Ruskaviikko 13.9.2015-17.9.2015

Sunnuntai 13.9.2015

Starttasimme -kuten on tavaksi tullut - tasan kello viisi Etelä-Suomesta. Ilma oli kaunis, usvainen ja viileä. Minä otin ensimmäisen ajovuoron ja vaikka väsymys painoi jaksoin ajaa vähän yli 100 km. Vaihdoimme kuljettajan aamun jo sarastaessa, kello kuuden aikoihin pimeys oli jo kaikonnut. Lämpötila laski välillä ainoastaan yhteen lämpöasteeseen ja sumu oli järvien ja soiden läheisyydessä tiheä. Tunnelma oli kuin satukirjasta, järvissä höyrysi sumupatsaita ja hämähäkinseitit näkyivät selvinä verkkoina metsissä. Olisipa kunnollinen kamera - ja jota osaisi vielä käyttää - olisin saanut luonnon yhdestä suurimmista ihmeistä taidekuvia.

Matka sujui mukavasti välillä kuunnellen Mankellin Wallander-sarjan "Kasvoton kuolema" -kirjaa. Tauoilla huomasi harvinaisen lämpöisen ilman, jopa 20 astetta lämpöä. Ruska muuttui värikkäämmäksi mitä pohjoisemmaksi tulimme. Uutisissa pääaiheena Syyrian pakolaiset. Torniosta pakolaisvirta etelään suurin. Meidän matkamme kääntyi sisämaahan noin 20 km ennen Torniota, joten heitä ei näkynyt kuin uutissivuilla. Heidän tilanteensa säälittää ja vaikka pääsevätkin Suomeen turvaan, ei sopeutuminen tule varmaan helppoa olemaan.
Toinen pääuutinen on hallituksen tekemät rajut säästöt ja kun olemme perjantaina työpaikoillamme, on maassa lähes yleislakko.

Ensimmäiset porot olivat n.125 km ennen Ivaloa. Sodankylän lähettyvillä näimme jokien  varsilla lukuisia kalastajia, niitä emme aikaisemmilla kerroilla ole nähneet, joten ilmeisesti siis kalastusaika pohjoisessa.

Kiilopäällä olimme noin 19.10, matkaa hidastivat lukuisat matkailu-autot. Minä olin ajanut vain muutamia lyhyitä kertoja,  väsymykseltäni en enempään pysynyt. Lämpöä oli 14 ja ilma kuulaan  kirkas, taivas heleänsininen ja puut kauniin keltaiset. Kiilopäällä oli paljon porukkaa, ruska taitaa olla se, mikä eniten vetää Lappiin matkaajia.

Uutta Kiilopäällä huomasimme puron toiselle puolelle, läheiselle tulipaikalle rakennetun lasten leikkipaikan, jossa mm. kiipeilyteline. Vanhemmat näyttivät viihtyvän makkaraa paistaen ja seuraten lastensa leikkejä.

Kiilopään huippu loistaa oranssisena.

Ruskakukka, olisi kiva tietää mikä kasvi.

Maanantai 14.9.2015

Ruskan värit, keltaisena loistaa Kiilopään koivu.

Lähdimme retkelle tasan kello kymmenen määränpäänä Suomunlatvanlaavu. Suuntasimme Kiilopään rinteelle kavuten sen verran ylös, että puita ei enää ollut näköesteenä. Ruska oli sanoinkuvaamattoman kaunis -punaista, ruosteenväriä, keltaista, hennon vihreää, oranssia. Maa aivan kuin  hehkui. Nyt pystyi ymmärtämään, mitä Itäkairan Prinsessa tarkoitti kirjoittaessaan kulkevansa pitkin punaista mattoa kulkiessaan pitkillä matkoillaan syksyisin. Upeaa. Niilanpään rinteellä otimme kompassiin  suunnan laavulle ja lähdimme pitkin länsirinnettä kävelemään. Alkumatkalla oli runsaasti vaeltajia, mutta Niilanpään ja Kiilopään risteyksen kohdalla porukat jäivät. Ilma ei olisi voinut parempi olla, lämpöä n. 20 astetta ja aurinkoinen ilma.

