä postitalossa. Tarina on karmiva, mutta mielenkiintoinen. 1.9.1939 klo 4.45 Saksa hyökkäsi postitoimistoon, virkailijat taistelivat vastaan. Armottomasti vastarinta kukistettiin, eikä kukaan virkailijoista jäänyt eloon. Saksalaiset ampuivat vangit julmasti. Tätä pidetään tapahtumana, joka aloitti toisen maailmansodan. Postivirkailijoiden ruumiit löydettiin vuonna 1992, jolloin he saivat asianmukaiset hautajaiset. Museo on käynnin arvoinen, koska siellä kerrotaan uhreista kunnioittaen ja Puolan postin historiastakin. Natsien julmuus ei jää epäselväksi.

Jotta olisi tarpeeksi synkeää tälläkin matkalla menimme  toisen maailmansodan museoon. Rakennus on nykyaikainen ja hienoa arkkitehtuuria. Tarina on tietenkin kovin synkkä, mutta täytyy sanoa, että museo on hieno. Siinä on eri tapahtumille ja maille omia huoneita. Suomellakin on talvisodasta kertova huone. Jotkut huoneet lähes juoksimme läpi niiden karmivuudesta johtuen, mutta aikaa täälllä kyllä kului. Koululaisryhmiä tuli meitä vastaan saapuessamme eikä kuulunut heille tavanomaista naurua tai iloista kalkatusta - kovin vakavia kasvoja tuli vastaan. Sisälläkin he kuuntelivat asianmukaisella kunnioituksella oppaita. Tietenkin hirveää kertoa nuorille tällaisista asioista, mutta ehkä heidän on hyvä tietää, mitä sota ja viha saavat aikaan. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Tosin tähän lopetimme museokierrokset, seuraavaan kertaan jotain iloisempaa.

Museo on hieno ja käynnin arvoinen.

Ruoka oli hyvää ja Gdanskissa löytyy valinnan varaa ruokapaikoille. Me valitsimme irlantilaisen, josta sai myös paikallista Amber-olutta. Pikkuhiljaa saimme karistettua synkät ajatukset pois. Pelottavalta tuntui, kun katsoi museossa tapahtumia, jotka edelsivät sodan syttymistä - miten paljon muistuttaa nykyistä ilmapiiriä. 

Kiertelimme vielä kaupunkia, ihailimme uutta arkkitehtuuria - miksi kaikkialla muualla rakennetaan uudet rakennukset hienoiksi, Suomessa ei niinkään. Täällä mietitään samaa tyyliä ihan perustaloihinkin. 

Uutta arkkitehtuuria, toisella puolella kanaalia vanhaa ja kunnostettua.

Kaikenkaikkiaan Gdansk ihastutti meidät ja tulemme varmasti tänne uudelleen pidemmäksi aikaa - ihan vain oleskelemaan, synkeät paikat on jo käyty.

Perjantai 20.9.2024

Jälleen aurinkoinen aamu. Pääsimme lähtemään n. klo 10.00 jatkamaan matkaa ja melkoisen hyvin kaupungista ulos löytyi. Määränpäänä Sopot, joka on yksi kolmoiskaupungin, Gdansk, Sopot ja Gdynia, kaupungeista. Sopot näyttäisi olevan Gdanskin viihdekeskus - hieno paikka meren rannalla. Upeita huviloita, ravintoloita ja hotelleja Itämeren auetessa kauniisti rajaten kaupunkia. Tämä vuodenaika on mukavaa aikaa matkustaa: tuntuu kuin kesä jatkuisi ja ilman turistilaumoja. Täällä me muiden ikäihmisten seassa vietämme laatuaikaa.

Tien varret, puistot ja metsien laidat olivat koko päivän ajan täynnä roskasäkkejä kantavaa nuorisoa koostuen aivan pienistä lapsista teineihin. Puolassa oli selvästi yleinen siivouspäivä samalla myös koulujen ja päiväkotien ulkoilu- ja liikuntapäivä. Oli piristävää ja mieltä nostattavaa nähdä, miten reipasta, tervehenkistä, ahkeraa ja iloista nuorta väkeä Puolassa on: onnistuisikohan Suomessa tuollainen? Todennäköisesti Vilma täyttyisi vihaisista vanhemmista, kun lapset ovat valjastetut töihin koko yhteiskunnan hyväksi. Voin olla väärässäkin, mutta en tällaista reippailua ole aikoihin nähnyt Suomessa.

Matkan varsilla oli myös paljon tietöitä, mikä hidasti menoa. Tiet ovat yleensäkin hyvässä kunnossa, mutta koko ajan niitä parannellaan ja rakennetaan lisää moottoriteitä. Täällä on kaikin tavoin tekemisen meininki, ja taisin lukeakin jostain, että täällä on Euroopan alhaisin (ainakin alhaisimpia) työttömyys eikä täällä todellakaan näe lorvijoita. Ainakin luin, että tämä on Euroopan turvallisin maan, ja sen todellakin tuntee ja aistii. En tiedä, miten tämä "Puolan ihme" on toteutettu.

Majoituimme Mielnoon, jossa viivymmekin kaksi yötä. Mielnoa kutsutaan myös Puolan Ibizaksi - no jaa en tosin ole Ibizalla koskaan käynyt, mutta olen ymmärtänyt sen olevan melko levoton. Ranta on hienoa hiekkarantaa silmänkantamattomiin: meren ja järven välissä kapea maakaista. Erikoinen paikka. 

Meren rantaa

Järven rantaa

Illalla lähdimme vuosipäiväämme viettämään suositeltuun ravintolaan. Olimme viimeiset, jotka sillä erää mahtuivat sisään ilman pöytävarausta. Ravintolan suosio ei ollut turha. Ruoka hyvää: viinit ja ruoka maksoivat kahdelta 32 euroa. 

Paikka näyttää olevan saksalaisten suomima enkä ihmettele.

Lauantai 21.9.2024

Rauhallinen aamu, ei tarvinnut siirtyä mihinkään. Aamiaista, kirjan lukemista ja ilman lämpeämisen odottelua. Yö oli tähän mennessä kylmin, lämpö laski 8 asteeseen. Kymmenen jälkeen sää alkoi nopsaan lämmetä ja tulikin jo kiire lähteä suunnitellulle kävelytreenille rantoihin - sekä järven että meren - ennen kuin tulee liian kuuma.

Teimme n. 14 km:n kävelylenkin, välillä tallustelimme järven rannalla kiikaroiden kaisilikoiden välistä lintuja, välillä bongailimme meripihkaa merestä. Meren puolella oli muita vapaapäivän viettäjiä, järven ympärillä kävelijöitä ja pyöräilijöitä. Paikka on ihastuttava ja erikoinen. Se on myös melkoinen rakennusmaa, missä vielä vapaata maata siihen on suunnitelmissa tai jo nousemassa hulppeaa hotellia tai lomahuoneistoja. 

Ilta sujui leppoisasti kirjojen parissa. Juuri kun pääsimme nukkumaan alkoi kova rätinä ja pauke: lähes pelottaen meidät. Ihan lähellä ammuttiin hetken ajan sarjana ilmeisesti ilotulitusraketteja: ei huvittanut mennä tarkistamaan, mitä siellä lenteli. 

Huomenna pois Puolasta: aluksi luulimme, että Saksaan menoa odotamme kovasti, mutta nyt ei haluaisi Puolasta pois lähteä. 

Sunnuntai 22.9.2023

Haikeana jätimme jäähyväisiä Puolalle. Puolasta jäi todellakin hyvä mieli: rauhallisuus, kaikilla tuntui olevan tekemistä - ei lorvijoita, ei kerjäläisiä eikä nuoriso riidellyt ryöstellen toisten vaatteita tai kenkiä. Jäi tunne, että kaikista pidetään huolta ja jokainen kantaa vastuuta. Tästä syystä maa on nopeasti noussut taloudellisesti ja pystyy mm huolehtimaan suuresta määrästä ukrainalaisia työllistäen myös heitä.

