Luonnon päivä Repoveden kansallispuistossa 17.6.2017


Kolmatta Suomen luonnon päivää lähdimme viettämään jo kauan suunniteltuumme kohteeseen Kouvolan ja Mäntyharjun lähistöllä sijaitsevaan järvi- suomen kohteeseen Repoveden kansallispuistoon. Sää oli helteinen ja poutainen, mikä enteili hyvää luonnossa yöpyjille - Suomen Latu oli asettanut haasteen yöpymään ulkona. Me päätimme kuitenkin tehdä vain päiväretken ja tulla yöpymään kotiin rauhaisasti. Hyvä päätös.

Vain 25 min päässä Lapinsalmelta sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Verlan puuhiomo -ja pahvitehdas. Käväisimme siellä todeten sen todella hienoksi paikaksi. Suositeltava kesäkohde.


Lokin poikasia, emo oli hurjana näitä kuvatessani kutsuen koko lähisuvun apuun.

Repovedellä Lapinsalmen parkkipaikat olivat tupaten täynnä. Aloitimme vaelluksemme kulkien muiden vaeltajien -joukossa meluisiakin porukoita - jonossa kohti riippusiltaa. Siinäkin  meni tovi odotellessa vuoroamme. Maisemat upeat.

Missä toinen kotimainen? Vai onko Metsähallitus muuttanut Suomen kielipolitiikan? Kaikesta huolimatta kiitos opasteista.


Tulipaikka heti riippusillan jälkeen oli kansoitettu, joten jatkoimme pysähtymättä. Menimme lepäilemään järven rannalle sivuun polusta, jotta näkisimme tai edes kuulisimme lintuja. Turha toivo. Ainoat luontoäänet olivat uimaan menneet "mölyapinat". Hienoa, että porukka innostuu luonnossa kulkemisesta. Näimmekin innostuneita tämän hetken hittituotteita riippumattoja ripustavia porukoita. Moni siis vastaa haasteeseen luonnossa ja valoisassa kesäyössä yöpymisestä. Itikoita ei ollut, joten sekin harvinaista herkkua Suomen luonnossa.
Polun varrella makasi sammakon kroppa. Raukka oli kuollut ns. "saappaat jalassa" eli kesken loikkansa.


Nousimme hienolle näköalapaikalle - voiko upeampaa olla. Jyrkkä putous tosin stressasi minua ja totesinkin pitäväni enemmän tuntureiden loivista, kesyistä muodoista.

Kuva ei selitystä kaipaa. Mykistävää.

Helteinen sää vei minulta voimat  sekä iloisen mielialan ja järvi kutsui. Uimapuku ei ollut tullut reppuun. Onneksi suurin ihmismassa jäi 2 km:n päähän parkkipaikalta ja löysin polun reunalta syvän kohdan, johon pääsin helposti ja diskreetisti heittämään talviturkin pois samalla huuhtoen hien pinnasta. Veden lämpö yllätti.
Uimapaikkani sijaitsi kallion reunaa kulkevan polun vierellä.



Virkistyneenä -äkäinen tuskaisuus jäi järveen - jatkoimme matkaa ketun lossille. Hetken ihmettelimme kuusimetsässä puunrunkojen välistä kurkistelevaa pohjantikkaa. Lossilaiturilla jouduimme odottamaan vuoroamme, mutta pääsimme turvallisesti ja vaivattomasti salmen yli - kaksi nuorukaista vetivät meidätkin toiselle puolelle. Järvellä oli kajakkeja ja veneitä, mutta ei lintuja.


Ketun lossi

Repoveden kansallispuistoa näimme ja koimme vain siivun, mutta se mykisti kauneudellaan - tosin kaikki vaeltajat eivät todellakaan mykistyneet. Hienoa, että Suomen luonto on saanut ansaitusti omat päivänsä, mutta onneksi niitä ei ihan joka viikonloppu ole. Erämaassa rauha ja eläinten äänet ovat sitä parasta terapiaa.
Vesi viilentää siitä nauttivaa, ei siis joka kulkijaa.

Metsätähtien aikaan.

Eväsmakkaramme grillasimme kotipihalla lintujen laulun säestyksen kera.




Luonnon päivä Valkmusan kansallispuistossa 20.5.2017

Lauantai 20.5.2017


Luonto ja sää olivat päättäneet näyttää parastaan ja juhlistaa Suomen toista virallista luonnon päivää teemana "villiinny keväästä". Helle, pitkän ja kylmän kevään jälkeen, villiinnyttikin suomalaiset.