Niilanpään  kohdalla juoksenteli paljon poroja, niitä ei olekaan aikoihin näkynyt luonnossa kulkiessa. Myös lintuja parveili, valitettavasti tiedot eivät riittäneet niiden tunnistamiseen. Suomunjokea ylhäältä rinnettä seuraten sekä kompassia tarkkaillen löysimme laavulle. Siellä oli toinen vaeltajapariskunta taukoa pitämässä - he olivat matkalla Sokostille. Teimme retkiruuan (Travellunch) kanarisottoa, se on tosi kätevää, koska ei tarvitse kuin vesi lisätä, sekoittaa ja odottaa 10 min. Maukasta ja täyttävää. Pariskunnan jatkettua matkaa tuli poroemo vasansa kanssa pitämään meille seuraa. Laavu on juuri sopivan päivämatkan päässä Kiilopäältä, maisemat matkalla kauniit ja suositeltavaa kulkea tunturien rinnettä ylhäällä. Matkan pituudeksi laavulle meille tuli melko tasan 10 km.


Suomunlatvalaavulla porot viihtyvät.



Laavulta otimme suunnaksi Niilanpään poron erotuspaikan ja tulimme jonkin ajan kuluttua sinne vievälle reitille. Oransseja tunturien rinteitä ihaillen matka sujui mukavasti. Muita kulkijoita ei näkynyt matkalla. Majalla olimme n. 17.30, matkaa lähes tasan 20 km ja askeleita mittarissa 24300.

Ilma oli niin hieno ja lämmin, että otimme edellisillä matkoilla käyttämättömät retkituolit mökin reunalle ja nautimme siinä lasilliset punaviiniä kirjoja lueskellen sekä oravaamme Ottaria seuraten. Ottar oli löytänyt kaverin, jonka nimesimme Olgaksi. Kaksin on mukavampaa -sen tietää oravatkin.

Ottar söpöilee, tummaverikkö Olga oli liian ketterä kuvaajalle.

Televisiosarjan Roban loputtua lähdimme vielä kävelemään päärakennukselle ja metsän reunaan. Ilma oli pilvinen, lämmin, mutta revontulia ei pilvisyyden vuoksi näkynyt. Tällä kertaa talossamme oli joka asunnossa asukkaat.


Tiistai 15.9.2015

Kahdeksan aikoihin aamulla hakiessamme aamiaisleipiä päärakennuksesta oli ilma usvainen ja mukavan viileän kirpeä. Parkkipaikat olivat täynnä autoja ja aamiaisvieraitakin oli ravintola täynnä. Mukavaa nähdä, että ihmisiä kiinnostaa kotimaan luontomatkailu, pääosa vieraista oli selvästi suomalaisia.

Lähdimme retkelle 10.40 auringon paisteessa. Suuntasimme Ahopään huipulle ihaillen taas punaisenkeltaisia rinteitä. Vaeltajia oli paljon liikkeellä. Kiirunapolun vierestä kohti Rumakurua lähti kivikkoinen, jännittävä kuru. Lähdimme sinne ja edessämme kulki pariskunta, jolla oli molemmilla selkärinkat, joissa lapsi. Hurjannäköistä menoa irtokivillä, mutta lapsilla varmaan mukavaa. Pariskunta teki viisaan päätöksen ja lähti ylös rinteelle, me vielä jatkoimme kivillä tasapainotellen. Pidimme tauon kurussa  veden äärellä ja sen jälkeen nousimme mekin ylös rinteelle.

Patikoimme Vävypään länsirinteelle kohti Rumakurua, jonka pohjaa pitkin etenimme taas irtokivillä keikkuen. Aika pian päätimme nousta ylös ja maisemat ylhäällä olivat sanoinkuvaamattoman jylhät. Lasku kohti Rumakurun päivätuvalle oli jyrkkä ja rankka. Muistimme ihanan tulipaikan veden äärellä ennen päivätupaa ja löysimmekin polun sinne. Vanhempi rouva meni edellämme sinne ja alkoikin aivan meidän edessämme riisuuntua tarkoituksena mennä uimaan. Mieheni lähti kovin nopsaan kohti tupaa, mutta minä olin päättänyt paikan valokuvata. Otinkin kuvia ja se ei rouvaa eevanpuvussa haitannut. Hänen alkaessaan ottaa selfiekuvia veden äärellä aloin lähteä pois. Ehkä näyn taustalla hänen selfiessään.

Varoittaako kuva Rumakurussa lumivyörystä vai mustanaamiohiihtäjästä.