Saksan rajalla meidät otettiin autojonosta erilleen: kysyttiin passit, tiedusteltiin onko savukkeita tai vodkaa (?) - vodkan kyselyn jo otin vitsinä. Me vain totesimme pariin kertaan, että emme polta eikä ole kuin pari punaviinipulloa autossa. Hiukka meitä katseli ja hymähtäen näytti, että menkää. Tosin kysyi vielä olemmeko matkalla kotiin. Pitkästä aikaa ei ole tällaista koettu, mutta Saksa on tiukentanut rajavalvontaa eikä halua enää laittomia maahanmuuttajia rajojensa sisälle. Jonoa ei muodostunut, koska saksalaiset saivat mennä maahansa tarkistamatta. 

Rajalta ajoimme Peenemünden saarelle suuntana teknillinen museo. Paikka perustettiin 1930-luvulla ollen silloin Saksan tutkimuskeskus. Hitler valjasti keskuksen sodan käyttöön ja paikka tuli kuuluisaksi rakettien V-1 ja V-2 syntysijoina. Sodan aikana siellä työskenteli 12 000 ihmistä: tiedemiehiä, asiantuntijoita, työntekijöitä ja paljon orjatyövoimaa. Kiertelimme paikkaa yli 2 h. Paikassa tietenkin ylistetään Saksan tieteelle tehtyä työtä. Sodan jälkeen paikan johtajan Braunin opastamana 500 insinööriä pääsi lähtemään Yhdysvaltoihin jatkamaan kehittämistyötään. Paikan historia on mielenkiintoinen, se toimi myös sotilastukikohtajan Itä-Saksan aikana. Emme löytäneet paikasta mitään opaskirjaa, joitain kirjoitelmia saksaksi olisi ollut saatavilla. Opastauluista oli lähes jätetty pois, pientä mainintaa lukuunottamatta, että paikassa oli käytössä paljon orjatyövoimaa. Lähinnä näytti, että paikassa haluttiin esitellä Saksan insinöörien taitoa. Eihän siinä mitään, mutta välillä tuntuu, että Saksa jättää omissa museoiossaan pois sen karmeaa natsihistoriaa.

V-2

Peenemündestä jatkoimme matkaa kohti Rügeniä majoittuen ihastuttavaan kalastajakylään Freestiin. Illalla kävelimme ihaillen auringonlaskua ja laskuvettä. 

Maanantai 23.9.2024

Rauhallinen aamu ja aamukävely rannalla ja kylällä olivat ikimuistoisia. Sää on suosinut meitä koko matkan ajan ja jälleen aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.  Seurasimme kalastaja-aluksen saapumista kylän laituriin: pakettiautot ja kylän kissat tulivat samantien noutamaan saalista. Tähän kiireettömyyteen voisi tottua.

Auringonnousu Freestin rannalla

Lähdimme ajamaan kohti Rügeniä, matka oli lyhyt ja taittui parissa tunnissa. Ajellessamme pitkin Itämeren rantaa radiokanavat vaihtuivat välillä tanskalaisiksi ja pidemmäksi aikaa ruotsalaisiksi. Olemme tosi lähellä Skandinaviaa. Pohjoismaisten läheisyys näkyi myös ravintoloissa ja myymälöiden tarjonnassa. 

Rügeniin saavutaan hienon sillan kautta. Olkikattoiset ja hienot talot reunustavat maanteitä. Muuttolintuja meni massoittain peltojen ja meren yllä. Aitojen tolpissa istuili erilaisia petolintuja. Monet saksanhirvet olivat kohdanneet kohtalonsa autojen alle, mutta yhden tosihienon yksilön näimme kuningastelevan ylväästi peltojen halki. Upea näky. 

Proran rakennuskompleksit vaikuttivat aluksi kovin sekavilta. Jouduimme jättämään auton yhden blokin eteen ja käydä jalkaisin ihmettelemässä miten pääsemme Hotel Dormeroon, josta meillä oli varattuna kahdeksi yöksi Premium sviitti S - kuulostaa hienommalta kuin oli, vaikka olikin mielestäni ihan kiva ja hienokin. 2 h + avokeittiö täysin varustein, minibaarissakin täytettynä ilmaisia juomia. 

Kannoimme tavarat sisään ja kotiuduimme. Heti täytyi käydä kokeilemassa toisessa talossa oleva uima-allas ja saunosasto. Saunaosasto meni ohittamalla ja päätä pyörittämällä (ei suomalaisille kelpaa), mutta uima-allas oli ihana ja siellä pääsi uimaan isossa altaassa aivan yksin.

Proran talot täyttävät usean kilometrin mitalla Itämeren rantaa. Hitler aikanaan alkoi rakentamaan hänen kutsumalle arjalaiselle kansalle lomahuoneistoja 1930-luvulla. Se on aikanaan ollut maailman pisin rakennus (jossain lukee, että on vieläkin, minusta niitä on katkaistu). Rakennusaika kesti 1936-1939, mutta sodan syttyessä rakennusmiehiä tarvittiin muualla, kuten rakentamaan läheisellä saarella olevaa Peenemünden sotilaskäytössä olevaa voimalaitosta ja tutkimuskeskusta. Rakennukset eivät ehtineet valmistua, vuonna 1945 siitä tuli neuvostotukikohta. Myöhemmin se on toiminut mm Itä-Saksan armeijan koulutuspaikkana sekä turvapaikanhakijoiden majoitustilana. Rakennukset olivat menneet ala-arvoiseen kuntoon, mutta berliiniläinen yrittäjä osti rakennukset halvalla huutokaupassa ja ne ovat nyt kunnostettu. Oli mielenkiintoista ihmetellä niiden massiivisuutta sekä vertailla vanhaan osaan, miten hienoiksi ne ovat tehty.

Näitä blokkeja oli kilometrittäin

Vanhaa ja uutta vierekkäin, on kova työ tehty kunnostuksessa. Me yövyimme kunnostetussa :)

Proran rakennukset on myös kyseenalaistettu lomanviettopaikkana, mutta niiden rakentamiseen ei käytetty orjatyövoimaa, vaan ne keskeytyivät sodan ajaksi. Lomakäyttöön ne tulivat vasta 2000-luvulla. 

Illalla lähdimme kuuluisaan rantapaikkaa Binziin bussilla. Matka sinne Prorasta ja meidän majoituksesta on vain n. 4 km. Binz taasen yllätti meidät hienoudellaan. On sitäkin kunnolla kunnostettu Saksojen yhdistymisen jälkeen. 

Tiistai 24.9.2024

Aamu valkenikin pilvisenä ja tuulisena. Toisaalta se oli ihan helpottavaakin eikä enää haitannut näin loppumatkasta. Suunnitelmat päivälle olivat jo valmiina - ei kuin vain toteuttamaan. Aamukävelyä ihmetellen rakennuskompleksia ja ihailua Itämeren rannalla.

Lähdimme ajamaan kohti Jasmundin kansallispuistoa suunnitelmissa tehdä pitkä vaellus. Matkaa majoituksesta sinne n. 40 min. Ajomatka kulki läpi kauniiden kylien sekä laajojen peltojen läpi. Jalohaikaroita ja kauriita matkalla. 

Rügenin saarella sijaitseva Jasmundin kansallispuisto on todellinen luonnon ystävän paratiisi, joka tarjoaa unohtumattomia elämyksiä kauniissa maisemissaan. Kansallispuiston tunnetuimpiin piirteisiin kuuluvat sen upeat pyökkimetsät, kirkasvetinen järvi ja kiehtovat kosteikot, jotka kaikki luovat monimuotoisen ja elinvoimaisen ekosysteemin. Kaatuneissa pyökeissä kasvoi erikoisia sieniä ja kääpiä - ainakin meidän mielestämme. Opastaulut kuvin kertoivat niistä tarinaa, mutta emme juurikaan ymmärtännet, tai emme oikeastaan ollenkaan, mutta kuvia katselimme.

Ruska aloittelee väritystään Jasmundissa järven rannalla.