Me olimme päättäneet mennä juhlistamaan päivää Pyhtäällä sijaitsevaan Valkmusan soiseen kansallispuistoon. Retkelle lähdimme n. klo 10.00 aurinkoisessa säässä, mittari näytti 22 astetta.


Reitiksi valitsimme Simonsaaren lyhyen, muutaman kilometrin lenkin, joka meni lintutornin kautta. Tapasimmekin heti retken alussa lintubongarin, joka oli odotellut lähellä  puun latvassa sijaitsevaan kalasääksen pesään lintuja ; kaverinsa oli pariskunnan havainnut siellä viikkoa aikaisemmin. Eipä ollut niitä nähnyt ja tietenkään mekään emme nähneet. Hieno luontoelämys kuitenkin nähdä upea ja iso pesä.

Puun latvassa hieno pesä, mutta harmillisen kaukana.

Ainoa kalasääksi tai uudemmin nimettynä kalasääski näkyi repun logossa.

Olipa erikoista käyttää retkellä aurinkolaseja ja pitää sadetakit repussa.

Pitkospuita pitkin kävellen ihailimme upeaa suota. Iloitsimme myös kylmästä alkukeväästä - se oli vielä pitänyt hyttyset poissa. Yllättäen kuulimme jo käen kukuntaa. Sisiliskot paistattelivat päivää pitkospuilla pelästyen aina meitä.

Sisilisko yritti piiloutua risukkoon.

Valkmusa on käymisen arvoinen, rauhallinen paikka. Suot ovat aina minua kiehtoneet, vaikka niiden lähettyville en kuitenkaan leiriytyä haluaisi.

Ensimmäisen luonnon päivän vietimme Liesjärven kansallispuistossa, toisen Valkmusassa ja seuraava on 17.6. - paikka vielä mietinnässä.



Retkemme jälkeen kävimme vielä ihailemassa Kotkan puistoja. Syyttä ei Kotka ole saanut nimitystä kansallinen kaupunkipuisto.

Wapun aikoihin 26.4.-4.5.2017

Keskiviikko 26.4.2017

Pelkomme ilman suhteen toteutui täydellisesti eli lähdimme kohti pohjoista maan ollessa valkoisena klo 5.02, asteita plus yksi. Räntäsade alkoi Lahden kohdalla. Säälittelimme pelloilla kyyhötteleviä kurkia, töyhtöhyyppiä, kuoveja ynnä muita muuttolintuja. Niiden päässä oli varmaan sama ajatus kuin minulla - mitä ihmettä oikein teen täällä, eikö suuntakin ole aivan väärä. Minä sentäs sain ruuan ostettua kaupasta ja kahvilasta, mutta aika epätoivoiselta erityisesti kuovien lumen kaivaminen näytti.
Keski-Uudenmaan maisemaa aamulla viiden aikoihin.

Jyväskylän jälkeen rekka kaatunut ojaan sohjoisella tiellä.

Oulussa luminen vesisade oli jo kovin sankkaa, loskaa pakkautui tielle vaikeuttaen ajamista huomattavasti. Kempeleessä pysähdyimme kahville vakiopaikassamme. Optimistina ostin tulevaa auringonpaistetta varten aurinkolasit - ei ollut hyllyllä tungosta. Parkkipaikka oli aivan loskainen ja märkää lunta satoi sakeana aivan vaakatasossa - nelivedolla käyttöä.

Lounas nautittiin Tervolassa Rieskapaikassa - normi tienvarsikuppila, mutta ruoka ihan syötävää, palvelu ystävällistä. Mukaan lähti peruna- ja ohrarieskaa sekä pussillinen pullaa.

Rovaniemellä sade loppui ja tiet olivat kuivia. Lappiin tulossa taatusti hirvittävät tulvat johtuen kevään myöhäisyydestä. Jäät vielä paksuja ja lunta paljon. Matkamme kohokohdaksi nousi tien varressa vähän ennen Sodankylää aidan seipäällä istuva pöllö, joka lähti lentoon meidän ollessa sen kohdalla. Elämäni ensimmäinen luonnossa nähty pöllö. Lajia en tietenkään tunnista, mutta mallia Twin Peaks (ilman töyhtösarvia). Eipä montaa kymmentä kilometriä tämän jälkeen ajettu, kun tien poskessa ylväästi tepasteli urosteeri. Linnut  toimivat selvästi oudosti ja syynä lähes varmasti vuodenaikaan epätyypiĺlinen sää- ja lumitilanne.