Rumakuru

Tulipaikat olivat täynnä makkaranpaistajia, mutta vielä mahduimme mukaan. Paistoimme Lidl:n pieniä bratwursteja. Ruskaviikolla näyttää olevan ihan omalaisiaan  vaeltajia. Naurua, juomaa ja tanssia tuntui tulipaikan läheisyydessä riittävän.

Rumakurulta suuntasimme kohti Pessinlampea, josta erityisesti pidän johtuen sen sadunomanmaisesta nimestä, ulkonäöstä ja etenkin väristä. Senkin molemmilla tulipaikoilla oli vaeltajia -asia mikä yllätti meidät, joten uiminen jäi väliin.

Ihastuttava Pessinlampi

Matkalla Pessinlammelle polulta löytyi tunturisopulin kroppa.

Matkasimme Pessinlammelta kohti Luulampea ja toivoimme kahvilan olevan vielä auki. Huomasimme uuden reitin, voisi sanoa "laajakaistan", jota rakennetaan Piispanojalta Rumakurun kautta Luulammelle.

Lähde Luulammella.

Onneksemme Luulammen kahvila oli auki ja söimme nisupullan ja munkin. Palvelu oli erittäin  ystävällistä. Ilma oli niin lämmin,että oli pakko mennä istumaan ulos rappusille ja ottaa kengät ja sukat pois. Lapin kesä on lyhyt, tuntuu kuin vasta hetki aikaisemmin olin istunut samaisilla rappusilla ihaillen lumessa karhun jälkiä.


Matka Luulammelta Kiilopäälle tuntuu aina raskaalta johtuen jyrkästä ja pitkästä noususta. Rautulammen suunnalta tuli monia vaeltajia. Otin videon Raututunturin huipulta - siinä voi nähdä kauniit keltaisen oranssiset rinteet.

Luulampi ruskan ympäröimänä.

 Oli ihanaa päästä mökille ja kyllä - retkituolit taas käytössä. Mökin pihalla istuessa neuvoimme myös paria ulkomaalaista retkeilijää, tosin he eivät tienneet minne halusivat, joten neuvoimme heidät Kiilopään tunturikeskukseen. Yllättävää oli jotkin pienet hyönteiset, jotka pistelivät - muuten oli ihanaa vaeltaa hyönteisvapaasti.

Variksenmarjoja rinteissä runsaasti.

Katajanmarjoja.

Katsottuamme televisiosta, miten Saksa, Itävalta ja Unkari sulkevat rajojaan loputtomalta pakolaisvirralta ja ilmeisesti Suomikin joutuu harkitsemaan joitain toimenpiteitä ja lakkouhista lähdimme vielä ulos -jospa revontulia näkyisi. Ilma oli kaunis  mutta sen verran pilvinen, että tänäkään iltana ei onnistanut.

Keskiviikko 16.9.2015

Ruijanpolku syksyn väreissä.

Aloitimme retken noin 10.40 ja suuntasimme matkan Kiilopääntietä vähän matkaa kulkien kohti Ruijanpolkua (kyltissä Ruijan reitti, mutta oikea nimi on Ruijanpolku). Ilma oli pilvinen, mutta lämmin. Metsäreitin valinta tuntui oikealta, koska tuntureilta ei olisi näkyvyyttä. Lähdimme Laanilan suuntaan. Reitti oli helppokulkuista, mutta aikaa kului, koska reitillä oli niin paljon kuvattavaa. Huomasimme myös, että Ruijanpolku on merkitty maastopyöräreitiksi.

Tikankolo

Poroaidan ylitys sujui kätevästi hienosti rakennettujen rappusten avulla.

Ruijanpolulla oli kauniit maisemat, Latvakuru oikealla puolella ruosteenoranssisena hohtaen, Saariselän tunturit edessä siintäen. Lintuja parveili ympärillämme sirkuttaen, epäilimme niitä lepinkäisiksi. Todella paljon lintuja pyrähti lentoon, kun Lapin lennoston hävittäjä jyrähti yllämme ääni perässä seuraten. Ehtivätköhän lentäjät edes ruskaa ihailla. 

Ruijanpolku on hyvin merkattu jo satoja vuosia sitten ja vanhoja tienviittoja on vielä jäljellä ja ne ovat lailla suojattuja ja rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. 

Ruijanpolun kolme tienviittamallia: pilkkapetäjä, kivet ja puinen tienviitta.

Välillä metsä muuttui kuin  menninkäisten satumetsäksi johtuen puissa riippuvista harmaista, vihreistä ja mustista "parroista" eli naavasta, joita on kaikissa maanosissa mutta vain ilmastollisista puhtaissa metsissä. Juttelimme kahden miespuolisen vaeltajan kanssa, jotka olivat alkuviikolla olleet ajelemassa Karigasniemen kautta Utsjoelle. Heidän mielestään siellä olevaan ruskaan näissä maisemissa ei voi edes ruskasta puhua. Täällä on kuitenkin paljon havupuita. Halusivat välttämättä ottaa meistä yhteiskuvan meille muistoksi tästä meidän mielestä todella hienosta ruskamatkasta.

Naava on jäkäläsukuinen

Ruojanpolku on merkitty maastopyöräreitiksi.

Käännyimme Ruijanpolulta vähän ennen Laanilaa ja pitäessämme taukoa latupohjan varrella olevassa penkillä, tuli kuukkeli juttelemaan meille kerjäten leivän paloja. Lintu oli selvästi ihmisiin tottunut ja aikaa kului sitä kuvatessa ja videoidessa.

Luonto oli tehnyt vanhoista kelohongista kukkaruukkuja.

Lähdimme takaisin kohti Kiilopäätä Ruijanpolkua pitkin, tällä kertaa matka sujui ketterämmin -kuvaukset oli tehty ja juurikaan muita patikoijia ei ollut. Ruijanpolun leikatessa hiihtoladun pohjaa siirryimme sille. Muutama geokätköilijä matkalla, heidän oli pakko kahlata virtaavaa puroa sillan alle saadakseen geokätkön rasian. Majoituksessa olimme 15.45, kilometrejä n. 17 ja askeleita mittarissa siihen mennessä 21200.

Opaskylttien tekstit tuntuvat hauskoilta nykyaikaan sovellettuna.

Opaskyltit ovat hienosti tehtyjä.

Haapa oli pukeutunut lempiväriini.

Saunottuamme lähdimme viettämään hääpäiväämme Kiilopään päärakennukseen päivälliselle. Menu oli nimeltään Lapin menu sisältäen mm. metsäsienikeittoa, siikaa, poron stroganoff ja jippii jälkiruokana ehdoton lempijälkkärini puolukkarahka. Minulle siis jälkiruoka oli pääruoka. Jäimme vielä ruokailun jälkeen odottamaan hyvien juomien kera, kuinka Eero Magga viihdyttää ruskaväkeä. Ennen yhdeksää alkoikin ravintolaan tulla vaeltajia ykköset päällä. Ihanaa nähdä, miten ihmiset nauttivat elämästä terveellä tavalla. 

Lapin Kultani joi nimikkojuomaansa, minä tyydyin punaviiniin.

Torstai 17.9. 2015

Lähdimme kotimatkalle 7.05 sankassa sumussa. Ajettuamme n. 30 km sumun keskellä näkyi pysähtynyt auto ja jouduimme hiljentämään vauhtia. Onneksi huomasimme auton peruuttavan kaistallamme ja samalla näimme tien reunassa juuri ajotielle nousevan ison urosmetson. Sitähän se autonkuljettaja oli hengensä kaupalla kuvaamassa, samalla  aaransi myös meidät. Minua jäi kaivertamaan, että emme saaneet siitä kuvaa. Välillä matkalla sateli vettä, oli poroja tiellä ja myös kaunista ruskamaisemaa - kaikki tämä hidasti matkaa. Aamiaisen söimme Pelkosenniemellä taistelumuistomerkin vieressä (16.12.1939-18.12.1939). Luimme taistelun ratkaisseen Lapin sodan.

Ruskaa Pelkosenniemellä.

Pelkosenniemen raflaava infotaulu.

Matkan varrella Kuopiossa pääsimme tutustumaan Pelastusopistoon. Siellä opiskeleva sukulaismies esitteli upean opiston, sen nykyaikaiset tilat ja vaikuttavaa tekniikkaa.

Pimeys tuli Juvan kohdalla ja oli hankalaa ajaa sateessa ja pimeässä. Rekkoja oli tosi paljon liikkeellä. Pimeyttä ja sadetta lukuunottamatta matka sujui mukavasti kuunnellen Wallanderin seikkailuja kirjassa Riian verikoirat. Perillä kotona olimme 22.10. Lämpötila 18 astetta.

Matkamme turhimmaksi tavaraksi nousi lämpökerrastot ja hitiksi retkituolit.