Kävelimme syksyisessä pyökkimetsässä, jonka lehtien värit vaihtelivat kauniisti keltaisen ja vihreän sävyissä. Pyökkipuut kohoavat korkeina, luoden rauhoittavan tunnelman, joka saa unohtamaan arjen kiireet. Metsän siimeksessä kuuli lintujen laulua ja puiden lehvistön suhinaa tuulessa. Täällä aika tuntui pysähtyvän. Mettsäpolku vei meidät kohti puiston sydämessä sijaitsevaa järveä. Sen kirkas vesi heijasti ympäröivää luontoa.. Järven ympärillä levittäytyvät kosteikot tarjoavat elinympäristön monille eri eläinlajeille, näin luimme mutta näimme juurikin vain muita turisteja.

Päätimme suunnata kohti Jasmundin kuuluisia liitukallioita. Vaikka maksullisesta, maksoi 12 euroa/henkilö, näkymäpaikasta näkymät eivät olleet parhaat mahdolliset, otimme käyttöön pidemmän reitin, joka vei meidät kohti upeita näköalapaikkoja. Reitti kiemurteli metsässä, ja jokaisen nousun myötä maisemat avautuivat yhä vaikuttavammiksi. Vaikka se vaati enemmän vaivannäköä, palkinto oli ehdottomasti sen arvoinen. Jos valitsee pidemmän reitin suosittelen käyttämään vaelluskenkiä, maasto on joissakin paikoin jyrkkää ja viettävää polkua.  Jos on menossa liitukallioita katsomaan eikä näköalarakennelmaa, ei kannata maksaa, minun osalta se oli ainakin turha: huojuva rakennelma sai pyörryttämään ja huonon olon. 

Liitukalliot aukeavat kauniisti Victoria Sicht- näköalapaikalta.

Jossakin vaiheessa siirryimme syrjäiselle polulle, jonne muita ei tullutkaan. Havahduimme rapinaan ja hetkisen olimme kuin Disney-elokuvan taianomaisessa ja epätodellisessa tunnelmassa: lähes kymmenen täpläistä pikku-"bambia" juoksenteli suoraan edestämme kadoten pyökkien suojiin. Oli siinä mukana pari aikuistakin metsäkaurista. Jos emme olisi poikenneet yleiseltä polulta, olisi tämä luontoelämys jäänyt näkemättä. Se oli ehdottamasti koko 14 km:n vaelluksen kohokohta.

Jasmundin kansallispuisto on todellakin paikka, johon kannattaa palata yhä uudelleen – niin paljon kauneutta ja rauhaa löytyy, että se kutsuu tutkimaan aina uudelleen. Vahva suositus Rügenin saarelle ja sen kansallispuistoille.

Kansallispuistosta lähdimme ajamaan kohti Putgartenin kylää ja Arkonan majakoita. Arkonaan ei päässytkään autolla, vaan jälleen jouduimme patikoimaan 3 km:n matkan. Reitti kulki ihastuttavan kylän kautta. Olkikattoisia, pieniä ja sadunomaisia taloja kauniine ja hyvinhoidettuina puutarhoineen. Pieniä putiikkeja ja mainostettiin, että skandinaavisia matkamuistoja saatavilla. Olemme todellakin tosi lähellä Tanskaa ja Ruotsia. Päästyämme majakoille olivat jalat jo niin tohjona, että ei tullut mieleenkään nousta ylös majakalle. Nöyrryimme jopa ottamaan kuljetuksen takaisin parkkipaikalle. Taitaa painaa joko ikä tai 22 km:n kävely päivän aikana.

Jäi kaivelemaan, että en jaksanut kiivetä korkeaan majakkaan, johon olisi mahdollisuus päästä. En vaan jaksanut.

Majoituksessa uintia lihasten lepuutteluun ja sen jälkeen bussilla Binziin kaatosateessa syömään. Koko aikana joka paikkaan päässyt varaamatta pöytää tai jonottamatta. Nyt emme päässeet suunniteltuun ruokapaikkaan ja jouduimme tyytymään läheiseen italialaiseen ravintolaan. Ruoka hyvää. Märkinä ja palelevina lähdimme ensimmäisellä bussilla päätepysäkin kautta majoitukseen. Kylläpä uni maistui.

Keskiviikko 25.9.2024

Haikea aamu - oikeastaan loman viimeinen aamu jos ei kahta tulevaa aamua laivalla laske mukaan. Rügenissä olisi viihtynyt pidempään. On ollut erikoista matkustaa tähän vuodenaikaan: koululais- ja opiskelijaryhmien sekä eläkeläisten seassa. Joka paikassa rauhallista, nuoriso välillä pitää terveellä tavalla ääntä - eli nauraa ja jutustelee kovaäänisestikin. Jos on mahdollista matkustaa sesonkin ulkopuolella todellakin kannattaa.

Aamulla avatessani kännystä Suomen uutiset järkytyin: elokapina ja joku muu random ruotsalainen "luonnonsuojelu"ryhmä oli töhrinyt eduskuntatalon. Mitä järjen köyhyyttä. Jos luontoa rakastaa ja haluaa sitä suojella voi esimerkiksi tehdä töitä Itämeren tai metsien hyväksi, esim. puhdistaa rantoja tai istuttaa metsää. Luulisi myös halauavan nauttia siitä rakkaasta luonnosta ja tehdä vaelluksia ja purkaa turhautumistaan liikuntaan. Tuosta nyt ei ole mitään muuta kuin haittaa ajamalleen asialle.

Aamulla kävelimme 4 km:n matkan Binziin rauhallista rantatietä pitkin. Kävelytie kulki rannan, mäntymetsien ja rakennusten rajaamaa reittiä. Oli mielenkiintoista katsella hienoja huviloita ja hotelleja. Binzissä kaupat olivat kiinni, mikä tietenkin teki vain hyvää hupenevalle matkabudjetille. Takaisin kätevaästi bussilla, uintia ja pakkaamista. Kahdentoista maissa luovutimme huoneiston ja lähdimme kohti Travemündiä. Suhteellisen rauhallista moottoritietä oli ilo ajella ja matka alkoikin sujua liian sutjakkaasti, laivalle pääsee vasta klo 23.00. 

Teimme visiitin pieneen 44 000 asukkaan Wismariin. Olipa hyvä valinta. Ihana vanha kaupunki, kalastajia myymässä torilla tuotteitaan. Kauniita kahviloita ja mikä arkkitehtuuri. Maksaessamme parkkia vanha herrasmies kuultuaan meidän olevan Suomesta halusi välttämättä maksaa meidän parkin. Sitten vielä vilkutteli ja toivotteli mukavaa visiittiä. Harvemmin Saksassa näin.

Ihana Wismarin satama

Wismarista löytyy koko kirjoa saksalaista arkkitehtuuria.

Travemündin saavuimme alkuillasta. Kävelimme, söimme ja menimme jonottamaan Finnlinesin laivaan pääsyä. Delfiini tai sen tapainen olento yllätti meidät rannalla hypyillään. Kuvan ehdin saada vain pyrstöstä.

Onpa ollut ihana reissu. Mietimme laivamatkalla matkaamme, mikä oli hyvää, mitä olisi tehnyt toisin ja mihin haluaisi mennä uudelleen sekä tietenkin mikä erityisesti ylllätti. Säät suosivat, mitä ihmettelimme kovasti - aurinko paistoi lähes koko ajan, illat olivat kuulaita ja kuutamo valaisi juuri sopivasti. Reitti oli sopivan pituinen, ajoimme n. 2000 km, 10 yöpymistä + 2 yötä laivalla. Suunnitelmamme ja toteutuksemme olivat onnistuneita, emme muuttaisi mitään. Alkuperäisessä suunnitelmassa, ehkäpä plan B, oli visiitti Potsdamissa ja Berliinissä, mutta koska sää oli niin hyvä ja kalastajakaupungit ihania skippasimme sen suunnitelman. Sinne pääsee lentämälläkin, mutta näitä kyliä täytyy kiertää autolla. Puolan rannikko on paikka, johon haluaisimme uudelleen, samoin Masurian järvialue. Masuriassa jäivät kansallispuistot ajan puutteen takia käymättä. Gdansk on paikka, jossa voisi viettää vaikkapa pitkän viikonlopun. Kuten olen jo useamman kerran maininnut tässä blogissa Puolan rauhallisuus, siisteys, ystävällisyys, turvallisuus ja kauneus yllätti - siellä oli hyvä tunnelma koko ajan. Sieltä ei olisi halunnut pois.Sloteja Puolaa varten ei tarvitse maksaa: luottokortilla maksu onnistuu lähes poikkeuksetta, jos ei onnistu euroja otetaan hyvillä mielin vastaan.