Yhtäkään poroa ei matkalla nähty - ensimmäinen kerta tällä reitillä. Kiilopäälle saavuimme lähes tasan klo 20.00, lämpötila plussan puolella 3 astetta. Keli aiheutti matkaan tunnin lisän; muuten taktiikka sama kuin aikaisemmillakin kerroilla eli viiden pysähdyksen

Lumen syvyys 84 cm.

Sade oli lakannut perille saapuessamme.
Torstai 27.4.2017

Aamulla pyryä, kovaa tuulta ja nollakeli. Aamiaisen aikana ilma kirkastui jättäen jäljelle vain tuulen. Päärakennuksesta kuulimme Kiilopään olevan lähes täynnä. Välinevuokraamon Mauri esitteli meille uutuutta liukulumikenkiä. Kertomansa mukaan niillä ei ole tunturiin asiaa, mutta kätevät tasaisella - suositeltavat mm jänismetsälle ja luontokuvaukseen. Kangasalalainen perheyritys, OAC Sport, valmistaa niitä. Kevät kovasti myöhässä, lunta puolisen metriä enemmän kuin vuodenvaihteessa. Karhut ovat kuitenkin heräilleet.

Liukulumikenkiä voi vuokrata Kiilopään Tunturikeskuksesta hintaan 20 euroa/pv.
Matkan ensimmäinen poro majojen välissä. Kaveri nousi ihan hangelle kuvausta varten.

Lähdimme perinteiselle Sivakkaojan kierrokselle, matkaa n. 10 km. Pohjoistuulta n. 9 m/s, joten ylös tunturiin ei edes kannattaisi mennä. Ladut hyvässä kunnossa, joissain paikoin pyryttänyt umpeen. Eläinten jälkiä eikä juurikaan lintuja näkynyt.

Tämän ötökän tulevaisuus ei kovin valoisalta näytä. Hankikorento eli Potnapekka.

Sivakkaojan laavu väkeä täynnä, mutta sopu sijaa antoi. Yksi onnekas hiihtäjä näytti kuvaa ukkometsosta, joka oli häntä ladulla hätyytellyt - eipä suostunut paikkaa kertomaan.
Keli ja ladut mahtavat - myös elämä.
Mieheni kävi vielä katsastamassa Kiilopään talvikävelyreitin. Sitä oli hyvä kävellä; kova pohja, joten päälle pyryttänyt lumi ei haitannut.


Lumen syvyys 88 cm.

Perjantai 28.4.2017

Ihana auringonpaiste, pakkasta 2 astetta. Tuoreessa lumessa mökin ympärillä jäniksen ja oravan jälkiä. Täällä on talvi, mutta upea sellainen.

Retkelle lähdimme 10.30 kirkkaassa auringonpaisteessa. Matkatessamme ylös Kiilopäälle vastaamme -ja myönnettäköön myös ohitsemme - meni hyväntuulisia ja juttelevia kanssahiihtäjiä. Alaslaku Kiilopäältä Luulammelle oli haastava ja raskas. Edellisen päivän tuuli oli pyryttänyt ladut näkymättömiin; tosin "auraten alas" -tyylillä laduilla ei väliä. Luulammen kahvilassa palkitsimme itsemme munkilla ja kampanisulla.
Kelo muodostanut vesipostin 

Matka Luulammelta Rumakuruun vaati pitkää pinnaa, mikä ei minun ydinosaamista ole. Lähtiessämme matkaan oli pakkasta 2 astetta, ilma lämpesi melko pian plus 11 asteeseen, joten voidevalinta täysin väärä. Sukset lipsuivat, mutta oli vaan mentävä eteenpäin. Lintuja eikä juurikaan eläinten jälkiä näkynyt. Makkaranpaisto Rumakurun majan edessä oli elämys. Harvoin suomalaisia näkee niin puheliaina - olosuhteet täydelliset.

Kuvassa kuopassa tulipaikka ja makkaranpaistajia.

Rumakurulta hiihdimme luonnonladulle. Tuntui, että kesäreittejä tullut lisää. 



Löysimme taukoa varten hienon pälven. Ihmettelimme kovasti, että lintuja, poroja eikä muitakaan eläimiä ollut missään.  Ohihiihtäjät poikkeuksetta kommentoivat mahtavaa hiihtosäätä. Ja syystä. 

Ahopään huipulle kannoin sukset, alas kuitenkin niillä laskin. Kiilopään Tunturikeskus menee tänään kiinni, aueten seuraavan kerran 28.5.

