Kansallispuistoja ja kulttuuria Keski-Euroopassa 23.6.-8.7.2018

Sama määränpää.

Lauantai 23.6.2018

Myrskyisän juhannusaaton jälkeen tuuli tyyntyi. Suuntasimme Vuosaaren satamaan ja Finnlinesin Finnlady laivaan. Upea sää. Paljon matkustajia lähdössä: autoilla, pyörällä, moottoripyörillä ja matkailu-autoilla. Moottoripyöräilijät eivät enää ole eilisen teeren tyttöjä ja poikia - taitaa olla nuorisolle liian kallis harrastus.


Hyttimme oli siisti, tilava ja ikkunallinen. Superior meripäivällinen alkoi 18.30 ja sen jälkeen olikin ruokailua tasaisin väliajoin. Pahoinvointilääke (turhaan otettu) nukutti hyvin ja mieheni sai rauhassa katsoa jalkapalloa ja mitä lie autokisoja. Islannin häviön jälkeen MM jalkapallokisat eivät enää kiinnosta.


Auringonlasku hytin ikkunasta.

Sunnuntai 24.6.2018

Syömistä, lepäilyä ja kirjan lukemista. Laiva meni rauhallista vauhtia tyynessä meressä. Mihinkään ei kiire, mitään ei tarvitse tehdä. Tämä on parasta loman aloitusta, käy ihan terapiasta. Koska on juhannus saimme mahdollisuuden yöpyä sunnuntai-maanantai yön laivalla. Mukavampi ajaa levänneenä hyvän aamiaisen jälkeen. Kiitos Finnlines.


Maanantai 25.6.2018

Aamiaisen jälkeen sujuvasti autobahnalle. Mistä tuota liikennettä riittää? Kuusi kaistaa aivan täynnä. Stressaavaa ajoa, mutta sukkelaan matka taittuu.

Saavuimme Affoldern Seen leirintäalueelle Hessenin osavaltioon hyvissä ajoin kolmen jälkeen. Hieno leirintäalue aivan Kellerwald-Ederseen kansallispuiston kupeessa.

Teimme alustavan tutustumisen kansallispuistoon ja kiersimme Affoldernerin kylän kävellen tutustuen muutamaan yritykseen ja hautausmaahan.

Kierrätysideaa.
Alueella ollut kullankaivajiakin.



26.6.2018 Tiistai



Jo yhdeksän aikoihin suuntasimme kohti Edertalin patoa. Lämpötila ihanteellinen vaellukselle eli 14 ja tihkusadetta. Pato on tosiaan hieno ja vaikuttava. V.1943 brittiläiset pommittivat sen ja monia lähistöllä olevia kyliä tuhoutui. Pato joutui pommituslistalle, koska se tuotti paljon sähköä Saksan sotateollisuudelle. Toista tuhatta ihmistä menetti henkensä: noin puolet saksalaisia, toinen puoli idästä tuotua työvoimaa. Suurin taloudellinen vahinko aiheutui viljapeltojen ja karjan tuhoutumisesta. Pato korjattiin kuukaudessa. Muistomerkkejä tien varsilla ja hautausmailla.



Waldeckin kylästä löysimme Tourist Infon, mikä oli avoinna. Siellä meidät neuvottiin kansallispuiston parhaille reiteille. Vinkki ei pettänyt.

Reitit olivat n. 5 km ja n. 4 km. Sopivat.


Saimme vaeltaa aivan luonnon keskellä, vain yksi vaeltaja matkalla nähtiin. Lintujen laulua, puroja ja mahtavia ikiaikaisia pyökkejä. Onneksi Unesco ottanut suojelukseen.
Täällä tuntee oman pienuuden, vaikka en ihmisistä pienimpiä olekaan.


Tuli mieleen Lapin rakka.

Hyttysten puuttuminen ihmetytti. Ei yhtäkään vaikka retkemme meni välillä joen ja järven vierestä. Metsissä ei juurikaan sieniä eikä ollenkaan varpukasvisia marjoja. Pyökit eivät päästä aurinkoa maahan asti.

Onneksi ei pudonnut lammas päähän. Taiteilija saanut kuvaan lampaille kauhistuneita katseita. Vakavakin juttu voi huvittaa. 

Keskellä puistoa oli taidepolku. Tämä oli taiteesta vähiten kummallinen.
Kansallispuisto kohtaa ihmisten maailman. Siltojen täytyy kestää panssarivaunuja.