Kaksi viimeistä yötä sekä yksi kokonainen päivä kului Finnlinesilla Travemündestä Helsinkiin. Oli hyvä levätä, syödä hyvää ruokaa ja lueskella kiireettömästi. Laivalla on totuttuun tapaan hyvä palvelu ja konsepti hyvin laadittu. Gdansk ja Travemünde olivat ainoat paikat, joissa kuulimme puhuttavan suomea.

Automatkailu on kyllä avartavaa, näkee ja oppii paljon. Ihana loma takana.

Pikavisiitti Kiilopään maaliskuun hangilla 17-21.3.2024

Sunnuntai17.3.2024

Valmistauduimme Ivalon lennolle lähtöön melkoisessa lumituiskussa. Pakkastahan ei paljon, mutta kuitenkin sen verran, että lumet eivät sataessa sulaneet ja pakkautuivat tielle tehden ajosta hankalaa. Eihän meillä lentokentälle ole kuin kivenheitto, mutta karvaisten perheenjäsenten hotelliin vienti olikin jo haasteellisempaa. Lentokentällä ihailimme ikkunasta mahtavaa auringonlaskua.

Lennon piti lähteä 20.50, mutta myöhässähän se lähti kuten ennakoimmekin eli noin 22.00. Suomalaisia oli vähemmistö, aasialaisia ja keski-eurooppalaisia suurin osa matkaajista.  Aasialaisia kuljetti kaksi pienoisbussia Ivalosta majapaikkaan. Ei voi koskaan olla ihmettelemättä eivätkö he googlaa säätietoja ja pukeutumisohjeita. Yksikin nuori mies oli paljain varpain ja varvastossuilla - kuitenkin äitikin mukana matkassa. Eskelisen Lapin Linjat kuljetti meidät ainoina tulijoina Kiilopäälle, joitakin matkaajia jäi Saariselälle. Majoituksessa olimme vasta maanantain puolella n. 00.40. Tosi kylmä viima ja niin voimakas, että tuiskutti kinoksilta lunta kasvoille.

Maanantai 18.3.2024

Kiilopään aamu valkeni pilvisenä ja tuulisena. Pakkasta -5 astetta, mutta karmivaksi sen teki, että kovasta tuulesta johtuen tuntui kuin -17 astetta. Voitelimme sukset, mutta totesimme lähes heti lähdettyämme, että hiihtäminen ei kannata. Oli todella jäätävää. 

Lähdimmekin paremmin pukeutuneina, vain nenänpää ja osa silmistä näkyvillä, etsimään kävelyreittejä. Aluksi kävimme katsastamassa Outaladun majat. Takaisin kävellessä olimme heränneet sen verran, että huomasimme merkityt kävelyreitit ja lähdimme sauvoilla kävelevän rouvan perään tallustamaan lumiränniä eli hyvin huollettua ja avattua kävelyreittiä. Sitä seuraten tulimme Ruijanpolun autojen parkkipaikalle Kiilopään tien varteen. Siitä löytyi viitat kävelytielle Sivakkaojan laavulle 0,8 km sekä Laanilaan ja Saariselälle. Onpa upeaa parannusta. Käännyimme kuitenkin takaisin ja kävelimme kävelyuraa pitkin Kiilopäälle, joka päättyi Kiilopään kylpylän nurkalle. Tämä kävelyreittiverkosto on todella mahtava ja hieno lisä seudulle - iso peukutus.

Metsä oli kovin hiljainen; lapintiaisia, jokunen kuukkeli ja ilmeisesti jokunen taviokuurna (määritys jäi hiukan epäselväksi). Jäniksen- ja ketunjälkiä lumella. Luonto ei ole vielä herännyt, keväthän täällä taittuu vasta huhtikuun puolella. Aurinkoa tarvittaisiin tännekin.

Tälläkin kertaa pulahtaminen jäi väliin, vaikka noin houkuttelevalta näyttääkin.

Kiilopään lounaasta on taasen tullut keittolounas; johtuneeko siitä, että rakentajia ei ole enää syömässä, ainoastaan matkailijoita. Lounas oli riittävä ja maittava, hinta 14,90 sisältäen kaksi vaihtoehtoista keittoa, salaatit, leivät ja ruokajuomat. Ei paha.

Lounaalta palattaessa järkytys oli melkoinen, kun kauniisti piirrelty iso ja epäkäytännöllinen roskisjärkäle kuljetettiin pois. Kierrätys vaikeutuu. Tapahtumat ovat niin pieniä näillä kulmilla, että jopa roskisten poiskuljettaminen keräsi yleisöä kuvaamaan. 

Loppupäivä kuluikin lepäillessä, lukiessa sekä lakkotilanteen spekulointien ja väittelyiden seurailuja. Jokunen murhan selvittelykin katsottiin.

Lumen syvyys 85 cm.

Tiistai 19.3.2024

Heti herätessä huomasi, että tuuli ei enää pöllyttänyt lunta ikkunan takana eikä tuuli vinkunut nurkissa. Hieno päivä tulossa. Suksetkin jo valmiiksi voideltuina odottavat reissuun pääsyä. 

Teimme perinteisen ensimmäisen hiihtopäivälenkin eli Sivakkaojalle - eihän se pitkä ole, mutta mukava. Matkalla ei paljon mitään merkittävää; ladut hyvät, sää hyvä, aurinkokin näyttäytyi. Hiihtokoulu harjoitteli, olivat Muotkan Majalta. Kansainvälistä porukkaa, tyytyväistä kiljahtelua pienissä nyppylöissä, jotka oikeaoppisesti selvitettiin. Sivakkaojan laavulla oli mukava evästellä ja vaihtaa kuulumisia muiden hiihtäjien kesken. Yhdessä pohdimme mm Kakslauttasen tilannetta, näyttäisi melkoisen tyhjää olevan.

Hiihtokoululaiset eivät suksilta nousseet vaan joivat taukojuomat seisten. Haikaillen katsoivat välillä meitä laavulla istujia.

Tultuamme Tunturikeskukseen huomasimme, että murtomaahiihto on trendikästä ja nuoret aikuiset ovat löytäneet lajin pariin. Oli tarkoitus mennä nauttimaan kylmät juomat, mutta hiihtoteline oli täynnä suksia ja samoin ajatuksin pysähtyneet hiihtäjät olivat täyttäneet ravintolan. Suomen kieltä ei juurikaan kuulunut. Ostimme keittiöstä leivän kainaloon ja onhan meillä omiakin juomia jääkaapissa. 

Aurinkokin näyttäytyi pilvien välistä; Kiilopää näytti parastaan. Hyvillä mielin lepäämään, saunaan ja Kiilopään päivälliselle, hinta 28,-/henkilö. Ei mitenkään ihmeellinen, mutta monipuolinen kuitenkin.

Kiilopään parkkipaikkakin on laajentunut. Suosio kasvaa.

Keskiviikko 20.3.2024

Loma-aamut ovat tällä matkalla veljeksiä keskenään - lonkeronharmaata, muutama aste pakkasta ja jonkin asteinen viima. Aloitimme aamun Tunturikeskuksen ravintolan aamiaisella, 14,-/hlö, eiköhän sillä jaksa. Aamiainen oli normi suomalainen perussetti: leikkeleet, karjalanpiirakat, leivät, jogurtti, munakas ja harmiksi ei marjoja vaan marjakiisseliä jugurtin sekaan. Nopsaan ravintola täyttyi ja kielten sekamelska täytti ravintolan. Suomea ei kuulunut, mutta osaksi se johtuu siitä, että suomalaiset pistävät aamiaisensa poskeen paljoa puhumatta - kännykässä on kaikki tarpeellinen sosiaalisuus. 

Retkemme alkoi Ahopään ylityksellä harmaassa, pilvisessä säässä hyvin hoidetulla ladulla. Ladut täyttyivät nopeasti hiihtäjistä. Tuntuu, että en näiden 21 vuoden aikana Kiilopäällä ole näin paljon murtsikkahiihtäjiä nähnyt. Vilskettä kuin Mannerheimintiellä. Jalat joutuivat alaslaskussa koville, "auraten alas" -tekniikka vaatii muuten ihmeen paljon ja nostaa hien helposti pintaan. 

Ahopään huipulla aukeaa näkymät Saariselälle edellytyksellä, että on näkyvyyttä.

Laskun jälkeen matkasimme Laanilaan ja Savottakahvilaan. Savottakahvila oli laajentanut liiketoimintaansa uudella bilerakennuksella, nimi taisi olla Monomesta. Elävä musiikki siivitti viimeisiä satoja metrejä ennen kahvilaa: bändillä sound check, kunnon biletys alkaa klo 13.00, monotanssit vasta klo 14.00 ja tämä setti pyörii joka päivä.

Kahvilassa vaihdettiin kuulumisia paikallisen mehun kera (5,-/muki!!!). Kanssamatkaajat kantoivat huolta rajalaissa ja siitä, että se oikeesti saadaan voimaan, myös juuri tullut tieto Niinistön EU-keikasta ilmestyi uutisiin. Naapuripöydässä oli yksinäinen mies Uudesta-Seelannista. Kova puhumaan ja näytti olevan oikein osaava hiihtäjä eikä ollut ihan eilisen teeren poikasia. Erikoista: täällä erämaassa kohtaa aivan toiselta puolen maapalloa saapuneita ihmisiä ja sama intohimo hiihtoon.

Taas meiltä jäi tanssit väliin, liian aikaisin liikenteessä.

Laanilasta hiihtelimme "vastarannan kiiskinä" eri suuntaan kuin parfyymiladun muut kulkijat: he olivat matkalla Saariselältä Laanilaan päin (ehkä tansseihin) kun taas me matkasimme Saariselälle. Ladun vieressä oli hyvin hoidettu kävelyreitti, jota pitkin yksi äitioletettu työnteli lasten vaunuja. Edelleen täytyy todeta, että nuo kävelyreitit tuovat lisäbonusta seudulle. Joskus pitäisi niitä pitkin talvella kävellä Kiilopäältä Saariselälle.

Saariselällä otimme sukset pois shopping traililla ja suuntasimme sen "latukahvilaan" Saariselän Panimoravintolaan. Kylmien juomien jälkeen syömään Anne´s Garden -ravintolaan, jossa nautimme poro- sekä lohiburgerit. Vahva suositus paikalle.

Saariselän kävelyllä katsastimme Kuukkelin rakennusprojektin, uuden ravintolan nimeltä Kaunis Jorma (mikähän on nimen tarina???), kyseinen ravintola sijaitsee näpsästi Pirkon Pirtin vieressä. Saariselkä kasvaa ja kehittyy ja meininki näyttikin vilkkaalta. Ei todellakaan ole sen suosio hiipumassa. Ehkäpä mainekin vaan parantuu.

Ski Bussiin (päivälippu 5,-/hlö) nousimme jo hyvissä ajoin ja siten, että saimme puolen tunnin kiertoajelun ympäri Saariselkää. Majoituksessa olimme jo 16.50 ja olimme tyytyväisiä päivään. Saariselän alue elää, kehittyy ja voi hyvin.

Torstai 22.3.2024

Jälleen normi harmaa aamu, mutta leudompaa. Ennusteessa lupailtiin plusasteita ja uutta lunta. Veikkasimme voitelun sen mukaan. Suunnitelmissa käydä juomassa teetä eväiden kera Niilanpään porokämpillä. Aamu-TV oli täynnänsä poliittisia lakkoja, jotka näköjään jatkuvat. Surullista.

Kansallispuiston portilla jo ottaessamme ensimmäisiä potkuja suksilla huomasimme, että voitelu ei sujunut ja onnistunut kuten Strömsössä. Lipsumista, lähes nenälleen menoa. Pikkuisen helpotti ja liukuminen väheni kunnes huomasin, että sukset olivat täynnä pakkaantunutta lunta, olivat kuin suksikorkokengät. Sama miehelläni. Pysyimme rauhallisina ja putsasimme lumet samalla todeten, että raappari eikä toinen mahdollinen suksivoide ollut tullut mukaan. Lähdin nousemaan kohti Niilanpäätä sauvakävellen sukset jalassa. Hikistä puuhaa. Välillä putsasimme ja jossain vaiheessa pääsi liukumalla eteenpäin: potkuja ei voinut ottaa eikä hetkeksikään pysähtyä. Samaa ongelmaa muilla - ja sehän aina helpottaa. 

Lopulta käännyimme n. kilometri ennen Niilanpäätä kohti Kiilopäätä, tämä ratkaisu on aina nöyryyttävää, mutta nyt välttämätöntä. Haikaillen katsoimme kohti Niilanpäätä, jossa rinteillä näkyi reissun ainoat porot. Juuri kääntyessä lensi riekko ladun yli ja tämä havaintohan helpotti tuskaa. Vähän ajan päästä havahduimme pulputukseen ja tajusimme, että lähistöllä lintuja: näinkin 3 riekkoa kipittämässä turvaan tiheän männyn alle. Ei ihan turha reissu tämäkään.

Kilometri ennen Tunturikeskusta lopullinen nöyrtyminen: sukset kainaloon ja kävellen loppumatka. Ei auttanut vaikka ystävällinen rouva oli lainannut raaputinta ja antanut suksivoidetta. Suksivoide itse asiassa samaa kuin olimme jo raaputtaneet pois. 

Aktiivisuusranneke rankkasi kuitenkin tämän päivän lenkin raskaimmaksi eli ranneke toimii. Hyvillä mielin pakkaamaan ja siivoamaan ja sitten perinteiset lähtöpäivän pizzat. Lapin Eskelisen Linjat jälleen kuljetti meidät Ivalon lentokentälle. Hinta 38,-/2 henkilöä.

Pizzojen nimet kuvaavia Ponnistus ja Tasatyöntö. 

Ihana tynkäloma takana. Hiihtäjiä enemmän kuin koskaan. Sukupolven vaihdos hiihtäjissä käynnissä. Voisi melkein sanoa, että yksi sukupolvi välistä ja nyt meidän ikäihmisiä seuraa nuoret aikuiset innokkaina hiihtämään ja hiihtovaeltamaan. Hyvä niin.

Pyöräilyä Lake Constancen (Boden See) ympäri 2.9.-9.9.2023,

Lauantai 2.9.2023

Vihdoinkin odotettu, jo vuodenvaihteessa suunniteltu, matkamme alkoi. Lento Zurichiin nousi 2.9. klo 7.55. Sitä ennen oli nautittu aamiainen Helsinki-Vantaan lentokentällä. Korona-aika on kaukainen muisto vain, joka paikka täynnä turisteja. Lentokin oli täyteen buukattu. Emme maksaneet ylimääräistä, jotta olisimme vierekkäin (14,-/henkilö/suunta) vaan mietimme, että ehkä meidän jutut on jo kerrottu. Pääsimme kuitenkin vierekkäin. Matka sujui mukavasti lueskellen, mieheni kuunteli pod casteja. 

Zurichin kenttä oli uskomattoman selkeä, junalla löytyi helposti ja kaikki tuntui toimivan. Heti rautatieasemalla huomasimme, että sää ei todellakaan suosi meitä. Hiki vain virtasi auringonpaisteessa kuumassa vanhassa kaupungissa 26 asteen helteessä, kun matkasimme matkalaukkuja raahaten hotelliin. Ja hotelli oli muuttunut kesän kuluessa joksikin itsepalveluhotelliksi ja sinne ei päässyt kuin jälkeen, klo 15.00 ja ovet eivät siis auenneet. Ja taas helteisillä kaduilla raahasimme matkalaukut takaisin rautatieasemalle, tosin kävimme joen rannalla nauttimassa virkistävät juomat.

Mukava tauko matkalaukkujen kera, virtaavassa paikassa yllättävän paljon uimareita.

Kiertelyä helteisessä kaupungissa, tosin jo ilman matkatavaroita, väsytti ja alkoi jo tuntua virheeltä koko matkalle lähtö. Väsymys painoi. Ruokailu helpotti. Zurich on uskomattoman kallis kaupunki. Espresso ja kuppi kahvia EUR 11,75. Puhumattakaan ruuan ja juomien hinnoista. Kellon lähetessä kolmea haimme matkalaukut ja talsimme taas kohti hotellia. "Virkistävä" suihku ja taas tassuttelua kaupungissa. Sää oli uskomattoman uuvuttaja ja aamuinen herätys painoi päälle. Harmitti, koska kaupunki oli tosi kaunis ja kiinnostava.

3.9.2023 Sunnuntai

Aamulla lämpötila noin seitsmän maissa n. 14 astetta - ihanaa. Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näytti toisenlaiselta. Kaupunki pani parastaan. Kävelimme ennen aamiaista n. 40 minuutin lenkin, aamiainen odottikin ovessa kassissa koukussa. Olipa elämys sekin.

Aamiainen odotti aamukävelyltä tultua. Kerrankin ei tullut syötyä liikaa. En ole tiennyt, että niin pieniä croissantteja on olemassa.

Nautimme ulkona aivan riittävän aamupalan.

 

Aamiaisen jälkeen teimme lähes 20 km:n kierroksen ihanassa Zurichissä, suunnittelimme jo seuraavaa reissua sinne. Niin se mieli muuttuu, kun on levännyt. Puolelta päivin junaan ja Konstanziin, taas kamala ja hirvittävä helle + 26 astetta. Junamatka kahdelta maksoi frangeissa 66,8 ei halpaa. Matka ei pitkä kestona vain 1h 20 min. Kauniita maisemia ja lopultakin Boden See avautui mahtavana.

Etummaisessa veneessä hauskat variksenpelättimet, jotka toimivat, Muut veneet peitettyina, sotkettuina ja muutama pesäkin pressun päällä. Etummainen vene ilman peitettä siistinä.

Konstanz oli niin ihana kuin muistimmekin. Hotelliin n. 37 minuutin matka kävellen ja taas matkalaukkuja ulkoilutettiin. Kaiken sähläyksen jälkeen saimme lopulta huoneen, nopea suihku ja pyöriä hakemaan. Pyörien nouto sujui kuin Strömsössä.

Päivällinen kantapaikassamme Konstanzissa eli ravintola Casa Blancassa, eikä pettänyt nytkään.

Haikara saalisti, näitä patsasteli siellä täällä.

Hotellissa väsyneinä ja seuraavana päivänä alkavaa seikkailua suunnitellen.

Pyörät valmiina toimintaan.

Tämä järvi pitäisi kiertää, tosin ensimmäisen päivän jälkeen vielä vain Rheininvartta.

Tarkoituksena siis tehdä suunnilleen tällainen reitti, tosin joitain sivuraiteita tulee lisäksi.

4.9.2023 Maanantai

Aamiaisella jo ennen seitsemään - odotusta ja jännitystä ilmassa. Sää näin aamulla mitä parhain, lämpöä vain 17 astetta. Tarkoituksena päästä tien päälle jo ennen yhdeksää. Matkalaukut jätettävä aulaan yhdeksään mennessä. Radreisen hoitaa ne meidän seuraavaan majapaikkaan. 

Alkumatka sujui mukavasti, koska lämpötila ei ollut vielä noussut. Aluksi ylitimme Rheinin, ja aloimme pyöräillä kohti Unter See Bodenia. Kun pääsimme kaupungista pois hyvä pyörätie vauhditti matkaamme ja Rheiniltä puhalsi hiukan viilentävä tuuli. Muita pyöräilijöitä ei heti alkuun näkynyt; oli hyvä totutella uuteen pyörään. Matkamme kulki upeiden järvimaisemien sekä hedelmä- ja viinitarhojen läpi. Toivoimme, että hedelmiä olisi voinut matkalla ostaa, yhden kerran viileää tuorepuristettua mehua sai itsepalvelulla ostaa EUR 1,50/2 dl.

Heti hotellista lähtiessä ylitimme Rheinin siirtyen sen etelä-puolelle.

Stein am Rheinillä pidimme ensimmäisen tauon, tässä vaiheessa olo oli jo aivan epätoivoinen johtuen hirvittävästä kuumuudesta ja mäkisestä maastosta. Mäkiä oli jo tässä vaiheessa ollut paljon sekä liikenteen seassa ajamista ja ne vaan lisääntyivät matkan edetessä. Välillä liikenne oli niin kova ja tie niin kapea, että minä päätin taluttaa pyörää kävelytiellä. 

Majoituksemme Gailingenissa oli hieno. Saimme Hotel Rhein Goldista ylimmästä kerroksesta huoneen isolla parvekkeella, tosin parveketta ei voinut hyödyntää, koska helle oli liian kova. Mutta välillä kävimme maisemia ihailemassa. Kylässä oli lähes kaikki ruokapaikat maanantaisin kiinni (Ruhetag), mutta viereisen hotellin ravintola oli auki. Siinä perhe ikääntyneen rouvan kera touhuttivat, pienin tarjoilija muutaman vuoden ikäinen. Puuhastelua (ja tuntui puuhastelulta) oli hauska seurata hyvän paikallisen valkoviinin kera. Onhan täällä ihan mukavaa. Kunto riittää hyvin näille matkoille, mutta kuumuuden kestävyys pohjoismaalaisilla geeneillä ottaa koville.

Näkymä parvekkeelta

Gailingenin historia oli mielenkiintoinen. Aloimme tutustua siihen, kun meistä tuntui, että mitään historian muistomerkkejä ei ole. Kylään oli saapunut ensimmäiset kuusi juutalaista 1654 ja jo 1850 kylässä noin puolet olivat juutalaisia. Juutalaiset ja kristityt elivät täydessä sovussa, kävivät jopa samaa koulua, kunnes...Hitler nousi valtaan. Synagoga tuhottiin ja juutalaiset joko pakenivat tai vietiin pois. Surullista, mitä viha jotain ryhmää vastaan saa aikaan - ja aivan syyttä ja turhaan. Kylään oli tänä vuonna maaliskuussa tullut ensimmäinen Stolperstein. Käveltyämme kylässä oli tapahtumia kirjattu, mutta 1900-1992 vuosista ei mainintaa. Näin sitä valkopestään historiaa.

Ainoa stolperstein Gailingissa.

Pyöräilyä tuli n. 45 km, kävelyä 9,5 km. Pieni herkuttelukin siis oli sallittua.

5.9.2023 Tiistai

Matkaan lähdimme puoli yhdeksän maissa 15 asteen lämmössä. Hotellissa oli yöpyjinä todella paljon muita pyörällä reissaajia. Hotelli taisi olla niitä täynnä. Jos näillä suunnilla liikkuu hotelli Rhein Gold on mukava paikka pysähtyä.

Alkumatka alkoi päätiellä liikenteen seassa pitkällä, jyrkällä ja mutkikkaalla laskulla. Mieheni meni vauhti 39 km/h, nopeusrajoitus 30 km tunnissa, joten hän sai rauhassa lasketelle - rekat eivät ohitelleet pyörää hipoen. Minä jarruttelin vauhdin 20:n, joten autot suhahtelivat ohi. Kilometri voi tuntua pitkältä. Kaiken palkitsi ihana pyörätie Rheinin pohjoispuolella. Maisemat olivat huikeat ja tie mukava. Stein am Rheinille oli noin 10 km:n matka ja se sujui joutuisaan. Siellä sitten shoppailimme, mm miehelleni pyöräilylasit, ja pidimme taukoa muutenkin.Paikka on pieni ja siellä on useaan kertaan käynnyt, mutta joka kerta se ihastuttaa. 

Tie muuttui tämän jälkeen mäkisemmäksi ja ilmakin oli sopivasti lämmennyt, 26 astetta ja pelkkää aurinkoa. Välillä matka meni tiheään metsään hiekkatielle, välillä molemmin puolin maissipeltoa, hedelmäpuita, auringonkukkia tai viljapeltoja. Maisemat olivat niin kauniita, että piti nipistellä välillä itseä - voiko tämä olla edes todellista. Keho taisi olla tottunut kuumaan, koska matkan teko oli jo paljon helpompaa.

Eniten pidin näistä maisemista: sopivan viileää ja varjoisaa. Ei liikennettä, ei muita pyöräilijöitäkään liiemmin.

Lopulta saavuimme Unter Seelle. Järvien rannoilla oli paljon uimarantoja sekä mahtavia veneitä. "Lomamökit - saksalaisten kalamajat" eivät todellakaan ole mökkejä. Eläkeläiset viettävät nyt lomakauttaan, kun perheet ovat palailleet arkeen. Kuppiloissa saimme viimeisiä hetkiä olla niitä nuorimpia. 

Taukoa pidimme matkalla sen verran paljon, että meille tuli kiire lautalle, jonka viimeinen vuoro lähti 18.12. Loppukilometrit jopa minä yritin mennä täysillä, tietenkin viimeiset laskut ja jyrkät käännökset satamaan mentäessä oli liikenteen seassa. Vähän ennen kuutta saavuimme satamaan. Lauttamatka kesti noin 15 min ja maksoi 15,20/ 2 henkilöä+ pyörät. Jos olisimme myöhästyneet pyöräilyä olisi 58 kilometriin tullut lisää 20 km jyrkkinen nousuineen. Lauttamatka oli Wallhausenista Uberlingeniin.

Wallhausenin satama ja lautta, jolla menimme Uberlingeniin.

Hotellissa jo odoteltiin meitä. Ihana paikka - kylä ja majoitus. Perinteinen saksalainen jykeväseinäinen, sisustukselta baijerilaisen ja itävaltalaisen sekoitusta. Kylä aivan vieressä.

Illan pimetessä ja viiletessä lähdimme vielä rantaravintolaan kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan virvokkeita. Kymmenen aikoihin kömmimme pizza ja olut kädessä hotelliin. Uberlingen on Wikipedian mukaan nykyisin suosittu turistikaupunki, josta Roman Schatz on kotoisin - hauska yksityiskohta. Vähemmän hauska maininta on, että täällä on sattunut lento-onnettomuus 1.7.2002, jossa kuoli 71 henkilöä. Asukkaita n. 23 000. Kylälle vahva suositus.

Ihana päivä. 58 km pyöräilyä, 7 km kävelyä.

6.9.2023 Keskiviikko

Hotel Wiestorin aamiainen oli upea - jotkut vain eivät tyydy siihen, että on välttämätön esillä, vaan he myös miettivät, miten sen laittaa esille. Muutenkin majoittuminen oli miellyttävä - tuli mieleen baijerilaisuus. 

Pyöräilemään lähdimme taas noin puoli yhdeksän ja sää ei ollut vielä tukahduttava. Tämän päivän suunnistaminen - ja koko loppumatkan - on helppoa: huolehtii vaan siitä, että järvi on aina oikealla puolella. Reitti oli hyvin merkitty ja pyörätiet lähes koko matkan. Suurin mäki oli, kun kiipesimme Birnaun katedraaliin. Rakennus näkyy aina Boden Seen ohittaessa päätielle ja on jo vuosikymmeniä oli listalla, johon haluan mennä - vihdoinkin se toteutui. Upeat maisemat ja hieno sisältäkin.Viinitarhojen ympäröimä.

Taustalla Birnau, etualalla tähän mennessä suurin näkemäni hyönteishotelli.

Seuraava pysähdys mukavan matkanteon jälkeen oli Meerburg. Hieno vanha kaupunki, linna aivan hollilla kaupungissa. Kävelimme kylällä edes takaisin ja lopuksi söimme kirsikkajäätelöä rannalla ihaillen upeita aluksia, merimetsoja ja muita vesilintuja. Tuntui lomalta ja kuvista voisi päätellä meidän olevan vielä etelämmässäkin. Palmuja siellä täällä. Ihana paikka, jossa olisi voinut viipyä pidempäänkin.

Meersburgin vanha kaupunki, linna taustalla

Hagnau, joka on meille ennestään tutuin paikka seudulla, viivyttelimme vain hetken. Edelleen ihastutti. Sää pysyi sopivana koko reissun ajan, järveltä tuli vieno tuuli, joka viilensi mukavasti. Olisihan sitä voinut uimassakin käydä, mutta jotenkin tuntuu, että sille ei aikaa riitä, tosin riittäisi ja on vain tekosyy kylmän veden pelossa.

Olemme aikaisemmin tehneet samankaltaisen pyöräretken 4 vuotta sitten välillä Passau-Wien. Silloin oli harvinaista jos joku körötteli ohi sähköpyörillä. Nyt olemme lähes ainoat ekopyörillä menevät, joitakin pukinsarvipyörillä pyöräilijöitä, jotka ohittavat autot ja sähköpyörät mennen tullen. Nyt ei tapahdu "kohtaamisia" ja keskusteluja muiden pyöräilijöiden kanssa. He vain istuvat pyörän selässä, hiukka liikuttelevat jalkojaan ja viilettävät ohi. Passaun reitillä tutustuttiin muihin taukoa pitäessä ja reitit kulkivat muutenkin samaa reititä. Näin se muuttuu pyöräilykin. Vertaistukea nousuihin ja kuumaan säähän ei löydy.

Friedrichshafen tuli pyöräiltyämme vain 32 km. Tämä olikin sellainen verryttely- ja palautumispäivä. Saavuimme viivytellen majoitukseen puoli kahden maissa. Jätimme pyörät ja lähdimme kaupunkiin. Listalla oli Zeppelin museo. Suositeltava ja mielenkiintoinen paikka. Ilmailun historiaa. Hieno keksintö, joka jälleen valjastettiin sotatarkoituksiin. Tosin Hitler käytti sitä ainoastaan propagandana. Kaupunki pommitettiin toisessa maailmansodassa tärkeänä kohteena, koska täällä oli lentokoneteollisuutta. Vanha kaupunki tuhoitui, myöhemmin se rakennettiin uudelleen. Tosin näitä uudelleen rakennettuja on nähty pitkin Saksaa, eihän ne sama asia ole. Edelleen kaupungissa on Air Bus teollisuutta.

Käynnin arvoinen museo.

Taideteos Friedrichshaffenissa.

Illalla menimme vielä kaupunkiin syömään. Maistoin ensimmäistä kertaa paikallista "siideriä" Most Rot. Aluksi vähän hiivaiselta tuntui, mutta parani juodessa. Taidan ottaa toisenkin kerran. Söimme tyypilliset saksalaiset annokset, vihreää lautasissä oli persiljan lehdet. Zeppelin pyöri järven yllä.

Punainen juoma paikallist Most Rot omenajuomaa.

Pyöräilyä 32 km, kävelyä 11 km. Huomenna Itävällan puolelle, aluksi kohteena Lindau.

7.9.2023 Torstai

Normaali päivän aloitus pyörän selkään n. puoli yhdeksän, sää edelleen pelkkää aurinkoa ja noin 16 astetta. Odotettavissa 28 astetta. Lähdimme siis matkaan pyörät sauhuten. Tie todella hyvä ja pyöräilytiet hyvin merkitty. Välillä metsikössä, mutta suurin osa järvi oikealla puolella: välissä ökyhuvilat. Upeaa. Pyöräilijöitä meni ihan rivissä, joka aiheutti sen, että todella piti keskittyä pyöräilyyn eikä voinut halutessa noin vain pysähtyä tai hidastella ja hämmästellä.

