Luonnon päivä Repoveden kansallispuistossa 17.6.2017

Kolmatta Suomen luonnon päivää lähdimme viettämään jo kauan suunniteltuumme kohteeseen Kouvolan ja Mäntyharjun lähistöllä sijaitsevaan järvi- suomen kohteeseen Repoveden kansallispuistoon. Sää oli helteinen ja poutainen, mikä enteili hyvää luonnossa yöpyjille - Suomen Latu oli asettanut haasteen yöpymään ulkona. Me päätimme kuitenkin tehdä vain päiväretken ja tulla yöpymään kotiin rauhaisasti. Hyvä päätös.

Vain 25 min päässä Lapinsalmelta sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Verlan puuhiomo -ja pahvitehdas. Käväisimme siellä todeten sen todella hienoksi paikaksi. Suositeltava kesäkohde.

Lokin poikasia, emo oli hurjana näitä kuvatessani kutsuen koko lähisuvun apuun.

Repovedellä Lapinsalmen parkkipaikat olivat tupaten täynnä. Aloitimme vaelluksemme kulkien muiden vaeltajien -joukossa meluisiakin porukoita - jonossa kohti riippusiltaa. Siinäkin  meni tovi odotellessa vuoroamme. Maisemat upeat.

Missä toinen kotimainen? Vai onko Metsähallitus muuttanut Suomen kielipolitiikan? Kaikesta huolimatta kiitos opasteista.

Tulipaikka heti riippusillan jälkeen oli kansoitettu, joten jatkoimme pysähtymättä. Menimme lepäilemään järven rannalle sivuun polusta, jotta näkisimme tai edes kuulisimme lintuja. Turha toivo. Ainoat luontoäänet olivat uimaan menneet "mölyapinat". Hienoa, että porukka innostuu luonnossa kulkemisesta. Näimmekin innostuneita tämän hetken hittituotteita riippumattoja ripustavia porukoita. Moni siis vastaa haasteeseen luonnossa ja valoisassa kesäyössä yöpymisestä. Itikoita ei ollut, joten sekin harvinaista herkkua Suomen luonnossa.

Polun varrella makasi sammakon kroppa. Raukka oli kuollut ns. "saappaat jalassa" eli kesken loikkansa.

Nousimme hienolle näköalapaikalle - voiko upeampaa olla. Jyrkkä putous tosin stressasi minua ja totesinkin pitäväni enemmän tuntureiden loivista, kesyistä muodoista.

Kuva ei selitystä kaipaa. Mykistävää.

Helteinen sää vei minulta voimat  sekä iloisen mielialan ja järvi kutsui. Uimapuku ei ollut tullut reppuun. Onneksi suurin ihmismassa jäi 2 km:n päähän parkkipaikalta ja löysin polun reunalta syvän kohdan, johon pääsin helposti ja diskreetisti heittämään talviturkin pois samalla huuhtoen hien pinnasta. Veden lämpö yllätti.

Uimapaikkani sijaitsi kallion reunaa kulkevan polun vierellä.

Virkistyneenä -äkäinen tuskaisuus jäi järveen - jatkoimme matkaa ketun lossille. Hetken ihmettelimme kuusimetsässä puunrunkojen välistä kurkistelevaa pohjantikkaa. Lossilaiturilla jouduimme odottamaan vuoroamme, mutta pääsimme turvallisesti ja vaivattomasti salmen yli - kaksi nuorukaista vetivät meidätkin toiselle puolelle. Järvellä oli kajakkeja ja veneitä, mutta ei lintuja.

Ketun lossi

Repoveden kansallispuistoa näimme ja koimme vain siivun, mutta se mykisti kauneudellaan - tosin kaikki vaeltajat eivät todellakaan mykistyneet. Hienoa, että Suomen luonto on saanut ansaitusti omat päivänsä, mutta onneksi niitä ei ihan joka viikonloppu ole. Erämaassa rauha ja eläinten äänet ovat sitä parasta terapiaa.

Vesi viilentää siitä nauttivaa, ei siis joka kulkijaa.

Metsätähtien aikaan.

Eväsmakkaramme grillasimme kotipihalla lintujen laulun säestyksen kera.