Pyökin valmistumassa olevia hedelmiä.

Paikallinen Luke, Luonnonvarakeskus, tekee puistossa omia havaintojaan.
Parkkipaikka Kansallispuistossa väljempi kuin Nuuksiossa.

Leirillä oli ihanaa hyvin omintunnoin levätä, kirjoittaa blogia ja lukea tanskalaista dekkaria. Taustalla kansallispuiston rinne, jossa kierteli lintuja saalistuspuuhissa. Kerrankin kiikaroitavaa. Hauskaa oli seurata vähän väli toistuvaa joutsenten ylilentoja ja sitä seuraavaa koirien innostunutta haukuntaa.

Illalla vielä kierros pienessä idyllisessä kylässä.

Leirintäalueen arkkitehtuuria. Yö tällaisessa olisi maksanut 20 euroa, sängyt kahdelle.

Kylään toivotaan pääskysiä.

Pääskysten määriä seurataan tarkoin.



Keskiviikko 27.6.2018

Aamulla ripeästi matkaan. Tuntui kurjalta lähteä, koska paljon jäi näkemättä. Suuntasimme Boden Seelle, Lake Constance englanniksi. Moottoritiet tosi ruuhkaisia ja välillä seisoimme uutisista tutuissa tukkeumissa. Saksa ei taida hiljentyä liikenteen osalta koskaan.

Pysähdyimme keski-aikaisessa Marburgin kaupungissa. Erikoinen ja kaunis kaupunki. Vanha kaupunki on rinteillä ja uutta ja vanhaa laaksossa.



Matkaa tehtiin n. 450 km ja aikaa kului yhdeksän tuntia. Onkohan moottoritiet sittenkään nopein tapa reissata? Stressaavia ainakin, kuljettajaa vaihdettiin usein.
Frankfurtin ulkopuolella Autobahnan levähdyspaikassa torni, Taunus blick. Sinne kiipeämällä näki Frankfurtin silhuetin.

Boden Seeltä etsimme leiripaikkaa eikä enää saatu. Olimme n. 19.30 perillä ja respat menneet kiinni seitsemältä, paikat muutenkin täynnä. Kolmella laitteella haimme majoitusta, löysimme yhden kohtuuhintaisen ja laadukkaan hotellin. Se osoittautui hyväksi, Hotel zumWeinberg. Isäntä miellyttävä, avulias ja puhuu hyvää englantia.

Illalla menimme vielä fiilistelemään rannalle, täysikuu kuunsiltoineen kruunasi illan. Lomatunnelma iski päälle.

Hagnaun rannalta.



Olimme Boden Seen pohjoispuolella, joten alpit Sveitsin puolella näkyivät järven toisella puolella.

Uutisista kuulimme Trumpin ja Putinin tapaavan Helsingissä 16.7. Presidenttimme joutuu keskeyttämään lomansa ja siirtyä vaipanvaihtopuuhista pääkaupunkiin ja töihin. Hyvä Helsinki, kurjaa lomakautena.

Torstai 28.6.2018

Hotellin isäntä vinkkasi meille hyvän päivämatkan, jossa näkisimme päivässä kiinnostavan palan järven ympäristöä. Olimme jo päättäneet pysähtyä ruuhkaiselle alueelle vain kahdeksi yöksi alkuperäisestä neljän yön suunnitelmasta poiketen.

Ajoimme Hagnausta järveä länteen päin, kiertelimme kyliä. Stein am Rhein Sveitsin puolella oli mitä ihastuttavin.

Huom. nokikanan poikasen isot räpylät.
Stein am Rhein

Konstancessa pysähdyimme pidempään. Torin varrella valitsimme ravintolan, joka oli lähes täynnä. Arvelimme sen hyväksi. Se osoittautui erinomaiseksi ruuan suhteen, mutta teemana vielä Casablanca elokuva - yksi lempiklassikoistani.


Imperial patsas vartioi satamaa.

Ruotsin valtion omistamalle Mainaun saarelle oli pakko mennä. Ihania puita, kasveja - kaikki aivan käsittämätöntä. Ja linnakin vielä.


Rankkasateessa ajoimme majoitukseen ja aivan väsyneinä. Iltapalan nautimme huoneemme parvekkeella ihaillen järven valoja.

Teimme varauksen Riquewihrin leirintäalueelle netissä pe-ma  välille.