Lindauhin 26 km pyöräilyn jälkeen. Pidimme pitkää taukoa Lindau Inselissä. Käsittämättömän hienoa, ihmisiä paljon rannoilla kävelemässä ja terasseilla ikään kuin olisi lomakausi. Eläkeläisillä tietenkin onkin, tämä onkin Saksan eläkeläisten kokoontumispaikkoja - niiden varakkaiden. Lindaussa on asukkaita noin 24 000,  vuonna 1955 kaupunki luovutettiin Baijerille oltuaan toisen maailmansodan jälkeen Ranskan hallinnoima.

Lindau Insel silhuetti

Kävimme suositellussa Andy Warhol -näyttelyssä, joka oli sattumoisin lähes pyöriemme vieressä. Näyttely ei kovin laaja, mutta mielenkiintoinen. 

Syötyämme kalalounaan lähdimme jatkamaan matkaa. Seuraavaksi olikin jokien ylityksiä, suurimpana niistä Rhein. Rhein jatkaa Boden Seeltä laskuaan Sveitsiin. 

Rhein on aina vaikuttava näky

Seuraava iso paikka oli Bregenz Itävallassa. Rentoa meininkiä. Saksa ja Itävalta eroavat kansan luonteen vuoksi: itävaltalaiset ovat rennompia. Sen huomaa jo aamiaispöydässä. Saksassa niin vaan ei mennä muuttamaan valmista kuppijärjestystä pöydissä, vaan jos on kahdelle katettu siihen ei yksinäinen voi mennä istumaan, itävallassa siirretään sujuvasti toinen kuppi pois. Suomalaisen näitä vaikea ymmärtää, mutta tähän on tottuminen.

Bregenzissä on hieno näyttämä veden päälle, katsojia mahtuu 5 000. Olisipa upeaa joskus oopperasta siellä nauttia. 

Taustalla näkyy hieno näyttämö.

Majoituspaikkamme on Höchst Itävallassa aivan Sveitsin kupeessa. Ruokailimme vanhassa koulussa paikallisten kyläläisten kera, joilla näytti olevan meneillään nestedieetti. Pitkästä aikaa saimme schnitzeleihin alkusalaatit itävaltalaisittain ja olihan siinä puolukkahilloakin. Täytyy syödä hyvin, koska meidän pyörämme ivät kulje sähköllä vaan schnitzeleiden voimalla.

Iltakävely paikallisella hautausmaalla. Paikallinen vaikuttajasuku on selvästi Blum, vahvistimme sen myös netistä. Suvulla on suuret teollisuusrakennukset ja toimintaa monella mantereella.

Iltaa kulutimme kaksin hotellin terassilla ihaillen pimeneviä Sveitsin alppien rinteitä. 

55 kilometriä pyöräilyä ja 6 km kävelyä. Upea päivä ja upea ilta.

Huomenna viimeinen pyöräilypäivä Sveitsissä ja saapuminen samaan hotelliin Konstanziin, jos aloitimmekin pyöräilyn. 

8.9. Perjantai

Viimeinen pyöräilypäivä alkoi tuttuun tapaan puoli yhdeksän aikaan 16 asteen lämmössä sään lupaillessa polttavan kuumaa iltapäivää. Jonkin verran pilviä taivaalla, joita tähyilimme toiveikkaina, ne katosivat melkoisen pian leudossa tuulessa alppien taakse. Ei muuta kuin kiivasta poljentaa kunnes on liian kuuma muulle kuin verkkaiselle etenemiselle.

Parin kilometrin päästä saavuuimme jo Sveitsin rajalle. Boden See antoi parastaan, tuuli vilvoitti kasvoja ja järvi kimalteli. Sveitsin puoli on aivan toista maata kuin pohjoinen Saksan puoli. Sveitsissä junaraide kulki järven läheisyydessä ja pyörätie järven ja raiteen välissä, tosin välillä se liikahti radan yli liikenteen sekaan. Liikenne paljon vähäisempää kuin pohjoisessa. Ökyhuvilat loistivat poissaolollaan, jonkin verran taloja järven rannalla, mutta mökkejä verrattuna Saksan puoleen. Teollisuusrakennuksia ja kerrostaloja aivan järven lähellä. Suuri osa kerrostaloistakin ovat tasoa parempi lähiö Helsingissä. 

Ohitettuamme Romanshornin noin matkan puolivälissä seutu muuttui taas maaseutualueeksi. Hedelmä- ja viinitarhoja, maissipeltoja sekä lehmiä laitumineen. Alpit näkyivät vastarannalla sijaiten Ranskan puolella. Tällä puolen Sveitsiä alppeja ei vielä näy. Näkyvät alpit sijaitsevat Ranskassa tai Itävallassa.

Pyöräilijöitä näkyi myös vähemmän, ehkä moni ei kuitenkaan koko järveä kierrä vaan keskittyvät ns ökympään puoleen. Pyöräily oli kylläkin helpompaa rauhallisemma pohjoisessa. Lintubongareita näkyi - eikä ihme, koska myös linnut viihtyvät rauhallisemmilla rannoilla. Yleisimmät linnut ovat joutsenet, nokikanat, harmaahaikarat (näimme myös isomman parven ilmeisesti muuttoaikeissa), merimetsot sekä ilmeisesti tavalliset sinisorsat. Erikoista on, että lokkeja on vähäisen, mutta korppeja on tosi paljon.

56 km:n pyöräilyn jälkeen saavuimme jälleen Saksaan ja Konstanziin. Kovassa helteessä ja hikisinä saavuimme samaan tuttuun hotelliin. Huoneessa annoimme sykkeen ja hien laskeutua kunnes lähdimme palauttamaan pyöriä 1 km:n päähän. Palattuamme suihku tuntui lihaksissa ja iholla hyvältä. Muutenkin oli hyvä mieli onnistuneesta retkestä.

Yhteenvetona matka kannatti: kova helle toi oman haasteensa, kunto kesti hyvin, mutta helle nosti sykettä välillä korkealle ja oli pakko pitää enemmän taukoja sekä juoda vettä paljon.  Olimme, voisi sanoa, lähes ainoat ekopyörillä menijät. Eipä ihme kun punaisina ja läähättävinä saavuimme respaan meitä katsottiin pitkään (ollakseni rehellinen vain minä kärsin kuumasta), sähköpyöräilijät tekivät ehkäpä samoja reittejä ja saapuivat respaan lähes suihkunraikkaina. Mutta en vaihtaisi matkaamme muuhun. 

Ihania niittyjä Sveitsissä.

Pyötätiet ovat hyvin merkittyjä ja autoilijat ottavat pyöräilijät hyvin huomioon. Kärkikolmioita oli myös pyöräilijöille, tosin autoilijat antoivat hyvin tietä. Ylitykset ovat punaisella asfaltilla, kun autoilijan pitää väistää pyöräilijöitä. Kaiken kaikkiaan pyöräily sujui liikenteenkin seassa hyvin, toista olisi koto-Suomessa.  WC-tiloja ja siistejä sellaisia on matkan varrella, tosin paremmin Sveitsissä. 

Matkatavaroita oli liikaa. Riittäisi hyvin yhdet pyöräilyvaatteet, jotka voi huuhdella hotellissa. Yhdet kaupunkivaatteet ja matkavaatteet. Sadeviitat oli tällä matkalla turhat, samaten pitkät housut ja hanskat. Kaikki majoituspaikat olivat siistejä ja hyviä ja palvelu erinomaista. Ruoka on mitä on: edelleen makkara ja liha ovat pääruoka-aineet - poikkeuksena Itävalta, jossa saa salaattia annoksen yhteydessä. Perheet pyöräilevät paljon, äidit vievät lapsia päivähoitoon ja kouluun pyörillä, jopa tosi pienet lapset pyöräilevät itse ja hallitsevat pyöräilyn hyvin.

Kokonaismatka n. 250 km viidessä päivässä. Ihan kunnioitettava suositus tälläisille sunnuntaipyöräilijoille. Olisi ollut helppoakin helpompaa ellei kuumuus olisi vienyt voimia. Pyöräilyshortseille voisi olla 3 päivän pysähdykselle Konstanzille käyttöä - ehkä niitä voisi käyttää istuessa terassien kovilla penkeillä.