Matkaa teimme n. 20 km. Polar Loop -aktiviteettiranneke ilmoitti tavoitteen tulleen 324%:sti täyteen, päivän tavoitteeni on 15000 askelta/ päivä. Tällä kertaa olin rannekkeen logiikan kanssa samaa mieltä, todellakin tunsin rehkineeni.

Illalla Tunturikeskuksessa kävimme ihailemassa Sampsa Sulosen valokuvaesitystä " Neljä vuodenaikaa Kiilopäällä", taustalla soi Vivaldin musiikki. Upea esitys.

Presidenttipari vieraili Kiilopäällä Lapin kiertueella. Presidentti kävi latuja kokeilemassa, rouvankin olisi kannattanut - mutta onkohan tämä murtsikka todellakin vähemmän nuorison suosiossa.
Luin presidenttiparin vierailusta Kiilopäälle. Suomen Latu lahjoitti sukset Presidentille ja korun rouva Haukiolle. Mielestäni juuri rouvalle olisi pitänyt sukset lahjoittaa ja kannustaa häntä menemään niillä luontoon. Itsekään en mikään himohiihtäjä ole, mutta se on paras tapa päästä talviseen luontoon. Onhan toki Kiilopäälläkin 2 km:n talvinen kävelyreitti ladun vieressä ja ampumaradan takana, mutta ei siellä saa tuntumaa entisen Presidentin mukaan nimettyyn Suomen hienoimpaan kansallispuistoon. Sauli ja Jenni varmasti nauttisivat yhdessä hiihtämisestä - siinä stressi jäisi ladulle.  Jenni Haukio tunnetaan suurena luonnonystävänä.

Lumen syvyys 86 cm.

Lauantai 29.4.2017

Täysin sininen taivas ja porottavan kirkas auringonpaiste pisti meihin aamulla vauhtia retkelle lähtöön. Taivaalla ei edes pilvenhattaraa ja etelä- Suomessa täysin päinvastainen ilma - jo tutuksi tullut ns.vappuilma. 

Saimme ennen hiihtämään lähtöä viime hetken vinkit voiteluun sekä liisterituubin. Nyt suksissa oli plusvoidetta ja matkanteko oli todellakin eilistä helpompaa. Porukkaa laduilla vähemmän - sesonki loppui eiliseen. 

Aluksi hiihdimme Kakslauttaseen, jossa pidimme tauon ihaillen igglookylää ja keväistä näkymää, nelostien melu taustalla häiritsi. Tauolla kuulimme matkan ensimmäisen -pliisulta kuulostavan - korpin raakunnan; ehkäpä kyseessä nuori yksilö, jolla äänenmurros vasta tulossa. 

Kakslauttasesta Sivakkaojalle. Taas meillä oli valmiit tulet, joten makkaranpaisto helppoa. Joitain linnunjälkiä koivikossa. Koivuissa ei vielä silmuja, joten riekot eivät vielä pusikoissa lounasta. Yksi satunnainen kuukkeli kulkija kävi nopeasti näytillä. Kiilopään lähistöllä asustavat karhut nukkuvat vielä  - niiden jälkiä ei näy. Jos olisin karhu itsekin tekisin niin ja jos heräisin ja huomaisin lumen määrän ja vieläpä senkin, että ei hankikantoa; vetäisin havuspeittoa tiukemmin ympärille ja alkaisin torkuttaa - ainakin viikon.
Näitä aina ihmetellään.

Sivakkaojan laavu

Sivaķkaojalla oli lisättävä suksivoidetta, mutta hiukan silti lipsumista. Kiilopäälle saavuimme puoli neljän aikoihin todeten sen tyhjentyneen lähes täysin. Kaksi päivää hiihtoa auringossa ja naamat yhtä oranssiset kuin Trumpilla.

Mieheni lähetti minulle selfiensä.

Lumen syvyys 86 cm. Lämpötila päivällä +9, ei tuulta.


Sunnuntai 30.4.2017 eli wappuaatto

Aamu pilvinen, lämpötila nollassa. Päätimme lähteä 2 km:n talvikävelyreitille n. 11.00 aikoihin. Näimme mökkien välissä Kiilopään Maurin ja hän neuvoi meidät 5,5 km:n reitille, josta emme tietäneetkään. Mauri myös kertoi ratkaisun kadonneiden riekkojen salaisuuteen: kaksi edellistä kesää ollut huonoja ja niiden pesintä epäonnistunut - kanta romahtanut.  Metsäjänis, vielä valkoinen, hyppeli ohitsemme.

Reitti alkoi päärakennuksen kulmalta. Lunta alkoi satamaan ja tuuli yltyi. Metsässä kuitenkin mukavan rauhallista. Latvakurua kävellessä tuulta ei edes huomannut. Lunta on todellakin paljon. Sade yltyi kovan piiskaavaksi, lunta tuli ihan vaakatasossa.



Latvakurun lukittu kammi.
Ainoastaan yksi kulkija tuli meitä polulla vastaan - hankikorento. Pyry yltyi melkoiseksi ennenkuin pääsimme mökille, huomenna reittiä ei enää löydy. Matkan pituudeksi tuli n. 6,5 km. 
Frisbee golf odottaa kesää.

Lumen syvyys 84 cm. Ilmeisesti nämä mitataan aamuisin, koska lumen määrä selvästi lisääntynyt ja lisääntyy koko ajan.

Maanantai 1.5.2017 Wapun päivä

Aamulla pyrytti ja tuuli, sääilmoitus lupaili/pelotteli vesisateen alkavan puolenpäivän aikaan. Arvuuttelimme voitelua - nollakeli, kova tuuli, uutta lunta ladulla ja lisää tulossa - eli haastetta. Avattuamme oven melkein käännyin; puhuri niin kova. Testasin voitelua auraamattomalla kävelytiellä ja heti lumet betonin tavoin jämähtivät suksien pohjiin. Mieheni kohautti olkapäitään valitukselleni todeten kaiken sujuvan hienosti kunhan pääsemme ladulle. Oikeassahan hän jälleen oli. Paras tämän reissun voitelu eli pääsi jopa hiihtämään. 

Olimme jättäneet aurinkolasit kotiin ja heti 15 min jälkeen aurinko kirkasti sään, tosi välillä mennen pilveen. Muut hiihtäjät, joita vähän liikkeellä, kaipailivat myös aurinkolaseja. 


Hiihdimme valaistua latua Rönkönlammelle, jossa paistoimme makkarat. Rauhallista. Rönkönlammelta suuntasimme Ahopäälle, jonka ylitimme kovassa tuiskussa. Alas laskeminen helppoa, suksissa oli ikäänkuin mäkijarrut päällä. Ylös pystyimme myös kiipeämään kuin hämähäkit, sukset tarttuivat latuun imukuppien tavoin.



Retki onnistui hienosti ja haikealta tuntuu huomenna lähteä ajamaan kohti kesää eli etelään. Reitin pituus n. 13 km +1 km minulle, kun pyydystin Ahopään huipulla hankisilla tuulen nappaamaa hanskaani onnistuen sen kiinni saamisessa. 

Kiilopäällä olisi mukavaa kokeilla maastöpyöräilyä (gpx) reiteissä löytyy.

Kiilopäällä totesimme Hotelli Niilanpään yläkerran remontin edistyneen, remonttimiehet työskentelivät ahkerasti vaikka onkin pyhäpäivä.

Lähdimme vielä Kaunispäälle syömään munkit, pyry Saariselällä melkoinen. Muutamia laskettelijoita huonossa näkyvyydessä kuitenkin lasketteli. 



Lumen syvyys 91 cm, vertailun vuoksi lumen syvyys Inarin kirkonkylässä 55 cm.

Keskiviikko 3.5.2017

Kotimatkamme alkoi pilvisessä säässä, - 1 astetta pakkasta melko tasan klo 6.00. Tiet kuitenkin sulat. ja ajokeli hyvä. Sodankylään mentäessä lumen määrä väheni huomattavasti ja aurinko alkoi paistamaan vähän ennen Rovaniemeä. Nautimme aamiaisen Santa Claus ravintolassa, hinta buffet-aamiaiselle 12,90 euroa. Tulemme toistekin - tosi hyvä ja kattava tarjoilu.

Kevät eteni yhtä tahtia matkan kanssa. Saapuessamme Joroisiin lämpöä oli jo 11 astetta. Jäät vielä järvessä, tosin sohjoiset. Kovaa pauketta järveltä kuului auringon sulattaessa jäätä. Pellolla 3 urosteeriä taisteli yhdestä naaraasta - mielenkiintoista, että sellaista näytelmää pääsee näkemään. Pelästyivät meitä, joten ratkaisu jäi näkemättä.
Auringonlasku Joroisissa.
Saapuessamme torstaina kotiin lämpötila oli noussut 14 asteeseen. Valkovuokot kukkivat, mutta eipä kevät ollut viikon aikana muuten juurikaan edennyt. Uutisissa kerrottiin karhun pyörivän Tuusula-Hyvinkää seudulla. Heränneet siis ainakin Etelä-Suomessa.