Perjantai 29.6.2018

Olimme päättäneet ajaa moottoriteiden ulkopuolella, jotta matkan teko olisi mielekkäämpää. Matkaa Riquewihriin 250 km, tähän lisää n. 100 km, koska poikkesimme Euroopan suurimmilla putouksilla eli Rheinfalls.



Matka kulki pienien kylien läpi tietulleja väistellen. Ihailimme kauniita maisemia korkeine mäkeineen ja huomasimmekin olevamme route 500:lla. Alkumatkasta suomalainen motoristi suositteli meille tätä tietä, mutta pahoitellen totesimme, että eipä taida osua reitille. Kiva yllätys. Ja leirintäalueeltakin tuli sähköpostiin vahvistus varauksesta.

Ainoa kurja juttu matkalla oli punkin löytyminen jalasta. Tyttäreltä ja työkaverilta tuli ohjeita, miten toimia ja mitä lääkitystä voi ottaa.

Camping de Riquewihr oli juuri niin hyvä kuin mainostikin. Virkailija puhui erinomaista englantia. Paikan erikoisuus oli - olemmehan Alsacen viinialueelle -paikallisen viinitilallisen järjestämä viinitastingiin. Pinot Blanc rypäle sai meidät kaivelemaan taskuja ja hankkimaan viiniä.
Viininmaistiaiset.

Kuumuus oli sietämätön, mutta silti kävelimme sinnitellen kylään. Se kannatti. Voiko ihanampaa olla...epäilen.



Illan kruunasi paikallisen panimon rock-ilta 50-90 lukujen rockia. Mieheni totesi, että ensimmäisen kerran matkan aikana hyvää olutta, ALE - ei pilsiä ei lageria.

Muuten ilta kului ruuanlaitossa sekä seuraavan päivän retken kansallispuistoon suunnittelussa.

Lauantai 30.6.2018

Aamulla noudimme tilaamamme leivät, aamiainen, blogin päivitystä ja sitten innokkaana kohti kansallispuistoa. Munsterista lopulta löysimme Tourist Infon. Nuori tyttö ei osannut englantia eikä saksaa. Kysyessämme mahdollisimman yksinkertaisesti vaelluspaikoista neuvoi hän meille ravintoloita.

Seikkailimme vuorten rinteillä piinaavassa helteessä emmekä löytäneet polkuja. Juteltuamme ranskalaisten vaeltajien kanssa, jotka jo toista päivää samalla kartalla kuin meillä etsivät reittiä, luovutimme.
Euron kartta Tourist Infosta. Olisikohan tullut paljon printtausmaksua lisää jos kartta olisi tarkempi.....

Lähdimme leiriimme jäähdyttämään jääkaappiamme pakastetuilla eineksillä. Edessä matkajääkaapin päivitys. Kotimaassa teltta ollut jääkaappi, joten emme ole huomanneet sen tehon ilmeistä hiipumista. Välillä olen lämmitellyt jääkaapin puhaltavan ilman edessä. Nyt ulkona 32 lämpöä, teltan lämpötilaa en edes arvuuttele.



Torni täynnä haikaroita.


Ranska-Argentiina MM jalkapallo-ottelu hiljensi leirintäalueen. Aluksi kovin hiljaista, sitten riemunkiljauksia ja lopulta kuohujuomien avauksien poksahduksia. Me seurasimme korppivanhempien touhua niiden kouluttaessa kolmea poikastaan - meluisaa puuhaa.

Pizza-ravintola tuli autolla myymään pizzojaan, autossa oli uuni, jossa paistoi pizzat. Kauppa kävi. Hikinauhoineen 39 asteen kuumuudessa valmisti pizzoja.

Haikaralle olisi myös pizza maistunut, aluksi kokeili jonoa, sen jälkeen yritti takakautta ja lopulta kävi vielä pizzojen ostajat läpi. Todellinen pizzalover. Hauska - todellakin.

Kylässä oli illalla venetsialainen paraati. Naamiaisasuihin pukeutuneita ihmisiä putkahteli sieltä täältä ja lopulta he tekivät vielä paraatin. Kaikkea yllättävää sitä sattuu matkustaessa.

Ihastelimme taas kaunista kylää. Se kuuluukin Ranskan kauneimpien kylien yhdistykseen.

Iltakymmenen jälkeen sää on siedettävä. Matkan ensimmäiset hyttysetkin kohtasimme istuessamme leirissä iltaa. Karkotimme ne Thermocellin avulla; todellakin toimii.

Huomenna suunnitteilla tutustumista pätkä Alsacen (Elsassin) viinireittiin.


Sunnuntai 1.7.2018

Aamiaisella lueskelimme Suomen taksikaaoksesta. Kaikkea se Berner keksii - mitäköhän seuraavaksi...

Mikä päivä. Uskomattoman ihania, söpöjä ja värikkäita viinialueen kyliä. Aloitimme Zellenbergistä kierroksemme. Olimme päättäneet ihan vain lähialueen kyliä kiertää. Zellenberg sijaitsee nimensä mukaan korkealla, joten sieltä oli upeat näkymät viinitarhoihin sekä muihin kylään. Nimi juontaa Chapellesta. Kappeli hallitseekin kylää, rakennettu jo 1200-luvulla.

Hunawihr kuuluu myös Ranskan kauneimpiin kyliin. Muistuttaa Riquewihriä, mutta tässä kylässä selkeästi "normaalia" elämää eli ei pelkkää turistivaellusta. Nähtävyys on paikallinen suihkulähde. Legendan mukaan se on pelastanut kylän katovuonna, kun sieltä alkoi tullakin viiniä.

Hunawihrissä ostimme paikallisen viinitilan tuotteita tuliaisiksi ja kotiin
nautittavaksi.

Kylän korkeimmalla paikalla on kylää hallitseva kirkko muureineen ja kirkon ympärillä muurien sisäpuolelta löytyy hautausmaa. Se kiertämällä huomaa palan kylän historiaa sekä löytää tuttuja nimiä viinitilojen kylteistä. Samat suvut hallinneet aluetta satoja vuosia.

Kirkon muurin ampuma-aukosta kuvattua.

Kyläkävelyn jälkeen menimme perhospuistoon. Aivan uniikki paikka. Perhoset olivat isossa kasvihuoneessa, isäntä juoksenteli ulkona haavin kanssa pyydystellen karanneita. Täältä ostin luonnollisen kuoleman kohdanneiden (tarkistimme asian) perhosten tauluja. Erikoisia ja kauniita. Menevät lahjaksi nekin.



Viimeinen viinikylämme oli Ribeauville - tätä ei oikeastaan edes kyläksi voi kutsua. Iso paikka. Vaikuttavia half-timbered taloja. Täällä teimme viimeiset tuliaisostokset Alsacessa.





Ehdimme takaisin leirintäalueelle juuri sopivasti, jotta ehdimme osallistua rommitastingiin. Hienoja rommeja, mutta 32 asteen lämmössä ei juuri maistu. Maistoin kuitenkin ja ostimme talven varalle passionhedelmäappelsiinirommia.

UPS - yksi kuvista otettu maistiaisten jälkeen.

Illan "viiletessä" eli kun lämpö alle 30 astetta lähdimme Riquewihrin kylään kävelemään ja syömään, matka n. 15 min. Kuvasimme paikan hienoja kylttejä, jotka on tehnyt kuuluisa taiteilija Jean-Jacques Waltz (1873-1951), "Hansi". Hansilla on oma museonsakin kylässä Haikaranpesä-nimisessä talossa aivan päämadun varrella.

Riquawihrin nähtävyyksiä, Hansin taideteoksia.

Tämä ei ole Hansin taideteos. Tulevaisuuden antiikkia. Hauskasti tehty.

Söimme ihan keskellä kylää . Hyvää ruokaa ja hyvä tarjoilu. Viinit (tällä kertaa Sylvaner-rypälettä) todella laadukkaita. Ihana paikka.

Riquewihr kuuluu Ranskan viiden eniten vieraillun kylän joukkoon.

Camping de Riquewihr on enemmän kuin suositeltava leirintäalue.  Koko ajan jotain taphtui, siisti ja nuoret alueen hoitajat puhuvat hyvää englantia, ovat ystävällisiä ja avuliaita. Kolme yötä maksoi EUR 59. Harmittaa lähteä pois.

Kurjinta oli jääkaapin hajoaminen. Leirintäalueelta saimme vinkin, mikä kauppa myy uutta. Laitoimme kaupan seuraavan päivän reitille.
Riesling trocken ja Hotel de Ville.

Maanantai 2.7.2018

Matkaan pääsimme n. 9.30. Edessä matkaa Belgian rajan läheisyyteen ja suunnilleen 450 km. Alkumatkassa serpentiiniteitä. Aika pian muuttui tasaiseksi viljelymaaksi. Mukavaa ja rauhallista menoa. Sodan muistomerkkejä viljapeltojen reunoilla, kovia taisteluja käyty, menimme mm. Verdunin läheltä.
Sandwhich and coffee ranskalaisittain.

Jääkaapin ostimme Decatlon-kaupasta. Kustannusta vähän yli 100 euroa, jääkaappi 80 euroa ja muuntaja 23 euroa. Ihanaa ja nopsaan täyttämään se. Hyvästi lämmin (lue kuuma) olut ja Riesling.

Leirintäalueelle Charleville-Metzieres, camping du Mont Olympe. Ihan ok, mutta ei Alsace...sinne jäi kaipuu.

3.7.2018 Tiistai

Aamulla kiireen vilkkaan kohti Belgiaa ja Hollantia. Pidempi pysähdys Liegessä. Tyypillinen belgian kaupunki. Ok, mutta ei mitään ihmeellistä.
Liegen rautatieasema

Maas joen silta Liegessä.

Maiden vaihtumisen huomaa vain , kun puhelimeen tulee tekstiviesti verkoista ja roaming-hinnoista.

Hollannissa oli mukava ajella tasaisia reittejä, tosin unettavaa.


Leirintäalue löytyi aivan kansallispuiston vierestä, Ginkel. Illalla lähdimme tekemään pienen lenkin juuri ennen auringonlaskua. Lämpö siedettävä 24 astetta. Maasto nummimaista kanerveineen. Pyöräilijöitä viuhahti ohi ristiin rastiin. 

Ihana paikka ja mikä upea leirintäalue, Camping Zuid Ginkel Edessä. 





Keskiviikko 4.7.2018

Aamulla rauhallisen aamiaisen  jälkeen kiirehdimme juna-asemalle Edeen. Yritimme ostaa off-peak Holland Travel day-ticketit hintaan 39,-/hlö ja rajaton junan, raitiovaunun, metron ja bussien käyttö päivän aikana. Eipä onnistunut. Meille sanottiin, että ainoastaan online onnistuu. Siispä ostimme samantien liput netistä ja saimmekin vahvistukset ja latasimme nettiliput puhelimiin. Junaan onnellisina kunnes tarkastaja tuli. Nettiliput olisi pitänyt tulostaa - haloo - eipä ole printteri repussa. Päästi kuitenkin meidät natkamaan matkaa, pysähdyimme Utrechtissa ja menimme selvittämään lippuasiaa infoon. Siellä sanottiin samaa, mutta ystävällisesti tulostivat liput meille (jotkut päiväliput). Jatkoimme matkaa ihanaan Vermeerin Delftiin.

Delftiä ei voi sanoin kuvailla, on niin kaunista ja rauhallinen tunnelma vaikka pyöriä ja turisteja tuhansittain.



Delftin jälkeen ruuhkaisella raitiovaunulla Haagiin ja Mauritshuisiin ihailemaan Hollannin suurien taiteilijoiden töitä; etenkin Vermeerin, Rubensin ja
Jan Steenin. Kaikki samalta taiteen kulta-aikakaudelta.


Raitiovaunulla siirryimme näpsästi meren rannalle. Kaksi aivan eri maailmaa. Pohjanmeren ranta on hieno surffaus ym vesiurheilukeskus. Uimareitakin näkyi.


Kurhuis

Haagin jälkeen taas junaan - jo aika väsyneinä. Määränpäänä Utrecht. Tänne olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Ihana kaupunki. Ja mitkä kanavien varrelle rakennetut ravintolat ja aivan täynnä ruokailevia seurueita. Pienillä veneillä ihmisiä lipui pitkin idyllisiä kanavia syöden piknik-eväitä. Ihastuttavaa.




Utrechtin rautatieasemalle päätimme mennä tutkimaan lippuautomaatteja, jospa onnistuisi lipun saanti seuraavalle päivälle. Haluamamme lippu löytyi helposti, tulosti kortit ja maksu onnistui luottokortilla. Junat ovat siistejä, tulevat ajallaan, mutta henkilökunta on vain töissä...eivät viitsi tutustua tuotteisiin, joita heidän pitäisi myydä.

Oli ihana päästä leirille, grillata ja lepäillä.

Torstai 5.7.2018

Aamulla taas Eden rautatieasemalle. Tämän aamun ongelmana oli, että emme löytäneet parkkipaikkaa. Puolen tunnin pyöriskelyn jälkeen lähdimme ajamaan Eden keskustaan ja parkkeerasimme auton kauppakeskuksen päiväparkkiin. Ainoana ongelmana oli puolijuoksua 2,6 km asemalle. Mehän emme takseja ota, vaikka Hollannin taksiliikennettä ei Berner ole vielä sotkenutkaan. Myöhästyimme junasta minuutilla. Seuraava lähti kuitenkin onneksi melko pian. Määränpää Zaandam.
Erikoista arkkitehtuuria heti aseman läheisyydessä.





Monet' n ateljee Zaandamissa.

Zaandam ihastutti. Pieni paikka, mutta mielenkiintoinen. Claude Monet' n lisäksi tsaari Pietari Suuri on asunut kaupungissa opiskelemassa laivan rakentamista. Kaupunki ylpeilee edelleen talolla, jossa Venäjän tsaari asui. 

Seuraava kohde oli Amsterdam. Jo asemalla huomasi, että tuli virhe tehtyä. Kaupunki on aivan sekaisin; autot, pyörät ja ihmiset poukkoilevat sinne tänne - hämmingin aiheuttavat sekaisin olevat turistit. Mitä ihmettä - miten kaupunki on mennyt näin pilalle. 

Löysimme rauhallisempia paikkoja. Kuuluissa juustokaupassa olimme ainoat asiakkaat. Tavallinen juttu ei kiinnosta. Matkamuistomyymälät, joissa ei myyty kuin keramiikkaa olivat myös vailla massaturismia. Tämä ei ole minun kaupunki.

Kävelimme Amstelliin ja tilanne rauhoittui. Söimme siellä rauhallisen, leveän kanavan varrella. Otimme junan myös Amstellin asemalta Edeen. Jos haluaa rauhallisempaa Amsterdamia nähdä kannattaa jäädä junasta Amstellissa.

Pyöräily Holannissa on ihan käsittämättömän laajaa ja mitä ihmeellisimpiä pyörien mm. perhevirityksiä löytyy. Ei  voi kuin ihailla, miten sovussa pyöräily sujuu. 

En ihmettele yhtään, että amsterdamilaiset muuttavat pois kaupungista ja asunnoista tulee airbnb kämppiä. Ei täällä voisi asua. Paikallisten palvelutkin kuolleet, kaikki vaan turisteja varten. Turisit poukkoilevat kaduilla kuin porot tiellä Lapissa - eivät väistä mitään. Tupakkakin haisee täällä ihan erilaiselta.


Amstelin aseman pyöriä.
Amsterdamin kuuluisa juustokauppa. Jos jotain juustoa et täältä löydä, sitä ei Hollannissa valmisteta.


Illalla leirillä luimme surullisia uutisia Thaimaan luolaan jääneistä pojista. Ihan hirvittävää. Toivotaan parasta.

6.7.2018 Perjantai

Tuntui haikealta purkaa leiri ja lähteä ajamaan kohti satamaa pitkin ruuhkaisia moottoriteitä. Pysähdyksen pidimme pienessä alasaksin kylässä Rheinessä. Kävelimme tovin - kylän historian näkee parhaiten vanhalla hautausmaalla. Missä muualla olisi niin rauhallista, lintuja sekä isoja mahtavia puita?

Kahvilavalinta osui nappiin, itse asiassa lähes aina Saksassa. Ostimme myös kotiin juomia. Tosin valikoima kaupassa ei sävähdyttänyt.

Maksoivat yhteensä 6,80. Talo tarjosi pienet kirsikkatortut.
Matka kesti yllättävän kauan, vaikka vain 481 km Travemundeen. Olimme perillä vasta n. klo 20.00. Menimme tutustumaan kaupunkiin. Siellä oli rannassa jonkinlaiset festivaalit. Näimme myös laivamme tulon Helsingistä Travemundeen. Kaunista.


Hytissä olimme noin puolenyön jälkeen. Mukava hytti.

7.7.2018 Lauantai

Taas syömistä, brunssi, lounas ja kohta superior-päivällinen. Hieno, hieman utuinen ja pilvinen sää. Kannella rauhallista lueskella.

Hyvä päätös lomalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti